Korkeushypyn nuorten EM-pronssimitalisti Arttu Mattilalle isoveli on ollut esikuva, koripallo mieluinen harrastus ja seiväshyppy voisi yhtä hyvin olla se oma laji. Valmentajaansa Juha Isolehtoa Mattila kehuu ihmiseksi, jolle on helppo puhua kaikesta.

– Meillä oli pihassa patja ja seiväskuoppa. Naapureiden ja serkkujen kanssa hypättiin. Käytiin kentällä, kun veli alkoi hypätä korkeutta. Häntä kiinnosti enemmän se, mutta hypättiin seivästäkin. Jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä halunnut alkaa hypätä seivästä, Arttu Mattila sanoo nauraen.

Valtteri Mattila oli esikuva, jonka perässä pikkuveli meni treeneihin. Lajivalintaansakin hän on hyvin tyytyväinen. Vaikka yksilölaji kiehtoo enemmän, pitkään mukana kulki myös koripallo.

– Yleensä menin koulusta suoraan koristreeneihin. Jos oli korkeuteen liittyvä treeni, en mennyt korikseen. Koripallossa ymmärrettiin myös, että minulla on se toinen laji.

Isoveli jätti koripallon jo aiemmin.

– Hän sanoi, että kyllä sinä joku päivä vaihdat tähän pelkästään. Olin vaan, että en varmana vaihda, että minä teen kumpaakin loppuun asti. Mutta niinhän siinä kävi, Mattila muistelee hymyillen.

Kun hän teki ensimmäisen SE:nsä, hän alkoi ajatella itsellään olevan lahjoja lajiin. Ensimmäinen valmentaja oli oma isä, joka on seiväshypyssä nuorten EM-pronssimitalisti vuodelta 1989.

– Isällä on aika hyvä fysiikkatietämys, mitä pitää ja kannattaa tehdä. Hän osaa kehittää kaikkia osa-alueita ja on fysiikkapuolella loistava. Hänellä on laaja kokonaiskuva treenaamisesta, Mattila kehuu.

”Tykkään olla ihan rauhassa ja keskittyä”

Korkeushypyssä kilpailut saattavat kestää hyvinkin kauan, jolloin keskittymistä ja latausta on myös pidettävä yllä pitkään. Mattila sanoo, että se on haastavaa.

– Joskus sortuu siihen, että alkaa tehdä liikaa asioita. Se syö sitten hypystä. Tykkään olla ihan rauhassa ja keskittyä. Pitää malttaa vaan istua ja maata, ettei koko ajan ole jalkojen päällä, Mattila kertoo tekemisestään kilpailuissa hyppyjensä välissä.

Kilpailupäivillekin tulee mittaa, jos kilpailu on illalla tai myöhään iltapäivällä. Sellainen pitkä päivä oli myöskesällä Boråsissa, kun Mattila hyppäsi 19-vuotiaiden EM-pronssia.

– Jännittävä päivä. Aamuverkan jälkeen oli vähän juminen olo. Soitin iskälle, että jalat tuntuvat vähän huonolta. Hän sanoi, että ”tiedät, että on ennen ollut samanlainen fiilis, ja olet hypännyt ennätyksen”. Alku oli vielä vähän varmistelua, mutta vikat hypyt olivat parhaita. Pääsin flow-tilaan, Mattila muistelee iloiseksi kääntynyttä päiväänsä muutama kuukausi myöhemmin.

Uuden vauhdin vakiintuminen ottaa aikansa
EM-pronssin lisäksi hän on jo saavuttanut EYOF-kultaa 2017. Vaikka menestystä on tullut nuorissa kansainvälisestikin, yksi asia pysyy kilpailusta riippumatta:

– Ensimmäinen hyppy jännittää joka kerta yhtä paljon. Yleensä jännitys purkautuu sen jälkeen.

Mattilaa valmentaa arvostettu korkeushyppyvalmentaja Juha Isolehto. Isolehto on tuttu näky Mattilan kilpailuissa, mikä on urheilijalle tärkeää.

– On helppo hypätä, kun Juha on mukana. Tulee paljon varmempi fiilis, kun saa puhua jonkun kanssa kisan aikana. Vaikka vastustajienkin kanssa pystyy puhumaan, hyppäämme kuitenkin toisiamme vastaan. Suomessa kunhan vaan jutellaan, ulkomailla tsemppaamme toisiamme. Se ruokkii itseäkin, jos joku muu onnistuu.

”Tekniikka oli alkukesän ihan hukassa”

EM-pronssi oli Mattilalle onnistuminen, sillä jo kilpailuihin pääsykin jäi täpärälle. Harjoituskausi toi kehitystä ominaisuuksissa, mutta hyppääjän polven ja pitkälle venyneen edelliskauden vuoksi hallikausi jäi väliin. Mattila panosti fysiikkaan ja siihen, että polvi saatiin kuntoon. Se saatiin kuntoon, mutta hyppäämättömyys heijastui alkukesän kilpailuissa.

– Tekniikka oli alkukesän ihan hukassa. Ajoitukset pitäisi olla ihan kohdillaan, mutta kun ne eivät ole, niin ei siitä mitään tule. Kisan jälkeen teki aina mieli lähteä uuteen kisaan. Jäi huono fiilis, kun en saanut sitä parasta. Tiesin, että pystyn hyppäämään 220 koko kesän, mutta vaikka kuinka yritin, ei se vaan tullut sieltä. Ehkä se vähän söi. Oli sellainen apina selässä. Kaikki kisat alkoivat mennä samaan muottiin, Mattila muistelee.

Vaikka tilanne ”vähän söi”, Mattilalta löytyi malttia. Sitä lisäsi osaltaan valmentaja Isolehto, joka muistutti, että lentävä kymmenen askeleen vauhti on Mattilalle kuitenkin vielä uusi, ja sen vakiintuminen kestää.

– Juha sanoi, että sitten, kun tuolähtee kulkemaan, hyppääminen on helppoa. Ei sitä vauhtia kannata vaihtaa kesken pois.

Pitkäjänteistä työtä kohti uusia korkeuksia

Mattilan toinen polvi on kerran leikattukin, kun kierukka meni. Kun kyse ei ollut ponnistavasta jalasta, Mattila hyppäsi tuolloin kuuden viikon päästä leikkauksesta 212.

Mattila asuu ja opiskelee Jyväskylässä, valmentaja Juha Isolehto Kalajoella. Jos Mattila saisi päättää, hän haluaisi Isolehdon mukaan kaikkiin treeneihin. Tekniikkatreenejä hän ei ilman valmentajaansa edes tee, mutta muuten harjoittelu sujuu tarvittaessa yksinkin. Mattilalla on ollut koko ikänsä osaavia valmentajia, mutta
vanhempia urheilijoita hän on päässyt hyödyntämään varsin vähän.

– Kun aloin nousta ja tulin korkeushyppypiireihin, Osku Torro lopetti. En päässyt treenaamaan hänen kanssaan, eikä siirtynyt se tieto. Olisi kiva, jos pääsisi treenaamaan kovempien kanssa, että saisi näkemystä ja voisi verrata tasoa. Sellaista ei tällä hetkellä ole Suomessa tarjolla, Mattila harmittelee. Jatkossa hän toivoo enenevässä määrin pääsevänsä tekemisiin kovempien urheilijoiden kanssa.

– Toivon, että pääsen ulkomaille koviin kisoihin hyppäämään, sellaisiin kuin EM-joukkuekilpailu Puolassa oli. Sellaisten jälkeen arvokisoissa se porukka ei sitten enää ole uusi juttu. Kun pienenä kävin katsomassa Kalevan kisoja, ajattelin, ettei tuolla voi ikinä olla. Nyt ajattelen samalla tavalla EM-kisoista, ja joku päivä toivottavasti olen siellä.

Korkeushypyssäkin moni asia on milleistä kiinni. Se on yksi osa lajin
viehätystä. Mattilallekin se tarkoittaa myös, että vuodessa voi kehitystä tulla vaikkapa 10 senttiä. Ensi kesänä hän
haluaa hypätä ennätyksensä ja toivoo sen vievän jälleen kansainvälisiin kilpailuihin.

– Ura on aika alussa, ei kannata hätiköidä. Olemme Juhan kanssa puhuneet, että mieluummin nyt vahvistetaan tuota vauhtia. Siinä on potentiaalia. Panostamme pitkällä tähtäimellä mieluummin kuin alamme hosumaan.

Teksti: Heidi Lehikoinen
Alkuperäinen teksti julkaistu Spurtti News 2/2019 lehdessä