Yksi sisäratojen 60 metrin juoksun käsiajanoton ikuisista ME-miehistä ja pikaviestin SE:tä 38 vuotta hallussaan pitänyt Erik Gustafsson täyttää tänään  sunnuntaina 80 vuotta.

Entinen huippu-urheilija ja SUL:n pikajuoksujen lajivalmentaja kilpailee edelleen ja tekee uskomattomia tuloksia leuanvedossa, niin toistosarjoina kuin lisäpainoilla. Urheilupainotteista elämänkaartaan ”Kusti” avaa oheisessa Jarmo Mäkelän syntymäpäivähaastattelussa. Suomen Urheiluliitto ja sen järjestöväki onnittelee entistä edustusurheilijaa ja liiton lajivalmentajaa.

Jyväskylässä varttunut päivänsankari oli jo teininä monessa lajissa menestyvä kilpaurheilija. Elämäntyönsä Gustafsson teki Leila-vaimonsa kanssa alavutelaisten koulunuorten liikuntakasvattajana. Gustafssonit kannustivat oppilaitaan läpi vuosikymmenten liikunnalliseen elämäntapaan ja elävöittivät vapaa-aikanaan paikkakunnan rikasta urheiluseurakenttää moninaista valmennustyötä tehden.

Urheilun suhteen ”kaikkiruokainen” päivänsankari kertoo seuraavansa urheilua tarkasti, ensisijaisesti uutisvälineistä ja jonkin verran myös urheilutapahtumissa käyden. Yleisurheilun laajaa ja monipuolista tv-tarjontaa Erik kiittelee, tuskin yksikään lajin tv-lähetys jää häneltä katsomatta.

Kuten lukuisat aikalaisensa, Gustafsson näkee, että yleisurheilun 1970-luvun raju nousu sai pontimensa tuon vuosikymmenen taitteen liiton puheenjohtajan sekä toiminnanjohtajan Jukka Uunilan ja Jorma Variksen käynnistämästä kehittämisohjelmasta. Sen myötä vahvat, koko valtakunnan kattaneet seura-, piiri- ja kilpailutoiminnat viritettiin useita piiruja korkeammiksi uudistetun valmentajakoulutuksen, parantuneiden harjoitusolojen ja omien Helsingin EM-kilpailujen 1971 ryydittäminä.

– Tuon kehittämisohjelman sisällöt loivat varmasti edellytyksiä kaikkein tärkeimmälle, valtaisalle yhteishengelle. Sitä pidän suurimpana tekijänä sille, että varsin nopeasti, 1970-luvun ensimmäisinä vuosina yleisurheilumme kaikki lajiryhmät nostivat tulostasoaan ja pääsivät nauttimaan myös kansainvälisestä menestymisestä. Uskallan väittää, että voimakkaimmin tuo yhteishenki konkretisoitui Münchenin olympiakisojen pikaviestijoukkueessa, muistelee Münchenin pikaviestijoukkueessa kapulaa takakaarteessa kuljettanut Gustafsson.

– Rikkumatonta tuo yhteishenki näytti olevan myös muissa lajiryhmissä. Ja mikä tärkeää, myös lajiryhmien kesken. Korkeat pisteet asiasta annan myös liiton johdolle ja koko toimistolle, missä harvat, lähinnä maaottelu- ja arvokilpailumatkojen yhteydessä tapahtuneet vierailut olivat hyvin miellyttäviä – tunne oli, kuin olisi kotiin tullut

Oman urheilu-uransa huipennuksen Gustafsson koki lähellä kolmeakymmentä ikävuotta, lapsiperheen isänä.

– Siviilityötä oli urheilun lisäksi paljon, liikunnan ja terveystiedon opettamista reiluihin ylituntikertymiin saakka. Ainoat virkavapaudet olivat harvat syksyiset maaottelut tai arvokilpailut, joihin sain asiaan upeasti suhtautuneelta Alavuden kaupungilta aina palkalliset vapaat. Väsymyksen tunne kuuluu aina kaikkeen huippu-urheiluun. Omalla kohdallani tuo tunne oli varsin usein musertavaa, kun pitkän työpäivän jälkeen ajelin Kuortaneelle omiin treeneihin. Kyllä minulla oma urheileminen nojasi porukkamme yhteishenkeen. En olisi sitä tehnyt, jos se ei olisi ollut niin mukavaa, Gustafsson muistelee.

– Ymmärrän hyvin ajan saatossa kiristyneen kilpailun ja sen edellyttämät olosuhteet urheilijoille. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mediassa asiaa koskeva julkinen keskustelu menee usein överiksi. Edes huippu-urheilu ei ole sellaista, etteikö sopiva kytkentä opintoihin tai vaikka osa-aikaiseen työntekoon olisi jopa enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Itse asiassa lajiensa maailmanluokan huiput tekevät itsekin vuosittain huimia tuntikertymiä media- ja kumppaniyhteyksiensä hoitamiseksi.

Münchenin pikaviestijoukkue on kouluesimerkki ”1970-luvun ihmeen” yhteisöllisyydestä ja yhteishengestä

Münchenin pikaviestijoukkue rakentui Gustafssonin mukaan Suomessa ennennäkemättömään projektiin, jossa joukkueen vaihto- ja yhteisharjoittelulle luotiin edellytyksiä pitkäjänteisesti. Runsas yhteisharjoittelu ja ajankäyttö tuotti hänen mukaansa vielä tärkeämmän asian hitsaamalla joukkueen samalle aaltopituudelle. Kaikki viestinviejät heittäytyivät harjoittelemaan ja ajattelemaan urheilemista ensisijaisesti pikaviestin näkökulmasta, millä rakennettiin luja usko menestymiseen ja varmuus vaihtamiseen.

Lajivalmentajanakin kymmenen vuoden rupeaman tehnyt liikunnanopettaja näkee, että Münchenin  pikaviestiprojektissa vahvasti vaikuttaneet psyykkisen valmennuksen elementit olivat koko ajan läsnä asianosaisten niitä kaikilta osin tiedostamatta.

– Olimme Münchenin vuonna joukkueen ”pojua”, Antti Rajamäkeä lukuun ottamatta urheilleet jo kauan. Ymmärsimme realismin, että voimme viestijoukkueena saavuttaa enemmän kuin yksilöinä. Itse olin 29-vuotias, Raimo ”Raikka” Vilen oli 27 ja Markku Juhola 25. Antti sulautui kaksikymppisenä junnuna porukkaamme yllättävänkin juohevasti. Yhdessä harjoitellessamme läppä lensi ja uho oli kovaa. Lisäksi pieni kisa oli aina päällä; punttisalilla, kuulaa tai kuntopalloa heitettäessä, ponnistus- ja loikkaharjoituksissa, Gustafsson muistaa.

– Tapamme toimia toi tietysti lisätehoa harjoituksiin ja hitsasi meistä yhtenäisen joukkueen. Tänäkin päivänä, kun istumme Kalevan kisojen katsomossa tai saunan lauteilla, siellä juostaan, vaihdetaan kapulaa, uhotaan tuloksilla, ”haukutaan” kaverin puolen vuosisadan takaiset mokat, päivänsankari kuvaa joukkueen yhteistä sukupolvikokemusta.

– Olin koukussa tuohon myönteiseen tunnetilaan ja sitouduin lajivalmentajaksi, kun omat juoksut oli juostu. Muistan tuonkin ajan hyvin myönteisenä. Saarelan Jussi lajiryhmän uutena päällikkönä oli mestari rakentamaan joukkojensa yhteishenkeä ja ilmapiiriä.

Münchenin pikaviestijoukkueen vastuuvalmentaja, tuolloin pika- ja aitajuoksijoiden lajipäällikkönä toiminut Antti Lanamäki rakensi joukkuetta talvesta lähtien. Runko hahmottui helmikuisten Turun SM-hallikisojen pikamatkan kärkikolmikosta Raimo Vilen (6,6), Erik Gustafsson (6,6) ja Markku Juhola (6,7). Välierässä Gustafsson kellotti kolmella kellolla hämmästyttävät luvut 6,4, jolla hän tuli jakamaan sisäratojen maailmanennätystä. Karijoen superjuniori Antti Rajamäki oli talven ja kevään leirien perusteella tunkeutumassa pikajuoksun kärkikaartiin. Lanamäen papereihin Rajamäki piirtyi lopullisesti kellottamalla toukokuun lopulla Porissa ajan 10,2.

– Lanamäki testasi meidät kevään leirillä 120 metrin matkalla, joka juostiin sekä suoralla että kaarteeseen. Tästä muodostuivat vaihtoparit Rajamäki – Vilen ja Gustafsson – Juhola. Tähän juoksujärjestykseen vaikutti sekin, että ”Raikalla” ja minulla oli paljon viestijuoksukokemusta 1960-luvulta lähtien. Runsaiden yhteisharjoitusten ja -leirien lisäksi treenasimme paljon myös pareittain, Raikka ja Antti pääsääntöisesti Helsingissä ja minä Juholan kanssa Kuortaneella. Raikan ja itseni toinen vaihto viilattiin kuntoon leireillä, Gustafsson kertoo.

– Kannustan nykyistä loistavaa pikajuoksijoiden kaartia panostamaan pikaviestiin enemmän, kuin he käsittääkseni tekevät. Varmoilla perusvaihdoilla nykymiesten pitäisi nakutella haarukkaan 38,60–38,80, jolla voitaisiin tavoitella finaalipaikkaa Euroopan mestaruuskilpailuissa.

Valste kielsi pesäpalloilun – Ikimuistoinen maaotteludebyytti vauhdittui Muskun kuumeesta

Monien sotavuosina syntyneiden poikien tapaan jyväskyläläinen Erik Gustafsson urheili käytännössä kaiken vapaa-aikansa. Teini-iässä yleislahjakkaan urheilijan hallittu paketti rakentui neljästä urheilumuodosta, kesällä yleisurheilusta ja pesäpalloilusta sekä talvella koripalloilusta ja jääkiekkoilusta. Kaikkia kolmea joukkuelajia Erik harrasti jo juniorina korkealla sarjatasolla.

Kysymykseen urheilu-uransa mieleen jääneistä sattumuksista Erik kertoo pienen harkinnan jälkeen seuraavat tarinat.

– Seurat ja liitot kamppailivat hyvien urheilijoiden sieluista jo kuutisenkymmentä vuotta sitten. Talvella 1963 Armas Valste lähetti virallisen kirjeen Jyväskylän Kirin johtokunnalle. Kirjeessään hän toi esille, että Erik Gustafsson ei tuolloisella urheilemisen tasollaan voi enää ”palvella kahta herraa”, pesäpalloa ja yleisurheilua. Olin vakiinnuttanut asemani Kirin mestaruussarjajoukkueessa ja menestynyt hyvin lajin arvo-otteluissa, Armaksen kirjeen velvoittamana jätin kuitenkin pesäpallon ja aloin keskittymään pikajuoksuun, Gustafsson muistaa.

– Pikajuoksijan urani käynnistyi mukavasti, pääsin saman vuoden syksyllä mukaan ensimmäiseen miesten maaotteluuni, Ruotsi-otteluun Tukholmassa. Olin ensimmäisen päivän satasella viides ja tyytyväinen uuteen isoon kokemukseen. Kilpailupäivä sähköistyi, kun Valste ilmoitti Aarno Muskun tulleen kuumeeseen ja Gustafssonin juoksevan pikaviestissä. Muistan vieläkin sen kihelmöivän jännityksen – vaikka maaotteluvoitosta meillä oli jo hyvä ote – kun odottelin viestin alkua silloinkin takakaarteen osuudelle.

– Täpötäysi stadion odotti hiljaa viestin alkua, kun pituuspaikalta vapautunut tuon kesän sankari, Maailmankisoissa heinäkuussa maailmantilaston kolmoseksi tuloksella 804 pituutta hypännyt Pentti Eskola juoksi kentän poikki ja valmiiksi kuljettamaan Suomen kapulaa toisella osuudella. Minulle ensimmäisestä Ruotsi-ottelusta tuli ikimuistoinen, kun joukkueella Börje Strand, Eskola, Gustafsson, Pauli Ny voitimme pikaviestin Suomen ennätyksellä 40,8.

Yhdeksän vuotta myöhemmin, kesällä 1972 Gustafsson oli kolme kertaa mukana pikaviestijoukkueessa, joka juoksi SE:n.

– Heinäkuun lopulla maaottelussa Helsingissä Iso-Britanniaa ja Espanjaa vastaan juoksimme ensi kertaa alle 40 sekunnin (39,6) joukkueella, jonka avaajana oli viime talvena edesmennyt Juhani Jaakkola. Münchenissä juoksimme yhdeksäs syyskuuta uudet SE:t sekä alku- että välierässä (39,54 ja 39,30). Kuten todettu, virittäydyimme kisaan sopivalla läpänheitolla ja uholla, joissa tarinoissa kukin vuorollaan oli pääosissa itse. Kävellessämme call roomista Münchenin välierään Juhola alkoi tapansa mukaan uhoamaan sanomalla ”Kusti, nyt on isku sen tuntuinen, että et varmasti saa minua kiinni”. Vastasin samalla mitalla, ”jos pokkasi pitää ja lähdet vasta merkiltä, otan sinut vuoren varmasti kiinni”.

– Olympiavuoden helmikuussa sain harjoitella Kuortaneella kaksi viikkoa maailman ykköspikajuoksijan, Valeri Borzovin kanssa. Borzovin ja hänen valmentajansa Suomen vierailu perustui Suomen Urheiluliiton ja Neuvostoliiton urheiluministeriön massiiviseen yhteistyösopimukseen. Tuosta jaksosta muistan sen, että eniten olin jäljessä räjähtävässä ponnistuskyvyssä, mikä ilmeni lukuisissa ponnistus- ja loikkaharjoitteissa. Askellustaan Borzov hioi lukuisilla kuudenkympin drilleillä, joissa juostiin ylävartaloa ylikorostetusti vaakatasoon taittaen ja askelta pyöritettiin reidet rintakehää pyyhkien. Oma lantion rakenteeni ja liikkuvuuteni ei kunnolla tähän harjoitteeseen venynyt, Rajamäen juoksu sekosi näiden kokeilujen jälkeen täysin, meistä Raikka (Vilen) hallitsi tämän drillin selvästi parhaiten.

Omia valmentajiaan Gustafsson kiittelee vuolaasti.

– Minulla oli läpi urani onni olla huippuluokan, jopa aikaansa edellä olevassa valmennuksessa. Vuoteen 1963 minua valmensi jyväskyläläinen kansakoulunopettaja Ilmari Karvonen, joka julkaisi 1963 teoksen Motoriikan sovelluksia yleisurheiluun, jonka kansikuvassa E.Gustafsson kirmaa Harjun murskalla. Vuosina 1964-1969 minua valmensi valmennustyöstään ei niin tunnettu, mutta urheilutiedemiehenä kansainväliseen maineeseen noussut Paavo Komi. Paavo vietti aikaa Yhdysvalloissa opiskellen ja väitteli siellä liikuntatieteiden tohtoriksi. Hän seurasi jenkkien pikajuoksua, ahmi uusia ideoita ja lähetti ohjelmat tunnontarkasti, Gustafsson sanoo.

– Valjasvedot Paavo valjaissa jarruna ja kuormaa säädellen yliopiston liikuntasalin nurkasta nurkkaan, olivat esimerkki tehokkaasta ja Suomessa aiemmin tuntemattomasta lajivoimaharjoittelusta. Paavon kunniaksi haluan sanoa senkin, että Suomessa ollessaan hän oli paikalla jokaisessa harjoituksessa. Viimeiset vuoteni Lanamäen koutsatessa olivat niin ammattimaisia, kuin ne niissä oloissa saattoivat olla.

Antti Lanamäki: ”Aina säntillinen Kusti tarvitsi silloin tällöin akateemisen vartin harjoitusten alkamisaikaan”

Münchenin viestijoukkueen jäsenet korostavat valmentajansa kanssa ”yhteistä aallonpituutta”, jolle he olympiavuonna kokivat yltäneensä. Tuolloin syntynyt ystävyys ja yhteisöllisyys on jatkunut katkeamattomana puolen vuosisadan verran ja sitonut  perhekunnat siihen mukaan.

Lanamäki kuvaa valmennettavaansa säntilliseksi ja kaikin puolin kunnolliseksi mieheksi, joka oli tullut tutuksi jo 1960-luvulla Urheiluliiton tulevan valmennusjohtajan opiskellessa Jyväskylän Liikunnalla.

– ”Kusti” on vanhan ajan kunnon opettaja. Luonteeltaan auttavainen ja myönteinen, joka sopeutui mutkitta kaikenlaisiin tilanteisiin, Lanamäki sanoo.

Lanamäki kertoo iloinneensa Kustin muutosta Alavudelle vuonna 1971, koska Etelä-Pohjanmaa sai hänestä rajussa nousussa olleen Rajamäen rinnalle kovan pikajuoksijan.

– Yhteisesti sovituissa aikatauluissa ja asioissa Kusti oli hyvin luotettava. Ajan saatossa opin kyllä soveltamaan akateemista varttia Kuortaneelle klo 17:ään sovittujen harjoitusten alkamisajoissa. Tuo aika saatettiin tarvita, kun valmennettava joutui pitkän työpäivän päälle parkkeeraamaan auton Lentilän lentokentän reunaan ja ottamaan pienet tirsat. Tuolloin ei tuloaikoja tarkennettu tekstiviesteillä.

Raimo Vilen kertoo sopeutuneensa stadin kundina hyvin viestijoukkueeseen, jossa muut olivat Pohjanmaan poikia.

– Kustin kanssa yhteisen sävelen löytymistä edesauttoi varmasti yhtenevät taustamme; ammatti, ikä ja pesäpallo. Kusti on hyvin kilpailuhenkinen ja sen myötä kilpailijana kova. Ihan viime vuosinakin olen muutaman kerran lohkaissut, kun porukalla on ällistelty hänen leuanvetotuloksiaan – et ole sinäkään Kusti ihan terveenä päässyt ikääntymään, Vilen veistelee.

Markku Juhola muistelee porukan yhteisiä ajatuksia helmikuulta 1972. Hän oli silloin Turun SM-hallissa Raikan ja Kustin kanssa kuudenkympin palkintokorokkeella.

– Silloin jo hieman uhottiin, että näistä eväistä rakennetaan pikaviestijoukkue, josta kuullaan tulevia olympiakisoja myöten. Pian tähän hankkeeseen sitoutui meidän urheilijoiden lisäksi myös valmennusjohto. Kuuluin Raikan kanssa Pertti Helinin talliin jo kymmenotteluajoistani lähtien, kun taas Antti ja Kusti touhusivat Lanamäen kanssa Kuortaneella. Kummankin tallin ja niiden vetäjien saumaton yhteistyö viestijoukkueemme hyväksi oli upeaa seurattavaa. Ja mikä parasta, yhteinen projektimme jatkuu. Pitääkin tässä soitella Lanamäelle, että mitähän me Kustille vietäisiin, kun mennään häntä Laukaaseen juhlimaan, Juhola sanoo.

Rajamäki muistaa, kuinka häntä porukan juniorina puhuteltiin ”pojuna” ja joskus vähän juoksutettiinkin.

– Oma juoksu kulki jo siihen malliin, että itsetuntoni kesti tuon roolin hyvin. Muutenkin harrastamamme armoton väittely ja periksi antamattomuus sopi minulle, joten viihdyin porukassa hyvin. Ystävyyteni Kustin kanssa vain vahvistui, kun sain hänestä valmentajan urani viimeisiin vuosiin. Urheileminen oli hienoa aikaa, voimakkaimmat ja samalla lämpimimmät muistot kumpuavat kyllä viestiporukastamme, jonka työhön kaikki sitouduimme täysillä.

Erik ja Leila ovat kaupunkiyhteisönsä pidettyjä ammattilaisia – Entisiltä oppilailta lämpimiä ja voimakkaita muistoja

Erik ja Leila Gustafsson vastasivat avioparina Alavuden yläasteen ja lukion liikunnan ja terveystiedon opetuksesta yli 30 vuoden ajan vuoteen 2003. Gustafssonit olivat päivisin sitoutuneita ammattiinsa ja edistivät vapaa-aikanaan kilpaurheilun järjestötyötä paikallisesta seuratoiminnasta lähtien. Erikin ja Leilan koripallo- ja telinejumppakerhoista sadat nuoret ovat saaneet potkua liikunnalliseen elämäntapaansa, sekä eväitä valitsemilleen kilpaurheilijan urapoluille.

Erikin oppilaista mainittakoon Kalevan kisojen voittaja, seiväshyppääjä Veijo Vannesluoma, moukarinheittäjät Arto Rinta-aho ja Risto Katajamäki, kymmenottelija Mika Gustafsson, arvokilpailuhiihtäjät Karri Hietamäki ja Vesa Kulju, jääkiekkoa korkealla tasolla pelanneet Pekka Tuokkola, Lauri Taipalus, Tomi Salo ja Joni Heikkilä, arvokilpailupainijat Tuomo ja Teemu Mäntylä ja Antti Hakala, painonnoston Suomen mestari Markku Sytelä, sekä pesäpalloilun arvo-ottelu- ja superpesispelaajat Toni Juurakko ja Sami Liikala.

Erikin poika, selkävammaan kymmenottelijan uransa lopettamaan joutunut Mika Gustafsson on seurannut isänsä jalanjälkiä pelaamalla Jyväskylän Kirin Superpesisjoukkueessa 1989-1990. Lisäksi maamme urheilujohto on saanut osansa Erikin oppilaista, Tuomas Tuokkola on hankkinut kannuksensa pitkäaikaisena jääkiekon liigavalmentajana, Petteri Kähäri toimii Suunnistusliiton huippu-urheilujohtajana ja Tero Kuorikoski aloittaa liikuntakeskus Pajulahden toimitusjohtajana.

Leila Gustafssonin telinejumppakerhoista ovat arvo-oppeja saaneet ainakin yleisurheilun arvokilpailu- ja maajoukkueurheilijat Kaisa Wallinheimo (os. Savola), Mari Bergius (os. Sepänmaa), Satu Ylinen (os. Levelä), Teija Saari, Elina Lammi (os. Lahdensuo) ja Annu Kaivosaari (os. Mäkelä), sekä kansainvälistäkin menestystä niittäneet suunnistaja Maria Rantala sekä kilpa-aerobiccaaja Hanna-Mari Peotta (os. Maijala) ja saman lajin Suomen mestari Suvi Raiski (os. Rikala). Lisäksi Leilan telinejumppakerhoon on pojista tiensä löytänyt muun muassa töysäläiset sukujuuret omaava, Seinäjoella koulunsa käynyt alakouluikäinen Olli-Pekka Karjalainen.

Erikin oppilaista Olympiakomitean huippu-urheiludatan ja viestinnän asiantuntijana toimiva Ilkka Palomäki kuvaa kokemuksiaan liikunnasta ja sen opetuksesta vuosituhannen taitteen Alavudella.

– Olin ikäluokassani aktiivinen, joskin taidoiltani keskinkertainen urheilija, yläasteelle tullessani liikunnannumeroni oli seiska. Siihen elämänvaiheeseen urheilusta innostunut nuori ja Erikin kaltainen pedagogi oli vahva yhdistelmä. Erik osasi opettaa tarvittavia taitoja ja ennen kaikkea innostaa. Se seiskaluokka meni vielä kertynyttä takamatkaa kuroessa, mutta kasiluokalla numeroni nousi kasiin, ysiluokalla ysiin ja lukion ykkösellä kymppiin, Palomäki muistaa.

– Erik jäi eläkkeelle ensimmäisen lukiovuoteni loppupuolella, muistan vieläkin elävästi sen tunteen, kun todistuksessani oli liikunnasta kymppi. Minähän sen työn tein, mutta tällaista ei olisi ikipäivänä tapahtunut ilman Erikiä, se oli minulle tosi iso juttu. Erik teroitti aina sitä, että kunnon kohentamiseksi täytyy vapaa-aikana liikkua ja urheilla paljon. Itselläni on ollut erilaisia elämänvaiheita, sellaisiakin, jolloin liikunta on työorientaation takia jäänyt liian vähälle. Erikiltä kouluaikaan saamieni pohjien myötä olen taas löytänyt liikkumisen riemut, kovempienkin työpäivien paineissa löydän tieni tennis-, padel- tai golfkentille.

Koulupoikana kestävyysjuoksua 1990-luvun taitteessa harrastanut Juha-Pekka Pollari muistaa Erikin kannustavan otteen paitsi koululiikunnassa myös kilpaurheilun harrastamisessa.

– En tiennyt sen paremmin kuin isänikään, että tulokseni riittäisivät alueleiritykseen. Ovikello soi syyskuisena iltana. Siellä oli Erik, joka kysyi, miksi en ole hakenut alueleiripaikkaa? Siinä sitten hakemus täytettiin, Erik otti lapun mukaansa ja kutsu tuli. Huippua minusta ei tullut, mutta sitäkin kovempi ikuinen urheilun ja liikunnan ystävä. Siitäkin haluan huolehtia, että lupaavasti urheilijanpolkuaan aloitteleva tyttäreni Aliisa saa harrastukselleen tarvitsemansa tuen, Pollari kertoo.

Kaiken nähnyt päivänsankari muistuttaa – Suomiurheilu ei kestä vapaaehtoisen urheiluseuratyön romahtamista

Liikunta on sävyttänyt vireän eläkeläisen päiviä läpi elämän. Viidenkympin kunniaksi hän teki mielenkiintoisen kokeilun mitaten ikäistensä pikajuoksun maailman tasoa. Nykyään viikko-ohjelmaan kuuluu kaksi saliharjoitusta ja pari kolme pidempää kävelylenkkiä Leilan kanssa. Kilpaurheilukaan ei päivänsankarilta ole jäänyt. Kohta kymmenvuotinen kilpailulaji on leuanveto, sekä toistosarjoina että lisäpainolla. Tässä lajissa vuonna 2014 alkanut ura on tuonut tullessaan yhdeksän Suomen mestaruutta ja Suomen ennätystä, kärkinoteerauksina 25 toistoa vuonna 2016 ja 52,5 kg alle 80 kg painoluokassa samana vuotena.

Suomen ennätys lienee myös Erikin koripallokerho, joka on käynnistynyt syksyllä 1975 ja kokoontuu edelleen kouluvuoden ajan, joka perjantai kello 16 Alavuden koulukeskuksen liikuntasalissa. Kerhon ohjelmasisältö on alkuperäinen, vetäjä pelaa mukana, pysäyttää pelin tarvittaessa ja opettaa niin perustaitoja kuin sääntöjäkin nykyisille ja entisille lukiolaisille. Lisäksi lapsenlapset ovat saaneet vaarilta runsaasti yhteistä laatuaikaa, myös liikuntataitojen ja saliharjoittelun opetusta.

– Lopetettuani pikajuoksu-urani jatkoin valmentajana ja pidin lajikohtaista suorituskykyä yllä tekemällä valmennettavieni kanssa harjoitusten alku- ja loppuverryttelyt, sekä vetämällä usein muutaman rennon kiihdytysjuoksuvedon. Näiltä pohjin juhlistin viisikymppisiäni osallistumalla M50-ikäluokan sataselle veteraanien MM-kilpailuissa Japanin Miyazakissa vuonna 1993. Juoksin 11,83 ja olin neljäs. Seuraavana vuonna kävin vielä EM-kilpailuissa Kreikan Ateenassa, jonka kisan voitin ajalla 11,80 ja välieräaikani 11,77 oli tuolloin Suomen ja Euroopan ennätys.

– Leuanvedossa vien kuormituksen maksimiin saakka. Ymmärrän hyvin siihen sisältyvän riskin kiinnityskohtien vammoille, mutta kilpaileminen ja tulosten tavoittelu vaan on edelleen niin kiehtovaa. Ajatukseni on tämän kuun lopulla käydä vielä kerran leuanvedon SM-kisoissa. Saliharjoittelussa olen mieltynyt sisäsoutuun 200-1000 metrin intervalleina, sekä taljaharjoitteisiin; ylä- ja alataljat sekä hiihtolaite. Kyseiset harjoitteet ovat sopivan pehmeitä, eivätkä isommin kipeytä. Lähes puolivuosisataista koripallokerhoa on mukava vetää, sinne ovat tervetulleita kaikki halukkaat, joita tuntuu riittävän, sanoo uskomattoman vireä kasikymppinen.

Haastattelutuokion lopuksi Gustafsson kertoo iloitsevansa nuorten yleisurheilijoiden rynnistyksestä ja lähettää kannustavat terveiset heille ja heidän valmentajilleen sekä muille taustajoukoille.

– Tällä hetkellä tilanne on melko hyvä, mutta pidemmästä tähtäimestä olen huolissani. Vapaaehtoisuuteen perustuva urheiluseuratyö, myös ohjaamisen ja valmennuksen osalta on nähnyt nykyistä parempia aikoja. Näen seuratyön edelleen ylivoimaisena voimavarana rakentaa Suomen urheilumenestystä. Yleisurheilu on jo pidempään ollut tyttöjen suosiossa, kun taas pojat haluavat urheilla joukkuelajeissa. Elokuiset nuorten Euroopan mestaruuskilpailut Israelin Jerusalemissa olivat erityiset ja toivottavasti poikia kannustavat, koska kaikki neljä suomalaismitalia olivat nuorten miesten tuomia”, sanoo ”teräsmiehenä” juhlapäiväänsä viettävä Alavuden talviasukas ja Laukaan kesäasukas.

(Teksti: Jarmo Mäkelä. Kuvat: Esa Jokinen ja Ilkka Palomäen arkisto.)

 

Erik Gustafsson, syntyi 24.9.1943 Jyväskylässä

– Avioliitossa Leila Gustafssonin (os. Kahelin) kanssa, kaksi lasta, neljä lastenlasta

– Ylioppilas 1964, Jyväskylän Norssi

– Sotilasarvo: reservin yliluutnantti 1976, varusmiespalvelus Uudenmaan Jääkäripataljoonan urheilukomppaniassa 1964-1965, Reserviupseerikoulun kurssi 118

– Liikuntakasvatuksen kandidaatti, Jyväskylän yliopisto 1968

– Toiminut liikunnan tuntiopettajana Sammon yhteiskoulussa (Tampere) 1968-1969

– Toiminut liikunnan ja terveystiedon opettajana Kemin lyseossa 1969-1971

– Toiminut liikunnan ja terveystiedon opettajana Alavuden yläasteella ja lukiossa 1971-2003

– Münchenin olympiakisat, 4×100 m, välierä, 39.30, Suomen ennätys 38 vuotta

– Kolminkertainen Kalevan kisojen mitalisti 100 metrillä: kultaa 1967, hopeaa 1963 ja 1972

– SM-hallikisojen 60 metriltä kulta, hopea ja pronssi, 1966, 1972 ja 1965

– SM-viestien pikaviestistä kaksi pronssia Jyväskylän Kenttä-Urheilijoiden joukkueessa, 1967 ja 1971

– Maaotteluedustuksia yhteensä 36 vuosina 1963-1974

Henkilökohtaiset ennätykset:

– 60 m sisäradalla 6,4 (Turku 26.2.1972), 100 m 10,3 / 10,68 (Joensuu 12.8.1972 / München 31.8.1972), 200 m 21,5 (Helsinki 29.6.1972)

– On yksi sisäratojen 60 metrin käsiajanoton ikuisen maailmanennätyksen haltijoista, 6,4 (Turku 26.2.1972)

– Yleisurheiluseurat: Jyväskylän Kenttä-Urheilijat vuoteen 1971, jonka jälkeen Alavuden Urheilijat

– Toiminut Suomen Urheiluliiton pikajuoksujen lajivalmentajana 1975-1985.

– Henkilökohtaiset valmennettavat: Martti Olli, Sauli Pollari, Antti Rajamäki, Matti Kiilunen, Sari Mullola, Mika Gustafsson, Eetu Viitala

– Pelannut pesäpallon mestaruussarjaa Jyväskylän Kirissä 1960-1962 ja Seinäjoen Maila-Jusseissa 1975-1976

– Nuorten arvo-ottelu Itä-Länsi ja miesten Mestarit-Muu Suomi 1961 (kummassakin parhaan pelaajan palkinto Lännen ja Muun Suomen joukkueissa), lisäksi Liitto-Lehdistö 1962 (parhaan pelaajan palkinto Lehdistön joukkueessa)

– Pelannut jääkiekkoa Jyväskylän Palloilijoissa 1960-1965 (Suomi-sarja)

– Pelannut koripalloa Jyväskylän Kirissä 1958-1960 (nuorten sarjat)

– Oli ikäluokan P16 maajoukkuevalmennuksessa 1959

– Otti vaimonsa Leilan kanssa vastaan Pohjanmaan Liikunnan ja Urheilun myöntämän liikunnan elämäntyöpalkinnon helmikuussa 2023