Kimmo Kinnusen tuuletukset Tokion olympiastadionilla 26. elokuuta 1991 ovat jääneet suomalaiseen urheiluhistoriaan. Äänekoskelainen tälläsi ensimmäisellään 90,82, jota kukaan ei pystynyt kisassa ylittämään.
Keihäänheiton maailmanmestaruus oli Kinnuselle luonnollisesti tärkeä etappi.
– Se oli pienen pojan unelma. Päätin 15-vuotiaana olla maailman paras, ja se oli suuri punainen lanka urani aikana, sanoo lauantaina (31.3.) 50 vuotta täyttävä Kinnunen.
Suomalaisten juhlat Tokiossa täydensi Seppo Räty, joka nousi viimeisellä heitollaan (88,12) hopealle.
Kimmon taktiikkana oli lyödä luu kurkkuun muille jo avausheitolla, ja se onnistui täydellisesti. Jo karsinnoissa oli syntynyt oma ennätys 88,48.
– Tokiossa mieli ja tuntemus kropan iskukyvystä oli koko ajan hyvä. Flow-tila oli päällä jo viikkoa ennen h-hetkeä, Kimmo muistelee.
Kinnunen valittiin MM-kultansa ansiosta Vuoden urheilijaksi 1991 Suomessa.
Kinnunen kävi urallaan kolmet olympiakisat, kahdet MM-kisat ja yhdet EM-kisat. MM-kullan lisäksi hän oli hopealla MM-kisoissa 1993.
Hän on ollut yksi varmimmista arvokisaedustajista, sillä hän pääsi aina loppukilpailuun ja myös kahdeksan parhaan joukkoon Soulin olympiakisoja lukuun ottamatta – joissa 10. sija oli erinomainen tuolloin 20-vuotiaalle arvokisadebytantille.
Lisää valmentajia lasten ja nuorten tueksi
Intohimo keihäänheittoon ei jättänyt Kimmoakaan aktiiviuran päätyttyä. Hän toimi vuosina 2009-2016 Suomen Urheiluliiton keihään lajivalmentajana.
Nykyisin hän valmentaa mm. poikaansa Jami Kinnusta (ennätys 78,12), Zigismunds Sirmaisia, Lina Muzea ja Marjaana Heikkistä.
Heikkinen on para-arvokisojen moninkertainen mitalisti. Latvialainen Sirmais voitti Kinnusen valmennuksessa EM-kultaa Amsterdamissa 2016.
Kinnunen on valmentaja, joka ei viihdy kabineteissa eikä julkisuudessa. Hän on omimmillaan kun pääsee vetämään harjoituksia, oli valmennettavana sitten Euroopan mestari, kotiseura Äänekosken Urheilijoiden juniorit tai Pihtiputaan Keihäskarnevaalien koululaiset.
Hänen mielestään Suomeen ei tarvita lisää asiantuntijoita, vaan ruohonjuuritason tekijöitä.
– Eniten tarvitaan valmentajia olemaan lasten ja nuorten tukena. Tehdään kaikille mahdolliseksi, että he pääsisivät edes kokeilemaan haluamaansa lajia, olkoon se mikä tahansa.
