Nuorten viestikultaa Turkuun, Imatralle, Keravalle, Lempäälään, Nokialle ja Riihimäelle

Leppävaaran stadionilla Espoossa ratkaistiin sunnuntaina nuorten Suomen mestaruus kymmenessä viestinjuoksussa. Kolme niistä voitti Turun Urheiluliitto sekä yhden kukin kotijoukkue Espoon Tapiot, Helsingin Kisa-Veikot, Imatran Urheilijat, Keravan Urheilijat, Lempäälän Kisa, Nokian Urheilijat ja Riihimäen Kisko.

Imatran Urheilijat ja Keravan Urheilijat voittivat 19-vuotiaiden 4×400 metriä

Imatran Urheilijoiden Hugo Hyppönen, Joonatan Venäläinen, Mikael Venäläinen ja Juho Venäläinen voittivat 19-vuotiaiden miesten 4×400 metrin mestaruuden ajalla 3.24,75. Vastikään alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa juossut miesten 400 metrin Suomen mestari Juho Venäläinen juoksi ankkuriosuuden 47,8.

– Olen hyvin palautunut reissusta, sain aika hyvin levättyä ennen tänne saapumista. Joukkueellamme on tosi hyvä yhteishenki. En osannut edes odottaa, että pääsisin ykkösenä lähtemään viimeisestä vaihdosta, Juho Venäläinen kertoi.

Tampereen Pyrintö antoi erittäin hyvän vastuksen ajallaan 3.25,62, vaikka sen joukkueesta puuttuikin miesten 400 metrin aitajuoksun Suomen mestari Antti Sainio. Aitajuoksija Rasmus Vehmaa nosti Lappeenrannan Urheilu-Miehet ankkuriosuudella kolmanneksi ajassa 3.27,98.

Lauantaina jo 19-vuotiaiden naisten 4×100 metriä voittanut Keravan Urheilijat voitti sunnuntaina myös 4×400 metriä ajalla 3.52,27. Joukkueessa juoksivat Polina Petrova, kaksoissiskokset Aicha Kalala ja Safi Kalala sekä viestin nopeimman osuusajan 56,8 kiitänyt Sini-Minea Saarikoski.

Kovan vastuksen keravalaisille antoi kotijoukkue Espoon Tapiot, mutta Saarikosken terävä loppusuoran kiri ratkaisi mestaruuden. Toiseksi tulleen Tapioiden aika oli 3.55,05. Muut joukkueet jäivät Keravan Urheilijoiden mestarijoukkueesta yli kymmenen sekuntia.

– Kyllä me kultaa lähdettiin hakemaan, viime vuonna tuli jo hopeaa. Ihan mahtavat suoritukset oli meiltä kaikilta. Vähän mietin viimeisessä kaarteessa, lähdinkö kiriin liian aikaisin, mutta hyvin se kesti, Saarikoski kertoi.

Turun Urheiluliitto voitti 17-vuotiaiden poikien 4×400 ja tyttöjen 4×300 metriä

Turun Urheiluliitto voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 4×300 metriä mainiolla ajalla 2.43,83. Toisella osuudella 14-vuotias Alisa Launonen nosti joukkueensa johtoon ja ankkurina maalilinjan ylitti tämän ikäluokan seitsenottelun Euroopan mestari Enni Virjonen.

– On ollut jo monta starttia ja jalat aika paljon painoi, mutta yllättävän hyvin silti lähti, Launonen sanoi.

– Ajattelin, että vastus olisi ollut vähän tiukempi. Tykkään kilpailla joukkueena ja täällä on upea tunnelma, varsinkin kun Turun Urheiluliitto voittaa Kalevan maljan sanoi Virjonen.

Toiseksi sijoittui Lahden Ahkera ajalla 2.46,92. Helsingin Kisa-Veikot juoksi 2.49,35 ja löi pronssimitalikamppailussa Espoon Tapiot 0,03 sekunnin erolla.

17-vuotiaiden poikien 4×300 metriä päättyi maalikameratuomioon. Pitkään johtanut Turun Urheiluliitto ja maalilinjalla sen tavoittanut Lahden Ahkera saivat tismalleen saman ajan 2.26,89, kun Ahkeran ankkuri Verneri Marttila heittäytyi sisäkautta Lukas Brandtin rinnalle. Juryn mukaan Brandt oli rinnanmitan edellä.

Kolmanneksi juoksi Vasa Idrottssällskap ajalla 2.28,65. Neljäntenä maaliin ajalla 2.30,27 ehtinyt Kankaanpään seudun Leisku hylättiin ja sen edelle neljänneksi nousi Helsingin Kisa-Veikot.

Espoon Tapiot ja Lempäälän Kisa aitoivat 19-vuotiaiden mestareiksi

Helsingin Kisa-Veikkojen Siiri Siirtola hankki 19-vuotiaiden naisten 4×100 metrin aitajuoksun avausosuudella noin kymmenen metrin etumatkan. Se kesti aina ankkuriosuuden lopulle, jolloin Espoon Tapioiden Martta Valtonen kuitenkin nosti joukkueensa HKV:n ohi.

– Monta tasaista joukkuetta. Kova kisa. Olen kyllä iloinen ja yllättynyt voitosta, Valtonen sanoi.

Tämän ikäluokan kaikki mitalit pysyivät pääkaupunkiseudulla. Kotijoukkue Tapioiden voittoaika oli 58,38. Toiseksi tullut HKV aitoi 58,98 ja kolmanneksi sijoittunut HIFK 59,64.

19-vuotiaiden miesten mestaruuden voitti Lempäälän Kisan moniottelu- ja hyppylajitaustainen ryhmä ajalla 55,40. Toiseksi nopeimman ajan 55,86 juoksi Porvoon Akilles, jonka järjestäjät olivat sijoittaneet B-erään.

– Kokonaissuoritus oli hyvä. Yksi aitajuoksuviestitreeni oli takana, mutta aika rauhassa saatiin vetää, kertoi Kisan ankkuri Eelis Kuusjärvi.

HKV:n Iida Tossavainen rynnisti mestaruuteen – Riihimäen kisko poikien mestari

17-vuotiaiden tyttöjen 4×100 metrin aitajuoksuviesti näytti jo kääntyneen Lahden Ahkeran eduksi, mutta Helsingin Kisa-Veikkojen Iida Tossavainen rynnisti vauhtiin päästyään kahdella viimeisellä aitavälillä niukasti Ahkeran Jenni Väänäsen ohi.

– Voitto oli tavoite. Jännitti. Meni jo pupu pöksyyn, jäädäänkö toiseksi, mutta lopussa ohitin Jennin, Tossavainen kertoi.

HKV:n voittoaika oli 59,19. Ahkera hävisi vain 0,05 sekuntia. Alkuerissä HKV juoksi vielä hitusen nopeammin 59,13. Finaalissa kolmantena maaliin ehti Tampereen Pyrintö ajalla 60,86.

17-vuotiaiden poikien aitajuoksuviestin ylivoimainen mestari ajalla 54,45 oli Riihimäen Kisko, jota edustivat kaksi Haaksluodon veljestä ja kaksi Niemen veljestä. Toiseksi nopeimman ajan 56,66 juoksi B-erän voittanut Lahden Ahkera.

– Tiesin, että voitetaan, jos kukaan ei kolhi. Oon kyllä tyytyväinen, tuli hiton hyvin juostua, Kiskon ankkuri Arttu Haaksluoto sanoi.

Poikien alkuerissä toiseksi nopeimman ajan 56,62 juosseen Espoon Tapioiden aloittaja Veikko Valovirta kaatui finaalissa ja Tapiot putosi seitsemännelle tilalle.

Turun Urheiluliitto ja Nokian Urheilijat ylivoimaisia 15-vuotiaiden 4×800 metrillä

15-vuotiaiden tyttöjen 4×800 metriä voitti ylivoimaisesti Nokian Urheilijoiden kvartetti mainiolla ajalla 9.40,97. Kahdella viimeisellä osuudella Emma Haka-Risku ja Iina Saranpää kasvattivat eron muihin noin sataan metriin.

– Totta kai voittoa lähdettiin hakeen. Taktiikka onnistui. Olin varma, että kukaan ei tuu ohi, Iina Saranpää sanoi.

Kauhajoen Karhu tuli toiseksi ajalla 9.56,61 ja usean joukkueen kirikamppailun pronssimitalista voitti Valkealan Kajo, jonka aika oli 10.01,82. Tähän lajiin osallistui kolmessa erässä yhteensä 43 joukkuetta.

15-vuotiaiden poikien saman matkan SM-kilpailua johti lähdöstä maaliin Turun Urheiluliitto, jonka ankkuri Sisu Saarinen toi viestikapulan maaliin ajassa 8.41,68.

– Aika helpolla tuli nyt voitto. Eilen oli liigapeli Espoossa Honkaa vastaan, kertoi jalkapalloilussakin hyvin menestynyt Saarinen.

Toiseksi sijoittuneen Jyväskylän Kenttäurheilijoiden joukkueen aika oli 8.54,10. Kolmantena ajalla 9.01,37 saapuneen Kauhajoen Karhun suoritus hylättiin ja kolmanneksi nousi 9.02,53 juossut Helsingin Kisa-Veikot.

Viidenneksi sijoittuneen Espoon Tapioiden ankkurina juoksi Yrjänä Renvall, joka nelisen tuntia aikaisemmin käveli toisen osuuden miesten 3×3000 metrin Suomen mestaruuden voittaneessa kävelyjoukkueessa.