Kristiina Mäkelä käy läpi urheilijan eloa ja haasteita elämänkerrassa Pitkä tie huipulle

Kolmiloikan EM-mitalisti Kristiina Mäkelä paketoi uraansa Mika Wickströmin kirjoittamassa Kristiina Mäkelä –Pitkä tie huipulle -kirjassa (Tammi). Kirja julkaistiin keskiviikkona.

Kirjassa Mäkelä käy läpi nuoruusvuosiaan, valmentajiaan, kisoja ja harjoitteluaan. Kirjassa nostetaan esille myös Mäkelän Finnish News -sivustolle kirjoittama kriittinen teksti, jonka synnytti laajan mediakeskustelun, kuten sittemmin myös Mäkelän kannanotto mediaan kuvakulmiin naisten kolmiloikasta.

Ääneen kirjassa pääsevät myös mm. valmentaja Tuomas Sallinen ja manageri Harri Halme.

Mäkelä kertoo kirjassa huippu-urheilijan elämän monenlaisista haasteista ja käänteistä ja ottaa kantaa muun muassa valmentajan merkitykseen urheilijan uralla sekä psyykkinen valmennukseen.

– Valmentajilla on todella suuri rooli nuorten urheilijoiden kasvattamisessa kansainvälisen tason onnistujiksi. Heiltä pitäisi löytyä malttia ja kykyä nähdä, milloin valmennettavaa pitää kannustaa eteenpäin ja milloin hillitä tekemistä. Jos panee urheilijan treenaamaan höyrypäisesti liian kovaa liian aikaisin, siitä harvoin seuraa mitään hyvää, Mäkelä toteaa.

– Kerran yksi kilpasisko tuli kysymään minulta nuorten MM-kisoissa, että mitä hänen pitäisi tehdä, kun hänen valmentajansa itkee pettyneenä ”huonosti” mennyttä kisaa. Kyseinen urheilija oli juuri sijoittunut finaalissa viidenneksi, siis MM-kisoissa! Kenen ehdoilla silloin urheiltiin?

”Psyyke on iso voimavara, mutta samalla se voi olla myös hidaste”

Psyykkistä valmennuksesta Mäkelää suosittelee jokaiselle ikään ja alaan katsomatta.

­– Psyyke on iso voimavara, mutta samalla se voi olla myös hidaste. Uskallan väittää, että arvokilpailujen kärkiurheilijat ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan  lähes yhtä hyviä, mutta psyykkinen valmius ratkaisee, kuka ottaa mitalin, Mäkelä arvioi kirjassa.

Mäkelä päätti pitkän aktiiviuransa syksyllä 2024 Ruotsi-ottelussa. Urallaan Mäkelä ponnisti kolmiloikassa parhaimmillaan 14,64, joka toi Mäkelälle EM-hopean. Se on urallaan halli- ja ulkoratojen arvokisoissa yli 20 kertaa kilpailleen Mäkelän paras arvokisasijoitus.

Kalevan kisoista Mäkelä kokosi 15 mitalia (11 kultaa ja 4 hopeaa) ja SM-halleista 11 mitalia (7- 3-1).