Aituri Lotta Harala avasi talven kilpailukauden Turun Kupitaalla lauantaina. Harala haki pohjevaivan ja flunssan jälkeen tuntumaa kilpailemiseen ja voitti 60 metrin aidat ajalla 8,09.
– En lähtenyt hakemaan tällaista aloitusta kilpailukaudelle, Harala harmitteli.
Harala juoksi viime kesänä uransa parhaan ulkoratakauden ja valmistautui sittemmin hallikauteen ilman ongelmia aina joulukuun loppuun asti.
– Sen jälkeen oli pientä pohjevaivaa ja olin muutaman viikon juoksematta. Sen päälle tuli flunssa. Tulin nyt kuitenkin juoksemaan, että saisin yhden startin ennen varsinaisen kisakauden alkua, Harala sanoi.
Haralan hallikausi starttaa todenteolla ensi viikolla Ranskan Miramasissa.
– Kun on ollut muutaman viikon juoksematta ja siihen päälle tulee flunssa, se näkyy niin, että juoksu on pehmeää. Olen luottainen, että Miramasiin mennessä kaikki on taas jiirissä. Tarvitsen tähän nyt muutaman laadukkaan treenin.
Andersson hätyytteli 452:n ylitystä
Esbo IF:n Saga Andersson voitti Kupittaan hallissa seiväshypyn ylitettyään 447. Se on talven kotimainen kärkitulos ja Anderssonin ennätys halliradoilla.
Andersson päätti kilpailun yrityksiin korkeudesta 452, joka olisi ylittänyt kahdella sentillä hänen ulkoradoilla hypätyn ennätyksensä.
– 447:n hyppy oli hyvä ja jatkui hyvin. Sitten 452:n hypyissä puhti oli vähän loppu. Verryttelyssä tuli niin paljon hyppyjä. Verryttely, kun ei ollut ihan paras mahdollinen. Kun olin 452:n yrityksissä vähän väsynyt, hyppäämiseen tuli yliyrittämistä. 452 on nyt ihan saavutettavissa, Andersson sanoi.
Turku:
Kupittaan kisat:
Naiset, 60 m aj: 1) Lotta Harala TampPy 8,09
Seiväs: 1) Saga Andersson Esbo IF 447 (kkk).
Livetulokset: https://live.tuloslista.com/16536