Arvokilpailujen valintajärjestelmä: Kevät 2024 kilpailuittain
ARVOKILPAILUVALINTOJEN YLEISET EHDOT
YLEISET EHDOT
Valintajärjestelmä noudattaa SUL:n yleisiä valintaperusteita vuosille 2021-2024.
Yleisten valintaperusteiden ja kilpailukohtaisesti tähän valintajärjestelmään kirjatun lisäksi on erityisesti huomioitava seuraavat yleiset ehdot:
1. Yleisen sarjan sisä- ja ulkoratojen EM- ja MM-kilpailuihin valittavien urheilijoiden tulee olla:
a. valintapäivään mennessä allekirjoittanut urheilijasopimuksensa (valmennustukiurheilijat); tai
b. valinnan yhteydessä allekirjoittaa arvokilpailusopimus (muut kuin valmennustukiurheilijat)
Tämän kohdan laiminlyöminen voi estää urheilijan valinnan, ilmoittamisen tai osallistumisen arvokilpailuun.
2. Muiden kuin 1. kohdassa mainittujen arvokilpailuiden kohdalla valittavien urheilijoiden tulee noudattaa joukkueen urheilijoille tiedoksi annettuja yleisiä ehtoja – sekä mahdollisia urheilijan kohdalla voimassa olevia urheilijasopimuksen tai arvokilpailusopimuksen ehtoja. Tämän kohdan laiminlyöminen voi estää urheilijan valinnan, ilmoittamisen tai osallistumisen arvokilpailuun.
3. Kaikkiin arvokilpailuihin valittavien urheilijoiden tulee olla suorittanut vähintään toinen antidopingkoulutuksista: SUEK:n Puhtaasti Paras -koulutus (https://puhtaastiparas.fi/fi/login?returnUrl=/fi) tai European Athletics:n I Run Clean -koulutus (https://www.irunclean.org/selectlanguage). Koulutussisällön uusiutuessa tai suoritetun koulutuksen voimassaolon umpeutuessa tulee koulutus uusia viivytyksettä. Kaikkiin EA:n hallinnoimiin arvokilpailuihin on vaatimuksena voimassa oleva I Run Clean -koulutus.
4. Covid-19-pandemian johdosta vaatimukset koronarokotesuojasta ja koronatestauksista voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla. Yleisehtoina valintajärjestelmän osalta noudatetaan seuraavaa:
a. Arvokilpailuihin saatetaan edellyttää koronarokotesuojaa kilpailunjärjestäjän, kattojärjestön, kohdemaan tai SUL:n toimesta. Urheilijan valinta ja osallistuminen arvokilpailuihin voi estyä, ellei rokotesuoja ole vaaditulla tavalla hoidettuna ajoissa.
b. Koronatestauksen kulut tulevat osallistujien maksettavaksi valintajärjestelmässä ilmoitetulla tavalla. Urheilijat kattavat omista koronatesteistään aiheutuvat kulut, ellei toisin kilpailukohtaisesti ilmoiteta. SUL kattaa koronatestien kulut arvokilpailujoukkueeseen nimetyn joukkueenjohdon, valmennuksen ja asiantuntijoiden osalta. Koronatestien kulut ovat kuitenkin omakustanteiset aina silloin, kun ne aiheutuvat rokotesuojan vajauksesta eli ylimääräisinä kuluina verrattuna rokotettuihin.
5. Yleisen sarjan arvokilpailuihin ja maaotteluihin valitaan lähtökohtaisesti vain 2006-syntyneitä ja tätä vanhempia urheilijoita. Poikkeavia ratkaisuja voidaan tehdä kilpailukohtaisesti Team Finlandin GM:n päätöksellä huomioiden tilanne ja valinta-asia kokonaisuudessaan.
Nuorten sarjojen arvokilpailuihin ja maaotteluihin valitaan vain kyseisen sarjan urheilijoita, ellei toisin ole kilpailukohtaisesti valintajärjestelmässä ilmoitettu. Esimerkiksi 19-sarjan kilpailuihin valitaan siis 2005-2006 -syntyneitä urheilijoita, mutta ei tätä nuorempia ja niin edelleen.
6. VOIMASSA 2024 ALKAEN: Mikäli EA:n / WA:n arvokilpailuun on saatavilla joukkueen ulkopuolisia personal coach –akkreditointeja, SUL korvaa lisenssivalmentajille 50% nuorten U18, U20, U23 ja yleisen sarjan EM- tai MM-kilpailuiden henkilökohtaisen valmentajan akkreditointimaksusta. (SUL edelleen järjestää akkreditoinnin kaikille halukkaille henkilökohtaisille valmentajille, mutta 50 % akkreditoinnin kuluista maksetaan vain Huippuvaiheen lisenssivalmentajille tai U18 EM-kisojen osalta Huippuvaiheen lisenssivalmentajille tai Nuorisovalmentajalisenssin omaaville valmentajille. Mikäli henkilökohtaisen valmentajan akkreditoinnin saaminen edellyttää järjestäjien kautta majoittumista, SUL ei osallistu majoituskustannuksiin.) Halukkuudesta ostaa personal coach –akkreditointi tulee ilmoittaa kilpailuun merkitylle yhteyshenkilölle viimeistään viikkoa ennen joukkueen valintapäivää.
Lisää valmentajalisenssistä täällä: Valmentajalisenssi – Yleisurheilu.fi
11.2.2024 PM-HALLIT JA SUOMI-RUOTSI-NORJA-TANSKA/ISLANTI -HALLIMAAOTTELU M/N, Bæerum, Norja
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivä on 1.2.2024. Joukkueeseen valitaan kaksi urheilijaa per laji. Valinnan lähtökohtana on mahdollisimman kilpailukykyinen ja voittava joukkue. Valintakriteereinä ovat vuoden 2023 aikana ja alkuvuoden 2024 kilpailuissa 31.1.2024 mennessä annetut näytöt. Valinnassa voidaan ottaa huomioon myös muussa kuin valinnan kohteena olevassa lajissa annettuja näyttöjä, mikäli sen katsotaan edistävän joukkueen tulosta.
Joukkueeseen valittavilla urheilijoilla on 250 euron omavastuu matkan kuluista.
Lajiohjelma:
60m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 3000m, 60m aj, pituus, 3-loikka, korkeus, seiväs, kuula.
1.-3.3.2024 MAAILMAN HALLIMESTARUUSKILPAILUT, Glasgow, Britannia
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivä on 18.2.2024. Valitaan korkeintaan kaksi urheilijaa per laji, sekä heille korkeintaan yksi kotiin jäävä varaurheilija. Urheilijoita voidaan valita kolme siinä tapauksessa, että yksi maan edustajista saa villin kortin World Indoor Tourin voittajan roolissa. Joukkueeseen valitaan urheilijat, jotka ovat valintakelpoisia tulosrajan saavuttamisen tai pisterankingin perusteella – ja täyttävät tässä valintajärjestelmässä kirjatut kriteerit kokonaisuudessaan.
Niissä lajeissa, joissa valintakelpoisia urheilijoita on tulosrajojen ja rankingin kautta yhteensä enemmän kuin MM-kilpailuissa on maakohtaisia urheilijapaikkoja, suurin painoarvo asetetaan arvioidulle menestysnäkymälle sekä hallikauden tuloksille valintapäivään mennessä.
Valintakelpoisuuden voi saavuttaa:
Tulosrajalla:
Tulosrajoina käytetään järjestäjän asettamia tulosrajoja. Tulosrajan voi tehdä 1.1.2023 – 18.2.2024 välisenä aikana kaikissa muissa lajeissa paitsi moniottelussa, jossa kilpailuun kutsutaan 12 urheilijaa WA:n valintajärjestelmän mukaisesti.
Pisterankingin kautta:
Valintakelpoisuuden kilpailuihin voi saavuttaa tulosrajan tekemisen lisäksi pisterankingin kautta. Kisajärjestäjän lajikohtainen tavoiteurheilijamäärä täytetään rankingin perusteella. Lopullinen ranking julkaistaan 21.2.2024.
Ennen hallikautta 2024 tulosrajan saavuttaneiden tai ranking-pisteensä keränneiden urheilijoiden tulee osoittaa kilpailukuntonsa ja -tasonsa hallikauden 2024 aikana tullakseen valituiksi.
Viestijoukkue valitaan kilpailuun, mikäli joukkueella katsotaan olevan realistinen mahdollisuus sijoittua 12 parhaan joukkoon.
Naiset | Miehet | ||||
Hallissa | ulkoradoilla | Laji/urheilijamäärä | Hallissa | ulkoradoilla | |
7,19 | 11,05 | 60 m/100m (56) | 6,58 | 10,00 | |
51,60 | 50,50 | 400m (30) | 45,90 | 44,80 | |
2.00,80 | 1.58,00 | 800m (30) | 1.46,00 | 1.44,00 | |
4.06,50 | 4.00,00 | 1500m (30) | 3.36,00 | 3.32,00 | |
(4.26,00) | (4.18,00) | (3.53,50) | (3.48,80) | ||
8.37,00 | 8.27,00 | 3000m (15 , suora finaali) | 7.34,00 | 7.29,00 | |
(14.32,00) | (12.50,00) | ||||
8,02 | 12,80 | 60m aj (48) | 7,62 | 13,28 | |
198 | 198 | Korkeus (12) | 234 | 234 | |
480 | 480 | Seiväs (12) | 590 | 590 | |
689 | 689 | Pituus (16) | 828 | 828 | |
14,62 | 14,62 | Kolmiloikka (16) | 17,25 | 17,25 | |
19,30 | 19,30 | Kuula (12) | 21,70 | 21,70 |
Moniotteluun kutsutaan 12 urheilijaa WA:n valintajärjestelmän mukaisesti.
9.-10.3.2024 EUROOPAN HEITTOCUP; Leiria, Portugali
Yhteyshenkilö: Eeva Kantomäki
Valintapäivä on 19.2.2024. Valitaan M/N –sarjoissa korkeintaan kaksi urheilijaa per laji ja M/N22 -sarjoissa korkeintaan yksi urheilija per laji vuosien 2023 ja 2024 kilpailutulosten perusteella. 22-vuotiaiden sarjaan valitaan vain vuosina 2002–2004 syntyneitä urheilijoita.
Niissä lajeissa, joissa tulosrajan tehneitä urheilijoita on enemmän kuin kilpailuihin voidaan valita, suurin painoarvo asetetaan kesän 2023 sekä alkuvuoden 2024 tuloksille. SUL voi asettaa katsastus- tai karsintakilpailun sellaisissa lajeissa ja sarjoissa, joissa se katsotaan tarpeelliseksi. Mahdollisista katsastus- tai karsintakilpailuista tiedotetaan hyvissä ajoin etukäteen.
Yleisen sarjan urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus matkan kuluista.
Omavastuuosuudesta vapautuksen saavat kaikki Team Finland -valmennusryhmään yleiseen sarjaan vuodeksi 2024 nimetyt urheilijat sekä muut yleisen sarjan urheilijat, jotka täyttävät yhden seuraavista ehdoista:
– tekemällä 1.1.-10.3.2024 välisenä aikana Team Finland -valmennusryhmän yleisen sarjan tuloskriteerinä olevan tuloksen.
– sijoittumalla Euroopan heittocupissa lajinsa yhteistuloksissa kahdeksan parhaan joukkoon.
Jokaisella 22-sarjan urheilijalla on 400 euron omavastuuosuus.
Joukkuetta voidaan täydentää SUL:n GM:n päätöksellä joukkuekilpailuun osallistumisen ja sen menestysnäkymän perusteella. Jos joukkueessa on tilaa, voidaan lisäksi joukkuetta harkinnanvaraisesti täydentää myös muilla urheilijoilla.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa www.irunclean.org viimeistään 15.2.2024.
Tulosrajat
Mikäli yleisen sarjan lajiin valitaan kaksi urheilijaa, vähintään toiselta vaaditaan kilpailunjärjestäjän tulosraja. Toinen urheilija voidaan valita SUL:n asettamilla tulosrajoilla.
Kilpailunjärjestäjän tulosraja / SUL-raja:
Miehet | M22 | Naiset | N22 | |
Kuula | 20,00/19,36 | 17,97 | 17,50/16,42 | 14,83 |
Kiekko | 63,00/60,99 | 55,55 | 58,00/54,96 | 50,49 |
Moukari | 74,00/72,24 | 67,24 | 69,00/66,81 | 62,35 |
Keihäs | 80,00/79,54 | 73,82 | 58,00/57,93 | 52,32 |
30.3.2024 MAASTOJUOKSUN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUT; Belgrad, Serbia
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivä on 15.3.2024. Joukkueeseen valitaan urheilijoita, jotka ovat osoittaneet kuuluvansa sarjassaan Euroopan kärkeen maastojuoksussa ja joilla on edellytys sijoittua 60 parhaan joukkoon yleisessä sarjassa tai 50 parhaan joukkoon nuorten sarjassa. Joukkuekilpailuun tai sekaviestiin voidaan valita urheilijoita, mikäli joukkueella katsotaan olevan edellytys sijoittua 10 parhaan joukkoon. Kilpailuihin voidaan valita korkeintaan 6 urheilijaa per laji.
Tärkeimpänä valintakriteerinä on vuoden 2023 EM-maastoissa annetut näytöt sekä urheilijan/joukkueen valmennuksellinen ja kilpailullinen näkymä ja suunnitelma kohti MM-maastoja.
Jokaisella nuorten sarjojen urheilijalla on 500 euron omavastuuosuus, josta voi vapautua sijoittumalla kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. Omavastuu puolitetaan urheilijoilla, jotka sijoittuvat henkilökohtaisessa kilpailussa sijoille 4-12 sekä urheilijoilla, jotka sijoittuvat joukkuekilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon.
20.-21.4.2024 KILPAKÄVELYN MM-JOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT; Antalya, Turkki
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen, Jani Lehtinen
Valintapäivä on 18.3.2024; ja mahdollinen joukkueen täydennys on 8.4.2024.
Joukkue valitaan vuosien 2023 ja 2024 tulosten perusteella. Valinnoissa huomioidaan ensisijaisesti joukkuenäkymä, huomioiden menestysmahdollisuudet joukkuekilpailussa. Yleiseen sarjan 20 km:lle valitaan korkeintaan 5 urheilijaa / sarja ja nuorten sarjaan 10 km:lle korkeintaan 3 urheilijaa / sarja. 19-vuotiaiden sarjaan valitaan vain vuosina 2005-2006 syntyneitä urheilijoita. Poikkeustapauksessa joukkuekilpailun menestysnäkymän perusteella voidaan joukkueeseen valita myös tätä nuorempia urheilijoita.
Yleisen sarjan viestiin voidaan valita korkeintaan 3 joukkuetta ja viestissä kriteerinä valintakelpoisuuteen käytetään osallistujien yleisen sarjan 20km maajoukkuerajaa.
Ensimmäisenä valintapäivänä valitaan siihen mennessä näyttöjensä perusteella valintakelpoiset urheilijat sarjoihin, joissa ei ole nähtävissä, että rajan tehneitä urheilijoita olisi enemmän kuin on mahdollista kilpailuun ilmoittaa. Ensimmäisenä valintapäivänä voidaan valita urheilijoita myös sarjoihin, joissa maakohtainen urheilijapaikkakiintiö Suomen kohdalla täyttyy tai saattaa täyttyä, mikäli urheilijan katsotaan antaneen riittävät näytöt suhteessa muihin lajin urheilijoihin.
Joukkuetta voidaan täydentää 8.4. siihen mennessä annettujen näyttöjen perusteella siltä osin kuin urheilijamääräkiintiöissä on tilaa. Mikäli rajan tehneitä urheilijoita on tuolloin enemmän kuin kilpailuun voidaan maakiintiön vuoksi valita, on 6.4.2024 käytävällä Podebradyn kansainvälisen kilpailun lopputuloksilla suurin painoarvo valinnoissa.
Team Finlandin GM:n päätöksellä voidaan valita myös muita urheilijoita, jos arvokilpailunäkymä tai joukkuemenestys tätä tukee.
Yleisen sarjan urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus matkan kuluista. Omavastuuosuudesta vapautuksen saavat kaikki Team Finland -valmennusryhmään yleiseen sarjaan vuodeksi 2024 nimetyt urheilijat sekä muut yleisen sarjan urheilijat, jotka täyttävät yhden seuraavista ehdoista:
– Tekemällä 1.1.-21.4.2024 välisenä aikana Team Finland -valmennusryhmän yleisen sarjan tuloskriteerinä olevan tuloksen.
– Sijoittumalla kilpakävelyn maailman joukkuemestaruuskilpailuissa henkilökohtaisessa kilpailussa 16. parhaan joukkoon.
Kaikilla nuorten sarjan urheilijoilla on 400 euron omavastuuosuus.
Tulosrajat:
Miehet | Naiset | |||
1.26.26 | 20 km | 1.37.34 | ||
45.10 | 10 km (M/N 19) | 51.16 |
17.-25.5.2024 PARAYLEISURHEILUN MM-KILPAILUT, Kobe, Japani
Yhteyshenkilö: Mikko Peltonen
Valintapäivä on 8.4.2024. Joukkueeseen valitaan urheilijat, joilla katsotaan olevan edellytykset suoran maapaikan saavuttamiseen Pariisin paralympialaisiin. MM-kilpailut ovat Parisiin paralympialaisten karsintajärjestelmän viimeinen suoran maapaikan saavuttamisen mahdollistava karsintakilpailu. Joukkueeseen valitaan myös jo Pariisin paralympialaisiin maapaikan saavuttaneet tai jo Pariisiin valitut urheilijat, joille MM-kilpailut ovat olennainen osa Pariisin paralympialaisiin valmistautumista. Menestysedellytysten arvioinnissa huomioidaan erityisesti lajin maailmantilasto ajalta 1.1.2023 – 7.4.2024 kuten myös menestyminen vuoden 2023 Pariisin MM-kilpailuissa.
Yksilölajiin valittu urheilija voidaan valita myös kilpailun lajiohjelmassa oleviin muihin lajeihin SUL valmennusjohdon harkinnan perusteella. Lisälajeihin osallistumista koskeva valinta tehdään kokonaisvaltaista harkintaa käyttäen ja arvioiden urheilijan kilpailukykyisyyttä sekä menestysnäkymää ko. lajissa.
Valittavan urheilijan tuloksen tulee täyttää kilpailulle asetettu lajin minimitulosvaatimus (MES) ja vaadittava tulos tulee olla tehtynä tilastokelpoisessa kilpailussa ja tilastokelpoisissa olosuhteissa aikavälillä 1.1.2023-7.4.2024. Valittavalla urheilijalla on oltava parayleisurheilun MM-kilpailuissa edellytettävä WPA Athlete License kaudelle 2024 sekä kansainvälinen luokitus: ”Confirmed” tai ”Review with a Fixed Date of 2025 or later”.
Valinnoista vastaa Suomen Urheiluliiton valmennusjohto.
Minimitulosrajat ja kilpailuja koskeva WPA:n kriteerit kokonaisuudessaan löytyvät täältä
18.-19.5.2024 PM-KILPAILUT, Malmö, Ruotsi
Yhteyshenkilö: Eeva Kantomäki
Suomi ei osallistu joukkueena liittojohtoisesti PM-kilpailuun.
Suomen Urheiluliiton Team Finland- ja aikuisten maajoukkueryhmään kuuluvilla urheilijoilla on kuitenkin mahdollisuus osallistua PM-kilpailun henkilökohtaisiin lajeihin omalla kustannuksellaan. Lisäksi SUL-valmennusjohdon päätöksellä urheilijoita voidaan harkinnanvaraisesti valita myös näiden valmennusryhmien ulkopuolelta, mikäli urheilijalla on tuloksensa tai valintahetken Rooman ranking-tilanteen perusteella olemassa vahva näkymä EM-paikasta tai mikäli lajissa on tilaa edellä mainituin kriteerein nimettyjen urheilijoiden jälkeen. Halukkuudesta osallistua sekä omasta majoitustarpeesta on ilmoitettava 12.4.2024 mennessä tämän linkin kautta.
Mikäli lajissa on halukkaita osallistujia enemmän kuin kilpailuun voidaan ilmoittaa (maksimissaan 3 / laji), tekee liiton valmennusjohto lajivalmentajien esityksen pohjalta päätökset edustajista 1.5.2023-12.4.2024 välillä tehtyjen tulosten perusteella. Kaikille halukkuutensa ilmoittaneille päätös osallistujista ilmoitetaan 19.4. mennessä.
Kisajärjestäjältä on saatavilla majoitus- ja ruokailupaketti kahdelle tai yhdelle yölle alla olevin hinnoin. Paketti sisältää 2 yön osalta ruokailut perjantain illallisesta sunnuntain lounaaseen ja 1 yön osalta ruokailut illallisesta seuraavan päivän lounaaseen. Liitto laskuttaa majoituspaketin kulut edelleen osallistujilta. Lennot jokainen varaa ja kustantaa itse.
MAJOITUS- JA RUOKAILUPAKETIN HINNAT
Pe-su / 2 yötä
2hh: 302e / hlö
1hh: 332e / hlö
Pe-la tai la-su / 1 yö
2hh: 170e / hlö
1hh: 185e / hlö
Mikäli urheilija ei ota järjestäjän majoitus ja ruokailu -pakettia, tulee hänen maksaa kisajärjestäjän rekisteröitymismaksu 40e, joka sisältää osallistumisen lisäksi kisapäivien lounaat kilpailupaikalla. Majoitusvaraukset ja muut ruokailut tulee tällöin hoitaa itsenäisesti.
Lajiliitto voi valita ja lähettää kilpailuun viestijoukkueen tai -joukkueita, mikäli joukkueella katsotaan olevan vahva näkymä EM- tai olympiapaikasta. Viestijoukkueen jäsenet valitsee pikajuoksun lajivalmentaja yhteistyössä liiton valmennusjohdon kanssa kesän 2023 ja hallikauden 2024 tulokset huomioiden. Kaikilla viestijoukkueen jäsenillä on kilpailumatkan kustannuksista 300 euron omavastuuosuus, joka laskutetaan jälkikäteen.
7.-12.6.2024 EM-KILPAILUT, Rooma, Italia
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivät ovat 7.3., 29.5. ja 30.5. 2024. Valitaan korkeintaan 3 urheilijaa per laji sekä heille korkeintaan yksi kotiin jäävä varaurheilija. Lisäksi joukkueeseen on mahdollista valita lajin puolustava Euroopan mestari.
Valinnat suoritetaan seuraavasti:
- Ensimmäisenä valintapäivänä (7.3.) valitaan urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet järjestäjien asettaman tulosrajan ja joiden katsotaan täyttävän valintakriteerit, huomioiden myös maakohtaisen urheilijapaikkojen kiintiön.
- Toisena valintapäivänä (29.5.) joukkuetta täydennetään niiltä osin kuin lajikohtaisessa maakiintiössä on tilaa ja valintakelpoisia valintakriteerit täyttäviä urheilijoita on valittavana. (Joko tulosrajan tehneitä urheilijoita tai 29.5. ranking sijoituksen mukaan valintakelpoisuus huomioiden myös maakohtaisen urheilijapaikkojen kiintiön).
- Viimeisenä valintapäivänä (30.5.) joukkuetta täydennetään niiltä osin kuin lajikohtaisessa maakiintiössä on tilaa ja valintakelpoisia valintakriteerit täyttäviä urheilijoita on valittavana. Viimeinen valintapäivä sisältää 29.5. vahvistettavat täydennyspaikat WA:n rankingin kautta.
- Niissä lajeissa, joissa tulosrajan tehneitä tai muuten valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin EM-kilpailuissa on maakohtaisia urheilijapaikkoja, suurin painoarvo asetetaan arvioidulle menestysnäkymälle sekä vuoden 2024 tuloksille valintapäivään mennessä. Mahdolliset katsastuskilpailut ilmoitetaan lajin urheilijoille ja valmentajille hyvissä ajoin. Urheilijoita voidaan jo ennen viimeistä valintapäivää valita myös lajeihin, joissa maakohtainen urheilijapaikkakiintiö Suomen kohdalla täyttyy tai saattaa täyttyä, jos urheilijan katsotaan antaneen riittävät näytöt suhteessa muihin lajin urheilijoihin.
- Tulosrajoina käytetään järjestäjien asettamia tulosrajoja. Tulosraja tulee saavuttaa WA:n kalenteriin hyväksytyissä kilpailuissa ja seuraavia aikaikkunoita lajikohtaisesti noudattaen:
- − Moniottelut, 10 000m, 1⁄2-maraton ja kilpakävely: 27.11.2022-26.5.2024
- − Viestijuoksut: 1.1.2023-26.5.2024
- − Kaikki muut lajit: 27.5.2023-26.5.2024
- Vuoden 2023 aikana tulosrajan saavuttaneiden tai ranking-pisteensä keränneiden urheilijoiden tulee osoittaa kilpailukuntonsa ja -tasonsa vuoden 2024 aikana tullakseen valituiksi.
- Kilpailuihin kutsutaan järjestäjän toimesta urheilijoita myös 29.5.2024 päivätyn rankingin perusteella. Lisäksi urheilijoita täydennetään rankingiin perustuen 30.5.2024, jos lajeissa on vapaita paikkoja lajikohtaiseen tavoiteurheilijamäärään nähden. Joukkuetta täydennetään rankingin kautta saavutettujen paikkojen perusteella viimeisinä valintapäivinä valintakriteerit täyttävien urheilijoiden osalta. Rankingin aikaikkunat ovat lajikohtaisesti samat kuin yllä mainitut tulosrajojen tekemisen aikaikkunat.
Joukkueeseen valittujen urheilijoiden tulee viimeisenä ilmoittautumispäivänä 30.5.2024:
- Olla valintakelpoisia lajiinsa
- Täyttää asetetut valintakriteerit kokonaisuudessaan
- Urheilijalla tulee olla kisojen yli voimassa oleva “I Run Clean” sertifikaatti
- Olla kilpailukykyisiä ja -kuntoisia
Jos nämä ehdot eivät täyty, voidaan aiemmin joukkueeseen valitun urheilijan valinta peruuttaa ennen lopullista ilmoittautumista.
Viestijuoksuissa EA kutsuu kilpailuun maita asetetussa aikaikkunassa tehtyjen tilastotulosten perusteella. Kutsun saaneet viestijoukkueet valitaan joukkueeseen. Viestijoukkueeseen nimettävät urheilijat ja viestijoukkueen kilpailevan kokoonpanon valitsevat Team Finland GM ja viestijoukkueen vastuuvalmentaja.
Tulosrajat ja kilpailuja koskeva karsintajärjestelmä kokonaisuudessaan löytyy täältä
EM- puolimaratonin yhteydessä järjestettävään joukkuekilpailuun voidaan nimetä urheilijoita myös ilman tulosrajaa tai rankingin kautta saavutettua paikkaa, jos Suomella on muuten lajiin jo kaksi urheilijaa nimettynä. Mahdolliset maratonin joukkuekilpailun valinnat tehdään joukkueen menestysnäkymän perusteella kokonaisarviona.
EA:n edellyttämä “I Run Clean” diplomi tulee olla joukkueeseen valittavilla urheilijoilla suoritettuna 24.5. mennessä. Diplomin voi suorittaa osoitteessa https://europeanathletics.elearning.worldathletics.org/access/login
Henkilökohtaisten valmentajien (personal coach) akkreditointimahdollisuudesta lisätietoa tämän sivun ylälaidassa kohdassa “Arvokilpailuvalintojen yleiset ehdot / kohta 6”.
15.-16.6.2024 PM-MONIOTTELUT (M/N, M/N19-17), Reykjavik, Islanti
Yhteyshenkilö: Jesse Jokinen Valintapäivä on 28.5.2024.
Yleisessä sarjassa joukkueeseen valitaan korkeintaan 3 urheilijaa per sarja. Ensisijaisena valintakriteerinä on vuoden 2023 ja 2024 aikana annetut kilpailunäytöt moniotteluista. Erityistilanteissa voidaan huomioida näytöt moniottelun yksittäislajeista.
Nuorten sarjoissa (M/N 19–17v) joukkueeseen valitaan lähtökohtaisesti 1–3 urheilijaa per sarja vuosina 2023–2024 moniotteluissa annettujen näyttöjen perusteella, painottaen kevään 2024 ulkoradoilla annettuja näyttöjä. Näyttöaika on 1.5.2023-27.5.2024.
Joukkueeseen valituilla urheilijoilla on 450 euron omavastuuosuus.
18.-21.7.2024 U18 EM-KILPAILUT, Banska Bystrica, Slovakia
Yhteyshenkilö: Eeva Kantomäki
Valintapäivä on 8.7.2024. Tulosraja tulee olla saavutettu 1.5.-7.7.2024 välisenä aikana kansainvälisen yleisurheiluliiton hyväksymissä eli WA-luokituksen alaisissa kilpailuissa, pois lukien kilpakävely ja moniottelu, joissa näytöt hyväksytään ajalta 1.5.2023-7.7.2024. Kilpailun luokitus kannattaa aina varmistaa WA-kalenterista, jonka löydät täältä.
Kilpailuihin valitaan korkeintaan kaksi urheilijaa per laji ja heille korkeintaan yksi kotiin jäävä varaurheilija. Kilpailuihin voidaan valita 2007 ja 2008 syntyneitä urheilijoita. Tasaisissa tilanteissa valinnassa painotetaan oman ikäluokan lajikarnevaalikilpailun tuloksia.
Kilpailumatkan omavastuuosuus on 650 euroa, joka laskutetaan matkan jälkeen. Omavastuusta vapautuu sijoittumalla henkilökohtaisessa lajissa sijoille 1-3, ja omavastuu puolittuu mikäli urheilija sijoittuu henkilökohtaisessa lajissa sijoille 4-8. Viestijoukkueen jäsenten omavastuuosuus puolittuu, mikäli joukkue sijoittuu kahdeksan parhaan joukkoon (tämä huojennus huomioidaan vain, mikäli urheilija ei ole jo saanut huojennusta/vapautusta henkilökohtaisen sijoittumisen perusteella).
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa www.irunclean.org (https://europeanathletics.elearning.worldathletics.org/access/login ) 5.7.2024.
Tulosrajat
Miehet | Naiset | ||
100m | 10,90 | 12,15 | |
200m | 22,40 | 25,20 | |
400 m | 49,90 | 57,30 | |
800 m | 1.56,00 | 2.14,20 | |
1500 m | 3.59,00 | 4.35,00 | |
3000 m | 8.30,00 | 9.46,00 | |
100/110 m aj | 14,45 | 14,25 | |
400 m aj | 56,20 | 1.03,50 | |
2000m ej | 6.08,00 | 7.14,00 | |
5000 m käv. | 23.30,00 | 26.00,00 | |
Korkeus | 200 | 174 | |
Seiväs | 455 | 365 | |
Pituus | 695 | 580 | |
Kolmiloikka | 14,10 | 12,20 | |
Kuula | 17,00 | 14,40 | |
Kiekko | 53,00 | 40,50 | |
Moukari | 62,50 | 57,00 | |
Keihäs | 63,00 | 46,50 | |
7-/10-ottelu | 6400 | 4950 | |
Tulosrajoina käytetään yllä olevia Euroopan yleisurheiluliiton asettamia tulosrajoja. Sekaviestin juoksijat nimetään joukkueen sisältä henkilökohtaisiin lajeihin valittujen urheilijoiden joukosta. Lopullisen juoksevan kokoonpanon päättää joukkueeseen nimetty pikajuoksuvalmentaja.
Henkilökohtaisten valmentajien (personal coach) akkreditointimahdollisuudesta lisätietoa tämän sivun ylälaidassa kohdassa “Arvokilpailuvalintojen yleiset ehdot / kohta 6”.
2.-11.8.2024 OLYMPIALAISET, Pariisi, Ranska
Yhteyshenkilö: Leena Paavolainen, Jani Tanskanen
Olympiajoukkueen valitsee Suomen Olympiakomitea. Valintakelpoisia ovat ne urheilijat, jotka ovat saavuttaneet WA:n asettaman tulosrajan lajikohtaisen aikaikkunan aikana tai ovat WA:n rankingin perusteella oikeutettuja osallistumaan olympiakisoihin. Tulosrajat tulee saavuttaa tilastokelpoisissa ja valintakriteeristön vaatimukset täyttävissä kilpailussa.
Olympiajoukkueeseen voidaan valita maksimissaan kolme urheilijaa / laji ja heille maksimissaan yksi kotiin jäävä varaurheilija. Mikäli valintakelpoisia urheilijoita on lajikohtaisesti enemmän kuin Suomesta voidaan urheilijoita lähettää, valitaan urheilijat Suomen Urheiluliiton ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön arvioinnin ja harkinnan mukaisessa paremmuusjärjestyksessä soveltaen Olympiakomitean asettamia valintakriteereitä.
Olympiavalinnoissa käytössä on “jatkuvan/joustavan valinnan” periaate, eli joukkuetta voidaan täydentää valintakriteerien täyttyessa. Viimeinen mahdollinen valintapäivä on kuitenkin Pariisi Olympiakisajärjestäjien Final Sport Entry-päivä 08.07.2024.
10.-11.8.2024 U20 PM-nelimaaottelu, Kööpenhamina (Tårnby), Tanska
Yhteyshenkilö: Eeva Kantomäki
Valintapäivä on 29.7.2024. Valinnat tehdään 1.5.-28.7.2024 välisenä aikana annettujen näyttöjen perusteella. Tasaisissa tilanteissa painotetaan erityisesti heinäkuun kilpailutuloksia. Valintojen lähtökohtana on mahdollisimman kilpailukykyinen ja voittava joukkue. Kilpailuihin valitaan kaksi vuosina 2005-2006 syntynyttä urheilijaa per laji. Viestijoukkueiden osalta lopullisen juoksevan kokoonpanon päättää joukkueeseen nimetty pikajuoksuvalmentaja.
Jokaisen urheilijan omavastuu kilpailumatkan kustannuksista on 400 euroa, joka laskutetaan matkan jälkeen.
27.-31.8.2024 U20 MM-KILPAILUT, Lima, Peru
Yhteyshenkilö: Eeva Kantomäki
Valintapäivä on 6.8.2024. Tulosraja tulee olla saavutettu 1.5.-4.8.2024 välisenä aikana Kansainvälisen yleisurheiluliiton hyväksymissä eli WA-luokituksen alaisissa kilpailuissa, pois lukien kilpakävely ja moniottelu, joissa tulosraja tulee olla tehtynä 1.5.2023-4.8.2024 välisenä aikana. Kilpailuihin valitaan korkeintaan kaksi urheilijaa per laji ja heille korkeintaan yksi kotiin jäävä varaurheilija. Tasaisissa tlanteissa tuloksentekoikkunan viimeisen kuukauden tuloksilla ja erityisesti oman ikäluokan SM- kilpailulla on suurin painoarvo valinnassa. Viestijoukkueiden osalta lopullisen juoksevan kokoonpanon päättää joukkueeseen nimetty pikajuoksuvalmentaja. Kilpailuihin valitaan vuosina 2005 ja 2006 syntyneitä urheilijoita.
Kilpailumatkan omavastuuosuus on 1200 euroa, joka laskutetaan matkan jälkeen. Omavastuusta vapautuu sijoittumalla henkilökohtaisessa lajissa sijoille 1-3, ja omavastuu puolittuu mikäli urheilija sijoittuu henkilökohtaisessa lajissa sijoille 4-8. Viestijoukkueen jäsenten omavastuuosuus puolittuu, mikäli joukkue sijoittuu 8 parhaan joukkoon (tämä huojennus huomioidaan vain, mikäli urheilija ei ole jo saanut huojennusta/vapautusta henkilökohtaisen sijoittumisen perusteella).
Joukkue matkustaa Peruun 22.8.
Tulosrajat
Miehet | Naiset | ||||
100 m | 10,40 | 11,63 | |||
200m | 21,06 | 23,85 | |||
400m | 46,94 | 54,17 | |||
800m | 1.49,06 | 2.06,70 | |||
1500m | 3.44,64 | 4.22,50 | |||
3000m | 8.03,33 | 9.26,30 | |||
5000m | 13.58,90 | 16.20,10 | |||
100/110 m aj | 13,86 | 13,80 | |||
400 m aj | 51,92 | 59,53 | |||
3000 m ej | 8.55,15 | 10.26,80 | |||
10 000 m käv. | 43.17,55 | 48.39,07 | |||
Korkeus | 215 | 181 | |||
Seiväs | 518 | 405 | |||
Pituus | 766 | 631 | |||
Kolmiloikka | 15,64 | 13,04 | |||
Kuula | 18,70 | 15,08 | |||
Kiekko | 56,94 | 50,19 | |||
Moukari | 69,48 | 59,48 | |||
Keihäs | 70,04 | 51,30 | |||
7-/10-ottelu | 7246 | 5376 | |||
4x100m | 39,87/ka 10,57 (21,39) | 44,90/ ka 11,83 (24,45) | |||
4×400 m | 3.07,64/ka 47,41 | 3.34,43/54,11 | |||
4×400 m sekav | 3.24,30/51,58 | 3.24,30/51,58 | |||
Tulosrajoina käytetään Suomen Urheiluliiton asettamia tulosrajoja (lisätietoa tulosrajojen muodostumisesta löytyy arvokilpailuiden yleisistä valintaperusteista).
Henkilökohtaisten valmentajien (personal coach) akkreditointimahdollisuudesta lisätietoa tämän sivun ylälaidassa kohdassa “Arvokilpailuvalintojen yleiset ehdot / kohta 6”.
30.-31.8.2024 RUOTSI-OTTELU, Helsinki
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivä on 25.8.2024. Joukkueeseen valitaan 3 urheilijaa per laji. Valinnan perusteena on mahdollisimman kilpailukykyinen ja voittava joukkue. Valinnoissa huomioidaan erityisesti 1.5.- 25.8.2024 välisenä aikana tehdyt tulokset. Tasaväkisessä tilanteessa huomioidaan suurimmalla painoarvolla asetetun aikavälin viimeisen kuukauden (25.7. – 25.8.) tulokset sekä lajitulosten kehittyminen. Valinnassa voidaan ottaa huomioon myös muussa kuin valinnan kohteena olevassa lajissa annettuja näyttöjä, mikäli sen katsotaan edistävän joukkueen tulosta.
Ruotsi-ottelun lajiohjelma:
Miehet – 100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 10000m, 3000m ej, 110m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 3-ottelu, 10000m kävely, 4 x 100m, 4 x 400m
Naiset – 100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 5000m, 10000m, 3000m ej, 100m aj, 400m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 3-ottelu, 5000m kävely, 4 x 100m, 4 x 400m
30.-31.8.2024 Nuorten (U18) RUOTSI-OTTELU, Helsinki
Yhteyshenkilö: Jorma Kemppainen
Valintapäivä on 13.8.2024. Joukkueeseen valitaan 2007–2008 syntyneitä urheilijoita, kaksi urheilijaa per laji. Valinnan lähtökohtana on mahdollisimman kilpailukykyinen ja voittava joukkue. Valinnat tehdään pääsääntöisesti elokuussa järjestettävien 16–17 -vuotiaiden SM-kilpailuiden perusteella. 3- ottelun kohdalla valinnat tehdään pääsääntöisesti vuoden 2024 hallikauden ja kesän ottelunäyttöjen perusteella, tasaisissa tilanteissa kesän ottelunäyttöjä painottaen. Viestijoukkueiden osalta lopullisen juoksevan kokoonpanon päättää joukkueeseen nimetty pikajuoksuvalmentaja.
Nuorten Ruotsi-ottelun lajiohjelma:
100m, 200m, 400m, 800m, 1500m, 3000m, 2000m ej, 100/110m aj, 300m aj, korkeus, seiväs, pituus, 3-loikka, kuula, kiekko, moukari, keihäs, 3-ottelu (100/110m aj, korkeus, kuula), 3000m kävely, 4x100m, 4x400m
Jokaisen urheilijan omavastuu kilpailuviikonlopun kuluista on 100e, joka laskutetaan kilpailutapahtuman jälkeen.
10.11.2024 PM-MAASTOT, Vantaa
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivä on 28.10.2024.
Joukkueeseen valitaan yleisiin sarjoihin lähtökohtaisesti 3 urheilijaa per sarja ja nuorten sarjoihin 3 urheilijaa per sarja katsastuskilpailun ja vuoden 2024 kilpailunäyttöjen perusteella. 19-vuotiaiden sarjaan valitaan vuosina 2005–2008 syntyneitä urheilijoita.
PM-maastokatsastus kilpaillaan 27.10. Vantaalla Hakunilan Urheilupuistossa.
8.12.2024 EM-MAASTOT, Antalya, Turkki
Yhteyshenkilö: Jani Tanskanen
Valintapäivä on 12.11.2024. Joukkueeseen valitaan urheilijoita, joilla on edellytys sijoittua henkilökohtaisessa kilpailussa 40 parhaan joukkoon yleisessä sarjassa tai 20 parhaan joukkoon nuorten sarjassa. 19-vuotiaiden sarjaan valitaan vuosina 2005–2006 syntyneitä urheilijoita. Tärkein katsastuspaikka maastojuoksun EM-kilpailuihin on maastojuoksun PM- kilpailu.
Joukkuekilpailuun voidaan valita joukkue, jolla on edellytys sijoittua 8 parhaan joukkoon. Joukkuekilpailua varten yhteen sarjaan nimetään vähintään 3 ja enintään 6 urheilijaa.
19–22-sarjan urheilijan omavastuu matka- ja majoituskuluista on 400 euroa, joka puolitetaan, mikäli urheilija sijoittuu kilpailuissa 8 parhaan joukkoon yksilönä. Omavastuuosuudesta saa täyden vapautuksen, mikäli sijoittuu yksilökilpailussa 3 parhaan joukkoon. Joukkuekilpailun jäsen vapautuu omavastuuosuudesta, mikäli joukkue sijoittuu 3 parhaan joukkoon.
Urheilijalla tulee olla valintapäivään mennessä suoritettuna kilpailujen yli voimassa oleva EA:n edellyttämä ”I Run Clean” -diplomi, jotta urheilija on valinta- ja ilmoittamiskelpoinen tähän arvokilpailuun. Diplomi tulee suorittaa osoitteessa www.irunclean.org (https://europeanathletics.elearning.worldathletics.org/access/login) viimeistään 10.11.2024.