Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahaa lukuvuodelle 2023–24 voi hakea 15. syyskuuta saakka. Opiskeluapurahalla halutaan […]
Noormarkun Nopsan Pinja Kärhä heitti Töysässä nelikiloista naisten olympiamoukaria 58,72. Tulos on 16-vuotiaiden kaikkien aikojen paras. Viikko sitten Ruotsi-ottelussa Kärhä heitti myös kolmikiloista moukaria ikäluokkansa kaikkien aikojen parhaan tuloksen 70,38. […]
Pikajuoksija Anniina Kortetmaan ura jatkuu Teemu Leppämäen valmennuksessa. Leppämäki on viimeksi kuluneen vuoden vastannut Kortetmaan voimaharjoittelusta. Päävastuu valmennuksesta on ollut Petteri Jousteella, jonka johdolla Kortetmaa on harjoitellut viisi vuotta. Yhteistyö […]
Kolmen seuran juniorit voittivat omassa ikäluokassaan kolme Suomen mestaruutta viestinjuoksun SM-kilpailuissa Turussa Paavo Nurmen stadionilla. Tampereen Pyrintö hallitsi 19-vuotiaiden miesten ikäluokkaa. Lauantaisen pikaviestin lisäksi tuli sunnuntaina kultaa 4×400 metrillä ja […]
Jyväskylän Kenttäurheilijat ottivat sekä miesten että naisten mestaruudet SM-viestien päätöslajeissa 4 x 400 metrin viesteissä. Miesten viestissä JKU:n mestaruus ja aika 3.12,28 syntyivät joukkueella Konsta Alatupa, Valtteri Keskinen, Iiro Surkka […]
Lahden Ahkera sinetöi yleisurheiluseurojen perinteikkään Kalevan Malja -kilpailun voiton viestinjuoksun SM-kilpailuissa Turussa sunnuntaina. Kalevan Malja -kilpailun voittaa vuosittain ulkoratojen Suomen mestaruuskilpailuissa eniten pisteitä kerännyt seura. Ahkera kokosi 452 pistettä. Toiseksi […]
Espoon Tapiot voitti miesten ja naisten 3 x 3000 metrin kilpakävelyn viestimestaruudet Turun SM-viesteissä sunnuntaina. Tapioiden miesten joukkueen mestaruus oli jo viides perättäinen. Naisten joukkue puolestaan käveli toisen perättäisen mestaruuden. […]
Peräseinäjokelainen Veeti Mustalahti voitti neljä kultaista ja yhden hopeisen mitalin down-urheilijoiden EM-kilpailuissa Padovassa, Italiassa. Kaikkiaan Suomen viiden urheilijan joukkue saavutti EM-kilpailuista kymmenen mitalia: viisi kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. […]
Tampereen Pyrintö ja Lappeenrannan Urheilu-Miehet kävivät ankaran ja kovavauhtisen kaksinkamppailun Suomen mestaruudesta 19-vuotiaiden miesten 4 x 100 metrin viestissä Turussa viestinjuoksun SM-kisoissa lauantaina. Pyrintö voitti kilpailun erinomaisella ajalla 41,48. Suomen […]
Lempäälän Kisa Yleisurheilu uusi viimevuotisen mestaruutensa SM-viestien 4000 metrin viestissä ajalla 9.55,53. Aika on lähes sama kuin heidän vuosi sitten juoksemansa mestaruusaika 9.55,43, mutta tavoitteena olleeseen SE-aikaan 9.51,26 jäi jonkin […]