Kalevan kisojen 10000 metrit: Saleva nautiskeli kirillään, Vainio voipuneena mestariksi

Vaasan Kalevan kisoissa juostiin perjantaina 10000 metrillä kaksi tyystin erilaista kilpailua. Miesten juoksussa kyttäiltiin ja odoteltiin kiritaistelua, naisissa Alisa Vainio lähti rohkeaan vauhdinpitoon heti startista ja juoksi ylivoimaiseen mestaruuteen.

Lähes 30 asteen helle ja varsin kova tuuli olivat myös pääosissa molemmissa juoksuissa.

– En tiedä, aikamoinen kisa. Helle vai mikä lie ollut, Vainio kommentoi voipuneena juoksuaan.

– Tunsin, että jalat eivät vaan enää kanna, ja tunne tuli nopeasti. Ajattelin, että ei hitto, 10 kierrosta vielä jäljellä. Mutta halusin juosta loppuun saakka, kun täällä ovat valmentaja ja kaikki muutkin paikalla minua kannustamassa, Lappeenrannan Urheilu-Miesten juoksija totesi.

Vainio kertoi tavoitteenaan juoksuun olleen lähteä hänen jokin aika sitten tekemäänsä ennätysvauhtiin (32.35) ja vetää loppu nyt kovemmin.

– Mutta huomasin, ettei se onnistu tänään.

Nyt Vaasassa hänen väliaikansa puolimatkassa oli 16.27, joka enteili hieman alle 33 minuutin loppuaikaa.

Maalissa Vainiolle kirjattiin mestaruusaika 33.40,54. Hopealle juoksi Helsingin Kisa-Veikkojen Taru Palsa ajalla 35.23,17 ja pronssille Pudasjärven Urheilijoiden Mari Laakkonen, 35.32,74.

Vainion päämatka on maraton, jolle hän toivoo paikkaa Pariisin olympialaisiin. Lopullisesti tilanne ratkeaa viikon päästä.

– Uskon, että minulla on hyvä maratonvire, mutta kympille irtiottokykyä ei ole riittävästi.

Saleva esitteli tuttua kiriään

Eero Saleva otti 10000 metrillä uransa kolmannen Suomen mestaruuden. Aikaisemmat kaksi ovat neljän ja viiden vuoden takaa. Helsingin Kisa-Veikkojen juoksija on ottanut kympiltä myös kaksi muuta mitalia, ja 5000 metriltä niitä on kertynyt jo kuusi kappaletta.

Helteisessä kilpailussa ei tuloksilla juhlittu. Salevan voittoaika oli 30.24,21. Hopealle juoksi Lempäälän Kisa Yleisurheilun Leevi Keronen ajalla 30.29,31 ja pronssille Jarkko Järvenpää, Tampereen Pyrintö, 30.40,36.

Saleva ei viimeaikaisten juoksujensa perusteella kuulunut ehdottomiin voittajakanditaatteihin, mutta kun yksi sellainen, Joensuun Katajan Mika Kotiranta joutui keskeyttämään, niin kilpailun edetessä oli helppo ennustaa mestaruutta kiriherkälle Salevalle.

– Vähän mestaruutta mietin etukäteen, mutta en liiemmin sille ajatusta antanut. Ajatuksena oli enemmänkin saada ehjä suoritus ja loppua kohti kiihtyvä juoksu, Saleva kommentoi juoksuaan.

Saleva muisteli myös neljän vuoden takaista voittoaan.

– Tämä oli aika tavalla toisinto voitosta Turussa, odotin vain koska kannattaa lähteä. Kun Leevi Keronen hajotti porukan sopivasti matkalla, niin pystyin odottamaan aika pitkään omaa ratkaisuani.

Se tapahtui 300 metriä ennen maalia, kun Saleva ohitti juoksua johtaneen Kerosen ja kiri viimeisen kierroksen 57,6 sekuntiin.

– Vauhti oli samaa luokkaa kuin 400 metrin vetoharjoituksissa olen mennyt. Kelin puolesta juoksu oli paljon helpompi mitä odotin, sillä pidimme vauhtia pitkälti vain aerobisella puolella. Tuulikaan ei pahemmin haitannut, mutta olinkin matkalla siilipuolustuksessa muiden takana. Tällä kelillä voi katketa pahasti, jos on katketakseen, Saleva kertoi.

Keronen ja Kotiranta vaikeuksissa

Viimeiset kierrokset juoksua johtanut Keronen ei liiemmin iloinnut hopeamitalistaan, joka oli jatkoa viime vuoden hopealle.

– Vaikea päivä oli, osaksi se johtui helteestäkin. Keväällä ja alkukesästä minulla oli paljon ongelmia, ja sen takia olen pitänyt perusharjoittelua yllä aina näihin päiviin asti, Keronen kertoi kuntonsa tilanteesta.

Kahden edellisvuoden 10000 metrin mestaruutta puolustaneen Joensuun Katajan Mika Kotirannan kisa jäi kesken puuolivälin jälkeen.

– Ei vaan lihas jaksanut tehdä töitä. Huomasin kyllä alusta asti, ettei tule olemaan hyvä päivä tänään, Kotiranta sanoi.

Kotirannalle oli samantyyppinen tilanne kesäkuun alussa Rooman EM-kisoissa, jossa hän sinnitteli 10000 metrillä maaliin, mutta aika painui päälle 31 minuutin.

– Rooman jälkeen ei selvinnyt mitään syytä romahdukselle, mutta kyllä tässä joku on pielessä. Rooman jälkeen olen treenannut normaaliin malliin ja treenit kulkivat hyvin, mutta kisat eivät. Palautumisen kanssa on jotakin, Kotiranta arvioi.

 

VAASA 28.6.2024 Kalevan kisat, 2. päivä

(Lämpötila 27-29°C.)

Loppukilpailut:

Miehet,

100 m (0,7 m/s): 1) Riku Illukka VantSa 10,34, 2) Santeri Örn PolvijU 10,46, 3) William Thor BorgåAk 10,48, 4) Viktor Thor BorgåAk 10,50, 5) Valtteri Louko LapVi 10,50, 6) Eino Vuori HämTa 10,51, 7) Rasmus Vehmaa LUM 10,58, 8) Axel Nisula MalaxIF 10,66.

1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.39,32, 2) Mustafe Muuse TuUL 3.41,24, 3) Aleksi Kivelä LempKi 3.42,13, 4) Leonard Markén IFVOM 3.44,14, 5) Julius Mäkinen TP 3.45,02, 6) Santtu Heikkinen LempKi 3.45,61, 7) Mikko Kauppinen VieremKo 3.46,72, 8) Joni Virkkala GamlakIF 3.49,71, 9) Panu Jantunen HKV 3.50,41, 10) Tuure Haapanen TuUL 3.50,59, 11) Alex Rauhala VasaIS 3.51,35, 12) Konsta Hämäläinen JoKa 3.52,39, 13) Joonatan Venäläinen ImatrU 3.52,51, 14) Samu Mikkonen TP 3.55,33.

10000 m: 1) Eero Saleva HKV 30.24,21, 2) Leevi Keronen LempKi 30.29,31, 3) Jarkko Järvenpää TP 30.40,36, 4) Hannu Granberg LA 31.06,04, 5) Konsta Saksola LUM 31.09,83, 6) Juho Ylinen JKU 31.11,29, 7) Lari Takanen VehkalVe 31.13,44, 8) Aki Nummela HKV 31.45,26, 9) Rasmus Krogell KU-58 31.56,56, 10) Topi Alahuhta LimNM 32.07,68, 11) Julius Taskinen LUM 32.55,03, 12) Ilari Arponen EspTa 33.40,94, 13) Lauri Miettinen EspTa 33.42,50, 14) Juho Latvala PosPy 33.43,92, 15) Jan Kaas GamlakIF 33.46,62, 16) Juuso Hakala TuUL 33.52,36, 17) Kristian Lindroos KU-58 34.30,75, 18) Tero Korpi KU-58 34.58,98, Arash Ahmad Gul LA & Mika Kotiranta JoKa keskeyttivät.

Kuula: 1) Arttu Korkeasalo LielKi 18,20, 2) Nico Oksanen TuUL 17,89, 3) Eero Ahola PoYU 17,75, 4) Miika Lahtonen MynämI 17,54, 5) Mika Flinkkilä SeinäjSU 17,08, 6) Aatu Kangasniemi EspTa 16,68, 7) Mikko Toiviainen LoimJa 16,28, 8) Antti-Pekka Rönkkö KiimU 16,18, 9) Hannu Jalonen ParkU 14,66, 10) Olli Niemi KangKi 14,55, 11) Jussi Tukeva JalasjJa 14,47, 12) Niklas Loukola SeinäjSU 14,45, 13) Matti Kahilainen PihtipTui 14,00, 14) Pyry Selin LA 13,80, Panu Tirkkonen KeitKu ilman tulosta, Paavo Puro SuolU ilman tulosta.

Kiekko: 1) Mico Lampinen KU-58 57,29, 2) Frantz Kruger VasaIS 56,91, 3) Antti Pränni PudasjU 56,75, 4) Rami Kankaanpää IlmajKi 55,25, 5) Juho Suominen PiikkKe 53,38, 6) Manu Kankaanniemi VammsVoi 50,40, 7) Mikko Martinmäki RaahVe 48,90, 8) Kalle Kivioja NokU 48,11, 9) Mika Ruhtinas JKU 46,64, 10) Olli Niemi KangKi 44,81.

Naiset,

100 m (2,1 m/s): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,19 (kisaennätys), 2) Aino Pulkkinen JKU 11,40, 3) Anniina Kortetmaa JKU 11,51, 4) Jenna Kokkonen KajKi 11,52, 5) Anna Pursiainen EspTa 11,66, 6) Petra Häggqvist HKV 11,71, 7) Milja Thureson LA 11,73, 8) Annika Haverinen KajKi 11,80.

1500 m: 1) Sara Lappalainen BorgåAk 4.06,68 (kisaennätys), 2) Kristiina Sasinek Mäki LA 4.07,56, 3) Nathalie Blomqvist IKFalken 4.08,01, 4) Siiri Rainio JKU 4.28,69, 5) Saija Seppä SuolU 4.28,91, 6) Emilia Jousimaa LA 4.29,85, 7) Heini Ikonen JKU 4.31,07, 8) Moona Latvala HKV 4.31,52, 9) Veera Mensonen MaaningMa 4.33,08, 10) Veronika Virtapohja LA 4.34,36, 11) Inka Peltola LA 4.35,66, 12) Salla Laukkanen JoKa 4.36,46, 13) Sini-Minea Saarikoski KeravU 4.39,62.

10000 m: 1) Alisa Vainio LUM 33.40,54, 2) Taru Palsa HKV 35.23,17, 3) Mari Laakkonen PudasjU 35.32,74, 4) Cecilia Österblad VasaIS 35.54,37, 5) Liina Winborn TuWe 36.08,63, 6) Emilia Siltanen JKU 36.28,09, 7) Katri Niemistö JKU 36.40,89, 8) Suvi Miettinen HKV 37.19,88, 9) Emma Ranta LempKi 37.24,72, 10) Ida-Emilia Rusanen PaimU 39.05,55, 11) Mari Ulkuniemi HRC 39.15,33, 12) Julia Kekkonen EspTa 39.29,53, 13) Vilma Sorvisto KuivasjAu 39.46,22, 14) Saara Ylisaukko-oja HRC 40.18,58, Laura Manninen KU-58 & Anne Rajaniemi LA keskeyttivät.

Kuula: 1) Emilia Kangas KuortKu 17,16, 2) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 17,14, 3) Eveliina Rouvali KuopRei 16,70, 4) Minttu Laurila TuUL 14,88, 5) Oona Viljanen OrivPo 14,39, 6) Vilma Kerälä HämTa 14,31, 7) Kaisu Eskelinen MaaningMa 14,17, 8) Jessica Meriheinä LiljIK 13,69, 9) Riikka Purho LUM 13,47, 10) Tuuli Kammonen MiKV 13,06.

7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m): 1) Emmi Valtonen TuUL 3338 (13,77/3,1, 164, 11,82, 24,91/-1,5), 2) Jessica Rautelin EsboIF 3176 (14,31/3,1, 161, 12,36, 25,86), 3) Eveliina Lehtola OP 3120 (14,29/3,1, 161, 11,43, 25,83), 4) Neea Käyhkö SavRi 3094 (15,15/3,1, 176, 11,20, 26,71), 5) Vilma Väliharju TP 2993 (14,00/3,1, 158, 10,27, 26,48), 6) Saima Kossa SauvU 2975 (14,77, 161, 11,36, 26,70), 7) Ida Ounaslehto EsboIF 2953 (14,26/3,1, 149, 11,61, 26,36), 8) Minttu Mattinen LUM 2944 (15,20, 164, 11,38, 26,83), 9) Janette Hanski KarhU 2898 (14,68/3,1, 149, 12,37, 26,93), 10) Saimi Lupala IFRaseb 2854 (15,48, 158, 10,70, 26,11), 11) Laura Lepistö PoYU 2826 (15,49, 152, 12,02, 26,64), 12) Eucabeth Kivikangas JKU 2800 (15,40, 149, 11,88, 26,58), 13) Iida Kujanpää TP 2763 (14,44/3,1, 143, 11,11, 27,14), 14) Ronja Koivisto TP 2557 (16,56, 149, 11,26, 27,29), 15) Elizabeth Fogde MalaxIF 2539 (17,87, 167, 9,20, 26,64), Emmi Hietanen HämTa keskeytti (16,61, 152, 10,91).

Alkukilpailut:

Miehet,

100 m, alkuerät:

  1. alkuerä (0,6 m/s): 1) Valtteri Louko LapVi 10,55, 2) Rasmus Vehmaa LUM 10,59, 3) Axel Nisula MalaxIF 10,62, 4) Matias Ahtinen PolvijU 10,66, 5) Ive Ntumba VasaIS 10,82, 6) Aku Kulju JKU 10,86.
  2. alkuerä (0,8 m/s): 1) Riku Illukka VantSa 10,37, 2) Eino Vuori HämTa 10,38, 3) Viktor Thor BorgåAk 10,46, 4) Topi Huttunen VieremKo 10,65, 5) Juho Koivisto JKU 10,73, 6) Joonas Jyrkkä OP 10,95, 7) Jonathan Hyvärinen HKV 10,97.
  3. alkuerä (0,7 m/s): 1) William Thor BorgåAk 10,55, 2) Santeri Örn PolvijU 10,57, 3) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,73, 4) Alexander Mitchell EspTa 10,87, László Merényi HKV & Arttu Peltola JKU hylättiin (vilppilähtö).

400 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Elias Jrad HKV 48,33, 2) Jere Haapalainen TP 48,51, 3) Aleksi Sairanen SavRi 48,90, 4) Sakari Vallius JoKa 49,13, 5) Oliver Enqvist SibVa 49,41, 6) Albin Söderman IFDrott 49,73, 7) Riku Uusitalo TuUL 50,05.
  2. alkuerä: 1) Benjamin Stendahl BorgåAk 48,07, 2) Jaakko Linnus TP 48,40, 3) Valtteri Keskinen JKU 48,45, 4) Mikael Granqvist SibVa 48,47, 5) Eemeli Mäntylä PoTa 49,05, 6) Matias Linkoaho HKV 49,14, 7) Juho Pirskanen HKV 50,18.
  3. alkuerä: 1) Juho Venäläinen ImatrU 47,87, 2) Simeon Vorselman HKV 48,07, 3) Christian Vänttinen TuUL 48,51, 4) Eemeli Välimäki NoormNo 48,82, 5) Filiph Johansson GamlakIF 48,91, 6) Samu Käyhkö PolvijU 49,25, 7) Konsta Uuttera TP 49,66.

Pituus, karsinta: 1) Kalle Salminen JoKa 777, 2) Kristian Pulli OP 750, 3) Otto Pulkkinen ImatrU 745, 4) Heikki Vuorinen ÄänekU 712, 5) Kristian Peltola JKU 711, 6) Jonatan Kinnunen TuUL 707, 7) Eetu Jokela AlavVi 705, 8) Joona Luotonen SibVa 700, 9) Arttu Tauriainen PernU 699, 10) Julius Toivola JKU 695, 11) Noel Nikulainen LempKi 689, 12) Konsta Tynkkynen TP 688, 13) Juho Nieminen JKU 676.

Kiekko, karsinta: 1) Mico Lampinen KU-58 55,87, 2) Antti Pränni PudasjU 54,05, 3) Frantz Kruger VasaIS 53,81, 4) Juho Suominen PiikkKe 52,78, 5) Rami Kankaanpää IlmajKi 52,65, 6) Manu Kankaanniemi VammsVoi 48,99, 7) Kalle Kivioja NokU 48,96, 8) Olli Niemi KangKi 48,42, 9) Mika Ruhtinas JKU 47,72, 10) Mikko Martinmäki RaahVe 47,49, 11) Joona Nieminen EspTa 47,49, 12) Joni Heikkinen OP 47,34, 13) Mikko Huhta NurmijYU 45,71, 14) Juuso Sillanpää JKU 45,54, 15) Timo Kööpikkä KuivasjAu 43,18, 16) Henri Pakisjärvi KuivasjAu 42,67.

Moukari, karsinta: 1) Tuomas Seppänen NoormNo 68,76, 2) Marco Kammer HIFK 67,92, 3) Aaron Kangas KanksLei 67,91, 4) Roope Auvinen EsboIF 67,76, 5) Max Lampinen KU-58 67,39, 6) Arttu Härkönen SavRi 66,82, 7) Henri Liipola TammRy 66,25, 8) Elmeri Eskola SäkU 64,97, 9) Oskari Lahtinen NoormNo 64,36, 10) Markus Kokkonen JoKa 63,81, 11) Juha Närhi LempKi 63,21, 12) Jaakko Tenhunen LappajVe 62,24, 13) Arttu Väänänen VarpaisjVi 62,13, 14) Juhana Karjanlahti AlajA 61,02, 15) Risto Kauppinen KangKi 60,72, 16) Petri Rautio OP 60,21, 17) Kimi Rinnekari NurmijYU 58,94, 18) Simon Solvin IKFalken 58,65, 19) Oskari Eskola SäkU 57,87, 20) Fredrik Fröberg SjuIF 52,17.

Naiset,

100 m, alkuerät:

  1. alkuerä (3,6 m/s): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,35, 2) Petra Häggqvist HKV 11,68, 3) Annika Haverinen KajKi 11,84, 4) Merituuli Jääskeläinen VeitsilKV 12,12, 5) Sandra-Sofia Nieminen OP 12,19, 6) Amelie Koivuluoma SeinäjSU 12,27, 7) Sofia Ylinen JKU 12,27.
  2. alkuerä (1,4 m/s): 1) Anniina Kortetmaa JKU 11,58, 2) Jenna Kokkonen KajKi 11,63, 3) Milja Thureson LA 11,66, 4) Jandeh Jallow OP 11,97, 5) Emma Tainio PaimU 12,05, 6) Reetta Ryynänen JoKa 12,21, 7) Elmiina Siikala HIFK 12,22.
  3. alkuerä (1,2 m/s): 1) Aino Pulkkinen JKU 11,59, 2) Anna Pursiainen EspTa 11,66, 3) Katja Luukkola LeppSi 12,00, 4) Jonna Aalto JoKa 12,09, 5) Priscilla Boateng IFDrott 12,14, 6) Vilma Knutar GamlakIF 12,15, 7) Lotta Lahtinen IFRaseb 12,16.

400 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Mette Baas JoKa 53,89, 2) Emmi Savenius VehmaistU 55,59, 3) Nea Mattila HIFK 55,82, 4) Aino Venäläinen ImatrU 56,63, 5) Kira Kruuti HKV 56,86, 6) Ella Nourrisson EspTa 57,78.
  2. alkuerä: 1) Eveliina Määttänen EspTa 54,04, 2) Milja Thureson LA 55,66, 3) Ronja Koskela KuivasjAu 56,55, 4) Noora Harju SeinäjSU 57,78, 5) Riika Tirkkonen JoKa 58,17, 6) Linne Kallio EurajVei 58,66.

Seiväs, karsinta: 1-2) Elina Lampela OP & Silja Andersson EsboIF 375, 3) Saga Andersson EsboIF 375, 4-5) Miisa Koskiaho KarijTa & Janna-Juulia Mäenpää LappajVe 365, 6-9) Tuuli Järvinen KeurKi & Elli Rantala EspTa 365 & Tuuli Kujala SeinäjSU & Maria Kytölä NurmijYU 365, 10-12) Vilma Hannula KarhKa & Emma Rovasalo TuUL & Aino Suorsa OrivPo 355, 13) Pinja Koivumäki LauttakLu 355, 14-15) Vanessa Lindberg RiihimKi & Hanna Vornanen HimangU 340, 16) Fiinu Puustinen JKU 340, Essi Suni JKU & Frida Blomfelt EsboIF & Essi Melender TuUL & Olivia Härkönen VeitsilKV ilman tulosta.

Pituus, karsinta: 1) Taika Koilahti TuWe 628, 2) Nea Lento TP 615, 3) Jessica Kähärä MiKV 612, 4) Anne-Mari Lehtiö KU-58 611, 5) Kira Kytölä EsboIF 592, 6) Saana Peura TervolTe 590, 7) Minja Kurtti OP 589, 8) Miina Palonen ViitasVi 586, 9) Ella Wallin VasaIS 584, 10) Katja Kangas PohjKoi 574, 11) Milja Mahlavuori LUM 571, 12) Ilona Saarikunnas LA 571, 13) Venla Väliharju TP 556, 14) Iida Kastarinen TP 540, 15) Juuli Markkula TP 524, Gia Reinholm JKU & Paula Vihtalahti NoormNo ilman tulosta.

Kuula, karsinta: 1) Eveliina Rouvali KuopRei 15,78, 2) Emilia Kangas KuortKu 14,90, 3) Minttu Laurila TuUL 14,88, 4) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 14,69, 5) Riikka Purho LUM 14,47, 6) Kaisu Eskelinen MaaningMa 14,42, 7) Oona Viljanen OrivPo 14,34, 8) Jessica Meriheinä LiljIK 14,12, 9) Tuuli Kammonen MiKV 13,93, 10) Vilma Kerälä HämTa 13,43, 11) Pinja Naula TuUL 13,34, 12) Linn Sund VasaIS 13,25, 13) Julia Nystrand EsboIF 12,93, 14) Suvi Helin TP 12,55, 15) Tiia (o.s. Tirkkonen) Viitanen JoKa 12,41.

Keihäs, karsinta: 1) Elina Kinnunen TuUL 53,80, 2) Emilia Karell SjuIF 53,34, 3) Anni-Linnea Alanen OP 53,16, 4) Rebecca Nelimarkka NakkVire 52,53, 5) Vivian Suominen HIFK 52,51, 6) Cecilia Österberg IFFemman 52,25, 7) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 52,13, 8) Sanne Erkkola TuUL 51,12, 9) Minna Hollanti GamlakIF 50,92, 10) Malin Karell SjuIF 50,58, 11) Heidi Nokelainen JoKa 50,39, 12) Julia Valtanen RaumU 50,32, 13) Siiri Elomaa HKV 49,68, 14) Suvi Kemppainen KajKi 48,87, 15) Minka Nurro HKV 47,37, 16) Saara Lipsanen LUM 47,34, 17) Laura Pesola JKU 45,70, 18) Salla Koskimäki KaustPV 45,61, 19) Pilke Kössi PaimU 40,71.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.time4results.com/yu/2024/kalevankisat