Baas ja Pulkkinen kaksoisvoittoon Boråsin maaotteluhenkisellä 400 metrillä – Keskitalo voittoon pika-aidoissa

Mette Baas ja Aino Pulkkinen juoksivat keskiviikkona kaksoisvoiton 400 metrillä Ruotsin GP-sarjan Boråsin kilpailussa, joka kilpailtiin Ruotsi-ottelun hengessä.

Boråsissa juostiin kaksi 400 metrin erää, joista jälkimmäisessä oli kolme juoksijaa Suomesta ja Ruotsista. Kaikki kilpailivat maajoukkueasuissa.

Baas ja Pulkkinen juoksivat kärkisijat ajoin 53,16 ja 53,65. Ella Räsänen oli kuudes ajalla 56,25. Maaottelussa Suomi olisi voittanut lajin pistein 13–9.

Tällä kaudella 400 metriä 52,10 juossutta Baasia pelkkä voitto ei tyydyttänyt. Tavoitteena oli tuntuvasti parempi aika.

– Ei tuollaiseen aikaan voi olla tyytyväinen. Kyllä siitä hampaankoloon jäi, Baas tuumi.

Pulkkisen mukaan samanlaista maaotteluhenkeä, jota Olympiastadion juoksuun tuo, ei Boråsin juoksuun löytynyt, mutta taktisesti se onnistui.

– Puhuttiin ennen juoksua, että olisi kiva, kun voisi juosta 400 metriä niin, että loppu tulisi lennokkaasti, ja nyt se tuli. Nyt osasin lähteä vähän rauhallisemmin. Toisessa erässäkään kukaan ei mitään ihmeitä juossut, eli ok juoksu, Pulkkinen arvioi kilpailuaan.

Toisen 400 metrin erän voitti britti Natasha Harrison ajalla 52,86. Baasin ja Pulkkisen kausi jatkuu sunnuntaina Tampereella Motonet GP:n 200 metrillä.

Keskitalo: ”Ehjä juoksu”

Saara Keskitalo kiri Boråsissa 100 metrin aitojen voittoon. Keskitalo nousi kakkossijalta kärkeen juoksun lopussa ja voitti ajalla 13,08.

Toiseksi kilpailussa sijoittui pääosan matkaa juoksua johtanut hallitseva Kanadan mestari Mariam Abdul-Rashid. Hän oli toinen ajalla 13,14.

– Semmoinen ehjä juoksu. Hiukan pompotti painopiste aidan päälle, mutta ei kolhuja, ja varmaan se loppu tuli suhteessa paremmin, Keskitalo kertaili juoksuaan.

Espoon Tapioita edustava Keskitalo on juossut mainion kilpailukauden, jonka jäljiltä oma ennätys on Joensuussa heinäkuussa juostu 12,84.  Abdul-Rashid juoksi ennätyksensä 12,60 Pariisin olympialaisten välierissä.

Borås, Ruotsi:

Ruotsin GP-sarjaa:

Miehet, 100 m (+1,6 m/s): 1) Eliezer Adjibi Kanada 10,30, …7) Viktor Thor Ruotsi 10,58.

Maili: 1) Samuel Pihlström Ruotsi 3.52,50 (Ruotsin ennätys), 2) Ky Robinson Australia 3.52,79, 3) Waleed Suliman USA 3.52,93.

400 m aj: 1) Nick SmidtHollanti 48,36, 2) Carl Bengtström Ruotsi 48,42.

Kuula: 1) Rajindra Campbell Jamaika 21,13, 2) Scott Lincoln Britannia 20,16, 3) Wictor Petersson Ruotsi 19,57.

Naiset, 100 m (+1, 4m/s): 1) Shashalee Forbes Jamaika 11,14, 2) Julia Henriksson Ruotsi 11,21.

400 m: erä 1: 1) Natasha Harrison Britannia 52,86, 2) Madeline Price Kanada 53,64.

Erä 2 (Finnkampen): 1) Mette Baas Suomi 53,16, 2) Aino Pulkkinen Suomi 53,65, 3) Moa Granat Ruotsi 54,19, 4) Jonna Claesson Ruotsi 54,93, 5) Elna Wester Ruotsi 55,40, 6) Ella Räsänen Suomi 56,25.

Maili: 1) Olivia Markezich USA 4.24,06, 2) Maia Ramsden U-Seelanti 4.24,79, 3) Sage Hurta-Klecker USA 4.25,60,…8) Kristiina Sasínek Mäki Tshekki 4.30,42.

100 m aj (+1,4 m/s): 1) Saara Keskitalo Suomi 13,08, 2) Marim Abdul-Rashid Kanada 13,14, 3) Martin Hjörnevik Norja 13,39.

Pituus: 1) Maja Åskag Ruotsi 648, 2) Lovisa Karlsson Ruotsi 638.

Kiekko: 1) Daisy Osakue Italia 60,27.

http://friidrott.elitetiming.se/fires/2024/fgp4/resultat.php