Henry Manni kelasi sateessa yllätysmitalin MM-kilpailuiden 400 metrillä

Paraurheilijoiden MM-kilpailut alkoivat lauantaina Suomen joukkueelta upeasti Kobessa, Japanissa. Henry Manni kamppaili vesisateessa kolmanneksi luokan 34 miesten 400 metrin kelauksessa.

– Aikamoista tunteiden vuoristorataa. Olin paperilla aika hännillä ja alussa oli vähän sutimista eikä suoritus ollut ihan täydellinen. Mutta kyllä mitali nostaa mieltä, Manni sanoi.

31-vuotias Manni on aiemmin saavuttanut paralympiakisoista tai MM-kilpailuista yhteensä kuusi mitalia, mutta niistä on jo tovi kulunut. Mannin aikaisemmat MM-tason mitalit ovat kaikki vuosilta 2013 – 2017.

”Oli kyllä värikäs startti”

– Oli kyllä värikäs startti. Maalissa olin neljäs, mutta sitten sain tiedon, että kolmanneksi tullut Ahmed Nawad on hylätty ratarikon vuoksi, totesi Manni.

Koben kilpailu oli hyvin erikoislaatuinen. Kärkikaksikko Mohamed al Hammadi Arabiemiraateista ja Walid Ktila Tunisiasta karkasivat muilta jo alkumatkasta. Al Hammadin voittoaika oli 51,10 ja Ktila hävisi vain kaksi sekunnin sadasosaa. Sateen vihmoessa kaikki kilpailijat jäivät ennätyksistään useita sekunteja.

Kahdeksasta kilpailijasta vain viisi sai tuloksen, kun yksi keskeytti ja kaksi hylättiin. Viidentenä loppusuoralle saapunut Manni ohitti kirissä yhden kilpailijoista ja kun toinen edelläollut kilpailija hylättiin, niin Manni nousi yllättäen kolmanneksi.

Kärkikaksikosta Manni jäi kauas ajallaan 55,75. Hänen nimissään oleva Euroopan ennätys vuodelta 2019 on 51,38.

– Pari-kolmekin sekuntia voi panna olosuhteiden piikkiin. Isoin haaste meillä on saada kitkaa käden ja kelauskehän välille. Ja sateessa se on vaikeaa.

– Kelaan täällä kolme matkaa. Vielä ovat ohjelmassa 100 ja 800 metriä. Paperilla olen altavastaajan roolissa, mutta se on ihan hyvä paikka lähteä haastamaan, Manni kertoi.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA. Kuva: Mikko Peltonen.)

 

KOBE (JPN) 19.5.2024 Paraurheilijoiden MM-kilpailut

Miehet,

400 m, luokka 34: 1) Mohamed al Hammadi Arabiemiraatit 51,10, 2) Walid Ktila Tunisia 51,12, 3) Henry Manni Suomi 55,75, 4) Ali Radi Arshid Qatar 56,20, 5) Mohammed al Kubaisi Qatar 56,79. Roberto Michel Mauritius keskeytti, Ahmed Nawad Arabiemiraatit & Mohamad Othman Arabiemiraatit hylättiin.

LIVE-Tulospalvelu: https://www.paralympic.org/athletics/kobe-2024/live-results