Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni nosti Helsingin Lapsimessujen paneelikeskustelussa esiin lasten urheilun intensiivisyyden ja kuinka osalla lajeista on liian kiire huippu-urheiluttaa jo lapsuusvaiheessa.
Aiheesta miten lapset houkuteltaisiin liikuntaharrastusten pariin olivat Finnin ohella keskustelemassa Olympiakomitean seura- ja jäsentoiminnan johtaja Jaana Tulla, entinen ammattijalkapalloilija Mika Kottila ja kansanedustaja, psykoterapeutti Ville Merinen. Moderaattorina toimi HS:n Lasten uutisten esihenkilö Fanny Fröman.
Finni totesi, että harrastusintensiteetin nousu ja kiire johtuu muun muassa siitä, että lapsia ja nuoria pyritään valmistamaan jonkun tietyn lajin menestykseen ja ammattilaisuuteen yhä aikaisemmin. Toisaalta lasten ohjatun harjoitus- ja kilpailumäärän lisäämisen avulla osa lajeista pyrkii kompensoimaan lapsuusvaiheen kokonaisliikuntamäärän vähäisyyttä.
– Riskinä tässä on muun muassa se, että harjoittelussa ei kunnioiteta lasten kasvua ja kehitystä toteuttamalla harjoitus- ja kilpailutoimintaa pitkäjänteisesti ja progressiivisesti. Lapset ikään kuin pakotetaan yhden lajin maailmaan sen sijaan, että he saisivat kokeilla vapaammin ja löytää sillä tavalla itselleen sopivimman lajin, Finni totesi tiedotteessa.
Kottila: Liian monen seuran toimintaa ohjaa jäsenmäärä, pelaajakehitys ja pärjääminen
Finnin mielestä kilpailullisuus on hyvä ja kasvattava asia ja sitä kannattaisi toteuttaa pelillisesti ja leikillisesti runsaasti sekä harjoitustoiminnassa että paikallisessa ja alueellisessa kilpailutoiminnassa. Jatkuva valtakunnallinen ja kansainvälinen peli- ja kilpailutoiminta sen sijaan ei edistä lasten urheilua ja urheilijaksi kasvua.
Itä-Hakkilan Kilvassa jalkapallovalmentajana toimiva Kottila muistutti, että urheilu on itsessään kilpailemista ja kisailua. Hänkin näki ongelmallisena esimerkiksi jalkapallossa sen, että aikuiset päättävät, millä tasolla lapsi pelaa. Tarjolla on kilpa-, haaste- ja harrastetasoja ja kaverit joutuvat helposti eri ryhmiin. Hänen mielestään olisi tärkeää pohtia minkä ikäisiä lapsia aletaan kategorisoimaan, ja kun kategorisoidaan, tulisi pelitasojen ”nimet” olla todellakin muut kuin perinteiset kilpa, haaste ja harraste.
– Liian monen seuran toimintaa ohjaa jäsenmäärä, pelaajakehitys, edustusjoukkueen ja juniorijoukkueiden pärjääminen. ”Maakunnista” on paljon opittavaa. Siellä lajit on rakennettu yhteisön päälle, ja tuloksena on hyvinvoiva ja aktiivinen seurayhteisö”, Kottila sanoi.
Tulla: Lapsi antaa keskimäärin 1–3 mahdollisuutta uudelle harrastukselle
Finni näki, että varhaiskasvatuksessa olevat lapset elävät kuin huippu-urheilijat. On säännölliset ruokailut, ulkoilut, päiväunet ja rytmit. Tämä ei kuitenkaan jatku enää kouluikäisenä, mikä on ongelmallista. Tällöin perheympäristö on olennainen, vanhempien esimerkki on hirmutärkeä. Mitä tehdään, kun tullaan tarhasta tai koulusta kotiin? Upotaanko omiin koneisiin ja sohvalle?
Tulla muistutti, että lapsi antaa keskimäärin 1–3 mahdollisuutta uudelle harrastukselle. Näin ollen alkuun kannattaa panostaa.
– Autetaan nuoria ohjaajia onnistumaan, ohjataan pedagogisissa taidoissa, Tulla totesi.
Finni oli samaa mieltä. Hän totesi, että avainasemassa on harrastustoiminnan ohjaaminen, eli miten laadukkaita treenit ovat ja mikä on niiden ydinsisältö. Finni myös peräänkuulutti yhteiskuntasopimusta lasten urheilusta ja siitä minkälaista kilpailutoimintaa meillä on.
Kottila kannusti vanhempia menemään rohkeasti mukaan toimintaan ja elämään sitä lasten kanssa, olemaan lasten ja heidän kavereidensa tukena.
Kuinka harrastamisen kustannukset katetaan – hinnat ovat monelle liian kalliit
Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että kun puhutaan siitä, miten lapset saadaan liikuntaharrastusten pariin, vastuuta tulisi ottaa monella taholla, eikä ongelmaa ratkaista yksittäistä tahoa syyllistämällä ongelmaa ei ratkaista.
Vaikutusmahdollisuuksia on niin valtiolla ja kunnilla, kouluilla ja perheillä kuin urheiluseuroillakin. Myös kilpailujärjestelmiä ja niiden kustannuksia on pohdittava. Mitä kauempana kilpailuissa käydään, sitä enemmän harrastus maksaa.
Tullan mukaan harrastusten hinnoissa on lajikohtaisia eroja, mutta keskimäärin hinnat olivat syksyn seurakyselyssä 53 euroa/kk 10-vuotiaalle harrastajalle ja 159 euroa/kk 15-vuotiaalle tavoitteellisemmalla polulla olevalle.
– Harrastusmahdollisuuksien toteuttamisessa roolia on kaikilla, niin valtiolla, kunnilla, urheiluseuroilla, vanhemmilla kuin Olympiakomiteallakin. Pohdimme parhaillaan lajiliittojen kanssa mm. lasten urheilua ja mahdollisia vaikutuksia esim. kilpailujärjestelmiin pitääksemme kustannukset kurissa ja harrastaminen lapsilähtöisenä, Tulla sanoo.
Lasten harrastuksiin yhdessä ”lihasvoimin”?
Tulla heitti ilmaan kysymyksen, että jos mahdollista, olisi vanhemmilta ekoteko mennä harrastuksiin lapsen kanssa lihasvoimin ja saada samalla liikuntaa itsekin? Hänen mukaansa asia on ollut esillä jo muuan muassa nuorisolaissa Harrastamisen Suomen mallin kautta.
Meriläinen kertoi esimerkin Liikkuva koulu -seminaarista Seinäjoella. Siellä opettajat menevät koulun jälkeen liikuntasaliin ja virittävät sulkapallokentän ja muut mahdollisuudet oppilaiden vapaaseen käyttöön kännykkäparkin kera. 80 % alakoulun oppilaista oli siellä.
Lapsimessut järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 19.–21.4.2024 samaan aikaan Ruokamessujen sekä samana viikonloppuna Lemmikkimessut 20.–21.4.2024 kanssa. Seuraavan kerran Lapsimessut ja Ruokamessut järjestetään 11.–13.4.2025 ja Lemmikkimessut 12–13.4.2025. |www.lapsimessut.fi | #lapsimessut2024 | fb+ ig: @lapsimessut I www.lemmikkitapahtuma.fi I #LemmikkimessutHelsinki I Fb: @LemmikkimessutHelsinki