Kolmiloikkaaja Tuomas Kaukolahti sivusi ennätystään 16,50 Austinissa Texasissa Yhdysvaltain yliopistomestaruuskilpailuissa. Kaukolahti sijoittui kilpailussa kahdeksanneksi. Hän ponnisti pisimmän hyppynsä toisella kierroksella. Myötätuulta hypyssä oli 0,9 metriä sekunnissa. Kaukolahden tulos on ulkoratojen kotimainen […]
Yearly Archives: 2019
Kotimaa
Bogdanoffkin aitoi parhaansa 4 vuoteen – Suomi Euroopan ykkönen pika-aidoissa
Kamppailu naisten 100 metrin aitajuoksun valtiudesta kuumenee yhä kesän edistyessä. Sipoossa juoksi kolmet arvokilpailut käynyt HIFK:n Matilda Bogdanoff 13,33, mikä on hänen paras aikansa neljään vuoteen. Liedon Parman Valtteri Kalliokulju […]
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden pikajuoksija Aino Pulkkinen on sivussa ainakin osan kuluvaa kilpailukautta. Hallitsevan 400 metrin Suomen mestarin nilkassa ja jalkapöydän alueella on rasitusmurtuma. – Jalka tutkitaan vielä tarkemmin ensi viikolla. Pyritään löytämään […]
Kevään pikajuoksutähti Michael Norman ei ollut yllätettävissä Timanttiliigan Rooman 200 metrillä, vaikka maanmies, Yhdysvaltain Noah Lyles parhaansa yritti. Kahden 21-vuotiaan huippusprintterin kohtaaminen päättyi Normanin voittoon omalla ennätyksellä ja kesän kärkiajalla 19,70. […]
Joensuun Katajan Lassi Etelätalo ja Kuortaneen Kunnon Toni Kuusela heittivät kumpikin loistokisan Virroilla. Etelätalo oli toinen heitettyään 81,95 ja Kuusela kolmas ennätyksellään 80,85, Voiton vei Trinidadin Keshorn Walcott, joka kiskaisi […]
Seurapalvelusihteerin työstä eläköityneen Nelly Loikkasen ei tarvitse pitkään miettiä, mikä on ollut parasta 42 vuoden työuralla Suomen Urheiluliitossa. – Työn monipuolisuus ja toimiminen erilaisten ihmisten kanssa, jotka ovat samalla asialla […]
Tampereen Pyrinnön 17-vuotias Nea Lento on kolmena viime kesänä voittanut oman ikäluokkansa Suomen mestaruuden pituushypyssä. Keskiviikkona Jämsässä hän voitti naisten kolmiloikan uudella ennätyksellään 12,85. Kansallisesti hyvätasoisen kilpailun viisi parasta loikkivat […]
Annimari Korte paransi Lahden Motonet GP -kilpailuissa 0,21 sekuntia ennätystään huimasti lukemiin 12,93 ja alitti ensimmäistä kertaa urallaan 13 sekuntia. Samalla hän nousi Suomessa kaikkien aikojen tilastossa kakkoseksi SE-nainen Nooralotta […]
F34-luokan keihäässä maailmantilaston kakkosena oleva Marjaana Heikkinen oli hieman hämmentynyt kilpailustaan Lahden Motonet GP:ssä, joka toi tuloksen 18,56. Hänelle tulos 18,56 ”ei hirveästi tunteita nostata”. Pisin heitto syntyi toisella yrityksellä. […]
Yearly Archives: 2019
Kotimaa
Koilahti venytti myötätuuleen jymyhypyn 679: En uskonut, että se oli noin pitkä
Turun Weikkojen Taika Koilahti kohautti Lahden gp-kilpailun yleisöä. Hän ponkaisi pituushypyn voittajaksi hulppealla tuloksella 679. Se sivuaa Suomen kaikkien aikojen tilaston kakkostulosta, mutta syntyi 3,6 metrin sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa, joten se […]