Aino Pulkkinen, Mette Baas ja Jessica Kähärä juoksivat Jyväskylässä ennätyksensä – Eljas Aalto palasi 400 metrille

Naisten 200 metrin juoksu Jyväskylän kansallisissa kilpailuissa keskiviikkoiltana oli erittäin hyvävauhtinen. Sen voitti järjestävän seuran Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen uudella ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 23,28.

Pulkkinen paransi omaa viimekesäistä ennätystään 0,08 sekuntia. Toiseksi sijoittui 400 metrin juoksun Suomen mestari Mette Baas Joensuun Katajasta. Hänkin sivusi omaa ennätystään 23,56.

Kolmanneksi sijoittui B-erän voittanut Mikkelin Kilpa-Veikkojen monilahjakkuus Jessica Kähärä, joka viimeksi oli kilpaillut 200 metrin juoksussa seitsemän vuotta sitten. Useissa hyppylajeissa menestystä niittänyt Kähärä paransi omaa ennätystään valtavasti 25,86:sta aikaan 24,18.

Selkävaivoistaan toipunut Sibbo-Vargarnan Eljas Aalto kilpaili 400 metrin matkalla ensi kerran kahteen vuoteen ja voitti kilpailun mainiolla ajalla 47,44. Se on miesten vuositilaston kolmanneksi paras aika Samuel Purolan ja Juho Venäläisen jälkeen.

Naisten 400 metrillä Vammalan seudun Voiman Veera Mattila oli ylivoimainen kelpo ajalla 54,49.

Miesten 100 metriä voitti Nurnijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen ajalla 10,60. Olympia-aituri Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijoista hävisi Lehtoselle 0,02 sekuntia.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

JYVÄSKYLÄ 14.8.2024 Harjucup

(Lämpötila 22-24 °C.)

Miehet,

100 m (1,0 m/s): 1) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,60, 2) Elmo Lakka JKU 10,62, 3) Arttu Peltola JKU 10,78, 4) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,87, 5) Alexander Björkgren JakobstDr 10,97, 6) Rasmus Lehikoinen PolvijU 10,98, 7) Akseli Eskelinen LUM 11,12 (B-erän voittaja, 1,2 m/s), 8) Juuso Peltola JKU 11,25.

200 m (0,6 m/s): 1) Alexander Björkgren 22,03, 2) Lehikoinen 22,08, 3) Lehto 22,21, 4) Eskelinen 22,49, 5) Sebastian Nordberg NärpKr 22,65 … 18) Reijo Vauhkonen 73 JKU 29,02 (0,6 m/s), 20) Heikki Pesonen 76 JKU 30,12 (0,6 m/s).

400 m: 1) Eljas Aalto SibVa 47,44, 2) Konsta Alatupa JKU 48,24, 3) Teemu Mälkiä LA 50,84.

800 m: 1) Eemeli Välimäki NoormNo 1.53,43 (ent. ennätys 1.59,99 -15), 2) Luukas Kontro JKU 1.56,92.

10000 m: 1) Eden Kotilainen MiKV 32.12,41, 2) Ville Viitakoski MiKV 33.28,78, 3) Antti Hyttinen VaajakKu 33.53,38.

110 m aj (1,0 m/s): 1) Konsta Kankainen TP 14,25, 2) Juuso Peltola 14,69, 3) Matias Komi SibVa 14,77, 4) Adrian Björkgren JakobstDr 14,87, 5) Joni Järvinen LA 14,88.

Pituus: 1) Joona Luotonen SibVa 697 (0,2 m/s), 2) Julius Toivola JKU 684, 3) Topi Taskinen MiKV 671.

Kuula: 1) Panu Tirkkonen KeitKu 16,29.

Kuula, luokka 33: 1) Petri Tarvainen JKU 6,21.

Kuula, luokka 34: 1) Hennadii Klimow JKU (Ukraina) 13,40.

Keihäs (700 g): 1) Aleksi Kinnunen SuolUrho 59,41, 2) Leevi Kumpumäki JKU 56,03.

Keihäs, luokka 33: 1) Petri Tarvainen JKU 15,30, 2) Marko Autio JKU 12,85.

Naiset,

100 m (-0,4 m/s): 1) Riika Tirkkonen JoKa 12,14, 2) Essi Vehmaa LUM 12,20, 3) Hilma Kinnunen JKU 12,28 … 17) Kati Oikarinen 63 HKV 14,78 (1,3 m/s).

200 m (1,1 m/s): 1) Aino Pulkkinen JKU 23,28, 2) Mette Baas JKU 23,56, 3) Jessica Kähärä MiKV 24,18 (B-erän voittaja, 1,1 m/s), 4) Emma Tainio PaimU 24,29, 5) Nea Mattila HIFK 24,43, 6-7) Tirkkonen & Vilma Knutar GamlakarlIF 24,77, 8) Vehmaa 25,20, 9) Ella Nourrisson EspTa 25,53, 10) Kinnunen 25,57, 11) Taru Väisänen OP 25,69, 12) Pinja Heinonen JKU 25,86, 13) Nea Savolainen MaaningMa 25,94 (C-erän voittaja, 0,8 m/s) … 27) Oikarinen 30,78 (1,0 m/s), 34) Pirjo Karetie 82 JKU 46,09 (0,3 m/s).

400 m: 1) Veera Mattila VammSV 54,49, 2) Siiri Rainio JKU 57,55, 3) Kaisa Honkaharju KälvTa 58,08, 4) Heini Ikonen JKU 59,09.

800 m: 1) Aino Tarkiainen MiKV 2.19,86, 2) Heli Sampolahti-Hänninen HippMK 2.20,96.

10000 m: KESKEN.

100 m aj (76,2 cm, 1,2 m/s): 1) Selma Pollari ÄänekU 14,31, 2) Sofia Sauvala JKU 14,36.

80 m aj (76,2 cm, 1,1 m/s): 1) Peppi Soiluaho ÄänekU 11,48.

Pituus: 1) Gia Reinholm JKU 598 (-0,5 m/s), 2) Tessa Moisio KaipVi 575, 3) Sonja Jääskeläinen KarstKi 559.

Kuula, luokka 56: 1) Jenni Hatzitoliou JKU 4,82.

Kuula, luokka 57: 1) Elina Miettinen JKU 5,45.

Keihäs: 1) Sofia Pölkky JKU 42,18.

Keihäs, luokka 12: 1) Pia Väliaho JKU 19,82.

Keihäs, luokka 56: 1) Jenni Hatzitoliou JKU 10,74.

Keihäs, luokka 57: 1) Elina Miettinen JKU 10,60.