Kalevan kisojen lajikohtaiset urheilijamäärät varmistetaan jatkossa tulosrajoihin sekä tilastorankingiin perustuvalla järjestelmällä, eli samaan tapaan kuin EM- ja MM-kisoissa sekä vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaisissa. Järjestelmää on rakennettu toissa vuodesta lähtien, […]
Suuren suosion saavuttaneet Silja Line Seurakisat jatkuvat jälleen ensi kesänä. Kilpailusarjan järjestäjähaku on alkanut ja se jatkuu 15.5. asti. Joko teidän seuranne on mukana? Silja Line Seurakisat ovat monen lapsen […]
Tapio Rautavaaran syntymästä tuli 8.3. maaliskuuta kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Urheilumuseossa avattiin Reissumies – Tapio Rautavaaran tarina -näyttely, joka on avoinna yleisölle aina 25.syyskuuta asti. Rautavaara oli paitsi koko kansan tuntema reissumies […]
Yleisurheilun nuorisotoimintakilpailun palkitsemisjärjestelmä uudistui kuluvalle vuoden. Kilpailun ydin sen sijaan säilyi entisellään. – Jokaisen nuoren osallistuminen kilpailuun kerryttää pistesaalista täysin tuloksesta riippumatta, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) seurapalvelujen kilpailuvastaava Yrjö Kelhä. […]
Porin Kalevan kisojen 2015 lipunmyynti on alkanut vauhdikkaasti. Tammikuun lopulla avattu lipunmyynti käy jo kuumana ja kiinnostaa yleisöä. – Lippuja on mennyt jo mukavasti. Kisajärjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Olemme tyytyväisiä […]
Euroopan mestari Antti Ruuskasen keihäskoulu järjestetään toukokuussa jo kuudetta kertaa Tanhuvaarassa, Savonlinnan lähellä. Keihäskoulussa ovat oppejaan jakamassa Ruuskanen ja hänen valmentaja Jarmo Hirvosen sekä muita lajin osaajia, kuten ex-huippuheittäjä ja […]
Oulun Pyrintö hakee pääsihteeriä vuoden 2016 Kalevan kisoille. Pesti yltää toukokuun alusta 2015 aina vuoden 2016 elo-syyskuulle. Aikaisemmat näytöt isojen tapahtumien järjestämisestä katsotaan eduksi. Tehtävään kuuluu Kalevan kisojen 2016 koordinointi, yhteiskumppaneiden hankinta, […]
Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus vahvisti kuluvan vuoden valiokuntien jäsenet puhelinkouksessaan torstaina. Liiton puheenjohtaja Vesa Harmaakorven mukaan valiokunnat tuovat päätöksen tekoon koko järjestöväen näkemyksen. – Valiokunnat ovat erinomaisia areenoita viedä liiton […]
Helsingin Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan Olympiastadionin uudistamis- ja perusparannushankkeen hankesuunnitelman sekä kaupungin ja Suomen valtion välisen yhteistyösopimuksen. Sopimuksen mukaan kaupungin rahoitusosuus perusparannushankkeen kustannuksista on yhteensä enintään 104,5 miljoonaa euroa. Olympiastadionin uudistyöt […]