Millaisia ajatuksia Matti Laurilan kotimaisen yleisurheilun tilastoseuranta vuosilta 1995-2024 herätti Suomen Urheiluliiton GM:n Jani Tanskasen ja kahden pitkään yleisurheilua seuranneen asiantuntijan, Tampereen Pyrinnön ex-toiminnanjohtajan, liikuntaneuvos Jarmo Hakasen ja Turun Urheiluliiton yleisurheilutoiminnan ex-monitoimimiehen Leo Laaksosen mielessä. Jarmo Mäkelä otti selvää. Linkki tilastoseurantaan jutun lopussa.
Hakanen pitää Laurilan tilastoseurantaa ainutlaatuisen arvokkaana, ja mitä soveliaimpana työkaluna nykyisenkin yleisurheilun strategisiin viilauksiin. Hakasen muistuttaa, että Suomen nopea rakennemuutos näkyy myös yleisurheilussa. Aiemmin huippuvahvojen maaseutujen yleisurheiluvalot ovat himmenneet kaupungistumisen myötä samalla, kun kuntien liikunnanohjaajien virat ja kyläkouluverkot ovat purkautuneet. Peruskoululaisten Move-liikuntamittaukset taas paljastivat hätkähdyttävästi, kuinka kaupunkiseutujen koulunuoret ovat maaseutujen nuoria paremmassa fyysisessä kunnossa.
– Karkeasti arvioiden alle viiden tuhannen asukkaan kunnissa seuratoiminnan elvyttäminen nuorisovalmennuksen tasolle alkaa olla vain muisto jo alati pienentyneiden ikäluokkienkin takia. Kunnissa, joissa on 5000-15 000 asukasta olisi edelleen potentiaalia, mutta seuratoimintojen näivettyminen on jo pitkään ollut nopeaa tämänkin suuruisissa kuntayksiköissä, Hakanen harmittelee.
– Tämän päivän realistinen tavoite olisi vähintään 20 ammattimaisesti johdettua, kasvavaa yleisurheiluseuraa, joiden maantieteellinen peitto olisi kattava siten, että tarpeen vaatiessa lasten yleisurheilun ja nuorisovalmennuksen palvelut löytyisivät kohtuullisen matkan päästä kenelle tahansa.
Hakanen muistuttaa, että olosuhteista harrastaminen ei ole kiinni.
– Asukaslukuun peilaten meillä lienee eniten kestopäällystekenttiä maailmassa ja piikkareilla juoksemisen mahdollistavia sisätilojakin ennätysmäärä, Hakanen sanoo.
Pääkaupunkiseutu ja NÅID ovat onnistuneet pm-kisaperinteen soveltamisessa tähän päivään
Kilpailujärjestelmä on tunnetusti lähellä Hakasen sydäntä. Sen yläpää, Paavo Nurmi Games ja Motonet GP, on erinomaisen toimiva niille lajeille, jotka esiintyvät siellä vakioina. Hänen mielestään seuraavan tason, Tähtikisojen, näivettymisessä hanskat ovat pudonneet liian helposti.
Hakanen näkee, että tilausta löytyisi edelleen myös kuudelle tai kahdeksalle vähintään netti-TV-tasoisen näkyvyyden saavalle ”tähtikisalle”, jolloin myös vähemmän suosittujen yleisurheilulajien harrastajat voisivat tavata toisiaan myös Kalevan kisojen ulkopuolella.
Lajiväen kohtaaminen myös harjoituskausilla on arvokasta. Hakanen kiittelee Kalle Lehmusvuoren, Mika Lönnbladin ja Anssi Mäkisen Tampereella johtamien, betoniringistä heittävien urheilijoiden lajileirien toimintamalleja. Hän toteaa, että ”ne eivät ole huonoja”.
– Jo paljon ennen nettiaikaa muistan Rauno Kotkajuuren tehneen kaikista kilpailulupa-anomuksista tarkat lajikartat, jotka paljastivat mahdolliset lajikohtaiset aukot. Tuolloin kisoja oli hirmuisesti ja lajien manuaalinen listaaminen kova harjoitus. Lajien ja niiden kilpailumahdollisuuksien näivettymisellä on keskipitkälläkin aikavälillä selvä keskinäinen korrelaatio, Hakanen muistuttaa.
– Se on selvää, että näillä urheilijamäärillä ei piirinmestaruuskilpailuja kannata yli 13-vuotiaille haikailla. Pääkaupunkiseudun aluemestaruuskisoja, joissa NÅID on mukana, pidän ylivoimaisesti toimivimpana mallina, joka on korvannut perinteistä pm-kisakulttuuria.
Kokonaisuutena yleisurheilun kansalliset tasot ovat Hakasen mielestä säilyneet hyvin.
– Tiedän altistavan itseäni siinäkin kalkkikseksi, kun ehdotan Yle-sopimuksen myötä kaikkien lajien Top 5 -tulosten viikoittaista seurantaa teksti-tv:ssä. Se onnistuisi teknisesti ilman tekoälyäkin. Toimiihan viestintä joukkuelajeissakin myös alasarjojen osalta, Hakanen paaluttaa ajatuksiaan kilpailujärjestelmästä.
Hakaselle pyrintöläiset eivät ole asiakkaita, he ovat seuran jäseniä
Hakanen arvioi, että Suomen Urheiluliiton tasapainoinen eteneminen on lajin julkikuvankin kannalta tärkeää, mutta paljon tärkeämpää on kuitenkin johtavien seurojen hyvinvointi – sanalla sanoen seurahenki. Tämän liikuntaneuvos kertoi havainneensa tuoreesti oman seuran, Tampereen Pyrinnön, yleisurheilijoiden kauden päättäjäisissä. Kaikki seuran olympia- ja maajoukkueurheilijat olivat paikalla, nimmarit ja selfiet heidän kanssaan olivat tilaisuuden kohokohtia.
– Lasten ja nuorten sitouttaminen edellyttää seuraväen yhteen kokoamista. Yhteisiä kilpailumatkoja, joskus ulkomaillekin. Yhteisiä tilaisuuksia ja kaikkien sitomista mukaan seuran suurtapahtumiin. Tämän viestin haluan kilpistää nykyjargonin vastaisesti – meidän seurassamme ei ole asiakkaita, vain jäseniä, Hakanen sanoo.
– Uskon edelleen harjoitusleireihin sekä myös valmennusryhmiin nimeämättömien mahdollisuuteen osallistua niille. Niillä valmentajat tulevat kouluttaneeksi toisiaan ja saavat motiivia arkipuurtamiseen. Valmentajien määrä on ajan saatossa vähentynyt, eikä valmentamisen riittävyyttä palvele se, että ”omaan lajiin” erikoistutaan liian herkästi. Tämä näkyy ehkä selvimmin moniottelulajeissa.
– Harvojen lahjakkuuksien tunnistaminen ja auttaminen on kokonaan toinen juttunsa, siihen urheiluopistojen yläkoululeirit eivät riitä.
Naisten vahvan myötätuulen kotimaisessa yleisurheilussa Hakanen uskoo johtuvan eniten siitä, että naisten urat ovat nyt keskimäärin viitisen vuotta pidempiä, kuin mitä ne olivat viitisentoista vuotta sitten.
Laaksonen kannustaa yhteistyöhön joukkuepalloilulajien kanssa
Leo Laaksonen tunnistaa keskeisimmän huolenaiheensa myös Laurilan seurannasta. Laaksonen on siitä huolissaan, miten poikia saataisiin lisää yleisurheiluun. Poikien niukkuus on taustana Laaksosen toiseen huolenaiheeseen, joka on uhanalaistuneet harrastajamäärät miesten kenttälajeissa. Laaksonen muistuttaa perinteen voimasta ja viittaa siihen, että kansainvälisessä vertailussa miesten keihäs on edelleen Suomen selvästi paras yleisurheilulaji.
Moniottelulajien merkityksestä Turun Urheiluliiton ”yleisurheiluikoni” ei koskaan ole väsynyt puhumasta. Niihin kannattaa hänen mielestään panostaa. Vaikka tämän vuoden arvokilpailutulokset jäivät niihin kohdistuneista odotuksista, näkee Laaksonen lukuiset yleisen sarjan Suomen ennätykset osoituksena suomalaisessa yleisurheilussa käynnissä olevasta myönteisestä kierteestä.
– Jarkko Finnin visiot yleisurheilun ja joukkuepalloilulajien hallitusta yhteistyöstä pitää ottaa vakavasti ja niiden eteen työskennellä lajin kaikilla tasoilla. Joukkuelajeissa lapset ja nuoret harjoittelevat hyvin, ja vain jalkapallo, kesälajina, on kilpailukautensa osalta yleisurheilun rytmissä. En malta olla nostamatta esiin oman seuran vasta 15 vuotta täyttänyttä Sisu Saarista, B-junnujen jalkapallomaajoukkueessa pelaavaa poikaa, joka noteerasi eurooppalaisilla mailimatkoilla 1.56,75 ja 3.56,13, P15-sarjan Suomen ennätyksiä kumpikin, Laaksonen sanoo.
– Sagan ja Ennin hienojen näkymien ulkopuolella on moniottelulajien viime vuosien eteneminen ollut huolestuttavaa. Kaikki tietävät moniotteluiden tuotokset, Karsten Warholmin ja kumppanit, tuorein ja paras kotimainen esimerkki on Eemil Porvari, jonka keihäskaaria juoksuradan kiertäminen alle 50:n ei näytä lyhentäneen.
Tyttö- ja naisyleisurheilun kehittämisohjelman pohjusti tyttöjen ja naisten nousun
Laaksonen kertoo seuraavansa valtakunnan ”yleisurheilukarttaa”, joka on muuttanut muotoaan Suomen rakennemuutoksen, mutta myös urheilumuotojen kovan kilpailemisen ja pienentyneiden ikäluokkien myötä. Jos poikien ja miesten puolella onkin mustia pilviä, ovat tytöt ja naiset ilahduttaneet ”TuUL:n bussikuskia” sitäkin enemmän.
Ilmiön käännepisteenä hän näkee 2007 käynnistyneen ja vuosia jatkuneen SUL:n tyttö- ja naisyleisurheilun kehittämisohjelman, jota liiton silloiset hallituksen jäsenet Tellervo Haapaniemi-Koskinen ja Anni Kirvesniemi-Bosco edistivät tarmokkaasti.
Valmentajat näyttäytyvät Laaksoselle hyvin sitoutuneina työntekijöinä. Valmentamisen voimavaroja ja osaamista pitää Laaksosen mukaan kuitenkin aina arvioida. Juniorisarjoista yleiseen sarjaan siirryttäessä hän näkee urheilijoiden kehityksen olevan usein hidasta, syystä tai toisesta.
– Kokonaisuutena yleisurheilu on asemoitunut varsin hyvin yliopisto- ja korkeakoulukaupunkeihin, niin valtakunnallisissa kasvukeskuksissa kuin maakuntien keskuskaupungeissa. Oikeastaan vain Kuopio on, toivottavasti väliaikaisesti, pudonnut tästä kehityksestä. Lisäksi Oululla ja Vaasalla on varaa ja näkymää nostaa selvästi asemiaan. Vaasassa Vasa IS näyttää asemoituvan tukevasti ”kuskin pukille”, Laaksonen arvioi.
– Piirikartta on pysynyt seurakarttaa stabiilimpana. Pääkaupunkiseudun kehittyminen on kaikkien iso yhteinen ilo. Janan toisessa päässä sen sijaan perinteistään vahvan Etelä-Pohjanmaan Kalevan malja -pisteet ovat enemmän kuin puolittuneet ovat reilussa vuosikymmenessä.
– Naisten tilastonousut käynnistyivät 2010-luvulle tultaessa niin ripeinä ja suurina, että ilman SUL:n tyttö- ja naisyleisurheilun kehittämisohjelmana tunnettua projektia ne eivät olisi olleet mahdollisia. Siitäkin minulla on vahva mielikuva, että kestävyysjuoksun tämän päivän kärkinaiset valmentajineen ovat malliesimerkkejä kansainvälisen huippu-urheilun vaatimustason ja sen vaatimien toimenpiteiden ymmärtäjinä.
Ratakierros on iso mahdollisuus – lisää laadukkaita kilpailuja pidemmillä matkoilla
Muutoinkin juoksujen laaja elpyminen ilahduttaa Laaksosta. Ratakierroksen lajeissa Laaksonen näkee hyvää ”puhtia” ja toivoo, että sieltä löytyvän vielä paljon lisäammennettavaa. Hän näkee, että laaja kansallinen taso lyhyillä pikamatkojen voisi tarjota isoja mahdollisuuksia ratakierrokselle selvästi nähtyä enemmän. Keskimatkoilla kova kilpaileminen on Laaksosen silmissä leimallinen osa valmentautumista. Yleisurheilukatsomoissa edelleen paljon aikaa viettävänä Laaksonen on nauttinut kovasti esimerkiksi Leo Rajaniemen, Antti Ristasen ja Sisu Saarisen hanakkuudesta kilpailla yhdessä.
– Olen sitä mieltä, että pikajuoksijan pitää hallita kokonaisuus satasesta ratakierrokseen. Lukuisat yleispikajuoksijat, kuten Voitto Hellstén ja Ossi Karttunen, huipensivat upeat uransa ratakierrokselle. Toisinkin päin yhtälö toimii, Tommi Hartonen ja Kari Louramo esimerkkeinä aloittivat ratakierrokselta. Niin tai näin, meillä on paljon nopeita miehiä ja naisia, jotka voisivat löytää kotinsa neloselta, Laaksonen sanoo.
– Mailimatkojen hyvä pöhinä pitää saada siirtymään pidemmillekin ratamatkoille. Siinä työssä yksi toimiva elementti on tarjota laadukkaita kilpailumahdollisuuksia myös kyseisille lajeille, mikä ei ole toteutunut enää pitkään aikaan.
Laaksosen näkee, että yleisurheilu on vahva niin kauan, kuin siinä vallitsee hyvä henki.
– Tämä tarkoittaa kaikkia lajin yhteisöjä, liiton ja seurojen ohella jokaista lajiyhteisöä, jonka urheilijat ja valmentajat ovat paljon kontaktissa toisiinsa. Kun tämä toimii, meistä ajatellaan myönteisesti myös muualla, toteaa kuutisenkymmentä vuotta urheilumuotoansa läheltä ja tarkasti seurannut Laaksonen.
Tanskanen kannustaa tilastospesialisteja pöyhimään myös kansainvälisiä trendejä
Jani Tanskanen kertoo Laurilan seurannan antavan oivallisen palautteen tulosprofiileissa tapahtuneille muutoksille. Hän toivoo seurannan kannustavan tilastoihmisiä pöyhimään myös eurooppalaisia ja koko maailmaakin koskevia trendejä, minkä kohtalaisen pitkä ja kattava dokumentoitu tilastohistoria mahdollistaa.
Yleisurheilun harrastaminen on ymmärrettävästi vähentynyt siinä määrin, että Tanskanen pitää kymmenen parhaan tuloksen tilastoseurantaa perusteltuna. Laajempi tarkastelu ei sitä enää ole, koska aikuisikään jatkamisen kynnys on korkea ja pelin henki se, että entistä vähemmästä pitää tehdä entistä enemmän.
– Nuorten rajatulosten seuranta viestii naisurheilijoiden osalta valmennuksen hyötysuhteen paranemisesta. Kun 1995 MN20-sarjan urheilijoista juniorinaiset edustivat 50. parhaan tilastoissa puolta tilaston urheilijoista, on vastaava osuus nykyään kolmanneksen luokkaa. Miesjunioreiden osalta kyseinen tilasto-osuus on pysynyt muuttumattomana, se oli viidennes niin 1990-luvun puolivälissä kuin tänäkin päivänä, Tanskanen sanoo.
– Naisyleisurheilijoiden huimat kehitysharppaukset eivät tietenkään selity yksin junioreilla. Suurin tekijä näyttää olevan naisurheilijoiden rohkaistuminen jatkamaan uriaan useita vuosia pidempään, kuin mitä he vielä vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä tekivät. Minulle on kerrottu, että juuri tähän asiaan taannoisessa tyttö- ja naisyleisurheilun projektissa panostettiin.
Yleisurheilu kehittyy enenevästi Euroopan ulkopuolella – juoksulajien kärjessä ”ahdasta”
Kansainvälisestä trendistä Jani toteaa, että koko maailman yleisurheilumarkkinasta Eurooppa hallitsi 1990-luvulla nykyistä suurempaa osaa, arvokilpailumitaleilla mitaten reilua kolmannesta. Tällä vuosituhannella muut mantereet ovat lisänneet markkinaosuuksiaan, mikä tarkoittaa Suomen kaltaiselle maalle hyvää saumaa pärjätä Euroopassa samalla, kun maailmanlaajuinen menestys on aiempaakin haastavampaa.
Tanskanen näkee, että kovenevassa kilpailussa valmennuksen osaaminen, olosuhteet ja teknologian hyväksikäyttö harjoitteluarjessa tuovat tullessaan lisääntyviä vaatimuksia käytettävissä oleville resursseille.
– 1990-luvun puolivälistä tähän päivään kansainvälinen tulostaso, niin kärjessä kuin hyvinkin laajasti, näyttää parantuneen selvästi. Lajien väliset erot ovat suuria, joskin kyseinen trendi on vallitseva. Etenkin juoksulajeissa alkaa olla hyvinkin ”ahdasta”, Tanskanen sanoo.
– Tein vertailun muutamasta lajista, kun miesten satasen kymmenes Suomessa 1995 noteerasi 10,58, oli tuo tulos silloin maailman tilastossa sijalla 181, tänä vuonna se toi 332. sijan. Miesten keihään kymmenes tulos 80,82 toi vuoden 1995 maailmantilastossa sijoituksen 29. Nykyään keihäät lentävät komeasti kaikilla mantereilla: 80,82 riittää tämän vuoden maailmantilastossa 47. sijaan.
Useat SE-tulokset vahvistavat Tanskasen uskoa hyvään lähitulevaisuuteen
Maailman tilastotrendeihin perehdyttyään Tanskanen uskaltaa vetää johtopäätöksen, jossa Suomessa miehetkin ovat pitäneet kansalliset tulostasonsa keskimääräistä paremmin perinteisten vahvojen yleisurheilumaiden joukossa. Kansainväliseen menestymiseen peilaten kansallisilla tulostasoilla ja niiden säilyttämisellä on Janin mukaan lähinnä välillinen merkitys. Kun lajin asema pysyy korkeana, ylläpitää se toimivaa kilpailujärjestelmää, kiinnostaa urheilun markkinoita ja lisää todennäköisyyksiä lahjakkuuksien löytymiselle. Vähintäänkin eurooppalaisessa katsannossa hän pitää kuluvan vuosikymmenen kehittymistä lupaavana. Koossa on suurehko joukko sopivan ikäisiä kansainvälisen tason urheilijoita.
– Yleisurheilun suurta lajikirjoa tarkastellen on selvää, että monia kipupisteitä ja vahvuuksia nousee esiin. Yhtä selvää on, että vastaavia haasteita on vähintään samassa mitassa kaikissa perinteissään vahvoissa yleisurheilumaissa, ja useimmiten selvästi enemmän, Tanskanen sanoo.
– Tässä lajissa menestytään vain kovien tulosten kautta. Omaa uskoani hyvään lähitulevaisuuteen vahvistaa se, että kuluvalla vuosikymmenellä Laurilan seuraamissa 19 lajista miehet ovat tehneet viidessä, naiset peräti 11:ssä Suomen ennätyksen vähintäänkin kerran.
Teksti: Jarmo Mäkelä