Simo ja Saara Lipsaselle ei nuorena ehtinyt FJG muistoja kertyä, mutta Lappeenrannan Urheilu-Miesten porukalla tehtyjä Seuracup-reissuja molemmat muistelevat lämmöllä. Lappeenrannan YAG tapahtumaan 12. –14. kesäkuuta tulevia nuoria urheilijoita Lipsaset kannustavat […]
Arkisto: Lapset ja nuoret
Hese-kisa, Koululaiskisa, Lapset ja nuoret
Richardsson Hese-kisojen kummiurheilijaksi: ”Nuorten urheilun pitää olla iloista”
Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson on Hese-kisojen uusi kummiurheilija. Hän jatkaa kaksi vuotta kummiurheilijana toimineen pikajuoksija Anniina Kortetmaan työtä yhdessä aitajuoksija Elmo Lakan kanssa. – Tuntuu hienolta ja hauskalta, että voin tällä […]
Arkisto: Lapset ja nuoret
Iltapäiväkerho, Lapset ja nuoret
Hauskoja juttuja N4HK-iltapäiväkerhot täynnä Liperissäkin
Omien lempiruokien piirtäminen ravintoympyrään oli mukava päätös vauhdikkaalle Nestlé For Healthier Kids -kerhotunnille Liperin Ylämyllyllä. Jyrin liikuntahallissa liikunnan riemu pääsi valloilleen jo alkuverryttelyksi kierretyllä juoksuun ja hyppimiseen painottuneella radalla, jonka […]
Pinja Lindstedt ja Ville Viitakoski pitivät parasta vauhtia tyttöjen ja poikien sarjassa Vierumäellä Pohjoismaisten maastojuoksun mestaruuskilpailujen yhteydessä juostuissa junioreiden kilpailuissa. Alle 15-vuotiaiden kisoissa matkana oli 3 kilometriä. Samaan aikaan matkaan […]
Turun Urheiluliiton Heljä-Viivi Unkila oli kestävyysjuoksun Flying Finns -kilpailuturneen 15-19-vuotiaiden sarjojen pistekuningatar. Hän keräsi henkilökohtaisessa kilpailussa komeat 392 pistettä. Seurojen välisen pistekilpailun voitti Lahden Ahkera. Flying Finns -sarja päättyi Pajulahden maastojuoksukarnevaaleihin. Pisteitä Flying Finns […]
Arkisto: Lapset ja nuoret
Lapset ja nuoret
Sade ei puraissut junioreiden juoksuvauhtiin Pajulahden maastokarnevaalien avauspäivänä
Syksyinen tihkusade ei puraissut juoksuvauhtiin eikä tunnelmaan, Pajulahti Cross Country Carnival -tapahtuman lasten ja junioreiden kilpailussa Nastolssa. Kisojen avauspäivän huipentaneessa 15-vuotiaiden 4 kilometrin kilpailussa poikien ja tyttöjen sarjan voittivat Salon Vilppaan […]
Yleisurheilun Seuracupin finaalien järjestäjät ensi vuodelle on valittu. Vuoden 2020 finaalit kilpaillaan 5. syyskuuta seuraavasti: Superfinaalin järjestää Lahden Ahkera, A-sarja finaalin Ikaalisten Urheilijat, B-sarjan Lempäälän Kisa Yleisurheilu ja C-sarjan Hämeenlinnan […]
Arkisto: Lapset ja nuoret
Lapset ja nuoret
Äänekosken Urheilijat laajensi sporttikerhoja ja koulutti valmentajia
Henkivakuutusyhtiö Kaleva kampanjoi viime vuonna Jyväskylän Kalevan kisoissa keskisuomalaisten nuorten liikkumisen edistämiseksi ja kannusti suomalaisia laskemaan henkivakuutuksen hinnan Kalevan henkivakuutuskuntoon.fi -verkkokaupassa. Jokainen laskettu vakuutuksen hinta kartutti stipendinä jaettua pottia. Rahaa […]
Nestlén ja Suomen Urheiluliiton yhteistyöohjelma Nestlé for Healthier Kids on selvityksen mukaan tuonut toivottuja muutoksia alakoululaisten arkeen. Vuodesta 2014 lähtien Suomessa toteutetun ohjelman tavoitteena on ollut lisätä koululaisten liikkumista yleisurheilun […]
Arkisto: Lapset ja nuoret
Hese-kisa, Lapset ja nuoret
Hese-kisa – vauhtia ja vilskettä vuodesta toiseen!
Hese-kisa on 5-6 luokkalaisille järjestettävä yleisurheilun joukkuekisa, jossa kisataan luokasta muodostuvan joukkueen kanssa koulun, paikkakunnan, piirien ja valtakunnan mestaruuksista. Koulu- ja kuntakisat toteutetaan koulujen, kuntien ja alueen seurojen välisenä yhteistyönä […]