Yleisurheilun Euroopan hallimestaruuskilpailut Hollannin Apeldoornissa alkoivat suomalaisittain mukavasti, kun Senni Salminen selvitti kolmiloikan karsinnan ensimmäisellä hypyllään. Salminen ponkaisi 14,02, joka ylitti kahdella sentillä karsintarajan ja oli karsinnan kolmas. Finaali kilpaillaan perjantaina.
– Hypystä en tiedä mitään. En ehtinyt yhtään ajatella, jännitti niin paljon. En tykkää hypätä ensimmäisenä, Salminen tuumi.
Salmisen karsintahyppy oli hänen kauden toiseksi parhaansa. Salmisen nimissä oleva talven kotimainen kärkitulos on tammikuussa hypätty 14,07.
EM-halleissa Salminen kilpaili toista kertaa tällä kaudelle täydellä 16 askeleen vauhdilla. Ensimmäinen kerta oli viikko sitten Madridissa, jossa hän oli toinen tuloksella 13,99.
– Se alkaa tuosta pikku hiljaa muotoutua, Salminen totesi tärkeästä vauhdinotostaan.
Salminen oli edellisen kerran EM-hallien finaalissa 2021 Torunissa Puolassa. Hän loikki silloin seitsemänneksi tuloksella 14,14. Kristiina Mäkelä oli noissa kisoissa kuudes.
– Nyt katsottiin valmentajan kanssa, että tuolla on kylmä allas, käyn siellä. Kutittelisi jäädä stadionille katsomaan veljen, Kalle Salmisen, pituushypyn karsintaa, mutta menen hotellille katsomaan sen tv:stä.
Karsinnan kärkikaksikko olivat 14,14 ja 14,10 loikkineet Espanjan Ana Peleteiro-Compaoré ja Turkin Tugba Danismaz.
Kosonen venyi korkeudessa finaaliin
Daniel Kosonen ylitti korkeuskarsinnassa 223, joka on hänen uransa toiseksi paras tulos ulkoradatkin huomioiden. Kososen ennätys on 224. EM-hallien karsinnassa se toi viidennen sijan, kun kahdeksan parasta eteni loppukilpailuun.
Kosolle onnistuminen ei ollut yllätys.
– Ei sitä hypätä tuollaisia hyppyjä ilman, että luottaa itseensä. Verryttelyssä tunsin aika nopeasti, että homma skulaa. En ole tuolla pidemmällä vauhdilla oikein päässyt hyppäämään, Kosonen sanoi.
Kosonen meni kilpailussa 208 ensimmäisellään, 213 toisellaan ja 223 kolmannellaan. Tämän talven parastaan hän petrasi 10 senttimetriä. Kisojen ennakkotilastoissa hän oli heikoin.
Hypyistään Kosonen totesi, että pudotus ensimmäisellä 213:sta oli huolimattomuusvirhe. Riman hän pudotti pohkeella.
– Se pudotus antoi potkua sille, että menin seuraavalla yli. 218 piti mennä ensimmäisellä. Se oli etukäteen tiedossa, että se on ratkaisukorkeus. Viimeisessä korkeudessa (223) tiesin heti ensimmäisellä, että menen yli. Piti vain pitää säilyttää fokus. Siinä oli niin tosi pitkä odotus, Kosonen sanoi.
Finaaliin Kosonen lähtee taistelemaan menestyksestä.
– Ei minua kiinnosta sijat 2-8. En lähde sinne nöyristelemään
Suomalaisittain paikka miesten korkeushypyn EM-hallien finaalissa on melkoinen harvinaisuus. Suomalainen korkeushyppääjä on viimeksi ollut EM-finaalissa vuonna 2007, kun Oskari Frösén sijoittui kahdeksanneksi Birminghamissa.
Lampela puhtailla ylityksillä loppukilpailuun, Andersson ensimmäinen putoaja
Elina Lampela meni kolmella hypyllä ensi kertaa urallaan EM-hallin seiväshypyn finaaliin. Hän ylitti 430, 445 ja 455 ensimmäisellään ja oli yksi seitsemästä karsinnassa 455 ylittäneestä hyppääjästä. Puhtaalla pöytäkirjalla hän oli jakamassa karsinnan voittoa.
– Olen tyytyväinen, kaikki korkeudet menivät ekalla yrityksellä, Lampela totesi tyytyväisenä.
Lampela oli viime kesänä Rooman EM-kisoissa neljäs. EM-halleissa hän on kilpaillut vain Istanbulissa toissa talvena, ja silloin tie päättyi karsinnan 10. sijaan.
– Arvokisojen karsinnat ovat olleet aikaisemmin vaikeita, mutta nyt kun kokemusta on tullut enemmän ja olen saanut perustasoa nostettua, niin sitä helpompaa tuo nyt on.
Finaalissa on tiedossa seitsemän tasaisen hyppääjän kilpailu.
– Melkeinpä kuka tahansa voi ottaa mitalin, mutta Angelica Moser ja Tina Šutej tuntuvat vahvimmilta. Minullakin on eväät omaan ennätyskorkeuteeni.
Saga Andersson hyppäsi 455 ja oli epäonnekseen ensimmäinen finaalista pudonnut hyppääjä.
– Yksi pudotus liikaa finaalipaikkaan, Andersson joutui toteamaan.
– Verkkahyppyni oli varmaan paras hyppy mitä olen koskaan tehnyt, siinä mielessä oli hyvät lähtökohdat. Kisassakin tuntui aloitus hyvältä. Korkeudessa 455 oli yliyritystä. Hyppy kuitenkin nousi hyvin, mutta en tehnyt tarpeeksi duunia niissä yrityksissä, hyvän hallikauden kokonaisuudessaan kilpaillut Andersson kertoi.
Harala ja Hurske jatkoon huomisiin välieriin
60 metrin aitojen alkuerien ensimmäisessä erässä juossut Lotta Harala teki vahvan juoksun ja sijoittui toiseksi ennätystään sivuavalla ajalla 8,00. Huomisiin välieriin pääsee erin kolme parasta ja sen lisäksi aikojen perusteella neljä parasta juoksijaa.
Haralan erän voitti lajin yksi ennakkosuosikeista, Hollannin Nadine Visser ajalla 7,89.
Reetta Hurske oli erässään neljäs, mutta aikavertailussa hänen tuloksensa 8,03 riitti huomisiin välieriin.
– Aika varovainen juoksu, mutta se nyt riitti tänään jatkoon. Lähtökohdat huomioiden olen ihan tyytyväinen, Hurske totesi juoksunsa jälkeen.
Hurske koki vaikeuksia hallikauden alussa ja oli jo luopumassa näistä arvokisoista. Hän on lajinsa puolustava mestari, kun kaksi vuotta sitten tuli komea EM-titteli.
– Raivo vielä puuttuu. Ekat viisi askelta tulevat hyvin, mutta sitten menee kytkin pohjaan. Nyt on haastava väli, kun välierät ovat huomenna jo aikaisin. Pitäisi saada hyvä palautuminen, Hurske kertoi.
Saara Keskitalo juoksi myös mainiosti, mutta erän viides sija tuloksella 8,09 ei aivan riittänyt jatkoon. Siihen olisi vaadittu vähintään tulos 8,05. Alkuerien nopein oli Puolan Pia Skrzyszowska, 7,88.
– Ihan hyvä juoksu, mutta olisin toivonut alkuun enemmän terävyyttä. Mutta loppua kohti parani, Keskitalo kertoi.
Keskitalo aloitti kautensa hyvin, mutta kilpailukauden väliin tuli pieni tapaturma, joka vei parasta vauhtia pois.
Lakka eteni välieriin
Elmo Lakka juoksu 60 metrin aitojen alkuerässään viidenneksi ajalla 7,69.
– Tasapainoinen veto. Pikkasen oli tuo lähtö vielä sellainen, etten ole siihen tyytyväinen. Kolmen sakissa olisi pitänyt kuitenkin tulla maaliin, että olisi päässyt jatkoon, mutta nyt on vielä aika kintaalla ajan kanssa, Lakka kommentoi.
Jännittäminen palkittiin, sillä aikavertailussa Lakalle aukeni paikka huomisiin välieriin.
– Siellä nämä ajat eivät enää riitä. Kymmenys pois vaaditaan finaaliin, Lakka ennusti.
Santeri Kuusiniemi oli erässään seitsemäs ajalla 7,85.
– Huono juoksu. Vähän sellaista räpeltämistä. Kolhuja tuli, enkä ollut mukana heti alussa, Kuusiniemi sanoi
Alkuerien nopein oli Ranskan Wilhem Belocian tuloksella 7,46.
Pulli epäonninen pituuden karsinnassa, finaali jäi sentin päähän
Kristian Pullilla oli epäonnea EM-hallikisojen pituushypyn karsinnassa. Hän venytti viimeisellään 780, jolla hän jäi sentin viimeisen finaalipaikan vieneestä Espanjan Lester Lescaystä ja oli yhdeksäs.
Kalle Salminen oli ensimmäisissä arvokisoissaan 14:s ponnistettuaan 759.
– Tuntui jotenkin, että oli pikkaisen liikaa yritystä. Juoksu ei tullut helposti. Joutuu tuomaan askelmerkkiä koko ajan lähemmäksi ja silti meinasin vähän harpalla tulla lankulle, Pulli manasi hyppyjään, joissa senttejä valui hukkaan myös lankulla huonon askelmerkin takia.
Kaikkiaan neljä urheilijaa ylitti karsinnassa kahdeksan metriä. Karsinnan voitti Portugalin Gerson Baldé, joka ponkaisi 811.
Anderson tankkasi arvokisakokemusta, Rinne pettynyt
EM-hallien 1500 metrin naisten finaalissa Suomen maajoukkueen juoksijoita ei ole nähty, eikä nähdä tälläkään kertaa. Hannah Anderson oli 1500 metrin alkuerässään seitsemäs ajalla 4.22,98. Finaalipaikkaa sillä eı auennut, kun eristä meni jatkoon kolme parasta.
Erän voitti Ranskan Berenice Cleyet-Merle ajalla 4.13,51
– Vähän pettynyt. Olisin halunnut juosta vähän kovempaa. Alkuerät ovat kuitenkin niin taktisia. Nyt aloitettiin niin hitaasti, että menin vetämään. Siitä olen ylpeä, se oli rohkea liike, mutta jalat vaan eivät riittäneet tänään, Anderson sanoi.
– Olisi halunnut juosta pari sekuntia nopeammin. Olen koko hallikauden juossut tällaisia 4.22:n aikoja.
Uran ensimmäinen arvokisakokemus oli Anderssonille arvokas. Hänen ennätyksensä on tänä talvena juostu 4.19,93.
– On ollut hienoa, koko tämä kokonaisuus. Tässä oppii niin paljon. Ensi kerralla olen paljon parempi, viime vuonna Suomeen asumaan ja opiskelemaan muuttanut Iso-Britannian ja Suomen kaksoiskansalainen Anderson kertoi.
Joonas Rinne esiintyi 1500 metrin alkuerässä, ja kolmelle parhaalle oli tie finaaliin. Juoksusta tuli hidasvauhtinen.
– Kyttäiltiin alussa. Yritin pitää iskuetäisyyden kolmen kärkeen. En tiedä, menikö siinä voimat, kun tiukassa ryhmässä tuli poikkoilua, Rinne kommentoi.
Rinne oli erässään seitsemäs ajalla 3.48,68. Erän voitti Portugalin Isaac Nader ajalla 3.42,32, ja kolmanneksi sijoittunut ja finaaliin yltänyt Saksan Robert Farken sai tuloksen 3.42,53.
– Tuosta vauhdista olisi pitänyt saada tulinen viimeiset 300 metriä, mikä minulta on parhaimmillani onnistunut, mutta nyt tunsin kropassani, etten tänään siihen pysty. Pettynyt olen, oli ala-arvoinen suoritus, Rinne ruoski itseään.
EM-hallien seuranta jatkuu.