Kähärä yhdeksäs MM-halleissa: Ei ollut ihan paras päivä – Harala juoksi suoran välieräpaikan

Tasainen tulossarja ja yhdeksännen sijan tuonut 644 eivät täyttäneet Jessica Kähärän toiveita Nanjingin MM-hallien pituushypyn finaalissa sunnuntaina.

– Jäi vähän huono fiilis, kun tietää pystyvänsä parempaan. Jotenkin oli vaikeaa. Aamukisa ei ole siitä helpommasta päästä, vaikka sama se on kaikille, Kähärä totesi.

Kähärä eteni 13 hyppääjän joukosta kolmen kierroksen jälkeen neljännelle kierrokselle, jonne pääsi kymmenen parasta. Viidennelle kierrokselle pääsi kahdeksan parasta ja tuohon joukkoon Kähärä ei aivan mahtunut. Kahdeksas sija jäi viiden sentin päähän.

Kähärän kisahypyt kantoivat 614, 644, 637 ja 639.

– Ei ollut ihan paras päivä. Siinä oli sellaisia pieniä juttuja. Hypyt eivät olleet teknisesti sellaisia kuin halusin, eikä juoksu tullut niin hyvin. Merkin kanssa oli ongelmia jo askelmerkkijuoksussa ja tekeminen oli vähän epävarmaa. Harmi, kun pistesija jäi noin lähelle, Kähärä totesi.

– Kisan taso ei ollut mikään superkova, mikä oli tiedossa. Tiesin, että tässä on mahdollisuus mihin vaan.

Kuukauden kisatauko tuntui

Kähärän kauden paras ja oma ennätys on Kuortaneella SM-halleissa ponnistettu 668. Kuukausi sitten käydyt SM-hallit olivat Kähärälle viimeinen kilpailu ennen MM-halleja, kun paikkaa Apeldoornin EM-halleihin ei tullut.

– Kuukauden kisatauko oli liikaa, vaikka treeneissä hypättiin. Olisin tarvinnut tähän väliin yhden kilpailun, Kähärä sanoi.

Syksyllä Johan Meriluodon valmennukseen siirtyneelle Kähärälle MM-hallit olivat kuitenkin arvokas lisä kokemuspankkiin.

– Se oli pieni bonus, että pääsin näihin kisoihin. Nyt pitää vain hilata perustasoa korkeammalle, että voi onnistua arvokisoissa. Kuortaneella tuli huippuhyppy, mutta ei se ollut parhaan tuntuinen. Tiedän, että pystyn parantamaan siitä, Kähärä totesi.

MM-halleissa Kähärän hyppyjä katseli Thea LaFondin valmentaja.

– Se toimi hyvin ja Johankin oli linjoilla. He olivat etukäteen yhteydessä, Kähärä kertoi.

Kuva: Sona Maleterova for World Athletics

Bryant ponkaisi pisimmät hypyt

Pituushypyn voitti Yhdysvaltain Claire Bryant ennätyksellään 696. Yhdysvaltain hallimestaruuskisojen kakkonen ponkaisi kaksi finaalin pisintä hyppyä. Hänen toiseksi parhaansa kantoi 690. Oma ennätys ennen kisoja oli 688A.

Sveitsiläinen moniottelija Annik Kälin oli toinen ponkaistuaan 683. Se oli Kälikin kauden toinen arvokisahopea. Hän oli toinen myös EM-halleissa Apeldoornissa kaksi viikkoa sitten. Espanjan Fatima Diame oli kilpailussa kolmas tuloksella 672.

Harala aitoi välieriin

Lotta Harala juoksi suoran välieräpaikan Nanjingin MM-hallien 60 metrin aidoista. Harala oli erässään kolmas ajalla 8,07, kun  jatkoon meni erien neljä parasta ja 4 aikavertailusta.

– Siisti, puhdas juoksu. Edellisen kisan kaatumisen pelot heitetty selästä pois. Illaksi haen lisää rähinää ja rohkeutta, Harala sanoi ja viittasi kaatumisella kahden viikon takaisten EM-hallien finaaliin.

Haralan erän voitti Puolan Pia Skrzyszowska mainiolla ajalla 7,83. Parin viikon takaisten EM-hallien mestari Sveitsin Ditaji Kambundji oli toinen ajalla 7,85.

Alkuerien nopeimmat olivat ennätyksensä 7,73 juossut Yhdysvaltain Grace Stark sekä Bahaman Denisha Cartwright ja Hollannin Nadine Visser ajoin 7,78 ja 7,82.

Naisten 60 metrin aitojen välierät juostaan tänään kello 13.35 Suomen aikaa.