Hodgkinsonin hopeaketju kirkastui kullaksi – Duplantis kuorrutti voiton ME:llä – Allman uusi kiekkokultansa

Iso-Britannian Keely Hodgkinson kesti suosikin paineet ja otti Pariisissa naisten 800 metrin olympiafinaalin voiton lopulta varsin ylivoimaisesti ajalla 1.56,72. Hänen viimeisen suoran kiihdytys oli muille liikaa. Hopealle juoksi Etiopian Tsige Duguma ajalla 1.57,15 ja pronssille matkan hallitseva maailmanmestari Kenian Mary Moraa, 1.57,42.

Hodgkinson hallitsi juoksua muutenkin, sillä hän otti johtopaikan jo 450 metriä ennen maalia. Puolimatkan väliaika oli rauhallinen, päälle 58 sekunnin.

Hodgkinsonilla on aikaisemmin hopeiset mitalit olympialaisista ja kaksista MM-kisoista, mutta oli vain ajan kysymys milloin rennon kauniilla ja vetävällä askeleella juokseva, vasta 22-vuotias lahjakkuus kirkastaa mitaliketjunsa kultaiseksi.

Hodgkinsonilla on hallussaan myös tämän kauden kärkiaika ennätyksellään 1.54,61. Seuraava tavoite voisi olla rikkoa Jarmila Kratochvílován vuodelta 1983 oleva ikivanha ME-aika 1.53,28.

ME meni kolmannella ja kuorrutti toisen olympiavoiton

Armand “Mondo” Duplantis oli etukäteen yksi ylivoimaisimmista, ellei ylivoimaisin urheilija Pariisin olympialaisissa. Seiväshypyn finaalissa Duplantis kuorrutti toisen perättäisen olympiavoiton ylittämällä kolmannellaan maailmanennätyksen 625.

Kilpailun voittoon Duplantisille riitti kuuden metrin ylitys. Sen jälkeen rima nousi lukemiin 610. Sen ylityksellä Duplantis kohensi olympiakisojen ennätystä seitsemän senttiä. Se ei Duplantisille riittänyt. Seiväshyppy show jatkui. Rima nousi lukemiin 625 eli sentin yli ME:n, jonka Duplantis teki keväällä Xiamenissa. ME-yrityksistä kolmas onnistui.

Duplantis, 24, on nyt voittanut lajinsa kaikissa kansainvälisissä yleisurheilun EM-, MM- ja olympiatason arvokisoissa vuoden 2021 Tokion kisoista alkaen. Kaksi olympiakultaa miesten seiväshypyssä on Duplantisin ohella voittanut vain Yhdysvaltain Bob Richards vuosina1952 ja1956.

Mondo Duplantis on nyt ylittänyt uransa kilpaiuissa vähintään kuusi metriä 86 kertaa.

Neljä miestä yli 590

Olympiahopea Pariisin kovatasoisessa finaalissa voitti Yhdysvaltain Sam Kendricks, joka ylitti 595. Pronssin vei Kreikan Emmanouil Karalis ylitettyään 590. Saman korkeuden ylitti neljänneksi taivuttanut Filippiinien Ernest John Obiena. Kilpailun kahdeksan parasta hyppääjä ylitti vähintään 580.

Ranking-kärjet ottivat myös olympiamitalit naisten kiekkoringissä

Naisten kiekon finaalin mitalistit oli luettavissa jo etukäteen lajin tämän hetken rankingissa sijoituksin 1-2-3. Kultaa otti vahva ennakkosuosikki, Yhdysvaltain Valarie Allman tuloksella 69,50, hopeaa Kiinan Bin Feng, 67,51 ja pronssia Sandra Elkasević, Kroatia, 67,51.

Allman tekaisi kolme muutakin tulosta, joilla olisi irronnut kultamitali.

Mitalistit jatkoivat myös aikaisempia mitaliputkiaan. Allman on nyt kaksinkertainen olympiavoittaja, ja MM-kisoista on irronnut hopeaa ja pronssia. Kiinatar on hallitseva maailmanmestari, ja nyt jo 34-vuotias Elkasević lajin suuruus kahdella olympia- ja MM-tittelillään.

Mielenkiintoinen tulos on myös viidenneksi tuloksella 65,05 heittänyt Ruotsin Vanessa Kamga.

Olympiakisat, Pariisi 5.8.2024

Miehet,

Seiväs: 1) Armand Duplantis Ruotsi 625 (WR), 2) Sam Kendricks Yhdysvallat 595, 3) Emmanouil Karalis Kreikka 590, 4) Ernest John Obiena Filippiinit 590, 5) Ersu Şaşma Turkki 585, 6) Kurtis Marschall Australia 585, 7) Bokai Huang Kiina 580, 8) Sondre Guttormsen Norja 580, 9) Bo Kanda Lita Baehre Saksa 570, 9) Oleg Zernikel Saksa 570, 11) Menno Vloon Hollanti 570, 12) Valters Kreišs Latvia 550.

Naiset,

800 m: 1) Keely Hodgkinson Iso-Britannia 1.56,72, 2) Tsige Duguma Etiopia1.57,15, 3) Mary Moraa Kenia 1.57,42, 4) Shafiqua Maloney Saint Vincent 1.57,66, 5) Rénelle Lamote Ranska1.58,19, 6) Worknesh Mesele Etiopia 1.58,28, 7) Juliette Whittaker Yhdysvallat 1.58,50, 8) Prudence Sekgodiso Etelä-Afrikka 1.58,79.

5000 m: 1) Beatrice Chebet Kenia 14.28,56, 2) Sifan Hassan Hollanti 14.30,61, 3) Nadia Battocletti Italia 14.31,64 (NR), 4) Margaret Chelimo Kipkemboi Kenia 14.32,23, 5) Ejgayehu Taye Etiopia 14.32,98, 6) Medina Eisa Etiopia 14.35,43, 7) Karoline Bjerkeli Grøvdal Norja 14.43,21, 8) Gudaf Tsegay Etiopia 14.45,21, 9) Karissa Schweizer Yhdysvallat 14.45,57, 10) Elise Cranny Yhdysvallat 14.48,06,

11) Rose Davies Australia 14.49,67, 12) Nathalie Blomqvist Suomi 14.53,10, 13) Whittni Morgan Yhdysvallat 14.53,57, 14) Joselyn Daniely Brea Venezuela 15.17,04, 15) Francine Niyomukunzi Burundi 15.22,40, Faith Kipyegon Kenia DQ.

Kiekko: 1) Valarie Allman Yhdysvallat 69,50, 2) Bin Feng Kiina 67,51, 3) Sandra Elkasević Kroatia 67,51, 4) Marike Steinacker Saksa 65,37, 5) Vanessa Kamga Ruotsi 65,05, 6) Claudine Vitalia Saksa 63,62, 7) Jorinde Van Klinkenia Hollanti 63,35, 8) Daisy Osakue Italia 63,11, 9) Irina Rodrigues Portugali 61,19, 10) Kristin Pudenz Saksa 60,38, 11) Alexandra Emilianov Moldova 58,08, 12) Melina Robert-Michon Ranska 57,03.