Blomqvist uhkasi Lausannen Timanttiliigassa 3000 metrin SE-tulostaan – Wanyonyi lähestyy 800 metrin ME:tä

Nathalie Blomqvist on säilyttänyt mainiosti huippukuntonsa. Lausannen Timanttiliigan kilpailussa hän jäi 3000 metrin juoksussa omasta Suomen ennätyksestään vain sekunnin kymmenyksen ajalla 8.32,33.

Blomqvist sijoittui kilpailussa kuudenneksi, kun voittoon juoksi Etiopian Diribe Welteji omalla ja kisaennätyksellä 8.21,50.

SE-lukemat 8.32,23 Blomqvist juoksi toukokuun lopulla Oslon Timanttiliigassa.

– Hiukan olin väsynyt olympialaisten jälkeen, joten en tiennyt mitä voin odottaa tästä kilpailusta. Juoksu tuntui kuitenkin hyvältä ja rennolta, Blomqvist kertoi kilpailunsa jälkeen.

Pariisin olympialaisissa 5000 metrin finaalissa hienosti 13:nneksi juossut Blomqvist aloitti Lausannen kilpailun rohkeasti ja lähti ensimmäisenä vauhdinpitäjän perään.

– Ei ollut tarkoitus olla heti jäniksen tuntumassa, mutta halusin kuitenkin juosta rohkeasti. Eikä tuo vauhti niin hurjalta tuntunut.

Blomqvistin väliajat olivat 1000 m 2.50,5 ja 2000 m 5.41,1, eli juuri SE-vauhtia. Kärjellä edellä mainitut lukemat olivat 2.49 ja 5.39.

– Pystyin kontrolloimaan juoksuani koko ajan ja vältin toisella radalla juoksemista. Loppuun löytyi vielä voimia, vaikka viimeisellä 30 metrillä hiivuinkin pahasti, Blomqvist kommentoi iloisesti.

– Koko kausi on ollut minulle kuin unelma, saavutin enemmän kuin osasin odottaa.

Etelätalon ja Junnilan vire kateissa

Lausannen illassa nähtiin suomalaisväriä myös miesten keihäässä ja naisten korkeudessa. Lassi Etelätalon (73,68 ja sija 9) ja Ella Junnilan (184 ja 10:s sija) paras vire oli kuitenkin olympiamatkan jälkeen kateissa.

Junnila tuskaili tutun vauhdinoton ongelmansa kanssa.

– Juoksussa on suuria vaikeuksia. Tulee pitkä viimeinen askel, ja ponnistus romahtaa alas, hyppääjä kommentoi kisahaastattelussa.

Emmanuel Wanyonyi juhli Pariisissa olympiakultaa, ja vauhti vain kiihtyy syksyä kohti.

Pariisin tähtien kunto pitää

Pariisin olympiatähdet aloittivat Lausannessa syksyn viimeisen kiertueensa. Illan kohokohta oli tuoreen olympiavoittajan Kenian Emmanuel Wanyonyin 800 metrin voittotulos 1.41,11. Se on kauden kärkiaika ja 0,08 sekunnin parannus hänen aikaisempaan ennätykseensä, jonka hän juoksi Pariisissa.

Tuloksellaan Wanyonyi nousi kaikkien aikojen tilastossa jaetulle kakkossijalle Wilson Kipketerin kanssa, kun kärkipaikkaa ja ME:tä pitää hallussaan David Rudisha ajalla 1.40,91.

Juoksun puolimatkan väliaika oli jäniksen vetämänä 49,32. Sen jälkeen näytti siltä, että olympialaisten hopeamies Kanadan Marco Arop oli uhrautunut vauhdinpitäjäksi ja teki 600 metriin väliajaksi 1.15,35 ennen Wanyonyin karkaamista voittoon. Aropille merkittiin myös mainio aika 1.41,72.

Norjan Jakob Ingebrigtsen koki olympiaradalla tappion 1500 metrillä, mutta Lausannessa hän otti potut pottuina ja teki ajalla 3.27,83 yli kahden sekunnin eron Pariisin kultamitalistiin Yhdysvaltain Cole Hockeriin.

Botswanan 200 metrin olympiavoittaja Letsile Tebogo oli jälleen vauhdissa ja teki komeat lukemat 19,64.

Iso-Britannian Dina Asher-Smith otti 100 metrin voiton ajalla 10,88, ja pika-aitojen ykkönen oli Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinn, 12,35.

Miesten keihäässä järjestys oli tällä kertaa Anderson Peters Granada 90,61 ja Neeraj Chopra Intia 89,49.

 

Lausanne, Sveitsi 22.8.

Timanttiliiga

Miehet,

200 m (+0,9): 1) Letsile Tebogo Botswana 19,64, 2) Erriyon Knighton Yhdysvallat 19,78, 3) Fred Kerley Yhdysvallat 19,86, 4) Alexander Ogando Dominikaaninen tasavalta 19,94, 5) Jereem Richards Trinidat ja Tobago 20,10, 6) Joseph Fahnbulleh Liberia 20,18.

400 m: 1) Matthew Hudson-Smith Iso-Britannia 43,96, 2) Muzala Samukonga Sambia 44,06, 3) Busang Kebinatshipi Collen Botswana 44,22, 4) Bryce Deadmon Yhdysvallat 44,37, 5) Charles Dobson Iso-Britannia 44,53, 6) Vernon Norwood Yhdysvallat 44,55.

800 m: 1) Emmanuel Wanyonyi Kenia 1.41,11, 2) Marco Arop Kanada 1.41,72, 3) Gabriel Tual Ranska 1.42,30, 4) Bryce Hoppel Yhdysvallat 1.42,63, 5) Pieter Sisk Belgia 1.43,48, 6) Catalin Tecuceanu Italia 1.44,07.

1500 m: 1) Jakob Ingebrigtsen Norja 3.27,83, 2) Cole Hocker Yhdysvallat 3.29,85, 3) Hobbs Kessler Yhdysvallat 3.30,47, 4) Reynold Cheruiyot Kenia 3.30,88, 5) Brian Komen Kenia 3.31,41, 6) Jochem Vermeulen Belgia 3.31,74 (NR).

110 m aj (-0,1): 1) Rasheed Broadbell Jamaika 13,10, 2) Grant Holloway Yhdysvallat 13,14, 3) Hansle Parchment Jamaika 13,23.

Pituus: 1) Miltiadis Tentoglou Kreikka 806, 2) Wayne Pinnock Jamaika 801, 3) Simon Ehammer Sveitsi 799.

Keihäs: 1) Anderson Peters Grenada 90,61, 2) Neeraj Chopra Intia 89,49, 3) Julian Weber Saksa 87,08, 4) Artur Felfner Ukraina 83,38, 5) Roderick Dean Genki Japani 83,19, 6) Julius Yego Kenia 83,00, 7) Jakub Vadlejch Tshekki 82,03, 8) Andrian Mardare Moldova 81,44, 9) Lassi Etelätalo Suomi 73,68.

Naiset,

100 m (-0,4): 1) Dina Asher-Smith Iso-Britannia 10,88, 2) Tamari Davis Yhdysvallat 10,97, 3) Mujinga Kambundji Sveitsi 11,06, 4) Lou-Smith Ta Marie-Josée Norsunluurannikko 11,07, 5) Tia Clayton Jamaika 11,10, 6) Gina Lückenkemper Saksa 11,19.

800 m: 1) Mary Moraa Kenia 1.57,91, 2) Georgia Bell Iso-Britannia 1.58,53, 3) Jemma Reekie Iso-Britannia 1.58,73, 4) Halimah Nakaayi Uganda 1.58,90, 5) Rénelle Lamote Ranska 1.59,13, 6) Shafiqua Maloney Saint Vincent 1.59,28.

3000 m: 1) Diribe Welteji Etiopia 8.21,50, 2) Janeth Chepngetich Kenia 8.23,48, 4) Elise Cranny Yhdysvallat 8.25,10, 7 Karissa Schweizer Yhdysvallat 8.34,96, 5) Georgia Griffith Australia 8.31,91, 6) Nathalie Blomqvist Suomi 8.32,33.

100 m aj (-0,9): 1) Jasmine Camacho-Quinn Puerto Rico 12,35, 2) Grace Stark Yhdysvallat 12,38, 3) Ackera Nugent Jamaika 12,38, 4) Nadine Visser Hollanti 12,49, 5) Danielle Williams Jamaika 12,53, 6) Alaysha Johnson Yhdysvallat 12,59.

400 m aj: 1) Femke Bol Hollanti 52,25, 2) Rushell Clayton Jamaika 53,32, 3) Janieve Russell Jamaika 54,48.

Korkeus: 1) Yaroslava Mahuchikh Ukraina 199, 2) Eleanor Patterson Australia 196, 3) Nicola Olyslagers Australia 192, … 10) Ella Junnila Suomi 184.

Kuula: 1) Chase Jackson Yhdysvallat 20,64, 2) Yemisi Ogunleye Saksa 19,55, 3) Sarah Mitton Kanada 19,52.

4 x 100 m: 1) Iso-Britannia 42,03, 2) Sveitsi 42,16, 3) Hollanti 42,83.