Suomen Urheiluliiton säätiöt

Yleisurheilun tuki -säätiö

Yleisurheilun Tuki -säätiön tarkoituksena on taloudellisesti tukea yleisurheilun hyväksi tapahtuvaa toimintaa maassamme. Säätiö on perustettu 2. päivänä marraskuuta 1953. Edellisten kymmenen vuoden aikana Yleisurheilun Tuki -säätiö on tukenut suomalaista yleisurheilua noin 7 miljoonalla eurolla.

Yleisurheilun Tuki -säätiöllä oli 2020 tilikauden päättyessä omaa pääomaa 8.714.997,45 euroa, josta omakatteisten rahastojen osuus oli 3.128.228,25 euroa ja vierasta pääomaa oli yhteensä 4.394.732,50 euroa. Säätiö sai vuoden 2020 tilikauden aikana 300.000,00 euroa lahjoituksia.

Säätiön alaisuudessa toimii tuloverolain mukaiset valmennus- ja urheilijarahastot. Valmennusrahaston tarkoituksena on hallita Suomessa yleisesti verovelvollisten yleisurheilijoiden aktiiviuran valmennus- ja urheilutoimintaa varten rahastoimia urheilemisesta saatuja tuloja. Urheilijarahaston tarkoituksena on hallita Suomessa yleisesti verovelvollisten yleisurheilijoiden rahastoimia urheilemisesta saatuja tuloja aktiiviuran jälkeistä käyttöä varten.

Säätiön asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu neljä jäsentä. Juoksevia asioita hoitaa asiamies. Säätiöllä on myös Valtuuskunta, joka kokoontuu toimintavuoden aikana sääntömääräiseen kevätkokoukseen.

Valmennus- ja urheilijarahastojen asioiden ja varojen hoitamista varten säätiön hallitus nimeää johtokunnan. Johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja ja neljä muuta jäsentä, joista kaksi edustaa Suomen Urheiluliitto ry:tä ja kaksi urheilijoita.

Tutustu säätiön alaisiin valmennus- ja urheilijarahastoihin tarkemmin täältä.

Testamenttilahjoitus

Yksityishenkilö voi tehdä testamenttilahjoituksen säätiön hyväksi. Testamenttilahjoituksella voit varmistua siitä, että haluamasi osa omaisuudesta käytetään yhteiseen hyvään ja suomalaisen yleisurheilun tukemiseen. Yleishyödyllisenä järjestönä Yleisurheilun Tuki-säätiön ei tarvitse maksaa testamentilla saamastaan omaisuudesta veroa, joten se käytetään kokonaisuudessaan yleisurheilulle.

Jos olet kiinnostunut testamenttilahjoituksesta voit olla yhteydessä säätiön asiamieheen: Mikko Kivi, mikko.kivi@sul.fi, 050-5255608

Suomen Urheilututkimussäätiö

Suomen Urheilututkimussäätiön tarkoituksena on edistää, kehittää ja tukea sellaista tieteellistä perus- ja sovellettua tutkimusta, joka pyrkii fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn vaikuttavien tekijöiden selvittämiseen.

Säätiö on perustettu 18. päivänä huhtikuuta 1978. Säätiön peruspääoman on luovuttanut Suomen Urheiluliitto ry.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö jakaa tutkimusapurahoja urheiluvalmennuksen lääketieteellisten ja yhteiskuntatieteellisten ongelmien selvittämiseksi. Omakatteisesta Pekka Peltokallion rahastosta jaetaan tutkimusapurahoja nuorelle lääkärille urheiluvammatutkimuksiin. Apurahoja pyritään myöntämään vuosittain määrä, joka vastaa pääoman vuosituottoa. Yhteensä apurahoja on jaettu vuodesta 1979 alkaen yli satatuhatta euroa.

Säätiön juoksevia asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu kuusi kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä. Pekka Peltokallion rahaston asioita hoitaa kolmijäseninen hoitokunta, jonka valitsee säätiön hallitus.

Suomen Urheilututkimussäätiön apurahat haettavissa

Suomen Urheilututkimussäätiön apurahat julistetaan haettavaksi tiistaina 31.10.2024 mennessä. Apurahat on tarkoitettu tutkimuksiin, jotka pyrkivät fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn vaikuttavien tekijöiden selvittämiseen. Pääpaino asetetaan nuorten, uransa alkuvaiheessa olevien väitöskirjatason tutkijan tutkimuksille. Pekka Peltokallion rahastosta voidaan myöntää lisäksi yksi apuraha urheiluvammatutkimukseen nuorelle lääkärille. Apurahoja myönnetään kriteerit täyttäville tutkimuksille yhteensä enintään 15.000 euroa.

Suomen Urheilututkimussäätiön hallitukselle osoitetut hakemukset tulee tehdä suomen, ruotsin tai englannin kielellä ja tiivistelmä suomenkielisenä sekä toimittaa Suomen Urheiluliiton toimistoon sähköpostitse mikko.kivi@sul.fi

Hakemusteksti tulee olla maksimissaan viisi sivua ja hakijan tulee selkeästi kuvata mihin apuraha tullaan käyttämään.
Apurahahakemuslomakkeen voit ladata täytettäväksi tästä.

Tiedustelut Suomen Urheiluliiton toimistosta / Mikko Kivi, puh. 050 5255608, mikko.kivi@sul.fi

Suomen Urheilututkimussäätiön hallitus