Nuorten hallimestaruuskilpailuissa Helsingin Myllypurossa tehtiin 17-vuotisten 300 metrin juoksuissa huippuaikoja.
17-vuotiaidein tyttöjen 300 metrillä käytiin tiukka kamppailu loppumetreille saakka Vasa Idrottssällskapin Meya Kastrénin ja Kuivasjärven Auran Anni Niskalan kesken. Taistelu palkittiin loistavin ajoin: Kastrén 38,87 ja Niskala 38,99.
17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa he nousevat 3. ja 4. sijalle. Edellä ovat vain Ella Räsänen ajalla 37,81 ja Viivi Lehikoinen ajalla 38,82. 16-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa Kastrénin aika on paras. Frida Hämäläisen aiempi tämän ikäluokan paras tulos oli 39,70.
– Ei minulla ollut aikatavoitetta, voittoa vain tavoittelin. Alle 40 sekunnin aikaa pidin kuitenkin mahdollisena, Kastrén totesi kisan jälkeen ajastaan aika tavalla hämmentyneenä.
Voitto oli vaasalaiselle näistä kisoista jo toinen mitali, sillä 60 metrillä hän oli kolmas. Eräjuoksussa syntyi myös ennätys 7,76. Pohjalla oli myös pari viikkoa sitten Tampereen pitkällä halliradalla juostu tulos 39,70. Viime kesänä Kastrén oli T15 sarjassa 300 metrillä SM-kisojen kahdeksas, ja vuotta aikaisemmin tuli T14-sarjassa mestaruus.
– Jalkapalloa pelasin muutaman vuoden, mutta viime syksystä lähtien olen keskittynyt juoksuun. 300 ja 400 metriä ovat nyt päälajini, juoksijalupaus kertoi.
Kastrénia valmentaa isä Kenneth Kastrén, joka hyppäsi aikoinaan pituutta peräti 799.
Anni Niskalalle 300 metrin hopea oli näistä kisoista kolmas mitali. Taskussa oli jo tuplamestaruus 60 metrin sileältä ja aidoista.
– Kova matka tämä on, Niskala totesi hengästyneenä mutta hymyissä suin.
Vaikka Niskala kilpaileekin enemmän lyhyillä matkoilla, kokemusta on myös ratakierrokselta. Tammikuussa hän juoksi Oulun halliradalla 300 metriä 39,93, joten suuri yllätys kova aika ei ollut.
Myös pronssille juossut Karhulan Katajaisten Inka Räsänen sai hyvän ajan 40,02. Se on 16-vuotisten kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi paras.
Korvenpäällä kulkee myös alimatka
Justus Korvenpää runnoi kotiradallaan kisojen kaksoismestariksi, kun sunnuntaina tuli mestaruus 300 metrillä eilisen 800 metrin voiton lisäksi. Bonuksena tuli ennätys 35,40, kun entinen noteeraus oli 35,81.
– Kova aika oli yllätys, vaikka ennätystäni odottelinkin. Kovasta kilpailusta oli apua, mutta tiesin etten hyydy lopussa, joten sain puristaa loppuun asti. Korvenpää kertoi.
Aika oikeuttaa hänet M17-sarjan 300 metrin kaikkien aikojen tilastossa kuudennelle sijalle. Kärkipaikkaa pitää hallussaan Samuel Purola ajalla 34,74.
Vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n urheilijalla on monipuolisuutta, kun päämatkan 800 metrin lisäksi kulkee myös lyhyemmät matkat. Entä 1500 metriä?
– Kerran olen sen matkan juossut, mutta silloin ei kulkenut, kun oli treenikuormitusta päällä. Uskoisin, että alle 4 minuutin pääsisin, Korvenpää totesi.
Hyvän vastuksen mestarille antoi samassa erässä juossut Lahden Ahkeran Verneri Marttila, joka otti ajalla 35,73 hopeaa. Pronssi meni Rauman Urheilijoiden Manuel Ojalalle ajalla 36,27.
Lahtelaisilla oli hetken kaksikin mitalia hyppysissään, kun myös Marttilan treenikaveri Oskari Syväranta juoksi hyvin ja sai ajakseen 36,26, joka olisi oikeuttanut pronssille. Pian kilpailun päätyttyä kohtaloksi hänelle tuli kuitenkin hylkäys ratarikon takia. Marttila ja Syväranta harjoittelevat päivittäin yhdessä valmentaja Joonas Makkosen ohjauksessa.
Laapas ja Vallinoja 19-vuotisten 800 metrin mestarit
M19-sarjan mestariksi juoksi Lahden Ahkeran Rasmus Laapas tuloksella 1.55,83. Voitto tuli varmalla kirillä, johon 3000 metrin mestaruuden näissä kisoissa voittanut Rauman Urheilijoiden Aleksi Ahlfors ei pystynyt vastaamaan. Hänelle hopeaa tuloksella 1.56,80. Pronssille juoksi Tampereen Pyrinnön Joni Haapalainen, 1.57,49.
– Kisa sujui käsikirjoitukseni mukaan. Viimeisessä kaarteessa tiesin voittavani, sillä lyhyellä suoralla on lopussa vaikea ohittaa, Laapas kertoi.
Nurmijärvellä asuva juoksija kärsi pari vuotta sitten vaikean vamman, kun soleus-lihas repesi kahdesti. Viime kesänä hän pääsi jo kilpailemaan, mutta toipuminen vammasta takaisin kuntoon vei aikaa.
HKV:n Taimi Vallinoja otti kotihallissaan N19-sarjan 800 metrin mestaruuden vahvalla loppuvedolla ajalla 2.15,98. Hopea matkasi pohjoiseen Limingan Niittomiesten Anessa Kisnerille ajalla 2.16,62, ja pronssia otti Elsa Stadig, 2.16,70, joka voitti aikaisemmin jo 3000 metrin mestaruuden.
Asikainen ja Koskela hallitsivat 22-vuotisten kasilla
Liikuntamyllyn kasvatteja on myös HKV:n Oliver Asikainen, M22-sarjan voittaja 800 metrillä tuloksella 1.53,40. Hyvä vastuksen antoi 1500 metrin mestari Leonard Markén, IF VOM (1.53,90). Pronssitulos löytyi kakkoserästä, kun KU-58:n Joona Heiskanen juoksi 1.55,84.
Ronja Koskela Kuivasjärven Auran Ronja Koskela otti kirillään mestaruuden N22-sarjan 800 metrillä ennen HIFK:n Teresa Perttilää. Kaksikon ajat olivat 2.14,87 ja 2.15,41. Pronssi meni Joensuun Katajan Veera Häkkiselle, 2.25,33.

Saarisella ja Rajaniemellä kova taistelu 1500 metrillä
M17-sarjan 1500 metrillä käytiin jännittävä kisa. Lahden Ahkeran Leo Rajaniemi halusi pitää hyvää vauhtia, kun Turun Urheiluliiton Sisu Saarinen luotti vahvaan kiriinsä. Alkumatka mentiinkin 4.00-vauhtia, mutta keskivaiheilla tahti hieman rauhoittui.
Saarinen avasi pellit 200 metriä ennen maalia ja kiri voittoon ajalla 4.06,73. Rajaniemelle kirjattiin 4.09,13. Molemmat juoksijat ovat kuitenkin alle neljän minuutin kunnossa jo 16-vuotiaina.
Kolmanneksi kiri Imatran Urheilijoiden Mikael Venäläinen ajalla 4.16,48. Hän on juoksuperheen uusi nimi, kun isä Jari ja äiti Marjo olivat aikoinaan maaottelujuoksijoita keskimatkoilla ja isoveli Joonatan on 19-vuotisissa maamme kärkeä.
Saarinen teki täksi vuodeksi lajivalinnan juoksuun. Jalkapalloonkin olisi ollut mahdollisuuksia, sillä hän kuului ikäluokkansa maajoukkueeseen.
– Juoksu alkoi nyt motivoida enemmän, vaikka kovasti houkuttelivat myös jalkapalloon. Nyt keväällä pääsen juoksussa 100 kilometrin harjoitusviikkoihin, kun aikaisemmin määrä on ollut 70:n paikkeilla, Saarinen kertoi.
Nuorukainen on osoittanut talven juoksuissaan vahvaa kirikykyä.
– Rytminvaihtokyky on tullut varmaan jalkapallon ansiosta. 1500 metriä tuntuu parhaalta matkalta, kuninkuuslaji, nuorukainen totesi.
Hukka jatkoi Joensuun Katajan menestystä
Joensuun Katajalla riitti juoksuvoimaa Liikuntamyllyyn. Yksi onnistujista oli N17-sarjan 1500 metrin mestaruuden ottanut Noora Hukka. Se tuli ajalla 4.41,88. IF VOM:n Winnie Markén antoi kovan vastuksen ja juoksi hopealle tuloksella 4.44,84. Pronssi meni Espoon Tapioiden Klaara Mertsalolle, 4.48,22.
Hukka harjoittelee Tuomo Lehtisen ryhmässä.
– Meillä on hyvä noin kymmenen juoksijan ryhmä yhteistreeneissä. Minä olen nuorimmaisia, mutta saan hyvää vauhtia vanhemmilta juoksijoilta, Hukka kertoi.

HELSINKI, Myllypuro 2.3.2025 Nuorten hallimestaruuskilpailut, 3. päivä
Finaalit:
M22,
200 m: 1) Topi Huttunen VieremKo 21,80, 2) Sakari Vallius JoKa 22,27, 3) Matias Ahtinen PolvijU 22,30, 4) Ive Ntumba VasaIS 22,39 (ae. 22,37), 5) Konsta Uuttera TP 22,72 (ae. 22,45), 6) Riku Uusitalo TuUL 23,14 (ae. 22,59), Jaakko Linnus TP (ae. 22,41) & Leevi-Kalle Heikkilä TU-38 (22,43) eivät osallistuneet finaaliin.
800 m: 1) Oliver Asikainen HKV 1.53,40, 2) Leonard Markén IFVOM 1.53,90, 3) Sisu Moilanen TuUL 1.54,64, 4) Veeti Savolainen LA 1.55,73, 5) Joona Heiskanen KU-58 1.55,84 (B-erän voittaja), 6) Pyry Laine TuUL 1.56,16, 7) Jimi Alastalo JoKa 1.56,30, 8) Martti Majuri LUM 1.57,40, 9) Konsta Uuttera TP 1.58,91, 10) Oliver Heikkinen IFRaseb 2.09,50, Miska Koponen VU keskeytti.
Korkeus: 1) Teemu Laurikainen TP 202, 2) Johan Grönroos SjuIF 188, 3) Santeri Haapamäki TP 184, 4) Jaakko Linnus TP 164, 5) Simon Ekholm IFRaseb 158.
M19,
200 m: 1) Juho Venäläinen LUM 21,16, 2) Matias Salminen LA 21,78, 3) Armas Uusitalo OP 22,19, 4) Perttu Aakko LUM 22,29, 5) Kalle Huhtala HIFK 23,21 (ae. 22,77), 6) Joni Haapalainen TP 25,04 (ae. 22,84), Tomi Mäkitalo KankaanpSL (ae. 22,67) ei osallistunut finaaliin.
800 m: 1) Rasmus Laapas LA 1.55,83, 2) Aleksi Ahlfors RaumU 1.56,80, 3) Joni Haapalainen TP 1.57,49, 4) Tatu Palokangas AlatornPi 1.58,75, 5) Lauri Mononen SavRi 1.59,88, 6) Jerry Vilenius HKV 2.00,16, 7) Mikaïl Uusipere EspTa 2.00,28, 8) Ville Viitakoski MiKV 2.01,08 (C-erän voittaja), 9) Ukko Ikonen VantSa 2.02,01, 10) Tommi Kaivola TP 2.02,66, 11) Karri Kuusinen HKV 2.02,76, 12) Jani Tytärniemi GamlakarlIF 2.03,05 (B-erän voittaja), 13) Hannu Sjöblom LoimLe 2.04,17, 14) Joel Peltonen PoTa 2.04,67, 15) Emil Alajoutsijärvi HRC 2.05,16, 16) Ohto Heiskanen HKV 2.06,61, 17) Konsta Vuorela JKU 2.07,08, 18) Kasperi Kemppainen EspTa 2.09,73, 19) Marius Riihimäki TP 2.09,74, 20) Aarne Kemppainen EspTa 2.10,07, 21) Rasmus Vankka TP 2.10,44, 22) Ville Korhonen KU-58 2.11,68.
Korkeus: 1) Alec Isaacs MalaxIF 197, 2) Samuel Jussila NoormNo 194, 3) Tymofii Kravchuk VU 184, 4) Santeri Knuutinen LUU 175, 5) Saku Puustinen LA 175, 6) Aaro Hartikainen TP 170, Sisu Mäkelä HKV ilman tulosta (180).
M17,
300 m: 1) Justus Korvenpää KU-58 35,40, 2) Verneri Marttila LA 35,73, 3) Manuel Ojala RaumU 36,27 (C-erän voittaja), 4) Taavi Manner KankaanpSL 36,35, 5) Jussi Wesanko HKV 36,37 (B-erän voittaja), 6) Jonas Braxén VasaIS 36,74, 7) Topi Niemi RiihimKi 36,88, 8) Nuutti Leppänen KUYU 37,13, 9) Okko Viljanen EsboIF 37,42 (D-erän voittaja), 10) Rasmus Koski KauhajKa 37,58, 11) August Mikkola EspTa 37,65, 12) Jesse Myllymäki ValkealKa 37,68 (I-erän voittaja), 13) Emil Seppälä TuUL 37,68, 14) Asmar Hawari IFNykarl 37,88, 15) Miska Anttonen ImatrU 37,90, 16) Antti Tolonen KuivasjAu 37,91 (G-erän voittaja), 17) Aarne Hannikainen HKV 37,96, 18) Joel Luotola PoYU 37,98, 19) Santeri Lyyra KuopRe 37,98, 20) Anton Myrtenblad PorvU 38,09 (E-erän voittaja), 21) Elmo Härkönen TP 38,28 (F-erän voittaja), 22) Eero Kaunisto TuUL 38,28 (K-erän voittaja), 23) Juska Torkkola KU-58 38,37, 24) Jacob Tuuf VasaIS 38,43, 25) Topi Kopsa LUM 38,60, 26) Ossi Suominen RaumU 38,61 (J-erän voittaja), 27) Eero Hakola TuUL 38,65, 28) Jesse Korhonen LA 38,84, 29) Rasmus Salminen FoSa 38,97, 30) Simeon Sivonen HKV 39,05, 31) Renne Kankkunen JoKa 39,06, 32) Olli Kortteinen JKU 39,07, 32) Jesper Vallin ImatrU 39,07, 34) Aatos Paajanen OP 39,31, 35) Polat Erdal ImatrU 39,35, 36) Niko Hassila JakobstDr 39,44, 37) Mikael Ahtiainen ImatrU 39,64, 38) Oskari Heinonen JKU 40,47 (H-erän voittaja), 39) Toivo Halonen HyvinkSU 41,23, 40) Kasperi Huttunen KarhKa 41,59, 41) Rasmus Sjöblom KUYU 41,83, 42) Iisak Tykkyläinen KuopRe 43,81, Veikko Valovirta EspTa & Tomi Koponen PolvijU & Leevi Partanen JoKa & Ukko Lehto PyhtYr & Alvin Udd VasaIS & Alexander Björkén MIFK (Åland) & Arda Erdal ImatrU & Kalle Karimäki LA & Oskari Syväranta LA (36,26) hylättiin.
1500 m: 1) Sisu Saarinen TuUL 4.06,73, 2) Leo Rajaniemi LA 4.09,13, 3) Mikael Venäläinen ImatrU 4.16,48, 4) Veikko Ylönen MiKV 4.19,77, 5) Joona Leino LUU 4.22,69, 6) Tatu Virtanen LiePa 4.23,49, 7) Vilho Hietala JKU 4.25,13 (B-erän voittaja), 8) Taavi Manner KankaanpSL 4.28,31, 9) Eliel Kärkkäinen IkaalU 4.31,89, 10) Lukas Wirsching KU-58 4.32,19, 11) Hannes Wägar IFNykarl 4.33,31, 12) Max Hatakka KU-58 4.34,63, 13) Johan Sandvall EspTa 4.35,18, 14) Joel Tulikoura EsboIF 4.36,37, 15) Aron Huolman VantSa 4.36,95, 16) Tuomas Suopajärvi MasKa 4.38,72, 17) Niklas Reiman LA 4.44,64, 18) Julius Saarinen VantSa 4.47,14, 19) Filip Nyström PorvU 4.47,46, 20) Christopher Havupalo TuUL 4.47,51, 21) Oliver Vartiainen LA 4.47,63, Leevi Piispanen KU-58 keskeytti.
Seiväs: 1) Carlos Mattsson TuUL 450, 2) Robin Helenius TuUL 430, 3) Elias Kemppainen LA 420, 4) Aatos Hakalahti OP 400, 5) Olli Ahvenjärvi VehmaistU 390, 6) Roope Kirjavainen TuUL 390, 7) Voima Kenttä IFRaseb 390, 8) Toivo Halonen HyvinkSU 375, 9) Urho Aro HKV 375, 10) Eelis Peltola TP 360, 11) Toivo Ylikännö TuUL 360, Sakari Mäkelä VammSV ilman tulosta (345).
3-loikka: 1) Lauri Sinkkonen JKU 13,54, 2) Elmer Keinänen EsboIF 13,07, 3) Tuomas Mäkelä IkaalU 12,91, 4) Oliver Lindqvist EspTa 12,83, 5) Topias Poutiainen OutokPa 12,83, 6) Jesse Kolehmainen ImatrU 12,76, 7) Aapeli Oila EspTa 12,39, 8) Max Kostamo TuUL 12,15, 9) Tuomas Kärkkäinen LA 12,05, 10) Aleksi Pohjola OP 12,02, 11) Rasmus Salminen FoSa 11,98, 12) Thomas Kleemola KU-58 11,96.
N22,
200 m: 1) Emma Tainio PaimU 23,88, 2) Katja Luukkola LeppävaarSi 24,55, 3) Priscilla Boateng JakobstDr 24,64 (ae. 24,55), 4) Emmi Valtonen TuUL 24,91 (ae. 24,81), 5) Essi Niskala KuivasjAu 25,18 (ae. 24,95), 6) Inkeri Ahokas PoYU 25,98 (ae. 25,09).
800 m: 1) Ronja Koskela KuivasjAu 2.14,87, 2) Teresa Perttilä HIFK 2.15,41, 3) Veera Häkkinen JoKa 2.25,33, 4) Elvi Warwick KaipVi 2.25,70, 5) Mila Jokinen VammSV 2.27,47.
3-loikka: 1) Saana Peura TervolTe 12,65, 2) Ilona Ruohola TuUL 12,54, 3) Emma Loo PargIF 12,39, 4) Johanna Nieminen JKU 12,13, 5) Sofia Ylinen JKU 11,68, 6) Piia Kalliomäki LUM 11,57, 7) Helmi Lipsanen JanJa 11,38, 8) Lotta Häkkänen MiKV 11,23, 9) Jutta Heino KarkkPo 11,18, 10) Eeva Kari TP 11,09, 11) Eeva Nurkkala OP 11,05, 12) Emilia Martinsén OP 9,08.
Kuula: 1) Minttu Laurila TuUL 15,62, 2) Vilma Kerälä HämTa 14,59, 3) Oona Viljanen OrivPo 14,33, 4) Tuuli Kammonen MiKV 14,31, 5) Salla Koskimäki KaustPV 13,67, 6) Gita Reinholm KarhKa 13,39, 7) Pinja Naula TuUL 13,23, 8) Iiris Veijola HämTa 12,93, 9) Enni Aula PudasjU 12,61, 10) Julia Nystrand EsboIF 12,47, 11) Lotta Putkiranta EspTa 12,04, 12) Jenna Vakkilainen EspTa 11,63, 13) Ella Soinilehto OP 9,85, 14) Emilia Rouvinen HyvinkSU 9,57.
N19,
200 m: 1) Jonna Aalto JoKa 24,44, 2) Emmi Savenius VehmaistU 24,51, 3) Elmiina Siikala HIFK 25,15 (ae. 25,08), 4) Vanessa Store KälvTa 25,31 (ae. 25,17), 5) Matilda Lahti EspTa 25,90 (ae. 25,53), 6) Aava Raudaskoski KokkTU 26,06 (ae. 25,60).
800 m: 1) Taimi Vallinoja HKV 2.15,98, 2) Anessa Kisner LimingNM 2.16,62, 3) Elsa Stadig ValkealKa 2.16,70, 4) Karoliina Olli TuUL 2.17,57 (B-erän voittaja), 5) Venla Virrantuomi HKV 2.19,70, 6) Alisa Emaldynova SalVil 2.20,20, 7) Linnea Kero TuUL 2.21,02, 8) Matleena Sivén LA 2.22,87, 9) Marianne Salmi HKV 2.23,96, 10) Venla Kapiainen MiKV 2.26,65, 11) Sointu Oinas PohjanKo 2.27,98, 12) Roosa Fagerström TuUL 2.28,41, 13) Vilhelmiina Saukkola HIFK 2.29,85, 14) Wilma Onnela TuUL 2.33,03, 15) Sofia Kuismin EspTa 2.36,31, 16) Jenna Kulmala LempKi 2.37,59, 17) Hertta Hakala TP 2.38,87
3-loikka: 1) Tuuli Kiviniemi PorvU 12,09, 2) Kerttu Rantakangas KaipVi 12,00, 3) Ainu Verho LempKi 11,84, 4) Alisa Rauhamaa LA 11,73, 5) Pirkko Järvikylä JKU 11,70, 6) Milla Kangas OP 11,53, 7) Olivia Laine PohjanKo 11,05, 8) Sofia Kokko MiKV 10,81, 9) Vanessa Salminen FoSa 10,74, 10) Unni Leinonen TP 10,67, Senni Haapakoski SaarijPu ilman tulosta.
Kuula: 1) Rebecca Nelimarkka NoormNo 13,60, 2) Carmen Welling TuUL 12,97, 3) Aada Vuoriaho LaitJy 12,60, 4) Jessica Björksten LiljIK 11,85, 5) Pamela Rantala TuUL 11,58, 6) Aava Koskinen TuUL 10,56, 7) Moona Heikkinen JKU 10,19, 8) Ella Hyppölä KaipVi 9,55, 9) Peppi Vehmaa FoSa 9,25, 10) Vilma Lehto HämTa 7,67.
N17,
300 m: 1) Meya Kastrén VasaIS 38,87 (16-v. ka-1, ent. 39,70 Frida Hämäläinen 2016), 2) Anni Niskala KuivasjAu 38,99, 3) Inka Räsänen KarhKa 40,02, 4) Isabella Tuulari EspTa 40,82 (B-erän voittaja), 5) Iris Nygård HIFK 41,12, 6) Vilma Luontila TP 41,44, 7) Emma Rytkönen MaaningMa 42,06, 8) Daniela Kahugu EspTa 42,29, 9) Erika Parkkonen JKU 42,65 (C-erän voittaja), 10) Ines Piispanen GamlakarlIF 42,67 (D-erän voittaja), 11) Jenny Grönholm JKU 42,80, 12) Inka Laukkanen TuUL 43,07 (G-erän voittaja), 13) Ronja Kempas VU 43,08 (E-erän voittaja), 14) Hertta Lehtonen TuUL 43,12, 15) Elli Mattila PorvU 43,15 (L-erän voittaja), 16) Helmi Haverinen TU-38 43,20, 17) Matilda Koivisto SeinäjSU 43,30, 18) Kiira Karttunen ImatrU 43,31, 19) Matilda Levoranta HIFK 43,37, 20) Olivia Rautiainen EspTa 43,42, 21) Emma Könönen ImatrU 43,47 (F-erän voittaja), 22) Henni Piirainen HIFK 43,56, 23) Saina Lavi EspTa 43,59, 24) Camilla Junes EspTa 43,65 (H-erän voittaja), 25) Venla Lehto JakobstDr 43,75, 26) Maiju Mettälä HKV 43,87 (I-erän voittaja), 27) Matilda Tuovinen VU 43,91, 28) Livia Kytömaa EspTa 43,94, 29) Olivia Härtull LarsmoIF 44,13 (K-erän voittaja), 30) Kerttu Mörtenhumer HIFK 44,21, 31) Elisa Linnakangas OP 44,51, 32) Netta Paloheimo SavRi 44,57, 33) Aada Rissanen MaaningMa 44,80, 34) Ilona Kankaanpää SavRi 44,98, 35) Sandra Heikkilä KalajJu 45,05, 36) Eveliina Valkonen HyvinkSU 45,21 (J-erän voittaja), 37) Asimoula Karli HIFK 45,23, 38) Ghina Bouhlal VU 45,44, 39) Jadessa Syrjälä ÄhtärU 45,90, 40) Avigail Hong VasaIS 45,98, 41) Sade Hyvärinen HKV 46,01, 42) Vilma Toivonen LoimLe 46,03, 43) Anni Uusitalo TuUL 46,08, 44) Janna Juujärvi PohjanKo 46,11, 45) Veera Keskinen VihdVi 46,19, 46) Nea Hahkala VaasVa 46,20, 47) Niina Lankinen VantSa 46,61, 48) Milja Rautiainen JanJa 47,02, 49) Katri Hainari VU 47,81, 50) Linnea Tuominen PoYU 47,89, 51) Minea Junno VantSa 49,73, 52) Nora Hodzic VU 49,90, 53) Ida Luotonen PoYU 53,43, Nelli Nurminen JanJa & Lumi Simonen KUYU keskeyttivät, Dagmar Kontiosalo PohjanKo hylättiin.
1500 m: 1) Noora Hukka JoKa 4.41,88, 2) Winnie Markén IFVOM 4.44,84, 3) Klaara Mertsalo EspTa 4.48,22, 4) Kaisla Passlin LimingNM 4.48,50, 5) Hanna Kotakallio KirkkonU 4.56,35, 6) Elvira Svanfeldt SjuIF 4.57,12 (B-erän voittaja), 7) Paola Kero TuUL 5.00,74, 8) Jenni Oksa NakkVire 5.03,40, 9) Enni Räisänen AnjalLi 5.08,64, 10) Iina Koutonen KuivasjAu 5.08,97, 11) Aino Tarkiainen MiKV 5.11,34, 12) Iida Kuljukka LA 5.13,06, 13) Oosa Pouttu VasaIS 5.13,70, 14) Ghina Bouhlal VU 5.13,84, 15) Lotta Kero TuUL 5.14,00, 16) Ruut Räisänen SulkavU 5.16,48, 17) Helka Heinonen LiePa 5.22,10, 18) Elsa Erkkilä KuivasjAu 5.26,58, 19) Kerttu Huotari KU-58 5.38,92, 20) Siiri Kotamäki KeravU 5.44,20
Seiväs: 1) Frida Blomfelt EsboIF 365, 2) Ellen Andtfolk VasaIS 365, 3) Emma Suovanen TuUL 350, 4) Klaara Kivistö KalajJu 340, 5) Taika Kuusela FoSa 335, 6) Anni Kujansivu HKV 335, 7) Venla Salminen JKU 330, 8) Veera Seppälä HKV 320, 9) Fanny Finell BorgåAk 300, 10) Sara Kallijärvi HKV 300, 11) Sarah Isaksson BorgåAk 300, 12-14) Ilona Heikkilä HKV & Hertta Hannula TuUL & Iida Tamminen KaipVi 285, 15) Noora Lukkarinen TuUL 270, 16) Tyra Back IFVOM 250, Siiri Kontkanen PyhäselU ilman tulosta (270), Aino Turunen VU ilman tulosta (250).
3-loikka: 1) Alexia Myllymäki RaumU 12,31, 2) Iida Mäkelä OP 11,98, 3) Sara Latvanen HKV 11,75, 4) Amanda Aakko LUM 11,61, 5) Jade Kinnunen JKU 11,21, 6) Henna Hiltunen OP 11,07, 7) Aino-Sofia Juntunen OP 11,05, 8) Aino Rajanen KUYU 10,89, 9) Peppi Mastokangas YlivKu 10,84, 10) Neea Keso TP 10,81, 11) Angelina Heinäheimo LapuanVi 10,80, 12) Alina Pentti JKU 10,75, 13) Eveliina Keskinarkaus OP 10,72, 14) Sonja Lahti KarhKa 10,68, 15) Maija Santanen JanJa 10,65, 16) Fiona Giraut TP 10,55, 17) Peppi Soiluaho JKU 10,51, 18) Olivia Tuomela KuivasjAu 10,40, 19) Aino Ivaldi PiikKe 10,40, 20) Jasmin Huuho PyhäselU 10,31, 21) Veera Rantapaju TuWe 10,14, 22) Ella Kurula IkaalU 9,54.
Sekajoukkueet:
6×200 m sekaviesti: 1) TP (Vilma Luontila, Elmo Härkönen, Joni Haapalainen, Monamaria Pyhältö, Ada Varvio, Konsta Uuttera) 2.25,95 (B-erän voittaja), 2) JoKa (Nuuna Piipponen, Renne Kankkunen, Otso Nyyssönen, Jonna Aalto, Reetta Ryynänen, Sakari Vallius) 2.26,93, 3) EspTa (Isabella Tuulari, August Mikkola, Tarmo Aapro, Silja Filenius, Martta Valtonen, Joonas Hulkko) 2.27,52, 4) LA (Hilla Tuominen, Verneri Marttila, Matias Salminen, Jenni Väänänen, Ilona Saarikunnas, Veeti Savolainen) 2.27,76 (A-erän voittaja), 5) HIFK (Iris Nygård, Vihtori Saukkola, Kalle Huhtala, Elmiina Siikala, Iina Holopainen, Lassi Lehtimäki) 2.28,08, 6) TuUL (Hertta Lehtonen, Emil Seppälä, Niko Kaunisto, Essi Mäkilä, Emmi Valtonen, Riku Uusitalo) 2.29,07 (C-erän voittaja), 7) JKU (Sofia Sauvala, Oskari Heinonen, Patrik Kinnunen, Aada Aarnio, Nelli Anttonen, Aku Kulju) 2.30,50, 8) EspTa II (Daniela Kahugu, Veikko Valovirta, Luka Kaseva, Matilda Lahti, Lotta Putkiranta, Jonatan Sperryn) 2.31,14, 9) VasaIS (Meya Kastrén, Jacob Tuuf, Theo Gullberg, Edith Rikala, Lina Lithén, Benjamin Olli) 2.31,16, 10) HKV II (Sara Latvanen, Aarne Hannikainen, Ohto Heiskanen, Taimi Vallinoja, Terhi Vehko, Oliver Asikainen) 2.32,70, 11) TP II (Fiona Giraut, Eelis Hartikainen, Wille Tillander, Hertta Hakala, Olivia Marttila, Santeri Haapamäki) 2.37,10. – OP (Eveliina Keskinarkaus, Aatos Paajanen, Armas Uusitalo, Aada Taskinen, Eveliina Lehtola, Niko Kangasoja) & LUM (Amanda Aakko, Topi Kopsa, Juho Venäläinen, Katja Honkanen, Milja Mahlavuori, Rasmus Vehmaa) & HKV (Naima Sainio, Jussi Wesanko, Jerry Vilenius, Iida Tossavainen, Evita Santala, Simeon Vorselman) hylättiin.
Alkukilpailut:
M22,
200 m, alkuerät:
- erä: 1) Topi Huttunen VieremKo 22,18, 2) Riku Uusitalo TuUL 22,59, 3) Taneli Hyvärinen HyvinkSU 23,23, 4) Mortti Metsäkoivu VU 23,51.
- erä: 1) Matias Ahtinen PolvijU 22,32, 2) Leevi-Kalle Heikkilä TU-38 22,43, 3) Jesse Pelkonen TuUL 23,71, 4) Verneri Kaasalainen MiKV 24,26.
- erä: 1) Jaakko Linnus TP 22,41, 2) Samu Käyhkö PolvijU 22,97, 3) Niko Myllynen TuWe 23,49, 4) Benjamin Olli VasaIS 23,93.
- erä: 1) Sakari Vallius JoKa 22,32, 2) Ive Ntumba VasaIS 22,37, 3) Rasmus Martin BorgåAk 22,92, 4) Tuukka Ingers IitPy 24,47.
- erä: 1) Konsta Uuttera TP 22,45, 2) Deshawn Holopainen JoKa 22,94, 3) Konsta-Eemeli Rutonen LUM 25,03, 4) Miro Mäkinen TP 25,51.
M19,
200 m, alkuerät:
- erä: 1) Rasmus Vuonoranta EsboIF 23,11, 2) Konsta Kock VU 23,85, 3) Eeti Hänninen HämTa 24,32, Julius Holmberg MIFK (Åland) ei osallistunut.
- erä: 1) Patrik Kinnunen JKU 23,20, 2) Vili Hahto KU-58 23,28, 3) Peetu Mastokangas YlivKu 24,67, Oskari Hyykoski OP hylättiin.
- erä: 1) Armas Uusitalo OP 22,43, 2) Touko Tarvonen LA 23,34, 3) Mathias Häggblom JomalaIK (Åland) 24,12, 4) Luka Kaseva EspTa 24,50.
- erä: 1) Kalle Huhtala HIFK 22,77, 2) Elias Kerälä HämTa 23,17, 3) Jarkko Mikkonen JKU 24,68, 4) Hugo Haanpää TuUL 25,38.
- erä: 1) Matias Salminen LA 21,93, 2) Niko Kaunisto TuUL 23,38, 3) Antti Puustinen MiKV 23,47, 4) Tarmo Aapro EspTa 23,99.
- erä: 1) Perttu Aakko LUM 22,35, 2) Joni Haapalainen TP 22,84, 3) Eevert Happonen ÄänekU 24,86, 4) Thibault Lefevre EspTa 25,11.
- erä: 1) Tomi Mäkitalo KankaanpSL 22,67, 2) Aatu Myllys KarhKa 23,23, 3) Markus Porvari JoutsPo 23,73, 4) Onni Nyyssönen JoKa 24,33.
- erä: 1) Juho Venäläinen LUM 21,48, 2) Veeti Purola OP 23,67, 3) Maxim Både HIFK 23,71, 4) Hugo Hyppönen ImatrU 24,67.
N22,
200 m, alkuerät:
- erä: 1) Priscilla Boateng JakobstDr 24,55, 2) Emmi Valtonen TuUL 24,81, 3) Essi Niskala KuivasjAu 24,95, 4) Maria Jääskä UllavKi 26,21.
- erä: 1) Linne Kallio EurajVe 25,57, 2) Aicha Kalala KeravU 25,87, 3) Nea Hassila JakobstDr 26,92, Carita Kivimäki IkaalU hylättiin.
- erä: 1) Katja Luukkola LeppävaarSi 24,69, 2) Tessa Moisio KaipVi 25,72, 3) Milja Mahlavuori LUM 25,72, 4) Noora Harju SeinäjSU 25,77, 5) Jadelen Knös TuUL 26,26.
- erä: 1) Inkeri Ahokas PoYU 25,09, 2) Iina Holopainen HIFK 25,58, 3) Eveliina Lehtola OP 25,71, 4) Amanda Lehtimäki FoSa 26,79, 5) Safi Kalala KeravU 27,08.
- erä: 1) Emma Tainio PaimU 24,12, 2) Martta Valtonen EspTa 25,75, 3) Aava Lajunen KuopRe 25,86, 4) Ada Varvio TP 26,06, 5) Anna-Sofia Orajärvi KuivasjAu 27,91.
N19,
200 m, alkuerät:
- erä: 1) Vanessa Store KälvTa 25,17, 2) Anniina Piipponen VeitsilKV 25,62, 3) Iida Riutankoski HKV 27,58, 4) Linn Mickelsson VasaIS 29,19.
- erä: 1) Elmiina Siikala HIFK 25,08, 2) Jenniina Tuura KalajJu 26,80, 3) Siiri Väyrynen ImatrU 27,31, 4) Taisiia Karpova HKV 27,36.
- erä: 1) Jonna Aalto JoKa 24,83, 2) Angelina Laurén KronÅs 26,73, 3) Elina Ruotsalainen ValkealKa 26,76, 4) Tuulia Kiuru HIFK 30,15.
- erä: 1) Emmi Savenius VehmaistU 24,88, 2) Milja Miikkulainen IkaalU 26,71, 3) Vilma Knutar GamlakarlIF 26,95, 4) Fanny Holm SibVa 27,73, 5) Tilde Nordman VasaIS 28,70.
- erä: 1) Jenni Väänänen LA 25,63, 2) Iida Tossavainen HKV 26,47, 3) Matilda Helminen EspTa 27,19, 4) Vilja Hujanen FoSa 28,59.
- erä: 1) Nea Savolainen MaaningMa 25,91, 2) Elina Ruusuvuori JoKa 26,53, 3) Iida Vainionpää SeinäjSU 27,66, 4) Essi Mäkilä TuUL 28,62.
- erä: 1) Matilda Lahti EspTa 25,53, 2) Monamaria Pyhältö TP 26,55, 3) Petra Broman IkaalU 27,76, Evelina Backgren VasaIS hylättiin.
- erä: 1) Aava Raudaskoski KokkTU 25,60, 2) Selma Mäntyselkä KuopRe 26,84, 3) Emma Koponen LA 27,32, 4) Sara Forsström EspTa 28,95.
- erä: 1) Aada Aarnio JKU 25,94, 2) Tuuli Kulju JanJa 26,53, 3) Aada Taskinen OP 27,04, 4) Iida Ronkainen KuopRe 28,29.
LIVE-Tulospalvelu: https://live.tuloslista.com/16645#!#d28.2.2025