Suomen Urheiluliiton hyppylajien entinen lajipäällikkö ja vuosikymmeniä yleisurheilussa monin eri tavoin vaikuttanut Arto Pasanen täyttää tänään (3.4.) 85 vuotta. Jarmo Mäkelä kysyi lahtelaiselta urheilun tietopankilta ja innokkaalta tilastomieheltä nykyhetken kuulumisia ja näkemyksiä urheilusta.

Pasasen päivät kuluvat täysipainoisesti niin fyysistä kuin henkistä hyvinvointia edistävissä arkirutiineissa ja harrastuksissa. Liikuntalajeista ykköseksi nousee viikoittainen veteraanikeilaus mukavassa porukassa, jossa hidastuneet heitot tulevat palkituiksi tasapainon ja osumatarkkuuden säilymisenä.

Ulkoilu ja kelien mukaan pidentyneet kävelylenkit hoituvat paljolti himolukijan puoleen tusinaan yltävillä kuukausittaisilla kirjastokäynneillä. Arkipäiviin kuuluvat yhdessä vaimon kanssa tehtävät 20 minuutin tv:n kotijumpat.

– Aiempi liikuntaharrastukseni ykköslaji, hiihto on jäänyt. Tänä talvena kävelyharrastusta ovat jonkin verran rajoittaneet poikkeuksellisen liukkaat kelit. Pitkään jatkunutta yleisurheilun tilastoharrastustani jatkan edelleen. SUL:n alustoilla, valmennusjulkaisu Huippu-Urheilu-Uutisissa ja kotisivuilla on tähän mennessä julkaistu yhdeksän kohtalaisen laajaa tilastokatsaustani, Pasanen kertoo.

– Luen paljon ja pidän siitäkin tilastoa. Olen lukenut yli 100 kirjaa per vuosi kahdeksana vuonna viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se tarkoittaa yli 100 sivua kyseisten vuosien jokaisena päivänä.

Myös telinevoimistelu ja snooker kuuluvat urheilun aktiiviseuraajan suosikkeihin

Pasanen on edelleen lähes kaikkiruokainen runsaan urheilutarjonnan seuraaja, tv:n maksukanavat, netti ja printtilehdet ovat käytössä, myös teksti-tv:tä hän pitää moneen tarpeeseen toimivana. Lahtelaisen kilpaurheilun profiili on sävyttänyt hänen seurantatottumuksiaan eri aikoina, tässä suhteessa kaupungin valtalajeista jalka- ja koripallolle ei juuri nyt kuulu parasta mahdollista. Suomessa vähemmän seuratuista lajeista telinevoimistelu on entisen voimistelijan suosikkeja. Myös käsipalloa, yhtä omista harrastamistaan lajeista, hän seuraa mielihalulla.

– Yleisurheilun ohella hiihdon ja ampumahiihdon mikään tv-tarjonta ei jää minulta väliin. Mäkihypyn asema ei ole enää ihan sama johtuen nopeasti menetetyistä lahtelaisista ja suomalaisista asemista lajissa, Pasanen kertoo.

Pasanen oli myös SVUL:n Lahden piirin tukiyhdistyksessä 1982–2022.

– Sen puitteissa olemme jakaneet päijäthämäläisille urheilijoille, valmentajille ja seuroille yhteensä yli 1100 stipendiä. Kokonaissummana lähes 1,2 M€. Tästä olen saanut mukavia muistutuksia talven mittaan, kun aikoinaan tukemamme Suvi Minkkinen on noussut kohisten, Pasanen sanoo.

– Samasta yhteydestä muistan Mikaela Shiffrin valmentajan, Janne Haaralan, joka ei Kuusamon alppilukiolaisena päässyt stipendien jakotilaisuuteen 1990-luvun lopulla, mutta tuli stipendinsä pokkaamaan ja siitä kiittämään kotiimme Lahteen tultuaan. Harvinaisemmista lajeista snooker on koukuttanut minut. Seuraan sitä varsin tarkasti. Sanomalehtien lukua en aloita enää urheilusivuilta, vaan luen ne sivujärjestyksessä.

Kansainvälinen kilpailutoiminta ja urheilijaranking saavat kritiikkiä

Urheilumuotojen keskinäisen kilpailun näkyvyydestä Pasanen näkee yleisurheilun lähes ”natisevan liitoksissaan”. Arvokilpailujen ja muiden kansainvälisten kilpailujen jatkuva lisääminen ei ole lajin kasvun tae. Pasonen näkee piirteitä siitä, että kilpailut syövät toisiaan, ja osa niistä on kääntynyt inflaatiokierteen suuntaan.

Myös yleisurheilijoiden rankingjärjestelmän, ja etenkin sen vahvan sitomisen arvokilpailujen osallistumisoikeuksiin Pasanen näkee ainakin osin menevän metsään. Urheilijoiden rankingpisteiden yliaggressiivinen kerääminen saattaa hänen mukaansa kääntyä kansallisia kilpailutoimintoja rajoittavaksi.

– Kun vein tukiyhdistyksemme hallitusta Helsingin EM-kilpailuihin 2012, ja istuimme keihäsfinaali-iltana Olympiastadionin puolityhjässä A-katsomossa, oli tunne musertavan yksiselitteinen – ei ikinä enää lajin EM-kilpailuja olympiavuonna. Toki Rooman vastaava tapahtuma viime vuonna oli varsin täysipainoinen. Siitä huolimatta en ole nykymallista vakuuttunut. Juuri nyt vastaavia tuntemuksia on herännyt peräkkäisistä sisäratojen Euroopan ja maailman mestaruuskilpailuista, Pasanen sanoo.

– Näen nopeasti yleistyneen rankingjärjestelmän uhkana. Se on karkaamassa paitsi kansainvälisten lajijärjestöjen myös kansallisten jäsenliittojen käsistä. Rankingkokonaisuutta kannattaisi miettiä tarkasti. Nyt, kun on koettu sen kielteisiäkin piirteitä. Tv-lähetysten selostajat ja asiantuntijakommentaattoritkin keskittyvät seuraamaan urheilijoiden arvokilpailuihin oikeuttavia pisterajoja.

– Urheiluliiton olisi syytä määritellä ainakin alarajat sille, millä urheilija voi tulla valintakelpoiseksi kuhunkin arvokilpailuun. Ahkeraa Euroopan kiertämistä ei välttämättä pidä palkita arvokilpailustatuksella, etenkin kun sen seurauksena lajin parempi suomalainen saattaa jäädä rannalle.

Suurseurojen kannattaa keskittyä kaupunginosiinsa, ei niinkään kehyskuntiensa seuratoimintaan

Pasanen on ollut Lahden Ahkeran jäsen vuodesta 1952. Hän näkee urheiluseurojen olevan yksiselitteisesti suomalaisen kilpa- ja huippu-urheilun selkäranka. Seuratoiminnan hän toteaa muuntuneen suuresti yhteiskuntamme rakennemuutosten myötä. Jokainen Päijät-Hämeen kunta ja niiden yleisurheiluseurat parhaine urheilijoineen siltä ajalta, kun Arto on tilastoja tehnyt ja seurannut, tulevat ulkomuistista. Nykysuuntaus, seuratoimintojenkin keskittäminen on monelta osin ymmärrettävää, yleisurheilussa suurseurojen velvoitteita elävöittää myös kehyskuntiensa seuratoimintoja hän pitää kuitenkin ylimitoitettuina.

– Joukkuelajien rynnistys, alati pienenevät ikäluokat ja urheilumuotojen välinen kilpailu ovat romahduttaneet perinteisten yksilölajien harrastajamäärät. Piirinmestaruuskilpailujen järjestämiselle ei lasten sarjojen yläpuolella ole enää tarvetta, Pasanen muistuttaa.

– Yleisurheilussa tyttöjen kiinnittyminen lajiin ja juoksulajien harrastaminen ovat pysyneet kohtalaisen hyvinä. Kenttälajien tilanne, erityisesti poikien ja miesten osalta, alkaa sitä vastoin olla tukala. Tavalla tai toisella vähintäänkin keskisuuriin kuntiin, miksei pieniinkin, pitäisi saada elvytetyksi yleisurheilun seuratoimintaa. Tämän sälyttämistä suurseuroille en pidä läheskään parhaana ratkaisuna. Maakuntien keskuskaupunkien kilpailussa yleisurheiluviestin vieminen kaikkiin kaupunginosiin on riittävä haaste kyseisille suurseuroille.

Urheilijoiden huonot askelmerkit ja kilpailusuoritusten videoanalyysit ihmetyttävät

Arvokilpailujen tuoreimmista havainnoistaan Pasanen ottaa esille pituushyppääjien ja kolmiloikkaajien noin ”puolentoista metrin” tarkkuuden askelmerkeissään. Havaintonsa selityksiksi hän ei osta normaalista poikkeavaa vauhtialustaa tai riskinottoa kahdeksan urheilijan finaaleissa – etenkin, kun sama ilmiö näytti vaivaavan karsintakilpailujakin.

Entistä SUL:n hyppyjen lajipäällikköä kummastuttava asia on myös SM-hallikilpailuissa nähty kolmiloikkaajien ja seiväshyppääjien pelaaminen vajailla vauhdeilla, 12 askeleesta lähtien.

Pasanen on jo pidempään ihmetellyt myös nykysääntöjen mahdollistamaa urheilijoiden ja valmentajien kilpailun aikaista kommunikointia. Joka ainoan suorituksen monisanainen videoanalysointi saa Artsin mukaan vuosikausia ammattimaisesti työskennelleet urheilijat ja valmentajat aika-ajoin näyttäytymään jopa uusavuttomilta.

– Tv-lähetyksiä katsellessa on tullut mieleen, kuinka Tapio Lehto jo 1950-luvulla opetti nuorempia kolmiloikkaajia lenkillä ollessaan katsomaan tien vierestä parin kolmenkymmenen metrin päästä kiven tai puun, jota kohti lähestyä tarkasti askelrytmiä tiivistäen. Lajiharjoituksissa hän kehotti hakemaan mielikuvaa, jossa loikkaajan vauhdin tulee olla maksimissaan metri lankun jälkeen, Pasanen sanoo.

– Pentti Karvonen korosti estejuoksijan vauhtiharjoituksia myös maastossa, missä opittiin vauhdin hidastumatta asettamaan askellus turvallisiin maastokohtiin. Penan mukaan estettä piti lähestyä aina vauhtia hidastamatta, tarvittaessa askelrytmiä tiivistäen, koska alas tullessa vauhti hidastuu joka tapauksessa. Rauli Pudas pelasi urheilijana taitavuudella, ja näyttää käyttävän samaa konseptia valmentajanakin, 30 metrin nopeustestissä aika vain parani, kun hän sai seipään käteensä.

– Rädyn Sepon vauhti näytti ”löntystelyltä”, tarkemmin katsottuna viimeisten vauhtiaskelten aikana hän kuitenkin sai ladatuksi tukijalkaan hirmuisen energian. Taitavat valmentajat keskittyvät suoritusten suuriin lainalaisuuksiin, kuten lantion optimaaliseen käyttöön sekä asentoon edessä ja ylhäällä missä tahansa yleisurheilulajissa, Pasanen arvioi yleisurheilun taitovaatimuksia, jotka ovat maltillisia esimerkiksi telinevoimisteluun verrattuna.

Pasanen lähettää merkkipäivänään lämpimät terveiset yleisurheiluyhteisölle ja kannustaa sen jäseniä pysymään ”talkoissa”. Lajissamme on edelleen valtaisa elinvoima, jonka vaaliminen juuri nyt on tärkeämpää kuin kenties koskaan.

Teksti: Jarmo Mäkelä

FAKTAA

Arto Pasanen on voimistelunopettaja, Helsingin yliopisto 1965, hän on toiminut opettajana Lahdessa1966–1973, SUL:n hyppylajien lajipäällikkönä 1973–1982, SVUL:n Lahden piirin piirijohtajana 1982–2001 ja piirinsä Tukiyhdistyksen sihteerinä 1982–2022.

Urheilun tilastointiharrastuksen ja tiedonkeruun Pasanen aloitti jo koulupoikana ja lahjoitti omistamansa 3650 urheilukirjan kokoelman Suomen urheiluopistolle 2008. Hän on lisäksi Lahden urheilutoimittajien kerhon perustajajäsen 1967.

Arvokilpailujen kuuluttajana Pasanen on toiminut yleisurheilun EM-kilpailuissa Helsingissä 1994 sekä MM-hiihdoissa Lahdessa 1978 ja 1989. SUL:n kuuluttajakouluttajana hän toimi 1996–1998.

Pasanen on Lahden Ahkeran jäsen vuodesta 1952, M20-sarjan Suomen mestari kymmenottelussa 1960 ja neljäs Kalevan kisoissa 1962. Hänen seiväsennätyksensä 405 on terässeiväskauden loppuvaiheesta 1961.