Tallinnassa järjestetyt kahdet nuorten EM-kilpailut osoittivat, että ainakin Euroopan tasolla olemme suhteessa vastustajiin 2000-luvun parhaassa kunnossamme. Yhteensä kahdeksan mitalia (4+2+2) ja 115 pistettä (U20 66 p ja U23 49 p) ovat parhaat lukemat 2000-luvulla ja sijoittavat meidät pisteissä mitattuna yleisurheilumaana Euroopassa kymppisakkiin (sijoitukset U20 7. ja U23 10.). Mitaleita saalistivat heittäjät (yht. 6 mitalia, 3 keihäästä, 2 moukarista ja 1 kiekosta), kestävyysjuoksija ja moniottelija

Pistesijoilla oli yhteensä 27 urheilijaa (13 + 14) ja pistesijaurheilijoiden lajikirjo oli todella laaja. Pistesijatason laajuus ja lajileveys on suomalaisen yleisurheilun kokonaisnäkymän ja valmennusjärjestelmän kannalta kaikkein merkittävin lopputulos. Merkittävä havainto oli myös suomalaisurheilijoiden arvokisaonnistuminen:

PB-merkintöjä nähtiin poikkeuksellisen suuri määrä molemmissa joukkueissa. Merkille pantava yksityiskohta oli myös, että neljästä Euroopan mestaruudesta kolme meni isojen huippuseurojen urheilijoille (Lahden Ahkera, Tampereen Pyrintö ja HKV).

Arvokisoilla on urheilijalle monenlaista merkitystä

Menestyksen lisäksi nuorten arvokilpailuiden merkityksestä on jälleen riittänyt puhetta. Valitettavasti merkityksellisyyden arviointi jää usein pelkkään arviointiin nuorten urheilijoiden potentiaalista yleisen sarjan menestykseen. Pitkän aikavälin seurannan kautta tiedetään, että nuorten menestyksen korrelaatio yleisen sarjan menestykseen on meillä ja muualla melko vaatimaton  Onkin hyvä tunnistaa, että joillekin osallistuminen nuorten arvokilpailuihin jäänee ainutkertaiseksi ja joillekin nuorten arvokisoissa menestyminen urheilu-uran kohokohdaksi. Molemmat ovat upeita saavutuksia ja arvokkaita kokemuksia.

Jo nuorten arvokisoihin mukaanpääsy edellyttää usean vuoden onnistunutta valmistautumista ja vaadittavien tulosrajojen rikkomista määritellyssä aikaikkunassa. Valintakelpoisuuskynnyksen ylittäminen ei ole monelle kovasta yrittämisestä huolimatta todellakaan helppoa. Pyrkimys ja matka arvokilpailuihin opettaa ja kasvattaa monella tavalla, riippumatta siitä, kasvaako nuoresta huippu-urheilija vai ei.

Arvokilpailutapahtuma ja sen läpivienti mahdollistaa uuden oppimista ja tarjoaa ikimuistettavan kokemuksen. Nuorten joukkueissa toimitaan joukkueena ja joukkueessa toimiminen on aina omanlaisensa oppireissu. Monet ystävyys- ja kaveruussuhteet saavat alkunsa arvokisareissuilla. Varmaa on, että kokemuksena nuorten arvokilpailut ovat kaikille äärimmäisen motivoivia ja itsensä kehittämiseen kannustavia. Monelle ne ovat ensimmäisten oivallusten hetkiä huippu-urheilusta, oman lajin kansainvälisestä vaatimustasosta sekä omasta potentiaalista.

Nuorten arvokisoilla on ilman muuta vaikuttava ja tarkoituksenmukainen merkitys matkalla huippu-urheiluun, mutta ei sovi unohtaa kisojen roolia kokonaisvaltaisen kasvutarinan mahdollistajana. Nuorten kisoilla on yksilöille itseisarvoa – ei pelkästään välillistä arvoa.

Hapoille liian kovalla aloitusvauhdilla?

Suomessa on ollut tällä vuosituhannella haasteena potentiaalisten nuorten tuloskehityksen selkeä hidastuminen ja jopa hyytyminen sarjoissa 19 v (U20) ja 22 v (U23), mikä on näkynyt hiipuvana menestyksenä yleisen sarjan arvokilpailuissa. Yleisen sarjan kansainväliselle huipputasolle nousemiselle on selvitetysti kaksi selkeää markkeria: riittävän hyvä tulostaso sarjassa 19 v ja tuloskehityksen jatkuminen pitkänä kehityskaarena sarjassa 22 v ja vielä sen jälkeenkin.

Huipulle pääsevät saavuttavat oman uransa parhaan tulostason hiukan lajista riippuen keskimäärin vasta 25-27 -vuotiaina. Sekä tulos- että menestysperusteisesti arvioituna yleisen sarjan menestysennuste on heikko sarjassa 17 v, kohtalainen sarjassa 19 v ja hyvä sarjassa 22 v. Poikkeuksia yksilöurheilussa on aina, mutta valmennus- ja kilpailujärjestelmän perusteita on järkevä laatia faktapohjalta laadittujen yleisten johtopäätösten avulla.

Onko nuorten suomalaisurheilijoiden tuloshyytymisten syy ollut, kestävyysjuoksuvertausta käyttäen, liian kovassa aloitusvauhdissa vai pitkän loppukirin puutteessa? Tai toisinpäin: millainen on ollut harvojen huippuvaiheen menestyjiemme urapolku keskimäärin? On valitettavaa, että emme tiedä vastauksia, koska harjoittelun ja valmentautumisen kokonaisuuksien dokumentaatioita ei joko ole tai ainakaan niitä ei ole analysoitu. Siksi argumentoinnitkin asiassa perustuvat yleensä ns. mutuun tai yksittäisiin urheilijaesimerkkeihin. Sen toki yleisenä trendinä tiedämme, että 2000-luvun menestyjiemme tuloskehityskaaret simuloivat hyvin em. kansainvälistä kuvausta.

Senkin tiedämme, että menestyjien lajivalinta ja todellinen systemaattinen lajiin suuntautuva harjoittelu on alkanut keskimäärin noin 15-vuotiaana ja että sitä ennen urheilemisen perusteet ovat rakentuneet hyvin monipuolisesti ja määrällisesti. Vaikka alle 15-vuotiaana rakentuvien valmiuksien puute on todennäköisesti kaikkein merkittävin syy tuloskehityksen hyytymiseen nuorten sarjojen aikana, niin en tarinoi siitä tässä yhteydessä. Keskityn tässä yhteydessä yleisurheilijan urapolulla ikävaiheeseen 15-25 v eli tyypillisen huipulle tähtäävän harjoittelun aloittamisesta oman uran tyypilliseen tulokselliseen maksimivaiheeseen saakka.

Hiljaa hiihtäen tulee kaunis latu?

Idioottivarmaa valmennuksellista menestyspolkusapluunaa ei ole olemassa. Yleisesti on kuitenkin havaittu ja tunnistettu, että em. kymmenen vuoden aikaikkunan alkupään harjoittelun tulee painottua tulevan huippuvaiheen valmiuksien luomiseen, kun taas aikaikkunan loppupään painotuksen tulee olla suorituskyvyn maksimoimisessa. Lyhyesti kuvattuna: rohkean progressiivisesti edeten ja myös tuloksellisesti koko ajan kehittyen, mutta ei kiiruhtamalla hapoille matkan alkuvaiheessa. 2000-luvun menestyneimmän yleisurheilijamme valmentajan Hannu Kankaan viisain sanoin: ”hiljaa hiihtäen tulee kaunis latu”.

Monien kokeneiden valmentajien näkemyksen mukaan huippuvaiheen valmiuksien eli ns. urheilupohjien tekemiseen pitää nykyään keskittyä yli 15-vuotiaiden valmennuksessa paljon enemmän ja niitä pitää tehdä pidempään kuin muutama vuosikymmen sitten. Tämä siitä huolimatta, että meillä on todennäköisesti yksi maailman systemaattisimmista lasten yleisurheilun harjoittelu- ja kilpailujärjestelmistä maailmassa.

Urapolun valmennukselliset tavoitteet valmennusjärjestelmän ja arvokilpailuiden valintajärjestelmän perusteina

Yleisurheilussa valmennus- ja kilpailujärjestelmällä on erittäin vahva ohjausvaikutus harjoitteluun kaikissa yleisurheilijan urapolun vaiheissa. Lajiliittojohtoisessa valmennusjärjestelmässä painotamme yleisen sarjan huippu-urheilua rakentamalla nuorten sarjoihin harjoitus- ja kilpailupolkua niin, että se omalta osaltaan ohjaa harjoittelun progressiivisuuteen ja pitkään jatkuvaan kehittymiseen. Tavoitteellisuuden, tuen ja mahdollisuuksien järkevä progressio on siis tavoitteena.

Päivittäisen seuravalmennuksen tukimuotoina tämä tarkoittaa urheilijalle mahdollisuutta edetä alueellisen nuorten maajoukkuetoiminnan ja yläkoulutoiminnan kautta maajoukkuetoimintaan ja toisen asteen urheiluoppilaitosvalmennukseen, ja edelleen 19-sarjasta alkaen mahdollisuuteen lunastaa paikka Team Finland -ohjelmassa tai jatkaa maajoukkuetoiminnassa.

Kilpailutoiminnassa sama valmennuksellinen tavoite ja progressiivisuuden periaate tarkoittaa nuorten kilpailemista sekä kansallisesti että kansainvälisesti pääsääntöisesti saman ikäluokan urheilijoiden kanssa. Euroopan yleisurheiluliitto (EA) on sulkenut sarjan U23 kilpailutapahtuman osallistumisen U20 sarjan urheilijoilta. Suomi on puolestaan jo pidempään linjannut, että alle 15-vuotiaat eivät osallistu Kalevan kisoihin eikä kansainvälisiin arvokilpailuihin. Samoin on linjattu, että U18 sarjan urheilijat kilpailevat vain oman sarjansa kansainvälisissä arvokilpailuissa.

Yleisurheilun valintajärjestelmien perusteiden laatimisessa täydellinen onnistuminen on mahdottomuus. Hyvin perusteltuja näkökulmia on monia ja mielipiteitä on paljon. Erityisesti yksittäisen yksilön kannalta tarkasteltuna valintajärjestelmä saattaa tuntua väärältä ja valintajärjestelmän perusteetkin epäloogisilta. Se on täysin ymmärrettävää. Linjaukset ja valintajärjestelmäkirjaukset ovat usein paljon haastavampia ja monisyisempiä tehdä kuin voisi olettaa.

Hyvänä esimerkkinä haastavuudesta käy vuoden 2021 osalta eniten päänvaivaa ja keskustelua aiheuttanut U18 EM-kilpailujen peruuntuminen. Kävimme pitkän ja perusteellisen keskustelun SUL:n lajivalmennuksen kanssa siitä, että muutammeko syntyneessä kisojen peruutustilanteessa aiemmin päätettyä strategiakauden mittaista linjausta U18 sarjan urheilijoiden mukaan ottamisesta U20 kilpailuihin. Päätimme yhteisesti pysyä aiemmin tehdyssä linjauksessa, koska linjauksen tärkeimmät perustelut ja periaatteetkaan eivät olleet muuttuneet.

Perusteiden tärkeimpänä tavoitteena on ohjata urheilijan uraa ja valmentautumista progressiivisuuden avulla pitkälle kehittymisen polulle. Jos olisimme tehneet tälle vuodelle poikkeuksen, niin sillä olisi merkitystä moniin valintoihin jatkossa. Valintaperusteissa ei ole hyvä heilua kuin tuuliviiri. Mukana ko. päätöksenteossa oli laaja, kokenut ja osaava joukko valmennuksen ammattilaisia ja mm. urheilupsykologian ja -lääketieteen edustajat. Kuriositeettina laskin, että päätöksentekijöillä oli vyöllään toistakymmentä arvokilpailumitalia urheilijoina aikuisten ja nuorten sarjoista ja vielä enemmän arvokilpailuissa urheilleita valmennettavia.

Olen varma, että kokemusta ja näkemystä asian päättämisessä oli riittävästi käytössä. Silti on täysin ymmärrettävää, että päätös voi olla erityisesti yksilötasolla pettymys ja herättää ärtymystä. Vaikka jollekin tulosrajan rikkoneelle ”alaikäiselle” yksilölle kilpailutapahtuma voisi olla ura- ja kehitysvaiheen sopiva, niin lajiliiton velvollisuutena on pidättäytyä tekemästä poikkeusratkaisuja. Yksilölliset poikkeusratkaisut valinnoissa ovat aina lajin yhtenäisyyden kannalta ikäviä ja ne koetaan epäoikeudenmukaisina eli ns. ”pärstäkerroinvalintoina”. Perusteltavuus, tasapuolisuus, läpinäkyvyys ja toistettavuus on valintajärjestelmissä tärkeää.

Kansallisen lajiliiton tulosrajat vai kv. lajiliiton rajat?

Valintakriteereissä on aina monta haastavaa kohtaa ratkaistavana ja linjattavana. Yksi niistä on tulosrajavaatimukset. Nuorten sarjoissa kansainvälisten lajiliittojen tulosrajat eivät ole lajeittain yhdenmukaisia, koska joihinkin lajeihin halutaan lähtökohtaisesti mukaan enemmän kilpailijoita kuin toisiin. Suomen valintajärjestelmää nuorten arvokilpailuihin laadittaessa pyrimme yhdenmukaistamaan tilastollista vaatimustasoa niin, että kisoihin valittavat urheilijat omaavat samantyyppisen minimimenestymismahdollisuuden.

Olemme haarukoineet vaatimustasoa ja sitä kautta tulosrajojen määräytymisperiaatteita niin, että U20 ja U23 EM-kisoihin valittavalla urheilijalla on valintahetkellä potentiaalia sijoittua 16 parhaan joukkoon kilpailuissa. Siitä syystä käytämme rajojen määrittelyssä hyödyksi sekä riisutun tilaston 20. tulosta että EA:n määrittelemiä tulosrajoja. Malli ei varmastikaan ole täydellinen eikä täysin yhdenmukaista lajeja. Mutta se on askel tulosvaatimusten yhdenvertaisuuden suuntaan.

Joissakin lajeissa Suomen tulosrajat kovenivat EA:n tulosrajoihin verrattuna jonkin verran, mutta joissakin lajeissa eivät käytännössä lainkaan. Kaikissa yksilölajeissa rajojen määräytymisperuste oli kuitenkin täsmälleen sama ja tasapuolisuuden nimissä sitä myös tulosrajojen määrittelyssä noudatettiin sentilleen ja kymmenyksilleen. Siitä syystä jotkut rajat saattoivat näyttää hiukan teennäisiltä tai jopa kummallisilta.

U18 EM-kilpailuiden Suomen tulosvaatimukset olivat täsmälleen samat kuin Euroopan yleisurheiluliitolla. U20 ja U23 kisoihin mukaanpääsyn vaatimustaso on siis suhteellisesti kovempi kuin U18 kisoihin. U18 EM-kilpailut ovat ennen kaikkea se kilpailutapahtuma, mistä haetaan mahdollisimman laajalle urheilijakaartille motivoivaa kokemusta. Koronan takia kahteen kertaan perutut U18 EM-kisat jättivät harmittavan arvokilpailukokemuksen aukon monelle 2003-2005 syntyneelle nuorelle. Toivottavasti ensi kaudella päästään takaisin normaaliin nuorten arvokilpailurytmiin ja U18 EM-kilpailutkin järjestetään.

Olemme valmiimpia – emme valmiita

Arvokisaonnistumisten valossa tehdyt ratkaisut vaikuttavat pääosin oikeansuuntaisilta. Aina pitää asioita tarkastella kriittisesti ja uskaltaa tehdä korjausliikkeitä, kun selkeää tarvetta ilmenee. Kun lähes kokonaan viime syksynä uudistuneella organisaatiollamme tulee ensimmäinen toimintavuosi täyteen, niin koettu ja eletty ”vuosikello” täytyy arvioida ja tehdä tarvittavat ”peliliikkeet”. Virhevalintoja ja -ratkaisuitakin on varmasti tehty.

Vuoden 2021 ensimmäisen puoliskon erinomainen arvokisamenestys ei saa sumentaa näkökenttää. Suorat ja perustellut kriittiset palautteet ovat kehittämistyössä usein kaikkein arvokkaimpia ja siksi erittäin tervetulleita. Tavoite on olla lajina sekä tuloksellisesti että toiminnallisesti oma aiempaa parempi versio itsestämme.

Rohkeasti uudistaen, avoimesti toimien ja yhdessä onnistuen.

Jarkko Finni, Valmennuksen ja koulutuksen johtaja, SUL