Hassi ja Kurppa ottelivat SM-kultaa Tampereella

Hassi ja Kurppa ottelivat SM-kultaa Tampereella

Juuso Hassi ei antanut muiden yllättää miesten seitsenottelun toisenakaan päivänä moniotteluiden SM-kilpailuissa Tampereella Pirkkahallissa.

Jo ensimmäisen päivän jälkeen johtanut Oriveden Ponnistuksen Hassi voitti SM-kultaa ylivoimaisesti pistein 5434. Hän jäi ennätyksestään vain 95 pistettä.

-Tämä oli hyvä kokonaisuus. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää, tyytyväinen Hassi sanoi.

Hassi päihitti hopeaa otelleen Kenttäurheilijat-58:n Petri Lemmetyisen roimasti 303 pisteellä. Pronssia otteli Someron Esan Eemeli Salomäki pistein 5062.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Ville-Veikko Hanninen juoksi 1000 metrillä kovan ajan (2.55,72)  ja jäi pronssista vain 74 pistettä.

Hassi sijoittui 60 metrin aitajuoksussa neljänneksi ajalla 8,58, hyppäsi seivästä toiseksi ennätyksellään 470 ja voitti 1000 metriä ajalla 2.54,50.

-Aidoissa juoksu kulki hyvin lukuun ottamatta alkukiihdytystä, jossa jouduin venyttämään askelta. Seiväs oli tämän ottelun kohokohta. Alku oli uusilla seipäillä hankala, mutta paransin koko ajan ja hyppäsin ennätykseni. Tonnilla en saanut kaikkea irti, Hassi kertoi.

Myös hopeamitalisti Lemmetyinen oli tyytyväinen. Salomäki ohitti hänet seiväshypyssä, mutta Lemmetyinen otti kakkospaikan takaisin 1000 metrillä päihittämällä Salomäen 18 sekunnilla.

Erityisen tyytyväinen Lemmetyinen oli voitettuaan toisen päivän alkajaisiksi 60 metrin aitajuoksun otteluennätyksellään 8,27. Hän on juossut tämänpäiväistä nopeammin (8,22) vain yhden kerran yksittäisessä aitajuoksukisassa.

Lemmetyisen mukaan parantamisen varaa löytyy.  Hän on juossut alkusileän aikaisemmin kahdeksalla askeleella, mutta juoksee sen nykyään seitsemällä askeleella.

-Alkusileällä on varaa nipistää noin kymmenys, kun saan uuden rytmin sujumaan. Tänään Salomäki johti ensimmäisellä aidalla, mutta sitten minä painelin ohi ja lensin loppumatkan, Lemmetyinen iloitsi

Lemmetyinen oli tyytyväinen myös kokonaisuuteen. Toisena päivänä hän myös hyppäsi seivästä 440 ja juoksi 1000 metriä 3.04,73.

-Kaikki tulokset olivat vähintään hyviä perustuloksia. Enemmänkin pisteitä olisi ollut otettavissa. Pituudessa paras hyppy oli niukasti yliastuttu ja korkeudessa olin lähellä ylittää 186.  Tonnilla otin itsestäni kaiken irti, Lemmetyinen kertoi.  

Salomäki, 29, on saavuttanut yleisen sarjan SM-mitalin jossain yleisurheilulajissa joka vuosi vuodesta 2008 lähtien. Hän on voittanut seiväshypyssä víisi kultaa Kalevan kisoissa.  

Tänään hän pokkasi seitsenottelussa pronssin, vaikka hävisi 1000 metrillä Hanniselle peräti 27 sekuntia. Salomäki ylitti seiväshypyssä aloituskorkeutensa 500. Hän yritti vielä 530:a, mutta ei onnistunut ylittämään sitä.

-Uskalsin hypätä vain kerran (ylitti 500). Olisi ehkä pitänyt aloittaa 530:sta, jotta olisin saanut kunnon tuloksen, Salomäki sanoi.

Salomäki juoksi 60 metrin aidoissa toiseksi ajalla 8,46 ja 1000 metrillä viidenneksi ajalla 3.23,08. Aitajuoksun jälkeen kolmantena ollut Esbo IF:n Joli Koivu jäi seiväshypyssä ilman tulosta ja keskeytti.

Miesten 22-vuotiaiden mestariksi otteli Helsingin Kisa-Veikkojen Tuomas Valle pistein 4618. Ikaalisten Urheilijoiden Henri Kangasniemi otti kahden miehen kilpailussa hopeaa pistein 4301. Valle juoksi toisena päivänä 60  metrin aidat aikaan 8,32.

 

Kurppa kukisti Heikkisen viisiottelun trillerissä   

Miia Kurppa kukisti naisten viisiottelun jännittävässä kultakamppailussa Hertta Heikkisen 21 pisteellä. Viimeinen laji, 800 metriä, päättyi Heikkisen voittoon, mutta Kurpalle riitti mestaruuteen yhdeksän sekunnin tappio.

Viipurin Urheilijoiden Kurpan pisteet olivat 4072. Hänen ennätyksensä on neljän vuoden takainen 4153.

-Olen iloinen siitä, että kykenin ottelemaan noin lähelle ennätystäni. Teen täysiä työpäiviä enkä ole pystynyt panostamaan harjoittelun niin paljon kuin aikaisemmin. Hienoa, että näin vanhanakin voi vielä tehdä ennätyksen, naurahti 29-vuotias Kurppa.    

Kurppa juoksi 60 metrin aidat 9,05, hyppäsi korkeutta ennätyksensä 180, työnsi kuulaa 12,57, hyppäsi pituutta 579 ja juoksi 800 metriä 2.28,69. Kurppa voitti hyppylajit ja Heikkinen muut lajit.

-Sarja oli aika tasapainoinen, ei tullut floppeja. Korkeuden ennätys piristi. Aidat minun olisi pitänyt juosta nopeammin, Kurppa analysoi.

Päätöslajissa Heikkinen karkasi Kurpalta heti alussa. Kurppa jaksoi lopussa kutistaa aikaeroa sen verran, että voitti mestaruuden. Kurppa makasi pitkään maassa heti juoksun jälkeen.

-En jäänyt tarkkailemaan Heikkistä, vaan juoksin täysillä. Pelkäsin, että kulta karkaa, Kurppa tunnusti. 

Heikkinen voitti 60 metrin aidat ylivoimaisesti ajalla 8,59, hyppäsi korkeutta 162, voitti kuulan ennätyksellään 12,94, hyppäsi pituutta 565 ja voitti 800 metriä ennätyksellään 2.19,67.

Pronssia otteli Kristiinan Urheilijoiden korkeushyppääjä Eleriin Haas tuloksella 3485. Hänen paras tuloksensa oli korkeuden 177.

 

Myös Rautelin ja Sillman kamppailivat tiukasti 

Myös 22-vuotiaiden naisten viisiottelussa nähtiin ankara taistelu mestaruudesta. Sitä kävi 800 metrillä itseään vastaan sekä Jessica Rautelin että Miia Sillman.

Tampereen Pyrinnön Sillman johti ennen viimeistä lajia 212 pisteen erolla Esbo IF:n Rauteliniin, mutta se ei riittänyt.  

Rautelin viiletti 800 metriltä ensimmäisenä maaliin ajalla 2.19,28. Sillman rutisti viidenneksi ajalla 2.37,48.

Neljän lajin jälkeen kolmantena ollut Rautelin vei kullan pistein 3861. Sillman sai hopeaa vaivaiset 19 pistettä hävinneenä. Rautelinin mestaruus varmistui vasta, kun Sillmanin aika vahvistettiin.

-Aitajuoksu sujui hyvin ja kuula oli positiivinen yllätys (ennätys 12,32), mutta hyppylajit menivät alakanttiin. 800 metrillä en tiennyt, mitä vauhtia juoksin, koska kentän kello ei toiminut. En myöskään kuullut valmentajan huutamia väliaikoja. En ole vielä otellut hallissa kunnon yhteistulosta, Rautelin kertoi.

Sillman voiti pituushypyn tuloksella 574 ja jakoi kuulan lajivoiton tuloksella 12,32 Rautelinin kanssa. Sillman juoksi 60 metrin aidat 8,95 ja hyppäsi korkeutta 171.     

Ennen 800:a metriä toisena ollut Perttelin Peikkojen Elina Kakko sai pronssia. Hän voiti korkeuden tuloksella 174.

Helsingin IFK:n Pinja Pikkupeura juoksi 800 metrillä toiseksi, mutta jäi ottelussa niukasti neljänneksi.  

Viidenneksi sijoittui aitajuoksun ajalla 8,80 voittanut Tampereen Pyrinnön Jessi Landström.     

 (Jyrki Repola.)

 

TAMPERE, Pirkkahalli 5.3.2017 Moniotteluiden SM-hallikilpailut

​Miehet,

 

7-ottelu: 1) Juuso Hassi OrivPo 5434, 2) Petri Lemmetyinen KU-58 5131, 3) Eemeli Salomäki SomE 5062, 4) Ville-Veikko Hanninen KeskiUYU 4988, 5) Tuure Hollo LänsiUU 4490, 6) Tuomas Outinen LappUM 4226, Joli Koivu EsboIF DNF, Eetu Kangas SeinäjSU DNF.

1000 m: 1) Juuso Hassi OrivPo 2.54,50, 2) Ville-Veikko Hanninen KeskiUYU 2.55,72, 3) Petri Lemmetyinen KU-58 3.04,73, 4) Tuure Hollo LänsiUU 3.16,71, 5) Eemeli Salomäki SomE 3.23,08, 6) Tuomas Outinen LappUM 3.35,75, Joli Koivu EsboIF DNS.

60 m aj: 1) Petri Lemmetyinen KU-58 8,27, 2) Eemeli Salomäki SomE 8,46, 3) Joli Koivu EsboIF 8,51, 4) Juuso Hassi OrivPo 8,58, 5) Ville-Veikko Hanninen KeskiUYU 8,80, 6) Tuure Hollo LänsiUU 8,81, 7) Tuomas Outinen LappUM 9,63.

Seiväs: 1) Eemeli Salomäki SomE 500, 2) Juuso Hassi OrivPo 470, 3) Tuomas Outinen LappUM 460, 4) Petri Lemmetyinen KU-58 440, 5) Ville-Veikko Hanninen KeskiUYU 430, 6) Tuure Hollo LänsiUU 410, Joli Koivu EsboIF NH,

M22 7-ottelu: 1) Tuomas Valle HKV 4618, 2) Henri Kangasniemi IkaalU 4301.

M22 7-ottelu 1000 m: 1) Henri Kangasniemi IkaalU 3.08,04, 2) Tuomas Valle HKV 3.22,71.

M22 7-ottelu 60 m aj: 1) Tuomas Valle HKV 8,32, 2) Henri Kangasniemi IkaalU 8,85.

M22 7-ottelu Seiväs: 1) Tuomas Valle HKV 380, 2) Henri Kangasniemi IkaalU 310,

M19 7-ottelu: 1) Joona Välipakka KuopRei 4865, 2) Joni Heikkinen OulPy 4683, 3) Jere Keskinen VaasTo 4634, 4) Kaapo Kangas JyväskKU 4616, 5) Jere Liskojärvi HelsTa 4443, 6) Henri Puumalainen BorgåAk 4347, 7) Jaakko Lintula EspTa 4222, 8) Lauri Savolainen TampPy 4195, 9) Toma Lahtinen HIFK 3260, 10) Arsi Leinonen HelsTa 2238.

M19 7-ottelu 1000 m: 1) Kaapo Kangas JyväskKU 2.50,68, 2) Joni Heikkinen OulPy 2.54,66, 3) Jere Keskinen VaasTo 3.03,28, 4) Lauri Savolainen TampPy 3.03,53, 5) Henri Puumalainen BorgåAk 3.04,34, 6) Jaakko Lintula EspTa 3.05,60, 7) Jere Liskojärvi HelsTa 3.09,75, 8) Joona Välipakka KuopRei 3.15,12, 9) Arsi Leinonen HelsTa 3.34,34, Toma Lahtinen HIFK DNS.

M19 7-ottelu 60 m aj: 1) Joona Välipakka KuopRei 8,11, 2) Kaapo Kangas JyväskKU 8,28, 3) Henri Puumalainen BorgåAk 8,75, 4) Jere Liskojärvi HelsTa 8,75, 5) Joni Heikkinen OulPy 8,82, 6) Toma Lahtinen HIFK 8,83, 7) Jaakko Lintula EspTa 8,91, 8) Jere Keskinen VaasTo 9,26, 9) Lauri Savolainen TampPy 9,28, 10) Arsi Leinonen HelsTa 10,73.

M19 7-ottelu Seiväs: 1) Jere Keskinen VaasTo 480, 2) Joona Välipakka KuopRei 400, 3) Jere Liskojärvi HelsTa 400, 4) Jaakko Lintula EspTa 370, 5) Henri Puumalainen BorgåAk 360, 6) Joni Heikkinen OulPy 350, 7) Kaapo Kangas JyväskKU 340, 8) Lauri Savolainen TampPy 330, 9) Arsi Leinonen HelsTa 200, Toma Lahtinen HIFK NH,

M17 7-ottelu: 1) Marcus Kytölä HyvsU 5410 (M17 SE), 2) Jermu Tarkiainen HyvsU 4601, 3) Johannes Harakka LeppävVi 4536, 4) Chibunna Ezeabasirim HKV 4431, 5) Iiro Suutarinen ÄhtU 4379, 6) Lassi Saarela LänsiUU 4306, 7) Joni Uolamo ToijVau 4204, 8) Topias Laine HKV 4015, 9) Juuso Peltola JyväskKU 3958, 10) Pietari Valoranta JyväskKU 3948, 11) Max Koskinen EspTa 3879, 12) Riku Ahvenniemi TampPy 3832, 13) Lauri Pohto EspTa 3522, 14) Pyry Suutarinen ÄhtU 2871, Juho Nieminen JyväskKU DNF.

M17 7-ottelu 1000 m: 1) Pietari Valoranta JyväskKU 2.54,71, 2) Chibunna Ezeabasirim HKV 2.56,16, 3) Joni Uolamo ToijVau 2.56,69, 4) Jermu Tarkiainen HyvsU 2.59,65, 5) Iiro Suutarinen ÄhtU 3.00,29, 6) Riku Ahvenniemi TampPy 3.01,08, 7) Marcus Kytölä HyvsU 3.05,42, 8) Lassi Saarela LänsiUU 3.07,14, 9) Johannes Harakka LeppävVi 3.07,24, 10) Topias Laine HKV 3.09,33, 11) Pyry Suutarinen ÄhtU 3.20,59, 12) Lauri Pohto EspTa 3.27,98, 13) Max Koskinen EspTa 3.30,94, 14) Juuso Peltola JyväskKU 3.31,27.

M17 7-ottelu 60 m aj: 1) Juuso Peltola JyväskKU 8,19, 2) Marcus Kytölä HyvsU 8,23, 3) Chibunna Ezeabasirim HKV 8,42, 4) Jermu Tarkiainen HyvsU 8,71, 5) Johannes Harakka LeppävVi 8,74, 6) Max Koskinen EspTa 8,83, 7) Lassi Saarela LänsiUU 8,84, 8) Pietari Valoranta JyväskKU 8,94, 9) Joni Uolamo ToijVau 9,17, 10) Lauri Pohto EspTa 9,18, 11) Riku Ahvenniemi TampPy 9,24, 12) Iiro Suutarinen ÄhtU 9,26, 13) Topias Laine HKV 9,76, 14) Pyry Suutarinen ÄhtU 10,84, Juho Nieminen JyväskKU DNS.

M17 7-ottelu Seiväs: 1) Marcus Kytölä HyvsU 490, 2) Iiro Suutarinen ÄhtU 450, 3) Jermu Tarkiainen HyvsU 430, 4) Joni Uolamo ToijVau 410, 5) Lassi Saarela LänsiUU 380, 6) Johannes Harakka LeppävVi 380, 7) Max Koskinen EspTa 340, 8) Pyry Suutarinen ÄhtU 330, 9) Lauri Pohto EspTa 310, 10) Pietari Valoranta JyväskKU 310, 11) Topias Laine HKV 300, 12) Juuso Peltola JyväskKU 290, 13) Chibunna Ezeabasirim HKV 270, 14) Riku Ahvenniemi TampPy 200,

P15 5-ottelu: 1) Joel Turkka TampPy 3006, 2) Eemil Porvari HartVoi 2895, 3) Dani Lirkki JyväskKU 2776, 4) Aleksi Savolainen TampPy 2640, 5) Eeli Heikkilä TuUL 2597, 6) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 2527, 7) Andrei Kiviharju EspTa 2505, 8) Arttu Peltola JyväskKU 2471, 9) Aaron Utulahti VihdVie 2444, 10) Okko Savola TampPy 2428, 11) Jaakko Linnus TampPy 2310, 12) Arttu Ahola JyväskKU 2284, 13) Miska Käyhkö SavonlRie 2281, 14) Johannes Kiviranta KanksLei 2134, 15) Arvi Väre HämeenlTa 1948, 16) Ari Mahmoudian TampPy 1660.

P15 5-ottelu 1000 m: 1) Joel Turkka TampPy 3.02,72, 2) Eemil Porvari HartVoi 3.03,02, 3) Miska Käyhkö SavonlRie 3.09,43, 4) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 3.09,97, 5) Arvi Väre HämeenlTa 3.12,78, 6) Andrei Kiviharju EspTa 3.15,53, 7) Dani Lirkki JyväskKU 3.16,28, 8) Eeli Heikkilä TuUL 3.20,09, 9) Johannes Kiviranta KanksLei 3.22,82, 10) Jaakko Linnus TampPy 3.26,59, 11) Aaron Utulahti VihdVie 3.27,08, 12) Okko Savola TampPy 3.27,77, 13) Arttu Ahola JyväskKU 3.29,63, 14) Aleksi Savolainen TampPy 3.32,59, 15) Arttu Peltola JyväskKU 3.38,84, 16) Ari Mahmoudian TampPy 4.47,65.

P15 5-ottelu 60 m aj (84 cm): 1) Joel Turkka TampPy 8,37, 2) Arttu Peltola JyväskKU 8,87, 3) Arttu Ahola JyväskKU 8,98, 4) Eemil Porvari HartVoi 9,00, 5) Jaakko Linnus TampPy 9,23, 6) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 9,27, 7) Ari Mahmoudian TampPy 9,30, 8) Okko Savola TampPy 9,32, 9) Dani Lirkki JyväskKU 9,37, 10) Andrei Kiviharju EspTa 9,39, 11) Aleksi Savolainen TampPy 9,48, 12) Aaron Utulahti VihdVie 9,57, 13) Eeli Heikkilä TuUL 9,61, 14) Arvi Väre HämeenlTa 10,34, 15) Miska Käyhkö SavonlRie 10,48, 16) Johannes Kiviranta KanksLei 10,83.

P15 5-ottelu Seiväs: 1) Eeli Heikkilä TuUL 330, 2) Aleksi Savolainen TampPy 310, 3) Miska Käyhkö SavonlRie 310, 4) Andrei Kiviharju EspTa 270, 5) Dani Lirkki JyväskKU 260, 6) Arttu Peltola JyväskKU 250, 6) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 250, 8) Joel Turkka TampPy 240, 8) Jaakko Linnus TampPy 240, 10) Aaron Utulahti VihdVie 240, 11) Johannes Kiviranta KanksLei 240, 12) Eemil Porvari HartVoi 240, 13) Okko Savola TampPy 220, 13) Arttu Ahola JyväskKU 220, 13) Arvi Väre HämeenlTa 220, Ari Mahmoudian TampPy NH,

P15 5-ottelu Pituus: 1) Dani Lirkki JyväskKU 5,99, 2) Eemil Porvari HartVoi 5,72, 3) Aaron Utulahti VihdVie 5,42, 4) Joel Turkka TampPy 5,42, 5) Arttu Peltola JyväskKU 5,26, 6) Okko Savola TampPy 5,24, 7) Aleksi Savolainen TampPy 5,22, 8) Ari Mahmoudian TampPy 5,18, 9) Eeli Heikkilä TuUL 5,16, 10) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 5,03, 11) Johannes Kiviranta KanksLei 4,97, 12) Miska Käyhkö SavonlRie 4,95, 13) Andrei Kiviharju EspTa 4,92, 14) Arttu Ahola JyväskKU 4,79, 15) Jaakko Linnus TampPy 4,77, 16) Arvi Väre HämeenlTa 4,39.

P15 5-ottelu Kuula (4 kg): 1) Aleksi Savolainen TampPy 12,06, 2) Okko Savola TampPy 11,50, 3) Johannes Kiviranta KanksLei 11,25, 4) Eemil Porvari HartVoi 11,16, 5) Aaron Utulahti VihdVie 11,15, 6) Dani Lirkki JyväskKU 10,93, 7) Andrei Kiviharju EspTa 10,69, 8) Joel Turkka TampPy 10,53, 9) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 10,15, 10) Jaakko Linnus TampPy 10,03, 11) Arttu Peltola JyväskKU 9,69, 12) Eeli Heikkilä TuUL 9,64, 13) Arttu Ahola JyväskKU 9,41, 14) Arvi Väre HämeenlTa 8,33, 15) Miska Käyhkö SavonlRie 7,50, 16) Ari Mahmoudian TampPy 6,94.

 

Naiset,

5-ottelu: 1) Miia Kurppa ViipU 4072, 2) Hertta Heikkinen JoensKa 4051, 3) Eleriin Haas KristU 3485, 4) Marika Salmi TurWei 3273, 5) Yvonn Lindholm KeskiUYU 3012.

800 m: 1) Hertta Heikkinen JoensKa 2.19,67, 2) Marika Salmi TurWei 2.26,13, 3) Miia Kurppa ViipU 2.28,69, 4) Yvonn Lindholm KeskiUYU 2.47,83, 5) Eleriin Haas KristU 2.51,88.

60 m aj: 1) Hertta Heikkinen JoensKa 8,59, 2) Miia Kurppa ViipU 9,05, 3) Eleriin Haas KristU 9,09, 4) Yvonn Lindholm KeskiUYU 9,69, 5) Marika Salmi TurWei 9,73.

Korkeus: 1) Miia Kurppa ViipU 180, 2) Eleriin Haas KristU 177, 3) Hertta Heikkinen JoensKa 162, 4) Marika Salmi TurWei 156, 5) Yvonn Lindholm KeskiUYU 150,

Pituus: 1) Miia Kurppa ViipU 5,79, 2) Hertta Heikkinen JoensKa 5,65, 3) Eleriin Haas KristU 5,28, 4) Yvonn Lindholm KeskiUYU 4,95, 5) Marika Salmi TurWei 4,81.

Kuula: 1) Hertta Heikkinen JoensKa 12,94, 2) Miia Kurppa ViipU 12,57, 3) Yvonn Lindholm KeskiUYU 10,89, 4) Eleriin Haas KristU 10,65, 5) Marika Salmi TurWei 10,64.

N22 5-ottelu: 1) Jessica Rautelin EsboIF 3861, 2) Miia Sillman TampPy 3842, 3) Elina Kakko PerttPei 3735, 4) Pinja Pikkupeura HIFK 3712, 5) Jessi Landström TampPy 3244, Maria Kytölä HyvsU DNF.

N22 5-ottelu 800 m: 1) Jessica Rautelin EsboIF 2.19,28, 2) Pinja Pikkupeura HIFK 2.26,15, 3) Jessi Landström TampPy 2.34,65, 4) Elina Kakko PerttPei 2.34,82, 5) Miia Sillman TampPy 2.37,48.

N22 5-ottelu 60 m aj: 1) Jessi Landström TampPy 8,80, 2) Pinja Pikkupeura HIFK 8,85, 3) Jessica Rautelin EsboIF 8,86, 4) Miia Sillman TampPy 8,95, 5) Elina Kakko PerttPei 9,08, 6) Maria Kytölä HyvsU 9,17.

N22 5-ottelu Korkeus: 1) Elina Kakko PerttPei 174, 2) Miia Sillman TampPy 171, 3) Jessica Rautelin EsboIF 159, 4) Pinja Pikkupeura HIFK 156, 5) Jessi Landström TampPy 150, 6) Maria Kytölä HyvsU 144.

N22 5-ottelu Pituus: 1) Miia Sillman TampPy 5,74, 2) Pinja Pikkupeura HIFK 5,59, 3) Elina Kakko PerttPei 5,51, 4) Jessica Rautelin EsboIF 5,44, 5) Jessi Landström TampPy 5,22.

N22 5-ottelu Kuula: 1) Miia Sillman TampPy 12,32, 2) Jessica Rautelin EsboIF 12,32, 3) Pinja Pikkupeura HIFK 11,28, 4) Elina Kakko PerttPei 11,10, 5) Jessi Landström TampPy 8,24, Maria Kytölä HyvsU DNS.

N19 5-ottelu: 1) Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 3497, 2) Amanda Liljendal BorgåAk 3323, 3) Jessica Miettinen SavonlRie 3239, 4) Riina Rautelin EsboIF 3212, 5) Julia Enarvi TampPy 3116, 6) Heidi Parikka HKV 3069, 7) Nathalie Westman GamlakIF 2984, 8) Jenni Lope NoormNo 2736, 9) Tara Vaittinen EsboIF 2561, 10) Susanna Kumpulainen EspTa 2000.

N19 5-ottelu 800 m: 1) Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 2.37,58, 2) Amanda Liljendal BorgåAk 2.43,90, 3) Riina Rautelin EsboIF 2.44,40, 4) Jenni Lope NoormNo 2.46,13, 5) Susanna Kumpulainen EspTa 2.48,61, 6) Jessica Miettinen SavonlRie 2.50,81, 7) Heidi Parikka HKV 2.51,84, 8) Nathalie Westman GamlakIF 2.54,62, 9) Julia Enarvi TampPy 2.57,01, 10) Tara Vaittinen EsboIF 3.07,47.

N19 5-ottelu 60 m aj: 1) Julia Enarvi TampPy 8,48, 2) Nathalie Westman GamlakIF 9,15, 3) Heidi Parikka HKV 9,17, 4) Jessica Miettinen SavonlRie 9,21, 5) Amanda Liljendal BorgåAk 9,30, 6) Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 9,44, 7) Riina Rautelin EsboIF 9,46, 8) Jenni Lope NoormNo 10,00, 9) Tara Vaittinen EsboIF 10,11, 10) Susanna Kumpulainen EspTa 10,73.

N19 5-ottelu Korkeus: 1) Riina Rautelin EsboIF 165, 2) Jessica Miettinen SavonlRie 162, 3) Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 159, 4) Amanda Liljendal BorgåAk 159, 5) Heidi Parikka HKV 150, 6) Tara Vaittinen EsboIF 147, 7) Julia Enarvi TampPy 144, 8) Nathalie Westman GamlakIF 144, 8) Jenni Lope NoormNo 144, Susanna Kumpulainen EspTa NH,

N19 5-ottelu Pituus: 1) Julia Enarvi TampPy 5,44, 2) Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 5,42, 3) Nathalie Westman GamlakIF 5,40, 4) Riina Rautelin EsboIF 5,34, 5) Heidi Parikka HKV 5,22, 6) Jessica Miettinen SavonlRie 5,14, 7) Amanda Liljendal BorgåAk 5,10, 8) Susanna Kumpulainen EspTa 4,79, 9) Jenni Lope NoormNo 4,75, 10) Tara Vaittinen EsboIF 4,63.

N19 5-ottelu Kuula: 1) Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 12,21, 2) Amanda Liljendal BorgåAk 11,60, 3) Jessica Miettinen SavonlRie 10,47, 4) Tara Vaittinen EsboIF 9,87, 5) Heidi Parikka HKV 9,67, 6) Jenni Lope NoormNo 9,12, 7) Julia Enarvi TampPy 8,99, 8) Nathalie Westman GamlakIF 8,96, 9) Susanna Kumpulainen EspTa 8,58, 10) Riina Rautelin EsboIF 8,38.

N17 5-ottelu: 1) Frida Hämäläinen TampPy 3820, 2) Jessica Kähärä MikkKV 3789, 3) Janette Hanski KarhU 3703, 4) Oona Hietala TampPy 3557, 5) Olivia Mäkinen TampPy 3537, 6) Mimosa Wirkkala ToholU 3480, 7) Meeri Salomaa EsboIF 3390, 8) Minttu Mattinen LappUM 3375, 9) Vilma Rönkä HyvsU 3163, 10) Nea Karppinen LempKiYU 3128, 11) Erin Karjalahti NurmijYU 3093, 12) Jutta Väkeväinen LappVei 3087, 13) Pinja Heinonen TampPy 3081, 14) Valentina Lemettinen SeinäjSU 2948, 15) Maija Lehti TuUL 2939, 16) Olivia Ben Khalifa TampPy 2920, 17) Riina Mantila LahdA 2876, 18) Neea Nurmi EspTa 2792, 19) Elina Verainen NousSu 2724, 20) Inka Puumalainen MikkKV 2703, 21) Nelli Talvitie HyvsU 2689, 22) Iida Tolonen HyvsU 2595, 23) Krista Sjögren OulPy 2564, 24) Hanna Lammassaari LahdA 2524, 25) Lumi Laitinen OulPy 2398, 26) Meri Järvensivu EsboIF 1906, 27) Emma Kariluoma ViipU 1682, Salla Tuominen TampPy DNF.

N17 5-ottelu 800 m: 1) Janette Hanski KarhU 2.22,64, 2) Frida Hämäläinen TampPy 2.23,11, 3) Meeri Salomaa EsboIF 2.29,01, 4) Lumi Laitinen OulPy 2.29,26, 5) Pinja Heinonen TampPy 2.30,42, 6) Jessica Kähärä MikkKV 2.30,81, 7) Erin Karjalahti NurmijYU 2.31,10, 8) Nea Karppinen LempKiYU 2.35,92, 9) Olivia Mäkinen TampPy 2.36,86, 10) Mimosa Wirkkala ToholU 2.36,96, 11) Oona Hietala TampPy 2.37,01, 12) Vilma Rönkä HyvsU 2.37,64, 13) Neea Nurmi EspTa 2.39,26, 14) Maija Lehti TuUL 2.42,93, 15) Valentina Lemettinen SeinäjSU 2.44,78, 16) Minttu Mattinen LappUM 2.45,93, 17) Iida Tolonen HyvsU 2.46,25, 18) Jutta Väkeväinen LappVei 2.53,07, 19) Elina Verainen NousSu 2.58,43, 20) Riina Mantila LahdA 2.58,91, 21) Inka Puumalainen MikkKV 2.59,68, 22) Olivia Ben Khalifa TampPy 3.00,39, 23) Meri Järvensivu EsboIF 3.00,67, 24) Krista Sjögren OulPy 3.00,94, 25) Hanna Lammassaari LahdA 3.02,81, 26) Nelli Talvitie HyvsU 3.03,89, 27) Emma Kariluoma ViipU 3.10,45.

N17 5-ottelu 60 m aj: 1) Jessica Kähärä MikkKV 8,83, 2) Olivia Ben Khalifa TampPy 8,84, 3) Maija Lehti TuUL 8,89, 4) Oona Hietala TampPy 8,92, 5) Nea Karppinen LempKiYU 8,94, 6) Frida Hämäläinen TampPy 8,94, 7) Janette Hanski KarhU 9,00, 8) Olivia Mäkinen TampPy 9,05, 9) Minttu Mattinen LappUM 9,09, 10) Mimosa Wirkkala ToholU 9,21, 11) Vilma Rönkä HyvsU 9,32, 12) Pinja Heinonen TampPy 9,42, 13) Riina Mantila LahdA 9,43, 14) Erin Karjalahti NurmijYU 9,46, 15) Jutta Väkeväinen LappVei 9,46, 16) Meeri Salomaa EsboIF 9,47, 17) Inka Puumalainen MikkKV 9,64, 18) Neea Nurmi EspTa 9,65, 19) Salla Tuominen TampPy 9,92, 20) Valentina Lemettinen SeinäjSU 10,03, 21) Elina Verainen NousSu 10,21, 22) Krista Sjögren OulPy 10,32, 23) Hanna Lammassaari LahdA 10,42, 24) Nelli Talvitie HyvsU 10,45, 25) Iida Tolonen HyvsU 10,58, 26) Lumi Laitinen OulPy 11,04, 27) Meri Järvensivu EsboIF 11,29, 28) Emma Kariluoma ViipU 11,88.

N17 5-ottelu Korkeus: 1) Jessica Kähärä MikkKV 171, 2) Frida Hämäläinen TampPy 168, 3) Oona Hietala TampPy 162, 3) Meeri Salomaa EsboIF 162, 5) Olivia Mäkinen TampPy 162, 6) Mimosa Wirkkala ToholU 159, 7) Minttu Mattinen LappUM 159, 8) Jutta Väkeväinen LappVei 159, 9) Elina Verainen NousSu 156, 10) Valentina Lemettinen SeinäjSU 153, 10) Nea Karppinen LempKiYU 153, 12) Erin Karjalahti NurmijYU 150, 13) Salla Tuominen TampPy 147, 14) Janette Hanski KarhU 147, 15) Krista Sjögren OulPy 147, 15) Iida Tolonen HyvsU 147, 17) Nelli Talvitie HyvsU 147, 17) Inka Puumalainen MikkKV 147, 19) Vilma Rönkä HyvsU 147, 20) Pinja Heinonen TampPy 144, 21) Olivia Ben Khalifa TampPy 144, 22) Hanna Lammassaari LahdA 141, 23) Riina Mantila LahdA 138, 24) Maija Lehti TuUL 135, 25) Neea Nurmi EspTa 135, 26) Lumi Laitinen OulPy 135, 27) Meri Järvensivu EsboIF 114, 28) Emma Kariluoma ViipU 114.

N17 5-ottelu Pituus: 1) Jessica Kähärä MikkKV 5,76, 2) Frida Hämäläinen TampPy 5,61, 3) Oona Hietala TampPy 5,50, 4) Olivia Mäkinen TampPy 5,43, 5) Olivia Ben Khalifa TampPy 5,30, 6) Mimosa Wirkkala ToholU 5,29, 7) Janette Hanski KarhU 5,17, 8) Jutta Väkeväinen LappVei 5,07, 9) Erin Karjalahti NurmijYU 5,07, 10) Minttu Mattinen LappUM 5,05, 11) Meeri Salomaa EsboIF 4,95, 12) Pinja Heinonen TampPy 4,95, 13) Vilma Rönkä HyvsU 4,95, 14) Nea Karppinen LempKiYU 4,86, 15) Maija Lehti TuUL 4,81, 16) Inka Puumalainen MikkKV 4,80, 17) Riina Mantila LahdA 4,79, 18) Iida Tolonen HyvsU 4,73, 19) Valentina Lemettinen SeinäjSU 4,72, 20) Neea Nurmi EspTa 4,59, 21) Hanna Lammassaari LahdA 4,57, 22) Krista Sjögren OulPy 4,55, 23) Nelli Talvitie HyvsU 4,46, 24) Meri Järvensivu EsboIF 4,41, 25) Elina Verainen NousSu 4,37, 26) Lumi Laitinen OulPy 4,22, 27) Emma Kariluoma ViipU 3,98, Salla Tuominen TampPy DNS.

N17 5-ottelu Kuula: 1) Janette Hanski KarhU 14,26, 2) Nelli Talvitie HyvsU 12,93, 3) Riina Mantila LahdA 12,36, 4) Minttu Mattinen LappUM 12,29, 5) Mimosa Wirkkala ToholU 11,70, 6) Olivia Mäkinen TampPy 10,91, 7) Elina Verainen NousSu 10,86, 8) Vilma Rönkä HyvsU 10,84, 9) Valentina Lemettinen SeinäjSU 10,81, 10) Hanna Lammassaari LahdA 10,75, 11) Meeri Salomaa EsboIF 10,55, 12) Oona Hietala TampPy 10,51, 13) Salla Tuominen TampPy 10,44, 14) Frida Hämäläinen TampPy 10,38, 15) Jutta Väkeväinen LappVei 10,12, 16) Krista Sjögren OulPy 9,95, 17) Neea Nurmi EspTa 9,87, 18) Jessica Kähärä MikkKV 9,80, 19) Maija Lehti TuUL 9,52, 20) Pinja Heinonen TampPy 9,06, 21) Inka Puumalainen MikkKV 8,94, 22) Emma Kariluoma ViipU 8,74, 23) Olivia Ben Khalifa TampPy 8,25, 24) Iida Tolonen HyvsU 8,16, 25) Nea Karppinen LempKiYU 8,14, 26) Erin Karjalahti NurmijYU 7,99, 27) Meri Järvensivu EsboIF 7,92, 28) Lumi Laitinen OulPy 7,18.

 

 


miia_kurppa_makinen.jpg

petri_lemmetyinen.jpg