Kauppinen ja Palsa maastokatsastuksen parhaat – vaihteleva nurmireitti sai kiitosta

Mikko Kauppinen ja Taru Palsa olivat nopeimmat PM-maastojen katsastuksissa Vantaan Hakunilassa. Ilahduttavaa oli, että katsastuskilpailu keräsi vihdoinkin kunnollisen osallistujamäärän.

Katsastuskilpailu järjestettiin kahden viikon päästä samassa paikassa pidettäviä Pohjoismaiden maastoja varten. PM-maastoihin Suomen Urheiluliitto valitsee yleisten sarjojen 7,5 kilometrin kilpailuun lähtökohtaisesti 3 urheilijaa per sarja ja alle 19-vuotisten 4,5 kilometrille sarjoihin 3 urheilijaa per sarja katsastuskilpailun ja vuoden 2024 kilpailunäyttöjen perusteella. 19-vuotiaiden sarjaan valitaan vuosina 2005–2008 syntyneitä urheilijoita.

Uusi reitti sai kiitosta

Hakunilan urheilupuistossa juostiin 1,5 kilometrin reitillä. Se poikkeaa alueen aikaisemmin tutuista maastoreiteistä, jo senkin takia, että yksi siltatyömaa pakotti suunnittelemaan uutta reittiä.

Nyt nurmikkoalustainen, vaihteleva ja yleisöystävällinen reitti sai ainakin kärkijuoksijoilta varauksettomat kiitokset.

Niko Putkinen vetää, Mikko Kauppinen seuraa kannoilla.

Kauppisella tuttu taktiikka

Mikko Kauppinen otti selvän voiton perinteisellä taktiikallaan: pahinta vastustajaansa Niko Putkista seuraillen ja voitto kotiin rajulla kirillä.

– Jos kutsu tulee, niin mukana olen PM-maastoissa, Mikko Kauppinen puhkui kisan jälkeen.

– Reitti on tosi hyvä, tällaisia saisi olla jatkossakin.

Vieremän Koittoa edustavan Kauppisen syksyn harjoittelu on alkanut hyvin opiskelukaupungissa Joensuussa. Yliopistolla työn alla on matematiikan aineopettajan linja ja sivuaineena kemia.

– Ylimenokauden jälkeen sain koronan, mutta kun sen sairastin pois, niin harjoittelu on sujunut hyvin. Reenailen Joensuussa paljon Tuomo Lehtisen ryhmän mukana, mutta valmentajani on Iisalmesta Sami Karjalainen, Kauppinen kertoi.

Taru Palsa veti joukkoa, Mari Laakkonen (27), Sara Lappalainen (54), Hannah Anderson (12) ja Suvi Miettinen (46) ratkoivat muut sijoitukset.

Palsa kiitteli reittiä

Myös naisten sarja oli kerännyt hyvän osallistujajoukon mukaansa. Varmaan voittoon juoksi Helsingin Kisa-Veikkojen Taru Palsa. Hänen urakkaansa helpotti se, että vahva ennakkosuosikki Johanna Peiponen myöhästyi pitkän matkan lähdöstä ja joutui tyytymään 4,5 kilometrin kisaan, jossa hän juoksi kakkoseksi.

– Monipuolinen rata. Ei tarvinnut miettiä kenkävalintaa, selvä piikkarirata, Palsa kiitteli reittiä.

– Syksyn harjoitteluni on sujunut todella hyvin, ja PM-maastot ovat hyvä tavoite.

Palsa on ammatiltaan fysioterapeutti ja työskentelee Uudessa lastensairaalassa. Oman urheilunsa lisäksi hän valmentaa juoksuryhmiä ja antaa myös yksilövalmennusta.

– Tykkään, että saan toimia sekä pienten vauvojen että aikuisten kanssa, Palsa kertoi.

Palsan takana nähtiin mielenkiintoisia ja uusi nimiä naisten kansalliseen kärkeen, kuten Pudasjärven Urheilijoiden Mari Laakkonen ja Suomen ja Iso-Britannian kaksoiskansalainen Hannah Anderson, Helsingfors IFK.

Sara Lappalainen lopetteli syksyllä huippu-uraansa, mutta veri vetää vielä kisoihin. Nyt tuli kolmas sija.

Nuorten kisan nopeimmat 4,5 kilometrillä olivat  Pinja Laasanen, Siilinjärven Ponnistus, ja Anssi Mustonen, Koiviston Kipinä.

Hakunila, Vantaa:

Maastojuoksun PM-katsastus:

Miehet, 7,5 km: 1) Mikko Kauppinen VierKoi 23.46, 2) Niko Putkinen LahdA 23.59, 3) Julius Taskinen LappUM 24.37, 4) Otto Kaario JyväskKU 25.04, 5) Rasmus Krogell KU-58 25.13, 6) Matias Mononen LahdA 25.38, 7) Aarni Eijs SalVil YU 27.09, 8) Liiban Hagi Ali EspTa 28.27.

Naiset, 7,5 km: 1) Taru Palsa HKV 27.23, 2) Mari Laakkonen PudasjU 27.36, 3) Sara Lappalainen BorgåA 28.28, 4) Hannah Anderson HIFK 28.47, 5) Suvi Miettinen HKV 28.55, 6) Katariina Kärkkäinen IisVi 29.15, 7) Emma Ranta LempKiYU 29.44.

Miehet, 4,5 km: 1) Anssi Mustonen KoivKi 14.30, 2) Eden Kotilainen MikkKV 14.33, 3) Juho Hyyryläinen VaalKa 14.37, 4) Ville Viitakoski MikkKV 14.45, 5) Hannes Nikkinen LänsUU 14.51, 6) Sisu Moilanen TuUL 14.52, 7) Tero Korpi KU-58 14.56, 8) Samuli Saarikoski KerU 15.11, 9) Valtteri Partanen LahdA 15.15, 10) Veeti Savolainen KerU 15.20,

11) Joel Vuohtoniemi ViipU 15.24, 12 Joona Heiskanen KU-58 15.27, 13) Rasmus Laapas LahdA 15.28, 14) Kasper Redman LahdA 15.44, 15) Atte Virtanen LiedPa 15.54, 16) Teppo Syrjälä TampPy 16.04, 17 Mikaïl Uusipere EspTa 16.2, 18) Christopher Havupalo TuUL 16.51, 19) Marko Savolainen KU-58 17.42, 20) Jukka-Pekka Hassinen KU-58 21.32.

Naiset, 4,5 km: 1) Pinja Laasanen SiilPo 16.45, 2) Johanna Peiponen LapLu 17.02, 3) Sini-Minea Saarikoski KerU 17.26, 4) Elsa Stadig ValkKajo 17.33, 5) Hanna Kotakallio KirkkonU 17.36, 6) Karoliina Olli TuUL 17.54, 7) Linnea Kero TuUL 18.11, 8) Paola Kero TuUL 18.48, 9) Silja Valtola MikkKV 19.31.

Tulokset myös:

https://www.yleisurheilu.fi/jg7f7a7d77da77/