Hyvä jengi on koossa, kolmiloikan ex-huippunimi Johan Meriluoto tuumi katsellessaan lajin nykyisten kärkihyppääjien treeniä Pajulahti-hallissa.

Syksyn ja talven aikana entisten kolmiloikkaajien Yliastujat-yhdistys on tarjonnut nykyhyppääjille ja heidän valmentajilleen neuvoja ja järjestänyt kolme leiriä.

– On koetettu sparrata valmentajia ja tuoda entisinä hyppääjinä omia näkemyksiä ja kokemuksia nykyhyppääjien ja valmentajien käyttöön, sanoo Tuomas Sallinen.

Sallinen, 58, on ex-kolmiloikkaaja, mutta myös kokenut fysioterapeutti ja valmentaja. Hänen kanssaan Yliastujista kolmiloikkaajia oli Pajulahden leirillä ohjaamassa ex-maajoukkueloikkaaja Heikki Herva.

– Lipsanen näytti jo hallikaudella mihin on mahdollisuuksia. Tuomas Kaukolahdella ja Kristian Pullilla on yhtä hyvät mahdollisuudet tehdä tulosta kuin Lipsasella, kun tietyt tekniset asiat heidän hypyssään loksahtavat kohdalleen. Taustalta on myös tulossa lisää kavereita, joten kolmiloikan näkymät ovat hyvät, Sallinen näkee.

Sallisella on pitkä kokemus urheiluvammojen kuntouttajana. Hän toimi myös viisi vuotta Lentopallomaajoukkueen fysiikkavalmentajana ja valmentaa tällä haavaa kolmiloikkaaja Topias Koukkulaa. Nykyhyppääjille hän teroittaa harjoittelun kokonaisuuden merkitystä.

– Paljon keskustellaan siitä, ettei ammuta harjoittelussa yli. Laji on niin kova, ettei lajiharjoittelua voi tehdä ihan hirveitä määriä tai iskuttaa liikaa, jos aikoo pysyä terveenä, Sallinen sanoo.

– Mikä on harjoittelussa sopiva määrä kenellekin, on yksilöllistä ja riippuu kunkin hyppääjän suoritustekniikasta. 

Sallinen: Ei voimaa voiman takia

Sallisen erikoisalaa ovat voimaharjoittelun sisältöön ja tekniikkaan liittyvät asiat. Hän näkee, että vetoliikkeiden tekniikan ovat aina vaan se asia, jossa riittää parannettavaa

– On kyykyssäkin tekemistä, Sallinen sanoo.

Kolmiloikkaajan voimaharjoittelun sisällöissä avainsana on yksilöllisyys.

– Oleellista on erottaa voimien perustason nostaminen riittäväksi ja sitten voiman jalostaminen laji- ja erikoisvoimaksi teknisellä tekemisellä ja sopivalla voimaharjoittelulla. Ei siis hankita voimaa voiman takia. Pitää nähdä miten parantunut voimataso pystytään hyödyntämään ja siirtämään lajinomaiseen muotoon.

Sallinen ottaa esimerkin syväkyykystä. 

– Kolmiloikassa yleinen mittari on 2 x oma paino syvästä, mutta on paljon kovia hyppääjiä jotka eivät ole päässeet lähellekään tuota tulosta ja niitä, jotka ovat kyykänneet enemmän. Se on kiinni siitä, miten hyppäät. Simo Lipsanen ei tarvitse tuota voimaa niin paljon kuin Tuomas Kaukolahti, Sallinen vertaa.

Meriluoto: rentoutta tekemiseen

Hyppääjien tekniikkatreeneissä Pajulahti-hallissa keskityttiin olennaiseen.

– Pointti on vauhdin säilyttäminen ja juoksun toteuttaminen niin, että vauhti on lankun jälkeen mahdollisimman kova. Sen kun tekee oikein, sen jälkeen saa tehdä virheitä, mutta voi silti hypätä pitkälle, mutta jos sen tekee väärin, niin vaikka kuinka tekee asiat sen jälkeen oikein, ei kyllä mene pitkälle. Sitä on jauhettu, Sallinen sanoo.

Meriluodolla ei ole henkilökohtaisia valmennettavia, mutta hän toimii SFI:n leireillä kolmiloikan lajiryhmävastaavana ja konsultoi joitakin hyppääjiä. Yliastujien leiriä hän seurasi mielenkiinnolla. Lajin tulevaisuus näyttää hänenkin silmissä valoisalta. 

– Nyt on monta 16 metrin hyppääjää ja vielä pari vähän alle 16 metrin. Hienoa myös huomata, että hyppääjät tulevat hyvin toimeen keskenään, Meriluoto sanoo.

Entä löytyykö 16,95 loikkineelta hyppääjältä joku vinkki nykyiselle aktiivikaartille?

– Siihen mikä toimii, ei kannata puuttua. Esimerkiksi Simo Lipsasen kohdalla on niin, että se miten hän ja hänen valmentajansa lähestyvät lajia, toimii hyvin. Sitä ei kannata muuttaa. Jokaisella hyppääjällä on omat vahvat alueet ja sitä omaa ei kannata unohtaa.

– Tekniikassa monelle on vielä haasteellista jalan rento maahan laittaminen niin, ettei tulla vain päkiälle vaan, että onnistuttaisiin rullaamaan luonnollisesti jalan yli.