Keihäänheiton ensimmäisen suomalaisen olympiavoittajan Julius Saariston hautakiveen kiinnitettiin olympiarenkaat Juliuksen päivänä 12. huhtikuuta Kalevankankaan hautausmaalla, Tampereella.

Haudalla puhunut Olli-Pekka Silfverhuth kertoi, että tamperelaisessa kaupunkiperinteessä Saaristosta on puhuttu paljon.

– Elämänsä viimeisen vuosikymmenen kotikaupungissaan asunut Saaristo muistetaan kohteliaana ja hyväntuulisuutta mukanaan tuoneena herrasmiehenä, missä ikinä kaupungilla hän liikkuikin, Paralympiakomitean kisapappina pitkään toiminut Silfverhuth sanoi.

Idea Tampereen Pyrinnön kasvatin muiston vaalimisesta hautakiven olympiarenkailla syntyi ikipyrintöläisten Jarmo Hakasen ja Jarmo Sepän taannoisesta keskustelusta.

Perinteisesti olympiarenkaat hautakivessä perustuvat olympiavoittajan omaisten anomukseen ja lupaan. Saaristolla ei elossa olevia omaisia ole. Hakanen kertoi asian hoituneen sujuvasti ja sopuisasti Suomen Olympiakomitean ja Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän kanssa.

Silfverhuthin, Hakasen ja Sepän lisäksi tilaisuutta läsnäolollaan kunnioittivat Tampereen Pyrinnön kunniapuheenjohtaja Heikki Järvelin ja seuraansa urheilijoina ja seuratoimijoina läpi vuosikymmenten palvelleet Harri Huhtala, ”Jaska Kailajärvi” ja Harri Raivio. Suomen Urheiluliittoa tilaisuudessa edusti Jarmo Mäkelä.

Nuorimpana suomalaisena yleisurheilun olympiakultamitalin saavuttaneen Saariston muistamistilaisuuteen saatiin miesten keihäänheiton viimeisimmän olympiavoittajamme, Tapio Korjuksen tervehdys, jossa hän kirjoittaa:

”Olympiavoittajat ovat urheilleet itsensä kansakunnan sydämeen ikuisesti. On tärkeää, että jälkipolvet löytävät entisaikojen sankareiden hautakivistä kultaisen muiston menneistä voitoista. Mitalit kuuluvat voittajien omaisille – olympiarenkainen hautamuisto kaikille. Tätä perinnettä tulee vaalia. Tämä hieno aurinkoinen päivä toi renkaat Juliuksen haudalle ”.

Kuuluisin urheilija –äänestyksen voittaja syksyllä 1912

Julius Saaristo voitti olympiakultaa Tukholman vuoden 1912 olympiakisojen molempien käsien keihäänheitossa tuloksella 109,42. Paremman eli oikean käden tulos 61,00 oli tuolloin maailmanennätys. Kilpailu oli keisarillisen Venäjän lipun alla kilpailleille suomalaisille täydellinen, sillä kolmoisvoiton varmistivat Väinö Siikaniemi ja Urho Peltonen.

Kolme päivää aikaisemmin suoritetussa paremman käden kilpailussa Saaristo taipui Ruotsin Eric Lemmingille nousten hopeakorokkeelle tuloksella 58,66.

Itsenäisen Suomen ensimmäisissä olympiakisoissa Antwerpenissa vuonna 1920 keihäsmiehillä meni vielä paremmin. Mitalikolmikon valtasivat Jonni Myyrä, Urho Peltonen ja Paavo Johansson tuloksin 65,78, 63,50 ja 63,09. Kolmeakymmentä ikävuottaan lähestynyt jääkärimajuri Saaristo varmisti Suomelle neloisvoiton huipputasoisessa kilpailussa tuloksellaan 62,39.

Saaristo oli nuoruusvuosinaan hyvä hiihtäjä. Yleisurheilun yleisen sarjan Suomen mestaruusmitaleita Tampereen Pyrinnön kasvatti saavutti myös seiväshypyssä ja kymmenottelussa. Saksassa jääkärikoulutuksen hankkinut sotilas kunnostautui 1930-luvulla useammankin aseen mestariluokan ampujana.

Syksyllä 1912 suomalaisille järjestetyssä Kuuluisin urheilija –äänestyksessä Saaristo oli voittaja, Elmer Niklander toinen ja kolminkertainen Tukholman olympiavoittaja Hannes Kolehmainen vasta kolmas.

Tulokset mitattiin kohtisuoraan heittoviivan projektioon

Muistamistilaisuuden kahveilla Pyrinnön toimistossa koolla olleet urheilutietäjät toivat esille mielenkiintoisia taustatietoja seurakaverinsa Saariston aikaisesta keihäänheitosta:

1800-luvun lopulla keihästä heitettiin paremmalla kädellä parhaimmillaan 30 ja 40 metrin välimaastoon. Vuosisadan taitteessa välinettä piti heittää 2,5 metrin neliöstä. Vauhtimatkan pidentäminen kymmeneen metriin ja suomalaisten keksimän narukierteen ja hankaotteen ansiosta (etu- ja keskisormet narukierteen molemmin puolin) tuolloinkin vähintään 800 grammaa painanut puinen väline pidensi kymmenessä vuodessa lentorataansa yli 60 metriin.

Tulokset mitattiin kohtisuoraan heittoviivan projektioon eli sektorin reunoille heittäneet menettivät suorituksistaan jopa useita metrejä. Lisäksi myötätuulitulokset hylättiin kilpailun ylituomareiden mahtimääräyksillä. Tuulimittareita tai muita kriteereitä myötätuulelle ei ollut.

Saariston muistamistilaisuuden keskusteluissa tehtiin elävän tuntuista aikamatkaa yli sadan vuoden taakse. Siitä löytyi lukuisia mielenkiintoisia juonteita myöhempiin vuosikymmeniin, osin tähänkin päivään saakka.

(Teksti: Jarmo Mäkelä.)