Yksi suomalaisen yleisurheilun 1970-luvun nousun ylösrakentaja, monitaitoinen valmentaja, kouluttaja ja materiaalin tuottaja Antero Laiho menehtyi kotikaupungissaan Oulussa pitkällisen sairauden murtamana keskiviikkona 22.4.2015.

Ylitorniolla syntynyt Antero Laiho varttui nuorukaiseksi Torniossa. Urheilu eri muodoissaan oli sotien jälkeen lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneiden kärkiharrastus. Anterolle Tornion Pyry tarjosi yleisurheilun, jossa useita lajeja harrastanut nuorukainen ylsi pisimmälle seiväshyppääjänä noteeraten tuloksen 395. Sarjatason jalkapalloa hän pelasi Tornion Pallo 47:ssa ja talvisin jääpalloa sekä Tornion Pallo-Veikoissa että pääsarjatasolla Veitsiluodon Vastuksessa.

Ammattiopinnot Antero suoritti Oulun Opettajakorkeakoulussa, jossa opiskelukavereina 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla olivat mm. Juha Väätäinen ja Jussi Saarela. Vuonna 1967 opettaja Laihon matka jatkui Keski-Suomeen, aluksi Jyväskylään, jossa opettajapariskunta (Aino-vaimo löytyi Oulun opiskelupiireistä) rakensi perhettään ja vietti koko työuransa Uuraisten kunnassa asuen. Jyväskylän Yliopistossa Antero täydensi ammattiopintojaan sekä työn ohessa että vuoden 1974 virkavapauden myötä liikunnanopettajan ja rehtorin pätevyyteen.

Innostunut ja osaava pedagogi oli noteerattu myös Suomen Urheiluliitossa, jossa uudistettiin organisaatiota ja rakennettiin ”70-luvun ihmettä”. Anteron ensimmäinen SUL-vakanssi oli Keski-Suomen piirivalmentaja, joka vuonna 1970 muuttui koko välisuomen kattaneeksi (seitsemän piiriä Pohjois-Karjalasta Satakuntaan) nuorisovalmentajan tehtäväksi.

Vuosiksi 1972-1973 innovatiivinen ja idearikas valmentaja komennettiin ryminällä päätään nostavan naisten maajoukkueen vastuuvalmentajaksi. SUL:n uudelleen organisoituminen oli saatettu loppuun ja uuden aluejaon myötä Antero palasi vetämään lounaista aluetta aluepäällikkönä. Viimeisen SUL-pestinsä koko yleisurheilun hallinnut ja moniotteluihin mieltynyt valmentaja teki moniotteluiden lajipäällikkönä 1980-1983, mihin aikaan etenkin kymmenottelun kärki ja taso olivat korkeat (Lahti, Kanerva, Jokinen, Sundell, Lax…).

Loput 2000-luvun puolelle yltäneestä työurastaan Antero teki Uuraisten kunnan koulutoimessa yläasteen rehtorina käväisten toki 1990-luvulla vuoden verran Kuhmoisten kunnan urheilu-, nuoriso- ja kulttuuritoimen vastuuvirkamiehenä.

Kaikkien SUL:n työtehtävien ohessa Anterolla oli hyvin aktiivinen ote myös henkilökohtaiseen valmennukseen. Hänen kärkivalmennettavistaan mainittakoon Kouvolan Urheilijoiden kymmenottelija Esa Jokinen, joka otteli vuonna 1980 ennätyksekseen Lappeenrannan Kalevan kisoissa 7868 sekä saavutti samana vuonna yhdeksännen sijan Moskovan olympiakisoissa (7793). Naisurheilijoista Anteron kärkisuojatti oli Toivakan Rivakan monipuolinen Ritva Metso, joka sekä kuulantyöntäjänä että keihäänheittäjänä nousi kansainväliselle tulostasolle (17.26 / 1975 & 57.26 /1978). Vuosina 1971-1978 Ritva edusti Suomea peräti 39 maaottelussa.

Anteron laaja sivistyneisyys auttoi häntä näkemään myös senttien ja sekuntien sekä valmennuksen nyanssien ulkopuolelle. Voimakas aatteellisuus ja arvopohja kuvastui muun muassa hänen perustamassaan Keski-Suomen yleisurheiluvalmentajien kerhossa, jonka puitteissa perustaja itse, Into Turvanen, Veli Vilkkilä, Ilpo Vihari, Matti Kumpulainen, Seppo Siitonen, Vilho Vehviläinen, Mauri Jormakka, Matti Koppeli, Matti Haapoja ja kumppanit edistivät piirin yleisurheilua merkittävästi hyvinkin neljännesvuosisadan ajan.

”Antero oli työssään hyvin pedantti ja samalla idearikas. Esimerkiksi yleisurheilun moninaisen koulutusmateriaalin tuottajana hän oli hyvin taitava. Antero kuvasi, käsikirjoitti ja tuotti liiton ensimmäiset kasimilliset liikkuvan kuvan lajimateriaalit, minkä myötä annoimme hänelle lempinimen Uuraisten Donner. Anteron toimittama yleisurheilukoulujen malliharjoitusten käsikirja, yleisurheilun tietolaari olisi ajantasainen oppimateriaali tämänkin päivän lasten liikuttamiseksi yleisurheilun keinoin”, Into Turvanen muistelee kollegaansa ja ystäväänsä lämmöllä ja suurella kunnioituksella.

”Antero oli suuri persoona, jossa opin tuntemaan useampia ulottuvuuksia, ripauksen boheemiuttakin. Esimerkkeinä Anteron pitämät luennot ja oppitunnit tai johtamat opetusharjoitukset alkoivat ja päättyivät aina sekunnilleen ja ne vietiin läpi tunnollisesti ja tarkkoihin suunnitelmiin perustuen. Toisaalta hänen autostaan pakoputki tai helmapelti saattoi repsottaa hankalastikin – se ei miestä haitannut kunhan autolla pääsi liikkumaan. Hänen elämänasenteessaan ja kyvyssään elää stressistä vapaana oli paljon ihailtavaa”, Jussi Saarela kuvailee ystäväänsä sekä opiskelu- ja työkaveriaan.

”Pitkäaikainen laitoshoito ja isän heikkenevä yleiskunto kuormittivat henkisesti myös meitä omaisia. Viimeinen sana, jonka kuulin häneltä oli urheilu – isän oli aika siirtyä taivaan moniottelukentille”, luonnehtii Anteron poika Mikko Laiho isän viimevaiheita.

Yleisurheiluväki kunnioittaa Antero Laihon valoisaa muistoa, lukuisat kädenjälkesi yleisurheiluun velvoittavat lajin nykytekijöitä.

Jarmo Mäkelä