Juuri julkaistu Huippu-urheiluvalmennus -kirja kirjoittaa mm. urheilijanpolusta eli matkasta lapsuudesta aikuisiän huippu-urheilijaksi. Urheilijan polku on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat lapsuusvaihe (alle 13-vuotiaat), valintavaihe (13-19-vuotiaat) sekä huippuvaihe (yli 19-vuotiaat).
Lapsuusvaiheessa tärkeitä laatutekijöitä ovat innostus urheiluun, monipuoliset liikuntataidot, hyvä fyysinen harjoitettavuus sekä urheilullinen elämäntapa ja -rytmi. Valintavaihe, joka usein yleisurheilussa sijoittuu 16-17 vuoden ikään, laatutekijöinä nähdään innostumisen muodostuminen intohimoksi omaa lajia kohtaan, monipuolisten liikuntataitojen soveltaminen lajitaidoiksi, systemaattisen lajiharjoittelun aloittamisen sekä urheilullisen elämäntavan muokkautumisen ”terveeksi urheilijaksi”. Huippuvaiheessa kaikkea ohjaa urheilijan oma motivaatio, tahto ja intohimo menestyä. Tavoitteena on kullekin urheilijalle optimaalinen harjoittelu ja menestyksekäs kilpaileminen. Lapsuusvaiheessa ja valintavaiheessa urheilijan toimintaympäristön tulee olla urheilua mahdollistavaa ja tukevaa ja huippu-urheiluvaiheessa huippusuoritusta ja menestystä luovaa.
Tässä on kuvattu raamit, joiden sisällä itse se koko toiminta tapahtuu. Mikä näistä vaiheista on sitten tärkein tai olennaisin? Haittaako se, jos lapsuusvaihe ei ole ollut kovin monipuolista liikkumista, tai näin nopeusvoimalajien edustajana nopeuspainotteista?
Ikäkausiin 13-19 sijoittuu ns. drop-out ilmiö, jolloin suuri osa urheilijoiksi pyrkivistä lopettaa urheilu-uransa, vaikka todellisuudessa se ei edes ole kunnolla alkanut. Onko meidän tärkein tehtävä pitää nuoret mukana urheilussa ja antaa heille monipuolista harjoittelua ja ohjata heitä heille sopivimpien lajien pariin? Vai onko sittenkin se huippu-urheiluvaiheen harjoittelu kaikkein ratkaisevinta, jolloin ne viimeisimmätkin sentit ja sekunnin sadasosat vaativat monesti monen vuoden kurinalaista ja oikeanlaista harjoittelua ja elämistä täysillä urheilun ehdoilla?
Valmennusosaaminen kehittyy parhaiten valmentamalla
Toivottavasti jokainen, niin lapsuusvaiheessa tai valintavaiheessa toimiva valmennuksen osaaja kokee työnsä aivan yhtä tärkeäksi kuin siellä huippu-urheiluvaiheessa toimiva. Monesti suurimmat medianäkyvyydet ja palstatilat saavat menestyvimmät urheilijamme ja heidän tarinansa kiinnostavat.
Mitä he ovat tehneet oikein? Miksi juuri he ovat kärkipaikoilla? Pystytäänkö selittämään, tai kertomaan yhtä yksittäistä oikeaa reseptiä, miten sinne huipulle päästään? Mitä se vaatii? Paljonko pitää nostaa rinnalle 16-vuotiaana? Paljonko hypätä 5-loikkaa 13-vuotiaana? Lentävä 20 metriä..? Mielenkiintoisia parametreja, mutta kertovatko ne todellisuudessa vielä mitään? Jos nyt saan 90 kiloa rinnalle, olisinko parempi, jos nostankin sata kiloa?
Itselläni oli vaikea luottaa valmentajiini, niin yleisurheilussa kuin muissakin lajeissa mitä harrastin nuorempana. Hyppäsin nuorena korkeutta ja kelasin tekniikkavideoita päivästä toiseen ja analysoin huippujen tekniikoita ja luin Ossi Auran korkeushyppykirjaa ja koitin imeä kaiken mahdollisen tiedon ja taidon itseeni. Varmasti tekninen osaaminen ja ymmärrys olivat korkealla tasolla jo nuorena, mutta valmennusosaaminen kehittyy parhaiten valmentamalla, ei itse urheilemalla tai pelkästään kirjoista lukemalla, näitä kahta liikaa aliarvioimatta.
Olenkin sanonut tavallaan aloittaneeni valmentamisen jo 12-13-vuotiaana, kun kehitin itseäni paremmaksi ja paremmaksi korkeushyppääjäksi. Todellisuudessa ensimmäinen henkilökohtainen valmennettava minulle tuli, kun olin 19-vuotias. Tänä vuonna voin sanoa valmentaneeni ”henkilökohtaisesti” jo 20 vuotta. Mitä pidemmälle olen omalla valmentajaurallani edennyt, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan hyvää ja osaavaa valmennusta. Jossain kohtaa pidin mottonani Nietzschen ”Kukaan voittaja ei usko sattumaan” -sanontaa. En minä todellisuudessa ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Luulin ymmärtäväni, mutta todellinen ymmärrys asioihin vaatii kokemuspohjaa.
Nykyään se ilmenee mielestäni yleisurheilussa siinä, että aina kun näen urheilukentällä lahjakkuutta, minua kiinnostaa mitä, kuka ja miksi? Kuka toimii tämän urheilijan valmentajana, vai onko vanhemmilla osuutta asiaan? Entistä enemmän tuntuu, että meillä on hyviä ja innokkaita nuorten urheilijoiden valmentajia. Ei ne nuoret sieltä sattumalta putkahda, vaan siellä on useimmiten hyvää, osaavaa ja monipuolista valmennusta takana jo nuoruusvaiheessa, tai jopa lapsuusvaiheessa. Hyvät urheilijat syntyvät usein hyvässä ryhmävalmennuksessa, tai sitten tiimityönä urheilijan ja valmentajan panostuksen kautta.
Miten ”tehdään” huippu-urheilija?
Miten ”tehdään” huippu-urheilija? Tietenkin ensimmäisenä ja olennaisena on se urheilijan oma tahto… oma motivaatio… panostaminen… asenne… jokaisena päivänä, jokaisessa treenissä. Mutta ilman hyvää valmennusta ja henkilökohtaista valmentajaa, en usko, että kukaan pystyy saavuttamaan täysin niitä omia rajojaan.
Itse kuvittelin noin 22-vuotiaana tietäväni jo aika paljon harjoittelemisesta ja piiskasinkin itseni läpi enemmän ja vähemmän nautittavista harjoituksista. Jokainen treeni piti päättyä pahaanoloon. Sääli on heikkoutta. Jos haluat päästä mestariksi, sinun täytyy aina treenata kovempaa kuin muiden?
Nykyään valmennuksellinen lähestymiseni on sekä enemmän tieteellinen (valmennustietous) että humaanimpi. Hyvä valmennussuhde perustuu vahvaan luottamukseen niin urheilullisissa tekijöissä kuin urheilun ulkopuolisissakin tekijöissä. Hyvänä vinkkinä voisin antaa: Kohtele nuorta urheilijaa ennen kaikkea ihmisenä, sitten vasta urheilijana, jotta huipulle pyrkivä nuori ymmärtää, että välität hänestä yhtä paljon tavallisena nuorena ihmisenä kuin urheilijanakin. Toki se täytyy myöntää, että jos ja kun sinne huipulle haluaa, niin töitä on tehtävä ja mitä aiemmin ymmärtää mitä se urheilijanelämä 24/7 tarkoittaa niin sen parempi.
Lopuksi haluan vastata aiemmin edellä esittämiini kysymyksiin siitä, mikä urheilu-uran vaihe on tärkeintä kehityksessä huippu-urheilijaksi. Lapsuuden liikkumisella luodaan edellytykset tuleville vuosille. Ei ole olemassa pelkästään lahjakkuutta, vaan useimmiten se lahjakkuus kumpuaa niistä lapsuudessa tekemistämme liikuntasuorituksista. Teini-iässä tulemme valintavaiheeseen, jolloin ensiarvoisen tärkeää huippu-urheilijaksi pyrittäessä olisi tietenkin löytää itselleen sopivin laji. Tällöin osaavan nuorisovaiheenvalmentajan merkitys on aika ratkaisevaa ja kannattaa miettiä, kuka voisi olla juuri minulle paras valmentaja ja mikä olisi lajini.
Loppujen lopuksi se päätyö tehdään kuitenkin siellä aikuisiässä. Suomessa syntyy koko ajan lahjakkaita yksilöjä, joilla näkisin olevan mahdollisuuden päästä urheilu-urallaan pitkälle. Se vaatii yksilön lahjakkuuden ja työnteon lisäksi myös hieman onnea. Onnea siinä mielessä, että löytää ne oikeat ihmiset ympärilleen tai ainakin sen oikean ihmisen, joka ohjaa eteenpäin, sillä urheilu-uralla. Sillä kuten Nietzschekin jo totesi, emmehän me halua uskoa vain sattumaan?
Jussi Ihamäki on yksi yleisurheilu.fi -sivuston uusista kolumnisteista. He ruotivat yleisurheilua ja siihen liittyviä asioita eri näkökulmista. Ihamäki on valmentaja, jonka johdolla harjoittelee muiden muassa Nooralotta Neziri. Ihamäki kilpailee itsekkin pika- ja aitajuoksijana. Siviiliammatiltaan hän on opettaja.