Meidän henkilökohtaisten valmentajien arvokilpailumatkat eivät ole aina niin yksinkertaisia kuin joukkueeseen kuuluvien urheilijoiden ja valmentajien. Varsinkin olympialaisissa valmentajien toiminta on rajatumpaa ja hankalampaa. Minua oli jo ennakkoon varoitettu asiasta ja ensimmäiset päivät olivatkin haastavia. En voi kuin kiittää yleisurheilujoukkueen johtoa ja erityisesti Suomen olympiakomitean jäseniä heidän toiminnastaan ja avusta aina tarvittaessa.

Matkasin yhdessä urheilijani Nooralotta Nezirin kanssa Amsterdamin kautta Rioon. Samalla lennolla tulivat mm. seiväsnaiset ja heidän valmentajansa Jarno Koivunen. Heidän kanssaan matka jatkui olympiakaupungista kohti tuntematonta, pientä kaupunkia nimeltä Penedo.

Alkuun suora matkustus sinne tuntui hieman epämiellyttävältä, mutta meitä oli vastassa Suomen paras vastaanottokomitea kärkenään Riossa asuva Sami Kontola. Viimeinen etappi Penedoon meni loppujen lopuksi helposti ja jo paikalla olevat suomalaiset tutustuttivat meidät käytäntöihin ja paikkoihin. 

Penedo oli ihan huikea paratiisimainen paikka aivan sademetsän reunalla. Saimme hotellin, tai oikeammin pienten asuntojen keskuksen, lähes tulkoon kokonaan Suomen joukkueen käyttöön. Ruokaa oli tarjolla aina tarpeen tullen ja se oli hyvää ja ravitsevaa. Väitän, etten ole missään maailman kolkassa syönyt niin hyvää aamupuuroa. Kaiken lisäksi meille järjestettiin kaikenlaista ohjelmaa tanssiesityksistä museovierailuun ja kunnon grillijuhliin.

Kaikesta huolimatta olympialaisia edeltävän leirin tärkein anti oli lepääminen, rauhoittuminen ja Amanin sotilastukikohdan stadionin käyttäminen harjoitteluun. Penedo paikkana oli 100% loistava valinta, joten siitä kiitos Jorma Kemppaiselle ja Sami Kontolalle, jotka käsittääkseni toimivat paikan hankkimisen pääarkkitehteinä.

Rio de Janeiroon matkasimme isommalla joukolla 10. elokuuta ja suuri osa majoittui olympiakylään. Itse majoituin noin kolmen kilometrin päähän ihan hienoon ja hyvään kalustettuun kerrostaloasuntoon. Ennen kuin sain virallisen akkreditointikortin, jouduin käyttämään julkista liikennettä ja kävelinkin aika paljon ympäriinsä.

Pistin muutaman videon reissuistani someen, jonka tarkoituksena oli osoittaa, ettei meillä henkilökohtaisilla valmentajilla mikään ole pelkkää ”ruusuilla tanssimista”. En pistänyt niitä arvostellakseni ketään, koska tuota samaa se on minulla ollut aina, olin sitten MM-kilpailuissa Moskovassa tai Pekingissä.

Kaikki tuo itsenäinen reissailu on opettanut pärjäämään mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja paikoissa, vaikka se fyysisesti onkin aika rankkaa. Koska tykkään muutenkin itseni rääkkäämisestä harjoituksissa, niin nautin myös vapaasta liikkumisesta Rion kaduilla. Eihän siellä ihan puhtainta ollut, mutta en kokenut oloani missään vaiheessa turvattomaksi tai pelokkaaksi.

Eri lajien edustajat kannustivat toisiaan

Olympiakylässä tulee huomaamatta käveltyä pitkiäkin matkoja, kun esimerkiksi Suomen talolta kulki ruokalaan ja takaisin. Myös itse ruokala oli todella iso. Tarjolla oli, jos jonkinmoista ruokaa ja onnekseni myös Light Colaa ja kahvia juomaksi. Nopeasti siellä oppi keräämään tarvittavat ruoka-annokset ja suomalaisilla oli erityinen ”Suomi-pöytä”, jossa suomalaiset kerääntyivät syömään keskenään ja vaihtamaan kuulumisia. Myös itse talo, jossa Suomen joukkue asui, oli hyvä ja kokosi alakerran olohuoneeseen aina pienen ryhmän suomalaisia keskustelemaan ja katsomaan kisoja televisiosta.

Mannio ja Ruuskanen iskivät useamman kerran yhteen myös paikalle rahdatulla pöytälätkäpelillä. Olympialaisten erityispiirre verrattuna muihin yleisurheilun arvokilpailuihin on tietenkin se, että siellä on paljon muiden lajien urheilijoita ja valmentajia ja muuta joukkueen tärkeää henkilöstöä. Mielestäni Suomen joukkueella oli todella hyvä henki ja eri lajien edustajat kannustivat toisiaan hienosti.

Taistellen maaliin ja haastatteluihin

Nooralotan urakka alkoi 16.8. alkuerillä. Kunnon ajoituksen kanssa olimme todella tiukilla, mutta onnistuimme siinä loistavasti. Nooralotta juoksi olympialaisten alkuerissä uransa parhaan juoksun 12,88 -0,5 vastatuulessa, joten emme voineet olla pettyneitä. Pientä myötätuulta kun olisi ollut takana, niin olisimme nähneet uuden Suomen ennätyksen, joten ihan hyvä fiilis jäi. Vaikeutena ensimmäisissä Olympialaisissa oli palautuminen alkueristä välieriin. Vaikka jouduimme paahtavassa kuumuudessa venaamaan bussia vain noin puoli tuntia juoksun jälkeen, niin emme silti täysin onnistuneet siinä, että urheilija olisi parhaassa iskussa seuraavana päivänä.

Kaikkemme teimme myös lihashuoltopuolella ja siitä kiitokset Niemen Penalle, jonka kanssa valmistelimme Nooralottaa parhaaseen iskuun myös välieriin. Valitettavasti näin jo verkkavedoissa, ettei hermotus toimi täysin ja ettei välierässä tulisi yhtä hyvää tulosta kuin alkuerissä. Totta kai sitä toivoin, mutta varauduin hieman heikompaan esitykseen. Nooralotan juoksusta sen näkee jo alusta, jos henkinen ja fyysinen vire ei ole parhaimmillaan. Hän ei vain pääse telineistä kunnolla irti ja oli nytkin varmaan viimeisenä ensimmäisellä aidalla. Taistellen maaliin ja haastatteluihin ja tavoitteet kohti Tokioa ja vuotta 2020. 

”Ei mennä mopolla maantielle”

Nooralotta, kuten muutkin ensikertalaiset, saivat hyvää oppia siitä, mitä on kilpailla olympialaisissa. Suurin osa venyi parhaimpaansa, joten uskoisin, että neljän vuoden päästä näemme heiltä vieläkin parempaa. Miten sitten mahdollistamme urheilijoiden parhaan mahdollisen tuloksen neljän vuoden päästä Tokiossa? Mitä urheilijat tarvitsevat? Urheilijoille tärkeintä on tietenkin optimaalinen harjoittelu ja tuki. Tärkein yksittäinen tekijä urheilijalle on henkilökohtainen valmentaja.

Olisimmeko jo nyt valmiit panostamaan myös henkilökohtaisten valmentajien mahdollisuuteen valmentaa niitä urheilijoita parhaalla mahdollisella tavalla? Olosuhteille Suomessa emme voi mitään, mutta halleissa on monesti paremmatkin olosuhteet kuin monilla kilpailijoillamme esimerkiksi Keski-Euroopassa.

En kuitenkaan usko, että kovin monen yleisurheilun mitalistin valmentaja tekee muuta kuin valmentaa. Toki poikkeuksia löytyy myös ulkomailta, mutta mielestäni emme voi aina vedota poikkeuksiin, vaan yrittää kehittyä ja kehittää omaa toimintaamme. Aivan kuten koko ajan ollaan tehtykin. Iso pyörä pyörähtää kuitenkin hitaasti, enkä näe, että meillä olisi yhtään liikaa aikaa tuhlattavana. ”Ei mennä mopolla maantielle, vaan viritellään moottoripyörät sellaiseen vireeseen, että Tokiossa menestystä tulee.”

Jussi Ihamäki on yksi yleisurheilu.fi -sivuston  kolumnisteista. He ruotivat yleisurheilua ja siihen liittyviä asioita eri näkökulmista. Ihamäki on valmentaja,  jonka johdolla harjoittelevat muiden muassa Nooralotta Neziri ja Viivi Lehikoinen. Siviiliammatiltaan Ihamäki on opettaja.

,