Helsinki eteni vuoden 2030 EM-kilpailujen kolmen parhaan hakijan joukkoon

Euroopan yleisurheiluliitto (EA) on nimennyt Helsingin yhdeksi kolmesta ehdokkaasta, joiden joukosta järjestö valitsee yleisurheilun vuoden 2030 EM-kilpailujen järjestäjän. Kaksi muuta ovat Bryssel Belgiasta ja Zürich Sveitsistä.

Alkujaan kisojen järjestämisestä ilmoittivat kiinnostuksensa myös Belgrad Serbiasta ja Göteborg Ruotsista.

Hakijajoukko supistui kolmeen, kun EA:n evaluointikomitea arvioi hankkeet saamiensa esihakemusten pohjalta ja tavattuaan järjestäjäehdokkaat. Päätöksen ehdokkaiden karsimisesta teki EA:n hallituksen työvaliokunta.

– Olemme iloisia, että hankkeen eteen tehty työ toi toivotun tuloksen. Siitä kiitokset myös kaikille sidosryhmille, kuten Helsingin kaupungille ja Opetus- ja kulttuuriministeriölle, jonka liikunnan vastuualue tuotti tärkeän selvityksen hakemuksen tueksi, totesi Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Riikka Pakarinen.

Pakarinen viittasi Helsingin EM-hakemuksen pohjaksi keväällä tehtyyn selvitykseen, joka kuvaa niitä vaikutuksia, joita EM-kilpailut toteutuessaan toisivat Helsingin kaupungille ja Suomelle.

Selvityksen toteuttivat Jyväskylän ammattikorkeakoulun urheiluliiketoiminnan tutkimusyksikkö, Sport Business by Jamk ja Urheilun Suurtapahtumat Suomessa -hanke (SEMF).

Selvityksessä todettiin, että yleisurheilun EM 2030 -tapahtuman Helsinkiin kohdistuva taloudellinen impakti on 64 miljoonaa euroa. Valtiolle projekti tuo tilitettävää arvonlisä -ja yhteisöverona.

Pakarinen: ”Työ jatkuu”

Päätöksen vuoden 2030 EM-kilpailujen järjestäjästä EA tekee vuoden 2026 aikana.

– Nyt edessä on tiivis työrupeama lopullisen hakemuksen rakentamisessa. Ennen lopullista päätöstä EA:n hakukomitea arvioi tarkasti kaikki kolme hakijaa, Pakarinen sanoo.

– Helsingillä on EM-haussa useita vahvuuksia, kuten uusittu Olympiastadion. Pärjäsimme muutenkin hyvin EA:n hakumanuaalissaan esittämien kriteerien täyttämisessä esimerkiksi julkisen liikenteen ja saavutettavuuden osalta.

Pakarisen mukaan menestys lopullisessa haussa edellyttää suomalaista yhteistyömallia.

– Tarkoitan tällä Helsingin kaupungin, ministeriöiden, Olympiastadionin, Yleisradion, Suomen Urheiluliiton ja muiden sidosryhmien luomaa yhteistä mallia, jolla kisat saadaan Suomeen.

Suomen Urheiluliitossa (SUL) hakuprosessi on edennyt Pakarisen ja liiton toimitusjohtaja Harri Aallon johdolla. Hanketta on koordinoinut projektipäällikkö Harri Halme.

– Iso kiitos Harri Halmeelle. Hän on tehnyt erinomaista työtä hankkeen edistämisessä, Pakarinen kiittelee.

Lisätiedot:

Riikka Pakarinen

Puheenjohtaja

Suomen Urheiluliitto

040 580 0833

riikka.pakarinen@sul.fi