Tuoreet Move – mittaukset kertovat tylyä kieltä nuorten huonosta kunnosta. Monen nuoren kunto on vajonnut niin alas, että huonokuntoisuus uhkaa jopa arjessa pärjäämistä.

Move-mittauksissa mitataan nuorten kestävyyttä, nopeutta, voimaa, liikkuvuutta ja motorisia perustaitoa sekä havaintomotorisia taitoja. Mittauksia on tehty jo vuodesta 2015 lähtien viitos- ja kahdeksasluokkalaisille. Testit kävi läpi tänä vuonna yli 107 000 koululaista, ja näistä melkein puolet kuuluivat fyysisen toimintakykynsä kanssa kipuilevien ryhmään!

Mittauksissa on todettu, että kestävyyskunto on laskenut kahdeksasluokkalaisilla vuodesta 2016 lähtien vuosittain. Kunnon lasku on nähtävissä selvästi näin lyhyelläkin mittausvälillä. Viitosluokkalaisilla kunnon heikkeneminen näyttäisi pysähtyneen tai ainakin hidastuneen. Sen sijaan erityisesti keskivartalon lihaskunto on heikentynyt edellisvuoteen verrattuna molemmilla vuosiluokilla.

Nuorten fyysisen kunnon heikkeneminen ei ole pelkästään Suomen ongelma. Maailmalla yleisesti nuorten kestävyyskunto huononee. Lasten ja nuorten kestävyyskunto samalla 20 metrin viivajuoksutestillä mitattuna on heikentynyt maailmanlaajuisesti viimeisen 30 vuoden aikana koko ajan (Tomkinson ym. 2003; Huotari ym. 2010; Armstrong ym. 2011).

Pelkästään huonommasta kunnosta ei kuitenkaan välttämättä ole kyse. Lisääntynyt paino voi selittää tulosten heikkenemisestä noin 40–60 prosenttia (Lintu ym. 2018). Lisäksi taustalla voi olla motoristen taitojen heikentymistä, tottumattomuutta maksimaaliseen suoritukseen tai muita syitä, jotka liittyvät vähentyneeseen liikunnan määrään ja/tai laatuun.

Huonontuva kunto ei vain lasten ja nuorten ongelma

Huonontuva kunto ei koske pelkästään lapsia ja nuoria vaan myös armeijaikäisiä. Varusmiesten keskipaino on noussut vuoden 1993 70,8 kilosta vuoden 2021 78,7 kiloon. Myös aerobinen juoksukunto Cooper-testillä mitattuna on heikentynyt melkein koko mittaushistorian ajan. Mittaus on alkanut vuonna 1975 ja tämän vuoden keskiarvo 2376 metriä on mittaushistorian toiseksi huonoin. 1970-luvulla joka neljäs testiin osallistunut juoksi yli 3000 metriä. Tänä vuonna samaan pystyi vain kuutisen prosenttia.

Yhteiskunta on muuttunut – mitkä ovat syyt liikkumattomuudelle?

Digitalisaatio ja tietotyön määrä ovat muuttaneet työn luonnetta. Samalla ovat muuttuneet työhön valmistavien opiskelujen vaatimukset. Näyttöpäätetyön ja istuvan elämäntavan yhdistelmä passivoi itse kutakin. Nyky-yhteiskunnassa pärjääminen ei vaadi erityisen hyvää fyysistä kuntoa. Harvan arki rasittaa fyysisesti.

Omatoimisen liikunnan määrä on vähentynyt ja esimerkiksi ennen valtavana liikuttajana toimineet koulumatkat kuljetaan nykyään busseilla tai kyydeillä. Tätä tukevat tutkimustulokset, jotka näyttävät kävelyn vähentyneen autoilun tieltä.

Lisäksi taustalla voi olla vanhempien passivoituminen, sillä vanhempien liikuntatottumukset kantavat lapsen liikunta-aktiivisuutta keski-ikään saakka. Vanhempien esimerkillä on valtava vaikutus lapsen liikkumiseen.

Huonokuntoisuus on yleisurheiluväen yhteinen ongelma

Mittaukset kertovat pysäyttävästi sen, että kouluikäiset liikkuvat liian vähän ja että nuorten fyysinen kunto on huolestuttavan heikko. Liikunnan määrän nostaminen on ensisijaisen tärkeää, jotta voidaan edes miettiä suorituskyvyn kehittämistä yleisurheilun näkökulmasta.

Positiivista on se, että liikunnan vaikutukset ovat välittömiä eivätkä katso lähtötasoa taikka ikää. Fyysistä kuntoa voidaan lähteä parantamaan milloin vain ja harjoittelu on mahdollista missä kunnossa vain.

Lasten ja nuorten kunnon polarisoituminen tulee kasvamaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Yleisurheiluväen on tärkeä huomioida myös erittäin huonossa kunnossa olevat lapset ja nuoret ja tarjota heille reittejä lajin pariin. Kynnys osallistua toimintaan nousee liian kovaksi, jos tarjolla ei ole kuin yksi ryhmä, jossa on jo useita vuosia lajia harrastaneita yleisurheilijoita. Laajan massan liikuttaminen tuo seuralle lisää urheilijoita, lisää tuloa, tekee palveluksen kansanterveydelle ja vähän liikkuvien lasten seasta voi nousta piilotettuja lahjakkuuksia, jotka eivät ole aiemmin päässeet urheilun pariin.

Yleisurheiluväki voi myös vaikuttaa omatoimisen liikunnan määrään. Voisiko harjoittelupaikoille päästää muulloinkin kuin vain varatuilla vuoroilla? Voisiko seura varata vapaita harjoitteluvuoroja, joita voisi hyödyntää liikkumiseen? Pitääkö suorituspaikkoja ja esimerkiksi korkeushyppypaikkaa pitää lukkojen takana? Voisivatko välineet olla saatavilla myös harjoitusaikojen ulkopuolella?

Arkiliikunta on vähentynyt 1960-luvulta 2010-luvulle (Archer ym. 2013), mutta toisaalta liikunnan harrastaminen on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien (Kuth & Hallal 2009). Urheiluharrastaminen on lisääntynyt viimeisten 20 vuoden aikana myös lapsilla ja nuorilla (Booth ym. 2015). Tämä trendi tarjoaa suuren mahdollisuuden yleisurheiluyhteisölle. Harrastajien määrää on mahdollista kasvattaa, jos osaamme tarjota sopivia palveluita, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua toimintaan. Kääntöpuolena tässä trendissä on se, että urheiluharrastuksiin siirrytään ilman lajissa vaadittavia fyysisiä ominaisuuksia ja motorisia taitoja, jolloin esimerkiksi vammariski kasvaa.

Alueelliset erot hurjia – pitäisikö seurojen tarjota enemmän ohjattuja harjoituksia?

Move-mittausten mukaan lapset Uudellamaalla ovat paremmassa kunnossa kuin lapset esimerkiksi Kainuussa tai Etelä-Savossa. Kunto näyttäisi polarisoituvan maantieteellisesti jo lapsesta saakka. Nämä erot selittyvät seuratoimintaan osallistumisella. Uudellamaalla ja kasvukeskuksissa on tarjolla paljon harrastustoimintaa.

Riittävän huippu-urheilupohjan mahdollistavaan määrään ei kuitenkaan vielä päästä seuran tarjoamilla keskimäärin kolmella harjoituksella. Tavoiteltuun 20 liikuntatuntiin viikossa ei myöskään päästä vielä kolmella harjoituksella. Jos omatoimisen liikunnan määrä on vähenevään päin, pitäisikö asiaa kompensoida tarjoamalla lisää ohjattuja harjoituksia?

Useamman harjoituksen tarjoaminen voisi mahdollistaa myös kuukausimaksujen noston ja sitä kautta myös päätoimisten valmentajien palkkaamisen tiettyyn ikäryhmään. Tarvitsemme enemmän ammattilaisia liikuttamaan laadukkaasti lapsia ja nuoria.

Alueelliset erot voivat johtua myös siitä, ettei lapsille löydy pienemmiltä paikkakunnilta sopivia ryhmiä harrastaa. Seura- ja lajirajat ylittävä yhteistyö on ainoa mahdollisuus kamppailla liikkumattomuutta vastaan. Avoimet nuorisovalmennusryhmät seuraedustuksesta välittämättä ovat hyvä esimerkki rakentavasta yhteistyöstä.

Yleisurheiluväellä on hieno mahdollisuus olla liikuttamassa ja muuttamassa liikuntaa mahdollistavia rakenteita. Tähtäin on se, että meillä on tulevaisuudessa enemmän liikkuvia lapsia ja nuoria, joista voi kasvaa huippumenestyjiä myös yleisurheiluun. Tämä vaatii rohkeita toimenpiteitä liiton ja seurojen arjessa.

Teksti: Aapo Räntilä