Huippu-urheilun muutosprosessissa nostettiin urheilija aiempaa näkyvämmin keskiöön, mikä on lähtökohtaisesti ihan oikein. Itse olisin nähnyt myös valmentajan roolin nousevan selvemmin esille, lähelle keskiötä. Aika harvassa ovat ne urheilijat, jotka eivät olisi jossakin uransa vaiheessa tarvinneet valmentajaa.
Millainen on valmentajan asema suomalaisessa urheilukulttuurissa? Valmentajien kansainvälisen järjestön (ICCE) mukaan valmentajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään, oto-, puolipäiväiset ja päätoimiset valmentajat. Britanniassa valmentajista arvioidaan olevan 75% oto-, 21% puolipäiväisiä ja 4% päätoimisia valmentajia. Suomessa tilanne lienee hyvin samanlainen. Suurin osa valmentajista toiminee pienillä kulukorvauksilla tai ilman korvauksia. Päätoimisten yksi motiivi voi olla peruspalkka, mutta mikä motivoi oto –coacheja?
Luulisin, että monet valmentajat kokevat mielekkäänä urheilun viitekehyksessä toimimisen, kuulumisen urheilun yhteisöön. Ehkäpä valmennusprosessiin kuuluvien erilaisten tunneskaalojen kokeminen motivoi valmentamaan. Joitakin voi motivoida kunnianhimo, jota voi toteuttaa urheilijoidensa kautta. Toisaalta useimmille valmennettavien kehittyminen lienee aito ilon aihe. Rikastuminen tuskin on kenenkään tavoitteena, sillä vain harva valmentaja voi tienata Suomessa merkittäviä summia, lähinnä ehkä jääkiekossa.
Valmentajan polku
Valmentajilla on iso vastuu urheilijan ainutkertaisesta urasta ja siksi valmentajakoulutuksissa on hyvä pohtia sekä urheilijan että valmentajan polkua. Valmentajan on hyvä sisäistää omat motiivinsa ryhtyessään valmentamaan. Yhtä tärkeää on ymmärtää urheilijoiden motiivit ja tavoitteet. Usein ne muuttuvat matkan varrella, joko ne kovenevat tai sitten urheilu vain muodostuu kivaksi harrastukseksi.
Myös urheilijoiden taustajoukkojen kanssa on syytä olla hyvä vuorovaikutus. Kun kaikilla keskeisillä toimijoilla on hyvä yhteisymmärrys toiminnan tavoitteista ja toimintatavoista, on koko valmennusprosessi todennäköisesti mielekäs ja tuloksellinen.
Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön sivuilla (sport.fi) on kuvattu valmentajan koulutuspolkuja. Sinne kaivattaisiin lisäksi kuvauksia työtehtävistä, palkkatasoista ja toisaalta oto- tehtävistä sekä niiden korvausperiaatteista. Kuinka erilaisiin tehtäviin päästään? Millaista sitoutumista ja osaamista niissä vaaditaan? Millaiset ovat työajat ja -ehdot? Myös valmentajan toiminnan eettiset perusteet on tärkeää kuvata.
Yksi valmentajan polun haasteellisimpia vaiheita on yhteistyön päättäminen. Siihen valmentajan on syytä valmistautua etukäteen. Luopuminen on aina haasteellista. Pystyykö valmentaja ajattelemaan valmennussuhdetta urheilijan näkökulmasta? Urheilijan voi olla tarpeellista vaihtaa paikkakuntaa olosuhteiden, ihmissuhteiden tai vaikkapa opiskelun takia.
Urheilijat ovat pääsääntöisesti lojaaleja ja kiitollisia valmentajilleen, siksi valmennussuhteen päättäminen voi olla heille hankalaa. Ymmärtääkö valmentaja urheilijaa, vai teekö hän valmennussuhteen päättämisen vaikeaksi? Parhaimmillaan valmennussuhteesta jää elämän aikainen ystävyys, kuten itsellenikin on käynyt oman valmentajani kanssa.
Valmentajan arvostus
Paljon on puhuttu valmentajien arvostuksesta. Urheiluliitto on arvostanut valmentajia jo pitkään palkitsemalla SM-kisoissa voittajien valmentajat. Lisäksi liiton tukiurheilijalistoihin on kirjattu urheilijan seuran lisäksi myös valmentajan nimi. Urheilijat voisivat mainita omissa urheiluun liittyvissä ansioluetteloissaan ainakin ensimmäisen valmentajan nimen, kuten kehittyneimmissä urheilukulttuureissa on tapana.
Huippu-urheiluyksikkö ja lajiliitot voisivat kehittää menestyneiden valmentajien arvostusta. Coachien Hall of Fame tarvittaisiin. Yleisurheiluvalmentajista sinne kuuluisivat ainakin Armas Valste, Rolf Haikkola, Kari Sinkkonen, Leo Pusa , Hannu Kangas ja monet muut. Lajiliittojen ja Olympiakomitean hallituksiin pitäisi varata paikat valmentajille. Ei pelkästään arvostuksen, vaan myös valmennuksen asiantuntemuksen vuoksi.
Lähtökohtaisesti arvostus on ansaittava hyvällä työllä. Siihen hyvä evästys voisi olla yhden arvostetuimman yritysjohtajan, Matti Alahuhdan ajatus ihmisten johtamisen perusasioista, joita ovat luottamuksen rakentaminen, positiivinen asenne, kiinnostus ihmisten kehittämiseen, kyky nähdä olennainen ja aikaansaamisen halu. Aika hyviä ohjeita myös valmentajille, eikö? Valmentajan paikka on urheilijan lähellä, lähellä keskiötä, mutta se paikka on ansaittava.
Asko Härkönen
Kisakallion urheiluopiston rehtori Asko Härkönen on yksi yleisurheilu.fi -sivuston uusista kolumnisteista. He ruotivat yleisurheilua ja siihen liittyviä asioita eri näkökulmista. Härkönen oli aktiiviaikoinaan kymmenottelija, ja toimi sittemmin moniotteluiden parissa valmentajana. Härkösellä on monipuolinen liikunta-alan koulutus ja hän on työskennellyt erilaisissa urheilu- ja liikunta-alan tehtävissä muiden muassa urheiluopistoissa ja Olympiakomiteassa.