Eelis Kuusjärvi voitti nuorten hallimestaruuden huippupistein

Lempäälän Kisan Eelis Kuusjärvi oli tulikuumassa vireessä Tampereella Pirkkahallissa pidetyissä moniotteluiden nuorten hallimestaruuskilpailuissa. Kuusjärvi voitti 19-vuotiaiden miesten seitsenottelun komealla pistemäärällä 5265. Se oli kilpailuiden ainoa 5000 pisteen ylitys.

Kuusjärvi voitti jo kaksi viikkoa sitten Helsingissä seitsenottelun ennätyksellään 5197 ja paransi Tampereella tuota ennätystä vielä 68 pistettä.

Ensimmäisenä päivänä Kuusjärvi juoksi 60 metriä 7,25, hyppäsi pituutta 678, työnsi kuuden kilon kuulaa ennätyksensä 13,25 ja hyppäsi korkeutta ennätyksensä 187. Toisena päivänä hän teki ennätyksensä joka lajissa: 60 metrin aitajuoksu 8,50, seiväshyppy 415 ja 1000 metrin juoksu 2.45,01.

—Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen, Kuusjärvi iloitsi.

Kuusjärvi oli erityisen tyytyväinen toiseen kilpailupäivään.

—Aitajuoksussa jalat tuntuivat paremmalta kuin koskaan aikaisemmin toisen kilpailupäivän alussa. Meno oli terävää ja myös aitojen välissä juoksuasento pysyi hyvin ylhäällä. Seiväshyppy sujui oikein hyvin ja ennätys oli hieno juttu. Tonni ei ole yleensä mukava matka, mutta tänään vauhdinjako onnistui hyvin, Kuusjärvi kertoi.

Pekka Lahtisen valmentaman Kuusjärven ennätys kymmenottelussa on toistaiseksi 6605 pistettä.

—Ensi kesänä tavoitteeni on 7000 pistettä, Kuusjärvi sanoi.

SM-kilpailussa toiseksi sijoittui Vasa Idrottssällskapin Theo Gullberg pistein 4313. Kuusjärvi oli niin ylivoimainen, että hän olisi voittanut mestaruuden, vaikka olisi keskeyttänyt 1000 metrin juoksun. Pronssia sai Laitilan Jyskeen Elias Hyytiä pistein 4102.

22-vuotiaiden mestari Rautiainen palaamassa huippukuntoon

Vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Leo Rautiainen voitti 22-vuotiaiden miesten seitsenottelun pistein 4966.

Hopealle otteli IF Raseborgin Simon Ekholm pistein 4190. Tampereen Pyrinnön Konsta Kankainen jäi seiväshypyssä ilman tulosta ja keskeytti 1000 metrin juoksun, mutta hänen pisteensä riittivät pronssiin. Kankaisen seurakaveri Jaakko Linnus voitti lauantaina 60 metrin juoksun ajalla 7,14, mutta keskeytti sunnuntaina 60 metrin aitajuoksun ja jäi neljänneksi.

Harri Laihon valmentaman Rautiaisen piste-ennätys on kahden vuoden takainen 5145. Hän jäi siitä 179 pistettä. Rautiainen oli kuitenkin tyytyväinen.

—Kaiken kaikkiaan tasavahvaa suorittamista. Olen pääsemässä armeijavuoden jälkeen takaisin huippukuntoon. Eniten parannettavaa jäi 60 metrin sileällä, Rautiainen kertoi.

Ensimmäisenä päivänä Rautiainen juoksi 60 metriä 7,41, hyppäsi pituutta 671, työnsi kuulaa 12,57 ja hyppäsi korkeutta 178.

—Pituutta hyppäsin hyvin, jopa otteluennätyksen. Kuulassa oli vaikeuksia rytmityksessä, enkä onnistunut tällä kertaa räjäyttämään pankkia. Korkeushypyssä tuntui pientä kolotusta ja lopetin 178:aan.

Toisena päivänä Rautiainen pinkoi 60 metrin aidat 8,55, hyppäsi seivästä 405 ja juoksi 1000 metriä 2.51,67.

—Aitajuoksu oli hyvää suorittamista. Seiväshypystä puuttuu varmuus. Esimerkiksi seipään kanto-ote vaihtelee liikaa ja kahden viimeisen askeleen pitäisi olla terävämpiä. Tonnilla oli tavoitteena, että juoksu on vielä juoksemisen näköistä, Rautiainen sanoi.

Seitsenottelun voitosta ei nähty suurta taistelua, mutta 1000 metrin voitosta kehkeytyi kunnon kamppailu. Siinä Simon Ekholm päihitti ajallaan 2.51,23 Rautiaisen puolella sekunnilla.

Vasemmalta: Elias Kemppainen, Joona Viitala ja Manuel Ojala.

Joona Viitala mestariksi 17-vuotiaiden trillerissä

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Joona Viitala voitti 17-vuotiaiden poikien seitsenottelun mestaruuden pistein 4914. Hän paransi viimevuotista ennätystään peräti 700 pisteellä. Toisena päivänä Viitala voitti 60 metrin aitajuoksun ajalla 8,21, hyppäsi seivästä ennätyksensä 395 ja viiletti 1000 metrillä ennätyksensä 3.07,67.

Hopealle otteli Lahden Ahkeran Elias Kemppainen pistein 4896. Hän hävisi Viitalalle vain 18 pistettä. Kemppainen juoksi 60 metrin aidat 8,41, voitti seiväshypyn tuloksella 425 ja juoksi 1000 metriä 3.07,47. Kemppainen löi Viitalan 1000 metrillä 0,2 sekunnin erolla, mutta se ei aivan riittänyt kultaan.

Rauman Urheilijoiden Manuel Ojala johti kilpailua ensimmäisen päivän jälkeen kolmen pisteen erolla Viitalaan. Toinen päivä ei sujunut Ojalalta aivan yhtä hyvin kuin ensimmäinen, mutta hänen pisteensä 4671 riittivät kirkkaasti pronssimitaliin. Ojala pyyhälsi 60 metrin aidat 8,78, hyppäsi seivästä 335 ja juoksi 1000 metrillä ennätyksensä 3.02,60.

Päätöslajissa kolmen minuutin raja jäi täpärästi puhkaisematta. Nopein 1000 metrin juoksija oli Tampereen Pyrinnön Eelis Peltola ajalla 3.00,01.

15-vuotiaiden tyttöjen viisiottelun mitalıstit Salla Tarkiainen, Alisa Launonen ja Hillamaria Kovaniemi yhdessä Saga Vannisen kanssa.

Alisa Launonen otteli 15-vuotiaiden ennätyspisteet

Turun Urheiluliiton Alisa Launonen voitti 15-vuotiaiden tyttöjen viisiottelun hallimestaruuden ikäluokkansa kaikkien aikojen parhaalla tuloksella 3345 pistettä. Edellinen tämän ikäluokan ennätys oli Viivi Lehikoisen vuonna 2014 ottelema 3101 pistettä. Omaa ennätystään Launonen kohensi peräti 314 pistettä.

Launonen viiletti 60 metrin aidat 8,84, hyppäsi korkeutta loistotuloksen 181, työnsi kolmikiloista kuulaa 11,97, leiskautti pituutta 575 ja juoksi 800 metriä 2.33,94. Korkeushypyn tulos on 15-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilaston toiseksi paras ja aitajuoksun aika yhdeksänneksi paras. Korkeutta on samanikäisenä hypännyt Launosta paremmin vain Katja Kilpi vuonna 1989.

Hopealle otteli Lappeenrannan Urheilu-Miesten Salla Tarkiainen pistein 2671 ja pronssille Kuivasjärven Auran Hillamaria Kovaniemi pistein 2520. Launonen voitti muut lajit paitsi 800 metriä, jonka ykkönen oli Vammalan Seudun Voiman Milla Ritvonen. Kuulantyönnössä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Kiira Kahilainen tarjosi Launoselle lujan vastuksen häviten vain kolme senttiä.

Tyttöjen 14-sarjan viisiottelun kärkitrio: Pinja Luontila, Eevi Kölhi ja Hilla Kalliomäki.

Eevi Kölhi kokosi myös erinomaiset pisteet

Hämeenlinnan Tarmon Eevi Kölhi voitti 14-vuotiaiden tyttöjen viisiottelun. Hänen pistemääränsä 2870 on tämän ikäluokan kaikkien aikojen toiseksi paras. Kaikkien aikojen tilastoykkösenä on tänään 15-vuotiaiden mestariksi otellut Alisa Launonen.

Kölhin lajitulokset olivat: 60 metrin aitajuoksu 9,06, korkeushyppy 160, kuulantyöntö 11,14, pituushyppy 540 ja 800 metrin juoksu 2.34,93.

Hopeaa sai Tampereen Pyrinnön Pinja Luontila pistein 2585 ja pronssia Valkealan Kajon Hilla Kalliomäki pistein 2489.

14-vuotiaiden tyttöjen viisiotteluun osallistui ilahduttavasti 55 kilpailijaa ja 15-vuotiaiden tyttöjen viisiotteluun 54 kilpailijaa.

(Jyrki Repola.)

 

TAMPERE 9.2.2025 Moniotteluiden nuorten hallimestaruuskilpailut, 2. päivä

(Pitkä 300 m rata.)

Miehet,

M22 7-ottelu (60 m, pituus, kuula, korkeus, 60 m aj, seiväs, 1000 m): 1) Leo Rautiainen KU, 58 4966 (7,41, 671, 12,57, 178, 8,55, 405, 2.51,67), 2) Simon Ekholm IFRaseb 4190 (7,51, 630, 8,25, 166, 9,15, 345, 2.51,23), 3) Konsta Kankainen TP 3197 (7,27, 602, 9,99, 157, 8,37, ilman tulosta, keskeytti), 4) Jaakko Linnus TP 2848 (7,14, 388, 12,32, 139, keskeytti, 235, 2.58.17).

M19 7-ottelu (60 m, pituus, 6 kg kuula, korkeus, 60 m aj 99,1 cm. seiväs, 1000 m): 1) Eelis Kuusjärvi LempKi 5265 (7,25, 678, 13,25, 187, 8,50, 415, 2.45,01), 2) Theo Gullberg VasaIS 4313 (7,71, 612, 10,91, 169, 9,30, 385, 2.54,34), 3) Elias Hyytiä LaitJy 4102 (7,75, 551, 10,79, 172, 9,18, 395, 3.08,69), 4) Erkki Seppänen KauhWi 3968 (7,89, 614, 13,25, 187, 9,65, 335, 2.56,67).

M17 7-ottelu (60 m, pituus, 5 kg kuula, korkeus, 60 m aj 91,4 cm, seiväs, 1000 m): 1) Joona Viitala JKU 4914 (7,31, 696, 13,12, 169, 8,21, 395, 3.07,67), 2) Elias Kemppainen LA 4896 (7,41, 633, 14,32, 175, 8,41, 425, 3.07,47), 3) Manuel Ojala RaumU 4671 (7,24, 626, 14,59, 175, 8,78, 335, 3.02,60), 4) Carlos Mattsson TuUL 4453 (7,58, 618, 10,80, 169, 8,85, 425, 3.06,35), 5) Aapeli Oila EspTa 4320 (7,35, 613, 11,65, 160, 8,24, 305, 3.06,36), 6) Niilo Pelli PolvijU 4282 (7,63, 636, 12,01, 181, 8,79, 355, 3.28,36), 7) Elmer Keinänen EsboIF 4208 (7,66, 615, 13,11, 187, 9,50, 325, 3.16,82), 8) Oliver Lindqvist EspTa 4174 (7,66, 615, 11,14, 175), 9) Topias Poutiainen OutokPa 3988 (7,70, 616, 13,24, 166, 8,87, 305, 3.05,69), 10) Renne Kankkunen JoKa 3836 (7,62, 589, 10,98, 175, 8,80, 235, 3.21,72), 11) Eelis Peltola TP 3796, 12) Jalmari Koskinen TP 3748, 13) Sakari Mäkelä VammSV 3657, 14) Toivo Halonen HyvinkSU 3582, 15) Jesse Myllymäki ValkealKa 3547, 16) Oskari Hiltunen OP 3410 (7,31, ilman tulosta, 9,97, 178, 8,95, 275, 3.19,48) … Tuomas Mäkelä IkaalU keskeytti (3204), (7,61, 613, 14,84, 157, 9,26, ilman tulosta),

Tytöt,

N15 5-ottelu (60 m aj 76,2 cm, korkeus, 3 kg kuula, pituus, 800 m): 1) Alisa Launonen
TuUL 3345 (15-v. ka-1, ent. 3101 Viivi Lehikoinen 2014), (8,84, 181, 11,97, 575, 2.33.94), 2) Salla Tarkiainen LUM 2671 (9,06, 157, 8,31, 536, 2.34,13), 3) Hillamaria Kovaniemi KuivasjAu 2520 (9,90, 172, 8,97, 495, 2.38,85), 4) Neela Hänninen LUM 2462 (9,47, 157, 8,32, 505, 2.36,12), 5) Silvia Dvorak VU 2460 (9,59, 160, 8,76, 522, 2.44,66), 6) Maiju Miikkulainen RiihimKi 2402 (9,60, 148, 10,11, 481, 2.35,14), 7) Olivia Kirjonen EspTa 2359, 8) Aada Kölhi HämTa 2346, 9) Silja Kemppainen TP 2324, 10) Alina Virtanen HKV 2276, 11) Saana Virtanen NaantLö 2275, 12) Kiira Kahilainen JKU 2271. – (53 kilpailijaa.)

N14 5-ottelu: 1) Eevi Kölhi HämTa 2870 (14-v. ka-2), (9,06, 160, 11,14, 540, 2.34,93), 2) Pinja Luontila TP 2585 (9,77, 151, 12,41, 483, 2.30,29), 3) Hilla Kalliomäki ValkealKa 2489 (9,27, 133, 8,97, 521, 2.26,44), 4) Taika Huttunen KU-58 2257 (9,50, 142, 9,36, 479, 2.43,27), 5) Elsa Kemppainen LA 2230 (9,82, 127, 8,85, 486, 2.25,89), 6) Siiri Ikäläinen YlivKu 2224 (9,86, 130, 11,10, 462, 2.34,62), 7) Sophia Lopes OP 2163, 8) Hanna Herranen JKU 2104. – (52 kilpailijaa.)