Seitsenottelun voi nähdä monella tapaa, haasteena tai huippulahjakkaan Enni Virjosen tapaan mahdollisuutena.

– Ajattelin niin, että siinä on seitsemän mahdollisuutta onnistua. Minusta se on aika hienoa. Tykkään onnistua ja kukapa ei. Ottelussahan onnistuu aina jossakin, Virjonen miettii Spurttinews-lehden haastattelusta.

– Onhan ottelussa myös se haasteellisuus. Aina ei onnistu, ja siitä on pakko päästä yli.

Virjonen, 16, voitti talvella Tampereella viisiottelun 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden SE-pistein 4287. Mustasaaressa nuorten SM-halleissa hän urakoi 17-vuotiaissa voitot 300 metrillä, 60 metrin aidoissa ja kuulantyönnössä. 60 metrin aitojen voitto heltisi SE-lukemin 8,20. Seitsenottelulajeissa korkeuden ja kuulan ennätykset kohenivat talven mittaan lukemiin 177 ja 15,68.

Tavoite on jatkaa samaan tahtiin ulkoratakaudella, jonka huipentavat heinäkuiset 18-vuotiaiden EM-kilpailut Banska Bystricassa Slovakiassa.

– Tavoitteeni on kehittyä mahdollisimman monessa lajissa ja parantaa omaa keskimääräistä tulostasoani. Mieluiten tietysti ennätyksiä ja vielä reippaasti, Virjonen sanoo.

– Kisoista oman ikäluokkani EM-kilpailut on iso tavoite. Ekoihin Kalevan kisoihin on kiva päästä. Omanikäisten SM-kilpailut ovat tietysti myös ohjelmassani.

Virjosen pihalla syntyi ämpäreistä ja lapioista aitoja

Kun isä on ex-pikajuoksija Tero Virjonen ja äiti ex-aituri Petra Virjonen (o.s. Larm), ei ole yllätys, että urheilukenttä kävi Enni Virjoselle tutuksi jo varsin varhain.

– Pienestä asti minut on viety kentälle, ja olen tykännyt olla siellä. Kun vanhemmilla on osaamista asiasta, se ei ollut vain sitä, että hyppään pituushyppykasaan, vaan että koetapas hypätä niin, että nostat vaikka lantiota ylemmäs, Virjonen muistelee.

– Olen kuulemma myös rakennellut omalla pihallamme ämpäreistä ja lapioista aitoja ja juossut niiden ylitse. Sellainen oma tahto siihen on ollut koko ajan.

Lapsena ja varhaisnuoruudessaan Virjonen viihtyi myös telinevoimistelun parissa, jota harjoittelussa on mukana edelleen.

– Olen varmaan kaksivuotiaana ollut äiti–vauva-jumpassa, sitten ”tempputaaperoissa” ja telinevoimistelussa, jossa ajauduin kilparyhmään. Tykkäsin voimistelustakin, mutta jossain vaiheessa piti tehdä valinta.

Mikä houkutteli yleisurheilun pariin?

– Yleisurheilussa minulla on aina ollut selkeät tavoitteet. Haluan tosi korkealle. Voimistelussa ne olivat vähän pienemmät. Tykkäsin voimistelutreeneistä, mutta kisat olivat ehkä vähän pelottavia. Yksi syy oli sekin, että 179-senttisenä olen telinevoimistelijaksi pitkä, Virjonen sanoo.

Moniottelut ei välttämättä ole lopullinen valinta

Yleisurheilussa moniotteluista on tullut luontevasti Virjosen laji, mutta se ei ole välttämättä se lopullinen.

– Meillä on aina ollut ajatuksena tehdä monipuolisesti kaikkia lajeja varsinkin, kun Enni on ollut kaikista lajeista kiinnostunut. Kun hän oli nuorempi, ei ollut mitään tietoista suunnitelmaa tähdätä moniotteluja kohden, Petra Virjonen kertoo.

– Nyt mennään moniottelut tähtäimenä ainakin seuraavat pari vuotta, mutta takaportti jätetään auki. Jos Enni jossain vaiheessa haluaa keskittyä johonkin yhteen lajiin, se on mahdollista.

Enni näkee asian samoin.

– Tämänhetkinen ajatus on se, että etenen seitsenottelulla. Tiedän urheilijoita, joista on tullut olympiavoittajia ottelutaustalla. Pidänkin avoimena, että jos joskus joku laji tuntuu sujuvan hirveän hyvin ja tekisi mieli vaihtaa siihen, en näe sille mitään estettä.

Nopea, hyvä hahmotuskyky ja vartalon hallinta

Tällä haavaa Virjonen erottuu ottelijana nopeudellaan, mutta myös tasaisuudellaan. Huonoja lajeja ei ole.

– Minä tykkään treenata tosi paljon kaikkia lajeja, eikä minulla ole näistä seitsemästä lajista yhtä ylitse muiden, Virjonen sanoo.

Petra Virjonen näkee tyttärensä vahvuudet ottelijana näin:

– Enni on tosi määrätietoinen. Hän tekee kaikki asiat urheilu edellä. Ennillä on hyvä kehon hahmotuskyky ja sitä kautta vartalon hallinta, joka tulee varmaan osin telinevoimistelusta. Hän on myös analyyttinen ja ottaa mielellään vastaan teknistä palautetta ja pystyy toteuttamaan korjausehdotuksia, Virjonen arvioi.

Enni allekirjoittaa äitinsä mielipiteen.

– Nopeus on vahvuuteni ja komppaan äitiä siinä, että olen aika analyyttinen ja haluan aina parantaa kaikkea. Kehitettävä kohde fyysisesti minusta on yleinen kestävyys.

Vannisen ennätykset houkuttimena

Nuorten sarjojen menestyksen myötä Virjonen on tottunut vertailuun Saga Vanniseen, jolta hän vei talvella halliviisiottelun ja 60 metrin aitojen SE:t. Seuraavana tulilinjalla lienee Vannisen viisi vuotta sitten tekemä 17-vuotiaiden seitsenottelun Suomen ennätys 5913.

Vannisen tulokset ja niiden rikkominen on Virjoselle luonnollisesti kannustin, mutta vertailut hän jättää omaan arvoonsa.

– On se houkutin. Olen minä niitä tuloksia katsonut, mutta jokaisen ura menee omalla tavallaan, Virjonen muistuttaa.

Juoksut ja nopeus kehityksen sydänasiat

Enni Virjosen harjoittelu etenee Petra Virjosen ohjauksessa ja yhteistyössä neljän lajivalmentajan kanssa. Korkeushypyssä Virjosta valmentaa Susann Sundkvist, kuulantyönnössä Mika Lönnblad ja keihäänheitossa Raimo Hukkanen-Laaksonen.

Lisäksi Virjonen käy kerran viikossa Jarno Koivusen vetämissä telinevoimisteluharjoituksissa yhdessä esimerkiksi Wilma Murron kanssa.

– Kauden aluksi on aina lajivalmentajien kanssa pohdittu, mitkä ovat ne asiat, joita kehitetään, mutta se varsinainen valmennuksen sisältö lajin sisällä on lajin valmentajien omassa harkinnassa, sanoo Petra Virjonen, joka rytmittää harjoittelun kokonaisuuden.

– Valmennus tähtää ainakin lähivuodet moniotteluun. Kun tunteja ei oikein kaikkeen riitä, tässä mennään juoksu ja nopeus edellä, eli vieläkin harjoitetaan enemmän valmiuksia, ja tekniikkaa on tehty vähemmän. Tämän vuoden aikana lajien tekniikkaharjoittelua on tullut hiukan enemmän.

Kovilla viikoilla 7–8 harjoitusta viikossa, kevyillä noin viisi

Virjosella on kovilla viikoilla 7–8 harjoitusta viikossa ja kevyillä noin viisi.

– Meillä on viikossa yksi vähän pidempien juoksujen päivä. Se lähtee syksyllä siitä, että juoksen aerobista ja määriksiä sekä tehointervalleja, kun tullaan lähemmäksi kilpailukautta, Virjonen kertoo.

– Sitten on yksi sileän pikajuoksun ja aitojen päivä sekä yksi hyppypäivä (korkeus tai pituus) ja yksi heittopäivä (keihäs tai kuula). Sen lisäksi Enni käy telinevoimistelemassa, mikä on sellainen yleinen vartalonhallinta ja keskivartalotreeni sekä yläkropan voimatreeni. Lisäksi on yleisvoimaa.

Virjosen mukaan yhteen harjoitusviikkoon ei yritetä mahduttaa kaikkea.

 – Tehdään asioita vähän niin kuin vuoroviikoin, Virjonen kertoo.

”Arki menee sujuvasti, kun voi tehdä harjoituksia aamulla”

Enni Virjonen käy Kerttulin urheilulukiota, jossa on tarjolla aamuharjoitus neljänä aamuna viikossa. Tarpeen mukaan harjoitusaikaa on tarjolla joustavasti muulloinkin, eli opiskelun ja harjoittelun yhdistäminen onnistuu

– Arki menee sujuvasti, kun voi tehdä harjoituksia aamulla, ja lukujärjestystä voi myös vähän säätää. Voi treenata päivällä, ettei tarvitse ahtautua halliin suurimpaan ryysikseen, Enni Virjonen sanoo.

Palautuminen ja huoltava harjoittelu toimivat Petra Virjosen mukaan hyvin.

– Enni pitää aika hyvin huolta siitä, että nukkuu riittävästi. Syksyllä otettiin palautukseen teemaksi, että Enni käy uimassa kerran viikossa aerobisena, palauttavana liikuntana. Kilpailukaudella hän tekee vesijuoksua, Virjonen kertoo.

– Jalkajumpat ja muut kirjoitan ohjelmaan, että ne tulevat tehtyä. Se ei oikein onnistu, jos vain sanoo, että mene kotiin ja venyttele telkkarin ääressä.

Äiti–tytär-valmennussuhde toimii

Petra Virjosen mielestä äiti–tytär-valmennussuhteessa on kiistattomia etuja.

– Kyllä vanhempana on paljon parempi hahmotus nuoren kokonaiskuormituksesta verrattuna siihen, ettei valmennettavana olisi oma lapsi. Aika paljon joustavammin pystyy myös suunnittelemaan treenejä, ja muutoksiakin on helpompi tehdä, Virjonen sanoo.

Onko kotiovi raja, jossa äiti muuttuu valmentajasta äidiksi ja treeneihin mennessä päinvastoin?

– Suomessa on paljon vanhempia, jotka valmentavat lastaan. Olen monesti seurannut mielenkiinnolla, kun heitä haastatellaan. Osa heistä osaa sanoa selkeästi, että kun ollaan harjoituksissa, äiti tai isä on valmentaja ja kotona sitten äiti tai isä. Minun nähdäkseni meillä ei niin jyrkkää rajaa ole, Virjonen arvioi.

– Näistä asioista keskustellaan paljon kotona ja vastaavasti treeneissä keskustellaan kaikenlaista hömppää. Kuten, että Enni kysyy aina, että mitä tänään syötäisiin.