Antti Sainio kiritti Juho Venäläistä huippuvauhtiin

19-vuotiaiden miesten ratakierroksella nähtiin kunnon otatus, kun Tampereen Pyrinnön 400 metrin aituri Antti Sainio iski ensimmäistä kertaa yhteen Imatran Urheilijoiden komeetan Juho Venäläisen kanssa.

Venäläinen kurotti maaliviivalle niukasti ennen Sainiota ja sai loppuajan 47,30, mikä ei aivan riitä SUL:n asettamaan tulosrajaan Perun MM-kilpailuihin (46,94). Sainio ehti jo tuulettaa Venäläisen puolesta.

Katsoin maaliviivalla, että voittoaika alkaa 46:lla, itse SM-hopeaa kovalla ajalla 47,76 juossut Sainio ihmetteli.

Venäläinen ja Sainio ottivat itsestään kaikki irti ja lähtivät etsimään maaliintulon jälkeen roskakoria, sen verran huono olo molemmille tuli rajun vedon jälkeen.

Venäläisen isä ex-puolimaileri Timo Venäläinen kellotti 200 metrin väliajaksi 22,7.

Se oli suunnilleen samaa luokkaa kuin Vaasan Kalevan kisoissa, missä Juho Venäläinen pinkoi voittoajakseen 47,24.

Kalevan kisojenkaan jälkeen Juho Venäläinen ei ole löysäillyt, mutta on hakenut vauhtia alimatkoilta.

– Satanenkin kulki jo 10,62. Emme ole vetäneet lainkaan pitkiä happovetoja ja tehoja Kalevan kisojen jälkeen, Venäläinen kertoi.

Pieni takaportti Juho Venäläiselläkin on vielä Perun MM-kilpailuihin, jos sinne valitaan 4×100 metrin pikaviestijoukkue.

– Mikäli Perun-reissua ei tule, ei meidän maailma siihen kaadu. Ennätys nelosella on parantunut jo reilusti yli sekunnin, Timo Venäläinen sanaili.

Antti Sainio iloitsi omasta ennätyksestään (47,76) ja kertoi nelosen pätkänopeuden tekevän hyvää päämatkalle 400 metrin aitajuoksuun.

– Tarkoitus on kokeilla täällä Riihimäellä vielä 400 metrin aidoissa kamikaze-aloitusta. Tuuli takasuoralla hillitsi hieman vauhtia tänään, Sainio sanaili.

22-vuotiaiden miesten 400 metriä voitti Tampereen Pyrinnön Jaakko Linnus ajalla 47,92. Toiseksi tuli JKU:n Valtteri Keskinen, jonka aika oli 48,16. Kalevan kisojen hopeamitalisti Simeon Vorselman HKV:sta joutui Riihimäellä tyytymään pronssimitaliin.

Heikkonen voitti ennätyksellään 54,59

19-vuotiaiden naisten 400 metrillä HIFK:n Milla Heikkonen oli lopulta ylivoimainen voittoajalla 54,59, mikä on hänen henkilökohtainen ennätyksensä sileällä ratakierroksella.

– Tämä lupaa hyvää pitkiin aitoihin sunnuntaille. Tanskan PM-kisoissa urakoin kolme matkaa (100 m aj, 400 m aj, 400 m) ja se on hyvä rutistus ja valmistautumistreeni kohti Perun MM-kisoja. Palautuminen on tarkassa seurannassa, HIFK:n aituri tuumi.

Riihimäen SM-kakkonen Elle Ceder on myös lähdössä Peruun 800 metrin matkalle. Ratakiekan hopea irtosi Riihimäeltä ajalla 55,29.

– Sairastelin kesäkuussa koronan, mutta se on onneksi jo taakse jäänyttä elämää ja tunnen oloni terveeksi. Paras matkani on edelleen 800 metriä kuten ukillanikin (Keijo Ceder) ja nytkin huomasin, ettei lähtönopeus riitä, kun jäin nelosella telineisiin. 1500 metriäkin on tarkoitus juosta täällä ja Tanskan PM-kisoissa ohjelmassa on 800 metriä ja pitkä viesti, Olli Pulkkasen valmennettava tarinoi.

Kaksi ja puoli tuntia 400 metrin hopeamitalinsa jälkeen Ceder voitti Riihimäellä 1500 metrin taktiikkajuoksun ajalla 4.38,64 ennen Keravan Urheilijoiden Sini-Minea Saarikoskea.

Mattila 22-vuotiaiden mestari ajalla 54,55

22-vuotiaiden naisten 400 metrillä voitto meni Vammalan seudun Voiman Veera Mattilalle, joka ei silti ollut alkuunkaan tyytyväinen voittoaikaansa 54,55.

– Juoksin jo pari vuotta sitten tuollaisia aikoja. Varsinkin loppu tuli huonosti, Lappeenrannan Motonet GP:n loppusuoralla kaatunut Mattila totesi.

– Siellä jalat osui yhteen jonkun kanssa ja mätkähdin radalle. Kai tässä vielä Tampereen Motonetiin lähdetään, Mattila arvioi.

SM-hopeaa 22-vuotiaissa otti JKU:n Heidi Salminen vain 16 sadasosaa Mattilaa perässä. Salminen on vaihtanut valmentajaa ja tällä hetkellä hänelle ohjelmia tekee Viola Kleiser Itävallasta.

– Loppukesän ohjelmassa on Motonet GP-kisoja ja tarkoitus on käydä Itävallassa valmentajan luona, sunnuntaina 400 metrin aidat Riihimäellä juokseva Salminen kertoi.

(Rauno Ylönen. Kuvat: Jukka-Pekka Kankaanpää.)

 

RIIHIMÄKI 2.8.2024 22- ja 19-v. SM-kilpailut, 1. päivä

M22,

400 m: 1) Jaakko Linnus TP 47,92, 2) Valtteri Keskinen JKU 48,16, 3) Simeon Vorselman HKV 48,25, 4) Benjamin Lee HKV 49,08, 5) Sakari Vallius JoKa 49,29, 6) Oliver Enqvist SibVa 49,44.

1500 m: 1) Santtu Heikkinen LempKi 3.59,03, 2) Mikko Kauppinen ViéremKo 3.59,59, 3) Leonard Markén IFVOM 3.59,62, 4) Eero Helenius JKU 4.02,63, 5) Tuure Haapanen TuUL 4.04,18, 6) Matias Mononen LA 4.04,56.

110 m aj (1,4 m/s): 1) Konsta Kankainen TP 14,27, 2) Adrian Björkgren JakobstDr 14,85, 3) Ville Toivonen ÄhtärU 14,94, 4) Antti Pihlavisto HKV 15,14, 5) Leo Rautiainen KU-58 15,31, 6) Juuso Erkkilä LohtVe 15,67.

3000 m ej: 1) Oscar Nyholm BorgåAk 9.27,39, 2) Oskari Kangasniemi IkaalU 9.39,93, 3) Samuli Kero VammSV 9.55,74, 4) Otto Ruuskanen LUM 10.02,15.

5000 m kävely: 1) Jerry Jokinen TuUL 19.54,26, 2) Jonathan Ekberg EsboIF 21.34,83, 3) Rasmus Lerstrand VasaIS 22.02,93.

Korkeus: 1) Johan Grönroos SjuIF 201, 2) Teemu Laurikainen TP 198, 3) Oskari Henttinen TuUL 195, 4) Aleksi Savolainen TP 192, 5) Otso Mikkilä ImatrU 181.

Kuula: 1) Miika Lahtonen MynämIs 16,91, 2) Juho Suominen PiikKe 15,76, 3) Linus Nurminen TeuvRi 14,51, 4) Mico Ekman PiikKe 14,33.

M19,

400 m: 1) Juho Venäläinen ImatrU 47,30, 2) Antti Sainio TP 47,76, 3) Konsta Uuttera TP 49,02, 4) Riku Uusitalo TuUL 49,21, 5) Topi Timonen OP 49,58, 6) Lauri Takala SeinäjSU 50,21.

1500 m: 1) Joonatan Venäläinen ImatrU 3.57,53, 2) Eemeli Hirvonen JoKa 3.58,33, 3) Joona Heiskanen KU-58 3.58,74, 4) Sisu Moilanen TuUL 3.58,85, 5) Rasmus Laapas LA 4.01,30, 6) Veeti Savolainen KeravU 4.03,50.

110 m aj (99,1 cm, 0,9 m/s): 1) Rasmus Vehmaa LUM 13,73 (ae. 13,46), 2) Eetu Ylikunnari KuivasjAu 14,31, 3) Elliot Schmidt BorgåAk 14,39, 4) Lauri Kylmäpuro HKV 14,44, 5) Matias Tapanainen EspTa 14,81, 6) Eeli Mäkelä VantSa 15,03.

3000 m ej: 1) Kasper Biskop GamlakarlIF 9.46,73, 2) Lauri Nokkala LUM 9.59,19, 3) Ukko Ikonen VantSa 10.46,28.

5000 m kävely: 1) Oskari Matila KuortKu 25.04,60, 2) Kasperi Kemppainen EspTa 26.29,36, 3) Jussi Raudaskoski OP 28.00,81.

Korkeus: 1) Veikka Loikas PoYU 192, 2) Emil Granström VihdVi 189, 3) Tumi Siranko VantSa 183.

Kuula (6 kg): 1) Aatu Kangasniemi EspTa 19,66, 2) Paavo Puro SuolUho 17,15, 3) Pyry Selin LA 16,30, 4) Manu Kankaanniemi VammSV 15,93, 5) Joona Nieminen EspTa 15,82, 6) Benjamin Holmbäck IFÅsar 14,46.

N22,

400 m: 1) Veera Mattila VammSV 54,55, 2) Heidi Salminen JKU 54,71, 3) Aino Venäläinen ImatrU 56,60, 4) Laura Loponen LA 56,95, 5) Reetta Ryynänen JoKa 57,47, 6) Riika Tirkkonen JoKa 57,68.

1500 m: 1) Hannah Anderson HIFK 4.33,33, 2) Sini Rajaniemi LA 4.50,30, 3) Emma Ranta LempKi 4.52,07, 4) Ella Hulkki VasaIS 4.52,78, 5) Petriina Niininen TP 5.01,54, 6) Suvi Rantala HämTa 5.03,97.

100 m aj (1,7 m/s): 1) Vilma Mäki AlavuU 13,19, 2) Sonja Stång KuivasjAu 13,31, 3) Essi Vehmaa LUM 13,52, 4) Niina Karttunen SavRi 13,56, 5) Iida Verainen NouSu 13,92, 6) Emmi Valtonen TuUL 13,96.

3000 m ej: 1) Alisa Virtanen JKU 10.03,18, 2) Janette Vänttinen HKV 10.09,02, 3) Katariina Kärkkäinen IisVi 10.36,79, 4) Aino Tengvall RekolRa 11.43,51, 5) Katri Saavalainen SysmSi 11.53,86.

5000 m kävely: 1) Maria Antola LaitJy 24.36,86, 2) Anna Kokko KuivasjAu 26.04,51, 3) Chantelle Finne PedersFa 30.18,50.

Korkeus: 1-2) Venla Pulkkanen JKU & Johanna Nieminen JKU 177, 3) Lotta Putkiranta EspTa 164, 4) Henni Liimatta MaskKa 158, 5) Eveliina Lehtola OP 150.

Kiekko: 1) Enni Aula PudasjU 47,50, 2) Tuuli Kammonen MiKV 43,77, 3) Pinja Naula TuUL 42,52, 4) Venla Väliharju TP 42,07, 5) Siiri Elomaa HKV 40,65, 6) Aada Koppeli JKU 37,00.

Keihäs: 1) Vivian Suominen HIFK 50,14, 2) Siiri Elomaa HKV 49,29, 3) Emilia Karell SjuIF 47,15, 4) Emmi Hietanen HämTa 42,36, 5) Salla Koskimäki KaustPV 42,16, 6) Helmiina Kynnäs SaarijPu 41,00.

N19,

400 m: 1) Mila Heikkonen HIFK 54,69, 2) Elle Ceder HKV 55,29, 3) Emmi Savenius VehmaistU 55,34, 4) Ida Finell BorgåAk 57,04, 5) Noora Harju SeinäjSU 57,26, 6) Aava Lajunen VantSa 57,84.

1500 m: 1) Elle Ceder HKV 4.38,64, 2) Sini-Minea Saarikoski KeravU 4.41,35, 3) Pinja Laasanen SiilinjPo 4.43,03, 4) Anessa Kisner LimingNM 4.45,78, 5) Karoliina Olli TuUL 4.52,98, 6) Janette Mahkonen LUM 4.57,77.

100 m aj (1,4 m/s): 1) Siiri Siirtola HKV 13,28, 2) Essi Niskala KuivasjAu 13,84, 3) Meeri Riiali ImatrU 13,84, 4) Charlotte Kajander HIFK 14,12, 5) Lotta Metsärinta LaitJy 14,16, 6) Martta Valtonen EspTa 14,23.

3000 m ej: 1) Miina Kilpeläinen VU 11.10,34, 2) Alisa Emaldynova SalVil 11.18,10, 3) Linnea Kero TuUL 11.30,27, 4) Sofia Rinne LA 11.49,06, 5) Elsi Konstari KaipVi 12.00,49.

5000 m kävely: 1) Aliisa Kiiski KarhKa 26.14,32, 2) Heidi Vakkilainen VantSa 28.39,21, 3) Tuuli Murtoniemi NokU 28.57,84, 4) Aino Anttila NakkVire 29.44,89, 5) Emilia Ellä KalannVa 31.26,17, 6) Anna Tarasova VantSa 32.27,34.

Korkeus: 1) Aino Aalto VehmaistU 174, 2) Vilma Knutar GamlakarlIF 174, 3) Mia Känsäkangas GamlakarlIF 168, 4) Elizabeth Fogde MalaxIF 165, 5) Sofia Kokko MiKV 162, 6) Miina Turpeinen VesannU 150, 6) Essi Niinimäki LUM 150.

Kiekko: 1) Iiris Veijola HämTa 46,11, 2) Martta Laine ValkeakHa 45,64, 3) Aino Ikäheimo EspTa 44,10, 4) Pamela Rantala LittTU 42,82, 5) Hanna Lindberg Korsh5 41,86, 6) Vilma Kerälä HämTa 41,07.

Keihäs: 1) Rebecca Nelimarkka NakkVire 53,01, 2) Cecilia Österberg Korsh5 50,86, 3) Malin Karell SjuIF 49,33, 4) Erica Syrjälä TammRy 47,72, 5) Emilia Liljeqvist IFNykarl 43,36, 6) Ida Stoor Korsh5 43,23.

TÄYDELLISET TULOKSET:

RIIHIMÄKI 2.8.2024 22- ja 19-v. SM-kilpailut, 1. päivä

M22,

400 m: 1) Jaakko Linnus TP 47,92, 2) Valtteri Keskinen JKU 48,16, 3) Simeon Vorselman HKV 48,25, 4) Benjamin Lee HKV 49,08, 5) Sakari Vallius JoKa 49,29, 6) Oliver Enqvist SibVa 49,44, 7) Sebastian Nordberg NärpKr 49,52, 8) Atte Nevala KU-58 49,70, 9) Tomas Jatsko TapanilErä 50,03, 10) Miska Koponen VU 51,40, 11) Albert Vauhkonen LapinlVe 51,56, 12) Eino Perämaa TP 52,99, 13) Daniel Keane LA 54,55, Eemeli Mäntylä PoTa hylättiin.

Eräkohtaiset tulokset:

  1. erä: 1) Oliver Enqvist SibVa 49,44, 2) Sebastian Nordberg NärpKr 49,52, 3) Tomas Jatsko TapanilErä 50,03, 4) Albert Vauhkonen LapinlVe 51,56, 5) Eino Perämaa TP 52,99, 6) Daniel Keane LA 54,55.
  2. erä: 1) Jaakko Linnus TP 47,92, 2) Valtteri Keskinen JKU 48,16, 3) Simeon Vorselman HKV 48,25, 4) Benjamin Lee HKV 49,08, 5) Sakari Vallius JoKa 49,29, 6) Atte Nevala KU-58 49,70, 7) Miska Koponen VU 51,40, Eemeli Mäntylä PoTa hylättiin.

1500 m: 1) Santtu Heikkinen LempKi 3.59,03, 2) Mikko Kauppinen ViéremKo 3.59,59, 3) Leonard Markén IFVOM 3.59,62, 4) Eero Helenius JKU 4.02,63, 5) Tuure Haapanen TuUL 4.04,18, 6) Matias Mononen LA 4.04,56, 7) Rasmus Krogell KU-58 4.04,68, 8) Aarni Eijs SalVil 4.05,35, 9) Muhammad Ali HIFK 4.06,56, 10) Martti Majuri LUM 4.07,54, 11) Elias Virtanen HauhSi 4.08,58, 12) Onni Mäkelä GamlakarlIF 4.09,96, 13) Saku Miettinen LUM 4.10,27, 14) Niklas Moilanen KuivasjAu 4.12,11, 15) Pyry Suojanen TuUL 4.28,44, 16) Jibriil Roble VU 4.43,03.

110 m aj (1,4 m/s): 1) Konsta Kankainen TP 14,27, 2) Adrian Björkgren JakobstDr 14,85, 3) Ville Toivonen ÄhtärU 14,94, 4) Antti Pihlavisto HKV 15,14, 5) Leo Rautiainen KU-58 15,31, 6) Juuso Erkkilä LohtVe 15,67, Ville Kyrönlahti KangasnKa hylättiin, Aapo Nikkola HKV keskeytti.

3000 m ej: 1) Oscar Nyholm BorgåAk 9.27,39, 2) Oskari Kangasniemi IkaalU 9.39,93, 3) Samuli Kero VammSV 9.55,74, 4) Otto Ruuskanen LUM 10.02,15, Kasper Lindeberg LA keskeytti.

5000 m kävely: 1) Jerry Jokinen TuUL 19.54,26, 2) Jonathan Ekberg EsboIF 21.34,83, 3) Rasmus Lerstrand VasaIS 22.02,93.

Korkeus: 1) Johan Grönroos SjuIF 201, 2) Teemu Laurikainen TP 198, 3) Oskari Henttinen TuUL 195, 4) Aleksi Savolainen TP 192, 5) Otso Mikkilä ImatrU 181.

Kuula: 1) Miika Lahtonen MynämIs 16,91, 2) Juho Suominen PiikKe 15,76, 3) Linus Nurminen TeuvRi 14,51, 4) Mico Ekman PiikKe 14,33.

M19,

400 m: 1) Juho Venäläinen ImatrU 47,30, 2) Antti Sainio TP 47,76, 3) Konsta Uuttera TP 49,02, 4) Riku Uusitalo TuUL 49,21, 5) Topi Timonen OP 49,58, 6) Lauri Takala SeinäjSU 50,21, 7) Viljami Lestinen HKV 50,49, 8) Niko Myllynen TuWe 51,15, 9) Luka Veselinovic EspTa 51,30, 10) Aapo Reinikainen HKV 51,30, 11) Joni Haapalainen TP 51,82, 12) Aleksi Jokela TammRy 51,94, 13) Paul Matthelié EsboIF 52,94, 14) Aatu Pohjonen LUM 53,12, 15) Hugo Hyppönen ImatrU 53,70, 16) Tommi Kaivola TP 53,96, 17) Alex Brofelt KUYU 54,40, 18) Otso Luodeslampi LempKi 55,06, 19) Noah Sjöblom Korsh5 55,56, 20) Saku Koukku LUM 55,90.

Eräkohtaiset tulokset:

  1. erä: 1) Tommi Kaivola TP 53,96, 2) Otso Luodeslampi LempKi 55,06, 3) Noah Sjöblom Korsh5 55,56, 4) Saku Koukku LUM 55,90.
  2. erä: 1) Niko Myllynen TuWe 51,15, 2) Aapo Reinikainen HKV 51,30, 3) Joni Haapalainen TP 51,82, 4) Aleksi Jokela TammRy 51,94, 5) Paul Matthelié EsboIF 52,94, 6) Aatu Pohjonen LUM 53,12, 7) Hugo Hyppönen ImatrU 53,70, 8) Alex Brofelt KUYU 54,40.
  3. erä: 1) Juho Venäläinen ImatrU 47,30, 2) Antti Sainio TP 47,76, 3) Konsta Uuttera TP 49,02, 4) Riku Uusitalo TuUL 49,21, 5) Topi Timonen OP 49,58, 6) Lauri Takala SeinäjSU 50,21, 7) Viljami Lestinen HKV 50,49, 8) Luka Veselinovic EspTa 51,30.

1500 m: 1) Joonatan Venäläinen ImatrU 3.57,53, 2) Eemeli Hirvonen JoKa 3.58,33, 3) Joona Heiskanen KU-58 3.58,74, 4) Sisu Moilanen TuUL 3.58,85, 5) Rasmus Laapas LA 4.01,30, 6) Veeti Savolainen KeravU 4.03,50, 7) Santtu Heiskanen KU-58 4.04,67, 8) Valtteri Partanen LA 4.05,68, 9) Luukas Kontro JKU 4.06,40, 10) Mikaïl Uusipere EspTa 4.07,08, 11) Elmo Ylä-Kotola KarhKa 4.09,04, 12) Henri Säisä IisVi 4.13,19, 13) Leevi Holmström LA 4.16,99, 14) Anssi Mustonen KoivistKip 4.21,91, 15) Ville Korhonen KU-58 4.42,88, 16) William Forstén EsboIF 4.47,00.

110 m aj (99,1 cm, 0,9 m/s): 1) Rasmus Vehmaa LUM 13,73, 2) Eetu Ylikunnari KuivasjAu 14,31, 3) Elliot Schmidt BorgåAk 14,39, 4) Lauri Kylmäpuro HKV 14,44, 5) Matias Tapanainen EspTa 14,81, 6) Eeli Mäkelä VantSa 15,03, 7) Niklas Piirainen LempKi 15,05, 8) Eelis Kuusjärvi LempKi 15,15

  1. alkuerä (0,1 m/s): 1) Lauri Kylmäpuro HKV 14,80, 2) Elliot Schmidt BorgåAk 14,82, 3) Eelis Kuusjärvi LempKi 14,96, 4) Olavi Halonen HyvinkSU 15,54.
  2. alkuerä (1,3 m/s): 1) Rasmus Vehmaa LUM 13,46, 2) Matias Tapanainen EspTa 14,58, 3) Eeli Mäkelä VantSa 14,81, 4) Eetu Ylikunnari KuivasjAu 14,85, 5) Niklas Piirainen LempKi 15,24.

3000 m ej: 1) Kasper Biskop GamlakarlIF 9.46,73, 2) Lauri Nokkala LUM 9.59,19, 3) Ukko Ikonen VantSa 10.46,28, 4) Aleksi Karvo VantSa 12.13,57.

5000 m kävely: 1) Oskari Matila KuortKu 25.04,60, 2) Kasperi Kemppainen EspTa 26.29,36, 3) Jussi Raudaskoski OP 28.00,81, Pekka Peltola EsboIF hylättiin.

Korkeus: 1) Veikka Loikas PoYU 192, 2) Emil Granström VihdVi 189, 3) Tumi Siranko VantSa 183, 4) Eelis Harjunmaa TP 177.

Kuula (6 kg): 1) Aatu Kangasniemi EspTa 19,66, 2) Paavo Puro SuolUho 17,15, 3) Pyry Selin LA 16,30, 4) Manu Kankaanniemi VammSV 15,93, 5) Joona Nieminen EspTa 15,82, 6) Benjamin Holmbäck IFÅsar 14,46, 7) Matias Viikilä SaarijPu 13,33, 8) Veeti Paavola SiilinjPo 12,88, Simon Björklöf IFRaseb ilman tulosta.

N22,

400 m: 1) Veera Mattila VammSV 54,55, 2) Heidi Salminen JKU 54,71, 3) Aino Venäläinen ImatrU 56,60, 4) Laura Loponen LA 56,95, 5) Reetta Ryynänen JoKa 57,47, 6) Riika Tirkkonen JoKa 57,68, 7) Sini Karjalainen IisVi 58,65, 8) Veera Häkkinen JoKa 59,18, 9) Olivia Ettanen JKU 59,94, 10) Ada Varvio TP 61,10, 11) Jenni Kiminkinen JKU 62,90, 12) Mila Peltoniemi KuopRe 64,32, 13) Ada Koskelainen TuUL 69,74.

Eräkohtaiset tulokset:

  1. erä: 1) Sini Karjalainen IisVi 58,65, 2) Ada Varvio TP 61,10, 3) Jenni Kiminkinen JKU 62,90, 4) Mila Peltoniemi KuopRe 64,32, 5) Ada Koskelainen TuUL 69,74.
  2. erä: 1) Veera Mattila VammSV 54,55, 2) Heidi Salminen JKU 54,71, 3) Aino Venäläinen ImatrU 56,60, 4) Laura Loponen LA 56,95, 5) Reetta Ryynänen JoKa 57,47, 6) Riika Tirkkonen JoKa 57,68, 7) Veera Häkkinen JoKa 59,18, 8) Olivia Ettanen JKU 59,94.

1500 m: 1) Hannah Anderson HIFK 4.33,33, 2) Sini Rajaniemi LA 4.50,30, 3) Emma Ranta LempKi 4.52,07, 4) Ella Hulkki VasaIS 4.52,78, 5) Petriina Niininen TP 5.01,54, 6) Suvi Rantala HämTa 5.03,97, 7) Fiia Kajula RaisKu 5.04,23, 8) Ida Heikkinen KarhU 5.54,42.

100 m aj (1,7 m/s): 1) Vilma Mäki AlavuU 13,19, 2) Sonja Stång KuivasjAu 13,31, 3) Essi Vehmaa LUM 13,52, 4) Niina Karttunen SavRi 13,56, 5) Iida Verainen NouSu 13,92, 6) Emmi Valtonen TuUL 13,96, 7) Laura Koivukoski EurajVe 14,25, 8) Vilma Väliharju TP 14,27

  1. alkuerä (1,2 m/s): 1) Vilma Mäki AlavuU 13,28, 2) Essi Vehmaa LUM 13,51, 3) Iida Verainen NouSu 14,04, 4) Vilma Väliharju TP 14,19, 5) Wilma Jungar EsboIF 14,46, 6) Anna Pyykkö LUM 14,76, 7) Edit Nurminen TuUL 14,96
  2. alkuerä (0,3 m/s): 1) Sonja Stång KuivasjAu 13,36, 2) Niina Karttunen SavRi 13,50, 3) Emmi Valtonen TuUL 14,07, 4) Laura Koivukoski EurajVe 14,32, 5) Eveliina Lehtola OP 14,48, 6) Milja Mahlavuori LUM 14,61, 7) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 15,01.

3000 m ej: 1) Alisa Virtanen JKU 10.03,18, 2) Janette Vänttinen HKV 10.09,02, 3) Katariina Kärkkäinen IisVi 10.36,79, 4) Aino Tengvall RekolRa 11.43,51, 5) Katri Saavalainen SysmSi 11.53,86, Sini Rajaniemi LA keskeytti.

5000 m kävely: 1) Maria Antola LaitJy 24.36,86, 2) Anna Kokko KuivasjAu 26.04,51, 3) Chantelle Finne PedersFa 30.18,50.

Korkeus: 1-2) Venla Pulkkanen JKU & Johanna Nieminen JKU 177, 3) Lotta Putkiranta EspTa 164, 4) Henni Liimatta MaskKa 158, 5) Eveliina Lehtola OP 150.

Pituus, karsinta: 1) Saana Peura TervolTe 586, 2) Nea Lento TP 574, 3) Ilona Saarikunnas LA 556, 4) Venla Väliharju TP 555, 5) Sonja Jääskeläinen KarstKi 553, 6) Helmi Laine SavRi 551, 7) Milja Mahlavuori LUM 551, 8) Emmi Valtonen TuUL 548, 9) Wilma Jungar EsboIF 545, 10) Neea Käyhkö SavRi 543, 11) Meeri Elomaa SeinäjSU 543, 12) Sofia Ylinen JKU 535, 13) Petra Väkeväinen LappajVe 526, 14) Piia Kalliomäki LUM 525, 15) Janika Jokinen TU-38 521, 16) Anna Pyykkö LUM 519, 17) Essi Melender TuUL 513, 18) Amanda Kulju JKU 513, 19) Johanna Nieminen JKU 507, 20) Eeva Kari TP 500, 21) Andrea Rönnskär PedersFa 499, 22) Jutta Heino KarkkPo 494, 23) Henna Kaunistola TuUL 308, Emmi Hietanen HämTa & Gisela Bergström BorgåAk ilman tulosta.

Kiekko: 1) Enni Aula PudasjU 47,50, 2) Tuuli Kammonen MiKV 43,77, 3) Pinja Naula TuUL 42,52, 4) Venla Väliharju TP 42,07, 5) Siiri Elomaa HKV 40,65, 6) Aada Koppeli JKU 37,00, 7) Lyydia Herrala TöysVe 36,73, 8) Ida Cardona KUYU 35,02, 9) Elina Männikkö KuivasjAu 30,79.

Keihäs: 1) Vivian Suominen HIFK 50,14, 2) Siiri Elomaa HKV 49,29, 3) Emilia Karell SjuIF 47,15, 4) Emmi Hietanen HämTa 42,36, 5) Salla Koskimäki KaustPV 42,16, 6) Helmiina Kynnäs SaarijPu 41,00, 7) Saga Kurunmäki LehtimJy 40,30, 8) Siiri Nikula KUYU 39,30, 9) Jutta Heino KarkkPo 33,11.

N19,

400 m: 1) Mila Heikkonen HIFK 54,69, 2) Elle Ceder HKV 55,29, 3) Emmi Savenius VehmaistU 55,34, 4) Ida Finell BorgåAk 57,04, 5) Noora Harju SeinäjSU 57,26, 6) Aava Lajunen VantSa 57,84, 7) Teresa Perttilä HIFK 58,41, 8) Nea Savolainen MaaningMa 58,83, 9) Polina Petrova KeravU 58,84, 10) Safi Kalala KeravU 58,92, 11) Mathilda Silfver IFRaseb 59,05, 12) Emilia Jalonen KankaanpSL 59,61, 13) Nea Hassila JakobstDr 59,91, 14) Elma Hannikainen HKV 61,79, 15) Terhi Vehko HKV 62,20, 16) Ella Westerlund EsboIF 62,34, 17) Carmen Vaha HKV 63,35, 18) Sara Parviainen NurmijYU 63,59, 19) Helmi Haavisto NokU 64,54, 20) Ella Huuskonen SeinäjSU 64,55, 21) Anna Lukkarila KannUra 64,68, 22) Liinu Järvinen AlajAn 65,90, 23) Selma Keskikiikonen VammSV 67,29, 24) Nora Korelin HKV 67,56, 25) Julia Franzén SibVa 67,72, 26) Sara Forsström EspTa 69,36, 27) Pinja Hiukka LempKi 81,74.

Eräkohtaiset tulokset:

  1. erä: 1) Carmen Vaha HKV 63,35, 2) Liinu Järvinen AlajAn 65,90, 3) Selma Keskikiikonen VammSV 67,29, 4) Nora Korelin HKV 67,56, 5) Sara Forsström EspTa 69,36, 6) Pinja Hiukka LempKi 81,74.
  2. erä: 1) Terhi Vehko HKV 62,20, 2) Ella Westerlund EsboIF 62,34, 3) Sara Parviainen NurmijYU 63,59, 4) Helmi Haavisto NokU 64,54, 5) Ella Huuskonen SeinäjSU 64,55, 6) Anna Lukkarila KannUra 64,68, 7) Julia Franzén SibVa 67,72.
  3. erä: 1) Aava Lajunen VantSa 57,84, 2) Nea Savolainen MaaningMa 58,83, 3) Polina Petrova KeravU 58,84, 4) Emilia Jalonen KankaanpSL 59,61, 5) Nea Hassila JakobstDr 59,91, 6) Elma Hannikainen HKV 61,79.
  4. erä: 1) Mila Heikkonen HIFK 54,69, 2) Elle Ceder HKV 55,29, 3) Emmi Savenius VehmaistU 55,34, 4) Ida Finell BorgåAk 57,04, 5) Noora Harju SeinäjSU 57,26, 6) Teresa Perttilä HIFK 58,41, 7) Safi Kalala KeravU 58,92, 8) Mathilda Silfver IFRaseb 59,05.

1500 m: 1) Elle Ceder HKV 4.38,64, 2) Sini-Minea Saarikoski KeravU 4.41,35, 3) Pinja Laasanen SiilinjPo 4.43,03, 4) Anessa Kisner LimingNM 4.45,78, 5) Karoliina Olli TuUL 4.52,98, 6) Janette Mahkonen LUM 4.57,77, 7) Saara Jantunen LUM 4.57,93, 8) Aleksandra Huhtala EurajVe 5.00,69, 9) Sofia Rinne EspTa 5.16,94, 10) Ilona Takala AlajAn 5.17,83, 11) Aura Lehtonen JoKa 5.21,49, 12) Roosa Heikkinen KarhU 5.27,32, 13) Veera Westerlund KarhKa 5.28,95, 14) Frida Kilpiäinen VeitsilKV 5.30,02.

100 m aj (1,4 m/s): 1) Siiri Siirtola HKV 13,28, 2) Essi Niskala KuivasjAu 13,84, 3) Meeri Riiali ImatrU 13,84, 4) Charlotte Kajander HIFK 14,12, 5) Lotta Metsärinta LaitJy 14,16, 6) Martta Valtonen EspTa 14,23, 7) Saima Kossa SauvU 14,48, 8) Siiri-Sofia Kihlman JKU 15,07

  1. alkuerä (1,6 m/s): 1) Siiri Siirtola HKV 13,33, 2) Charlotte Kajander HIFK 14,04, 3) Martta Valtonen EspTa 14,05, 4) Saima Kossa SauvU 14,50, 5) Siiri-Sofia Kihlman JKU 14,96, 6) Anna-Sofia Orajärvi KuivasjAu 15,91, 7) Moona Heikkinen JKU 16,55
  2. alkuerä (1,0 m/s): 1) Essi Niskala KuivasjAu 13,84, 2) Meeri Riiali ImatrU 14,03, 3) Lotta Metsärinta LaitJy 14,21, 4) Iida Kujanpää TP 14,97, 5) Eevi Ylitalo JKU 15,50, 6) Saga Koppeli JKU 16,66.

3000 m ej: 1) Miina Kilpeläinen VU 11.10,34, 2) Alisa Emaldynova SalVil 11.18,10, 3) Linnea Kero TuUL 11.30,27, 4) Sofia Rinne LA 11.49,06, 5) Elsi Konstari KaipVi 12.00,49.

5000 m kävely: 1) Aliisa Kiiski KarhKa 26.14,32, 2) Heidi Vakkilainen VantSa 28.39,21, 3) Tuuli Murtoniemi NokU 28.57,84, 4) Aino Anttila NakkVire 29.44,89, 5) Emilia Ellä KalannVa 31.26,17, 6) Anna Tarasova VantSa 32.27,34, 7) Olga Tarasova VantSa 32.30,74.

Korkeus: 1) Aino Aalto VehmaistU 174, 2) Vilma Knutar GamlakarlIF 174, 3) Mia Känsäkangas GamlakarlIF 168, 4) Elizabeth Fogde MalaxIF 165, 5) Sofia Kokko MiKV 162, 6) Miina Turpeinen VesannU 150, 6) Essi Niinimäki LUM 150.

Pituus, karsinta: 1) Minja Kurtti OP 558, 2) Noora Salmi JKU 550, 3) Saima Kossa SauvU 547, 4) Meeri Riiali ImatrU 545, 5) Elizabeth Fogde MalaxIF 540, 6) Olivia Veneskoski OP 539, 7) Aada Äikäs MiKV 534, 8) Oona Kokko TP 532, 9) Monamaria Pyhältö TP 528, 10) Veera Ketonen IlmajKi 526, 11) Jenni Sormunen IkaalU 521, 12) Evita Santala HKV 519, 13) Susanna Kivioja IlmajKi 517, 14) Sara-Sofia Hyvönen JoKa 516, 15) Tuuli Kiviniemi PorvU 513, 16) Vilma Rönnemaa LiePa 508, 17) Neea Nummi KiukaistKi 508, 18) Jemina Herranen KuopRe 504, 19) Anne-Karin Kilkki LUM 502, 20) Iida Kujanpää TP 501, 21) Saga Koppeli JKU 495, 22) Iines Peltonen LUM 495, 23) Roosa Myllymäki TP 493, 24) Senni Ohra-Aho KangasnKa 491, 25) Elin Jakobsson JakobstDr 488, 26) Vilma Honkonen JKU 485, 27) Mea Toivonen UKK 481, 28) Viivi Syväoja JoKa 478, 29) Kiira Kiiskinen JoKa 472, 30) Oona Kareinen JoKa 469, 31) Veera Mikkonen KirkkonU 457, 32) Moona Virtanen HyvinkSU 430, Emilia Rättö HämTa ilman tulosta.

Kiekko: 1) Iiris Veijola HämTa 46,11, 2) Martta Laine ValkeakHa 45,64, 3) Aino Ikäheimo EspTa 44,10, 4) Pamela Rantala LittTU 42,82, 5) Hanna Lindberg Korsh5 41,86, 6) Vilma Kerälä HämTa 41,07, 7) Sanni-Maria Mäkelä NoormNo 39,72, 8) Siiri Pein KankaanpSL 38,35, 9) Mea Toivonen UKK 37,87, 10) Veera Kapiainen MiKV 36,18, 11) Pinja Nieminen PoYU 35,66, 12) Rania Toivonen UKK 34,21, 13) Elli Seppänen KauhWi 32,80, 14) Essi Ilomäki TP 30,00, 15) Emilia Österberg IFVOM 28,71, Jenna Vakkilainen VantSa ilman tulosta.

Keihäs: 1) Rebecca Nelimarkka NakkVire 53,01, 2) Cecilia Österberg Korsh5 50,86, 3) Malin Karell SjuIF 49,33, 4) Erica Syrjälä TammRy 47,72, 5) Emilia Liljeqvist IFNykarl 43,36, 6) Ida Stoor Korsh5 43,23, 7) Lumia Laakso HKV 41,58, 8) Ira Hirvonen JoKa 40,42, 9) Jenna Vakkilainen VantSa 38,58, 10) Aino Aalto VehmaistU 37,22, 11) Hertta Turja LaihLu 36,87, 12) Madelén Penttinen IFVOM 33,77.