​Kaukolahti kimmahteli ennätyksensä yliopistomestaruuskisoissa

Kaukolahti loikki voiton Kaliforniassa

Kolmiloikkaaja Tuomas Kaukolahti kimmahteli ennätyksensä 16,35 ja sijoittui seitsemänneksi Yhdysvaltain yliopistojen hallimestaruuskilpailuissa Birminghamissa Alabamassa.

Kaukolahti onnistui kilpailussa toisella hypyllään. Se kantoi 16,35 ja rikkoo kahdella sentillä hänen viime vuonna vastaavassa kilpailussa College Stationissa Texasissa syntyneen oman halliennätyksen.

Tulos on myös yksitoista senttiä parempi kuin kolme vuotta sitten loikittu oma ulkoratojen ennätys. 

Kotimaan kaikkien aikojen hallitilastossa Kaukolahti on ennätyksellään kuudes. Birminghamissa Kaukolahden sarjan toiseksi pisin hyppy kantoi 15,91.

Kaukolahti, 24, oli Yhdysvaltain yliopistojen hallimestaruuskisoissa jo toista kertaa. Vuosi sitten hän sijoittui kolmiloikassa viidenneksi. Kaukolahti opiskelee Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.

Jamaikalaiset Jordan Scott ja Odaine Lewis veivät Birminghamin kolmiloikkataiston kaksi kärkisijaa tuloksin 16,89 ja 16,65. Zimbabwelainen Chengetayi David Mapaya oli kolmas 16,61 kantaneella hypyllä.

Kaukolahden pisin hyppy löytyy valmentaja Nick Newmanin kuvaamana täältä: https://twitter.com/CoachNickNewman

Yleisurheilutuloksia/

Birmingham, USA:

NCAA:n hallimestaruuskilpailut:

Miehet, kolmiloikka: 1) Jordan Scott Jamaika 16,89, 2) Odaine Lewis Jamaika 16,65, 3) Chengetayi Mapaya Zimbabwe 16,61,…7) Tuomas Kaukolahti Suomi 16,35.

Kaikki tulokset