Lahden Ahkeran 17-vuotiaat pojat ja Espoon Tapioiden 17-vuotiaat tytöt juoksivat mestareiksi huipputuloksin

Mestaruudet jakautuivat tasaisesti viestinjuoksun SM-kilpailuiden ensimmäisenä päivänä Leppävaaran stadionilla Espoossa. Yhdeksän eri seuraa ylsi mestaruuksiin nuorten eri ikäluokissa. Kaksi juniorimestaruutta voittivat kotijoukkue Espoon Tapiot, Helsingin Kisa-Veikot ja Turun Urheiluliitto.

Keravan Urheilijat voitti naisten 19-vuotiaiden pikaviestin ajalla 48,20. Joukkueessa juoksivat Safi Kalala, Polina Petrova, Sini-Minea Saarikoski ja Aicha Kalala.

Espoon Tapiot ja Keravan Urheilijat voittivat 19-vuotiaiden pikaviestit

Espoon Tapioiden ankkuri Alexander Mitchell ratkaisi 19-vuotiaiden miesten 4×100 metrin viestin hurjalla ankkuriosuudellaan. Tapioiden voittoaika oli 42,18.

– Vielä alkuverkassa tuntui huonolta. Sain viime yönä vain kaksi tuntia nukutuksi, kertoi Mitchell, joka oli vasta palautumassa alle 20-vuotiaiden MM-matkalta Perusta, missä hän oli viestijoukkueen varaedustaja.

Helsingin Kisa-Veikkojen Lauri Kylmäpuron jalka kramppasi johtoasemassa ankkuriosuuden puolessavälissä, mutta hän taisteli siitä huolimatta toisena maaliin ajalla 42,60. Tampereen Pyrintö oli kolmas ajalla 42,95.

19-vuotiaiden naisten pikaviestin yllätysmestari oli Keravan Urheilijat, jonka ankkuri Aicha Kalala nousi neljänneltä tilalta mestariksi. Hänen kaksoissisarensa Safi Kalala juoksi aloitusosuuden. Voittoaika oli 48,21.

– Mestaruus oli iso yllätys. Ennen omaa osuutta tajusin, että onhan meillä mahdollisuus myös voittaa. Annoin vain kaikkeni ja se onnistui, Aucha Kalala sanoi.

Hopeamitalit voitti Joensuun Kataja ajalla 48,38 ja pronssimitalit Oulun Pyrintö ajalla 48,48. Kauas mitaleista ei jäänyt Jyväskylän Kenttäurheilijatkaan, jonka aika oli 48,72.

Yksi ennakkosuosikeista Helsingin IFK joutui keskeyttämään Charlotte Kajanderin valitettavan jalkavamman vuoksi.

Lahden Ahkeran 17-vuotiaiden poikien 4 x 100 metrillä Tobias Moreno ja Touko Tarvonen viestivaihdossa.

Ahkeran 17-vuotiaat pojat jäivät SE:stä vain 0,07 sekuntia

Lahden Ahkeran sujuvasti vaihtanut 17-vuotiaiden poikien pikaviestijoukkue juoksi jo alkuerissä mainion ajan 42,79 ja paransi aikaansa finaalissa vielä 42,45:een. Tulos jää vain 0,07 sekuntia Helsingin Kisa-Veikkojen vuonna 2017 juoksemasta Suomen ennätyksestä.

Ahkeran mestarijoukkueessa juoksivat Tobias Moreno, Touko Tarvonen, Verneri Marttila ja Oskari Syväranta.

– Nyt alkaa juoksu taas kulkemaan, lonkkavaiva on kiusannut koko tämän kesän, Moreno kertoi.

– Tosi hyvin meni, tiivisti Tarvonen oman osuutensa.

– Kapula tuli hyvin, kaarre sujui hyvin ja kolmas vaihto oli hyvä, sanoi Marttila.

– Suomen ennätys oli ajatuksissa, mutta oikein hyvä kokonaisuus, sanoi Syväranta.

17-vuotiaiden poikien hopeamitalikamppailun voitti Riihimäen Kisko niukasti ennen vantaalaista Kenttäurheilijat -58:aa ajoin 43,61 ja 43,65.

17-vuotiaiden tyttöjen pikaviestissä Helsingin Kisa-Veikot ja Espoon Tapiot kävivät ankaran mestaruuskamppailun. HKV:n ankkurina kestävyysjuoksija Taimi Vallinheimo pääsi ensimmäisenä matkaan ja piti Tapioiden Matilda Lahden niukasti takanaan ajoin 48,06 ja 48,11.

– Päätin jo kauden alussa, että haluan pikaviestiin kauden päätteeksi. Oli kyllä ahdistus, että takaa tullaan tosi kovaa. Tällä voitolla on tosi, tosi iso merkitys, Vallinoja kertoi.

Hyvätasoisen kilpailun kärkikaksikko juoksi paremmat ajat, kuin vanhemman 19-vuotiaiden ikäluokan mestarijoukkue. Hyvän ajan 48,41 juoksi 17-vuotiaiden pronssimitalijoukkue myös Lahden Ahkera.

Helsingin Kisa-Veikkojen P15 aitajuoksuviestin voittajat Markus Waithaka, Jussi Wesanko, Simeon Sivonen ja Elis Sundholm.

HKV:n pojat ja Turun Urheiluliiton tytöt aitoivat mestareiksi

15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen 4×80 metrin aitajuoksun Suomen mestaruudet voittivat Helsingin Kisa-Veikkojen pojat ja Turun Urheiluliiton tytöt yli sekunnin erolla seuraaviksi sijoittuneisiin.

Jussi Wesanko ankkuroi HKV:n mestaruuteen ajalla 44,74.

– Mestaruuden takana on paljon työtä. Ennen kilpailua oli siinä ja siinä, me vaiko Turku, Wesanko sanoi.

Turun Urheiluliitto oli poikien kilpailussa toinen ajalla 45,81. Tampereen Pyrintö oli kolmas ja Pyrinnön kakkosjoukkuekin viides.

Turun Urheiluliiton tyttöjen ankkuri Alisa Launonen ylitti maaliviivan ajassa 47,47.

– Voittamaan lähdettiin. Kaikki joukkueen jäsenet juoksivat tänään paremmin kuin ennätyksensä, Launonen sanoi.

Espoon Tapiot ja Lappeenrannan Urheilu-Miehet kamppailivat tyttöjen kilpailun seuraaviksi lähes tasa-ajoin 48,52 ja 48,57. Neljänneksi sijoittunut Tampereen Pyrintö alitti sekin 49 sekuntia.

Turun Urheiluliitto T15-sarjan aitajuoksuviestin voittajat: Hertta Hannula, Minea Auremaa, Emma Suovanen ja Alisa Launonen

Alisa Launonen ankkuroi Turun Urheiluliiton kaksoismestaruuteen

Runsas tunti aitajuoksuviestin finaalin jälkeen Alisa Launonen nosti ankkuriosuudellaan Turun Urheiluliiton 15-vuotiaat tytöt toistamiseen mestareiksi ajalla 49,04. Alkuerissä vaihdot sujuivat paremmin ja voittoaikakin oli finaalia parempi 48,93.

Toiseksi nopein tyttöjoukkue oli Espoon Tapiot ajalla 49,36 ja kolmanneksi nopein Tampereen Pyrintö ajalla 49,58. Myös neljänneksi sijoittunut Seinäjoen Seudun Urheilijat juoksi alle 50 sekunnin.

15-vuotiaiden tyttöjen pikaviestiin osallistui 11 alkuerässä peräti 88 joukkuetta ja 352 juoksijaa!

15-vuotiaiden poikien mestaruuden voitti kotiradallaan juossut Esbo IF ajalla 45,01. Joukkueen toisen osuuden ja ankkuriosuuden juoksivat kaksoisveljekset Eino ja Okko Viljanen. Alkuerissä aika oli vielä hivenen parempi 44,85.

Toiseksi nopein poikajoukkue oli Turun Urheiluliitolla, jonka aika oli 45,39. Vain sekunnin kymmenyksen sitä hitaammin 45,49 juoksi kolmanneksi sijoittunut Vasa Idrottssällskap, jonka vuoden vanhempi vuosikerta juuri viime vuonna tässä ikäluokassa teki Suomen ennätyksen.

Kenttäurheilijat-58 karkasi muilta heti paukusta

Vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n 19-vuotiaiden miesten joukkue karkasi 3×800 metrin viestissä muilta heti lähtölaukauksesta. Alkuviikosta vielä hiukan sairastellut Santtu Heiskanen saapui ylivoimaisessa johdossa ensimmäiseen vaihtoon ja 16-vuotias Justus Korvenpää toisella osuudella vain lisäsi etumatkaa.

Santtu Heiskasen kaksoisveli Joona Heiskanen lähti ankkuriosuudelle erittäin kovaa Suomen ennätys tavoitteenaan, mutta aivan siihen hänen vetonsa ei kestänyt. KU-58:n voittoaika oli silti mainio 5.49,89 ja Joona Heiskasen osuusaika 1.54,7 viestin toiseksi nopein.

– Ehdottomasti SE oli tavoitteena. Oltiin katsottu tilastoja ja 1.55:n keskiarvo olisi riittänyt Naantalin Löylyn ennätyksen rikkomiseen, Joona Heiskanen kertoi.

Imatran Urheilijoiden kolmikko Mikael, Juho ja Joonatan Venäläinen sijoittuivat toiseksi ajalla 5.56,78 niukasti ennen Turun Urheiluliittoa, jonka aika oli 5.57,15. Imatran ankkuri Joonatan Venäläinen juoksi viestin nopeimman osuusajan 1.52,8.

Salon Vilpas voitti 19-vuotiaiden naisten 3×800 metriä joukkueella, jonka kaikkia juoksijoita valmentaa entinen 1500, 5000 ja 10000 metrin Suomen mestari Minna Lamminen. Voittoaika oli 7.03,48.

Vilppaan ankkuri Meira Hyvärinen juoksi viestin nopeimman osuusajan 2.14,6 ja nousi loppusuoralla ohi toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden Turun Urheiluliiton Karoliina Ollin ja Limingan Niitto-Miesten Anessa Kisnerin.

– Seuraan paljon suomalaisia naiskestävyysjuoksijoita, esimerkiksi Ilona Monosta, Sara Lappalaista, Nathalie Blomqvistia ja Eveliina Määttästä ja he ovat minulle vähän kuin esikuvia, Hyvärinen sanoi.

Espoon Tapioiden ylivoimaa 17-vuotiaiden tyttöjen 3×800 metrillä

17-vuotiaiden tyttöjen 3×800 metrillä Espoon Tapioiden erinomainen joukkue juoksi viestin kolme nopeinta osuusaikaa ja joukkueen voittoaika 6.50,51 oli lähes 13 sekuntia nopeampi, kuin 19-vuotiaiden mestarilla.

Aloittaja Klaara Mertsalo saapui ensimmäiseen vaihtoon jo 6,6 sekunnin etumatkan turvin ajassa 2.16,8. Nanna Sohlo juoksi toisen osuuden 2.18,3 ja ankkurina Anni Jantunen viestin nopeimman osuusajan 2.15,5.

– Oli kivaa juosta kotiradalla. Muuten olisi ollut yksinäistä juosta, mutta yleisön kannustus auttoi, kertoi Anni Jantunen, jonka äiti Hanna Jantunen on viisinkertainen maratonin tai puolimaratonin Suomen mestari.

Porvoon Urheilijoiden tasainen joukkue sijoittui toiseksi sekin hyvällä ajalla 7.04,70. Kolmanneksi tuli Mikkelin Kilpa-Veikot, jonka ajaksi saatiin 7.11,05.

17-vuotiaiden poikien 3×800 metriä voitti Mikkelin Kilpa-Veikot ajalla 6.09,92. Hyvän vastuksen tarjonnut Lahden Ahkera sijoittui toiseksi ajalla 6.13,57.

Veikko Ylönen toi mikkeliläiset ensimmäiseen vaihtoon toisena. Toisella osuudella Eden Kotilainen teki ratkaisevan suuren eron muihin joukkueisiin. Ankkurina Ville Viitakoski juoksi osuutensa 1.59,5.

– Voitto ei missään tapauksessa helpolla tullut, koska muillakin on hyviä juoksijoita. Mutta tiesin, että lopussa kova kiri löytyy, kertoi Viitakoski, joka viime viikonloppuna voitti poikien maaottelussa estejuoksun.

Kärkikaksikon takana pronssimitalista käytiin kova kaksinkamppailu, missä viestin toiseksi nopeimman osuusajan 1.59,4 juossut Helsingin Kisa-Veikkojen Jerry Vilenius löi niukasti Rauman Urheilijoiden Aleksi Ahlforsin, jonka osuusaika 1.55,5 oli koko viestin selvästi paras.

 

ESPOO, Leppävaara 7.9.2024 Viestinjuoksun SM-kilpailut, 1. päivä

Miehet,

4×100 m: 1) JKU 40,21 (Santeri Kuusiniemi, Elmo Lakka, Konsta Alatupa, Arttu Peltola), 2) SibVa 40,71 (Joona Luotonen, Mikael Granqvist, Eljas Aalto, Oliver Enqvist), 3) TP 41,32 (Joel Turkka, Lasse Hämelahti, Konsta Kankainen, Jaakko Linnus), 4) HKV 41,57 (Matias Linkoaho, Jonathan Hyvärinen, Lassi Kaukonen, Aapo Nikkola), 5) BorgåAk 42,08 (Elliot Schmidt, Benjamin Stendahl, Jonathan Brace, Thomas Isaksson), 6) TuUL 42,27 (Christian Vänttinen, Konsta Gröndahl, Topias Koukkula, Jonatan Kinnunen), 7) JakobstDr 42,87 (Adrian Björkgren, Alfons Söderman, Johannes Åhman, Alexander Björkgren), PolvijU keskeytti (Joonas Liukkonen, Matias Ahtinen, Samu Käyhkö, Santeri Örn).

4000 m viesti (1200 + 400 + 800 + 1600 m): 1) TuUL 9.47,48 (Eero Heinonen, Christian Vänttinen, Pyry Laine, Mustafe Muuse), 2) HKV 9.47,93 (Panu Jantunen, Simeon Vorselman, Niko Viljola, Eero Saleva), 3) TuUL II 9.52,37 (Tuure Haapanen, Jonatan Kinnunen, Markus Teijula, Ali Abdulrahman), 4) KU-58 9.52,44 (Ville Lampinen, Atte Nevala, Junnu Korvenpää, Tuomas Heikkilä), 5) JoKa 10.00,31 (Samuel Auvinen, Sakari Vallius, Konsta Hämäläinen, Mika Kotiranta), 6) TP 10.00,69 (Julius Mäkinen, Jaakko Linnus, Aleksi Savolainen, Samu Mikkonen), 7) JKU 10.01,34 (Otto Kaario, Iiro Surkka, Jussi Huuskonen, Eemil Helander), 8) GamlakarlIF 10.02,97 (Väinö Venetjoki, Filiph Johansson, Onni Mäkelä, Joni Virkkala), 9) JoKa II 10.10,35 (Ilmari Lehmus, Onni Huovinen, Jimi Alastalo, Eemeli Hirvonen), 10) LA 10.13,04 (Walte Hautala, Teemu Mälkiä, Lassi Kuva, Niko Putkinen), 11) LA II 10.54,87 (Matias Mononen, Heikki Nieminen, Leevi Holmström, Hannu Granberg), 12) GamlakarlIF II 10.56,32 (Kasper Biskop, William Strandvall, Aleksi Salmela, Robert Hagström), 13) EspTa 11.25,44 (Henrik Kymäläinen, Niklas Nuorsaari, Lauri Marekwia, Tomi Lehto).

M19,

4×100 m: 1) EspTa 42,18 (Luka Kaseva, Matias Tapanainen, Luka Veselinovic, Alexander Mitchell), 2) HKV 42,60 (László Merényi, Viljami Lestinen, Viljami Heinonen, Lauri Kylmäpuro), 3) TP 42,95 (Konsta Tynkkynen, Miro Mäkinen, Konsta Uuttera, Joni Haapalainen), 4) LempKi 43,25 (Eelis Kuusjärvi, Noel Nikulainen, Joona Lehtinen, Niklas Piirainen), 5) LA 43,92 (Santtu Kekkonen, Matias Salminen, Olavi Sivén, Ahmed Alabid Alnijris), 6) ImatrU 43,97 (Miska Anttonen, Juho Venäläinen, Vini Aarnikko, Hugo Hyppönen), LUM keskeytti (Aatu Pohjonen, Rasmus Vehmaa, Perttu Aakko, Topi Kopsa), EsboIF keskeytti (Jonatan Österholm, Rasmus Vuonoranta, Paul Matthelié, Rado Lindberg).

3×800 m: 1) KU-58 5.49,89 (Santtu Heiskanen, Justus Korvenpää, Joona Heiskanen), 2) ImatrU 5.56,78 (Mikael Venäläinen, Juho Venäläinen, Joonatan Venäläinen), 3) TuUL 5.57,15 (Eero Lahdenkauppi, Riku Uusitalo, Sisu Moilanen), 4) EspTa 6.10,20 (Kasperi Kemppainen, Johannes Strömsholm, Mikaïl Uusipere), 5) TP 6.17,57 (Tommi Kaivola, Joni Haapalainen, Konsta Uuttera).

M17,

4×100 m: 1) LA 42,45 (Tobias Moreno, Touko Tarvonen, Verneri Marttila, Oskari Syväranta), 2) RiihimKi 43,61 (Topi Niemi, Arttu Haaksluoto, Ossi Niemi, Vilho Haaksluoto), 3) KU-58 43,65 (Juska Torkkola, Pyry Heiskanen, Eero Wuoti, Vili Hahto), 4) TuUL 44,15 (Julius Antola, Niko Kaunisto, Emil Seppälä, Carlos Mattsson), 5) HIFK 44,29 (Benedict Seppälä, Kalle Huhtala, Jesse Kettunen, Pietari Hanhisalo), 6) EspTa 45,19 (Veikko Valovirta, Aapeli Oila, Ville Hanttu, August Mikkola), 7) JoKa 1.06,63 (Onni Nyyssönen, Otso Nyyssönen, Topias Mustonen, Vinski Hynninen), KUYU hylättiin (Pietari Raijas, Haiku Lassila, Nuutti Leppänen, Rasmus Kortesoja).

3×800 m: 1) MiKV 6.09,92 (Veikko Ylönen, Eden Kotilainen, Ville Viitakoski), 2) LA 6.13,57 (Kalle Karimäki, Kasper Redman, Leo Rajaniemi), 3) HKV 6.20,03 (Leo Heinonen, Ohto Heiskanen, Jerry Vilenius), 4) RaumU 6.20,22 (Manuel Ojala, Ossi Suominen, Aleksi Ahlfors), 5) TeuvRi 6.38,11 (Arttu Luoma, Santtu Mylläri, Daniel Kaurila), 6) KU-58 6.45,01 (Lukas Wirsching, Leevi Piispanen, Vili Hahto), 7) JKU 6.45,79 (Konsta Vuorela, Eetu Keto-Tokoi, Akseli Suutari), 8) TP 6.47,31 (Rasmus Vankka, Marius Riihimäki, Arttu Viljanen), 9) JakobstDr 6.52,72 (Elmer Halmesmäki, Niko Hassila, Oscar Lundén), 10) PedersFa 6.52,76 (Arvid Kock, Tony Ahlvik, Lukas Jansson), 11) HKV II 7.10,51 (Julius Steiner, Roope Jokinen, Daniel Lee).

M15,

4×100 m: 1) EsboIF 45,01 (Sebastian Anttila, Eino Viljanen, Adrian Jakobsson, Okko Viljanen), 2) TuUL 45,39 (Richard Lindqvist, Voitto Virjonen, Eero Kaunisto, Gabriel Jularbal), 3) VasaIS 45,49 (William Latvala, Jacob Tuuf, Simon Haslecker, Amos Strömvall), 4) HKV 45,79 (Simeon Sivonen, Jussi Wesanko, Elis Sundholm, Markus Waithaka), 5) KauhajKa 46,74 (Elmeri Turunen, Eetu Tuunainen, Nuutti Kreko, Rasmus Koski), 6) ImatrU 46,74 (Arda Erdal, Jesse Kolehmainen, Jesper Vallin, Polat Erdal), 7) JKU 47,83 (Julius Auvinen, Niilo Hämäläinen, Olli Kortteinen, Jiri Hokkanen), 8) TP 47,93 (Eelis Peltola, Elias Eskola, Elmo Härkönen, Eelis Hartikainen).

4×80 m aj (76,2 cm): 1) HKV 44,74 (Elis Sundholm, Simeon Sivonen, Markus Waithaka, Jussi Wesanko), 2) TuUL 45,81 (Elliot Palmroos, Eero Kaunisto, Max Kostamo, Voitto Virjonen), 3) TP 46,36 (Elias Eskola, Eelis Peltola, Samu Tulasalo, Eemeli Raunio), 4) JKU 47,54 (Julius Auvinen, Niilo Hämäläinen, Olli Kortteinen, Jiri Hokkanen). – B-finaali: 5) TP II 48,40 (Eelis Hartikainen, Eemil Seppänen, Jere Kinnunen, Elmo Härkönen), 6) LUM 50,95 (Leevi Pohjonen, Lenni Ruti, Sisu Perälä, Ilmari Astikainen), 7) EspTa 52,26 (Taito Katajamäki, Luka Kielinen, Miko Sohlo, Lac Torkkeli), 8) PolvijU 53,00 (Tomi Koponen, Aleksis Kivelä, Kalle Torssonen, Miika Hirvonen).

Naiset,

4×100 m: 1) HIFK 44,72 (Jasmin Showlah, Lotta Kemppinen, Nea Mattila, Nora Lindahl), 2) JKU 45,17 (Sanni Mahonen, Aino Pulkkinen, Anniina Kortetmaa, Heidi Salminen), 3) TP 46,28 (Lotta Harala, Olivia Marttila, Venla Väliharju, Reetta Hurske), 4) HKV 47,22 (Siiri Siirtola, Eeva Samberg, Kira Kruuti, Elle Ceder), 5) LA 47,23 (Ilona Saarikunnas, Milja Thureson, Laura Loponen, Veera Perälä), 6) OP 48,58 (Iiris Törrönen, Eveliina Lehtola, Olivia Veneskoski, Taru Väisänen), LUM hylättiin (Essi Vehmaa, Kristiina Halonen, Piia Kalliomäki, Milja Mahlavuori), EsboIF hylättiin (Wilma Jungar, Ella Räsänen, Kira Kytölä, Jessica Rautelin).

4000 m viesti (1200 + 400 + 800 + 1600 m): 1) JKU 11.16,30 (Siiri Rainio, Aino Pulkkinen, Heini Ikonen, Alisa Virtanen), 2) LA II 11.19,87 (Anne Rajaniemi, Laura Loponen, Veera Perälä, Ilona Mononen), 3) LA 11.29,20 (Veronika Virtapohja, Milja Thureson, Helmi Vuorimaa, Emilia Jousimaa), 4) HKV 11.40,05 (Moona Latvala, Kira Kruuti, Elle Ceder, Janette Vänttinen), 5) TuUL 11.46,93 (Janica Rauma, Emmi Valtonen, Lotta Sundqvist, Aino Suni), 6) LUM 12.10,52 (Janette Mahkonen, Milja Mahlavuori, Kristiina Halonen, Ella Jyrkinen), 7) LempKi 12.35,35 (Helmi Karjainen, Pinja Lehtinen, Venla Ranta, Emma Ranta), 8) TuUL II 12.45,65 (Roosa Pelkonen, Roosa Kouri, Jenna-Lotta Laamanen, Amanda Virtanen), 9) OP 12.51,28 (Iida Haataja, Eveliina Lehtola, Katja Larinen, Elina Heikkinen), 10) EspTa 13.01,89 (Lotta Penttinen, Ella Nourrisson, Maria Antila, Emma Hakala), 11) EspTa II 13.39,37 (Sofia Rinne, Satu Nissilä, Senja Kettunen, Oona Hilkamo (lisenssi?)), 12) KarhU 13.48,54 (Janette Hanski, Heidi Nousiainen, Roosa Heikkinen, Ida Heikkinen), HIFK keskeytti (Julia Raunio, Teresa Perttilä, Nea Mattila, Hannah Anderson), JoKa DNS (Noora Hukka, Reetta Ryynänen, Veera Häkkinen, Salla Laukkanen).

N19,

4×100 m: 1) KeravU 48,20 (Safi Kalala, Polina Petrova, Sini-Minea Saarikoski, Aicha Kalala), 2) JoKa 48,38 (Elina Ruusuvuori, Olivia Panhelainen, Nuuna Piipponen, Jonna Aalto), 3) OP 48,48 (Alisa Niemi, Minja Kurtti, Milla Kangas, Martta Koskela), 4) JKU 48,72 (Noora Salmi, Aada Aarnio, Eevi Ylitalo, Nea Koppeli), 5) IkaalU 49,24 (Ella Kurula, Jenni Sormunen, Milja Miikkulainen, Petra Broman), 6) EspTa 49,78 (Matilda Helminen, Emilia Chandras, Martta Valtonen, Elli Rantala), 7) EsboIF 50,57 (Alexandra Nylund, Nathalie Jakobsson, Ella Westerlund, Elvira Suominen), HIFK keskeytti (Charlotte Kajander, Elmiina Siikala, Kiia Äikää, Vivian Tran).

3×800 m: 1) SalVil 7.03,48 (Milla Elovaara, Alisa Emaldynova, Meira Hyvärinen), 2) TuUL 7.04,89 (Paola Kero, Linnea Kero, Karoliina Olli), 3) LimingNM 7.06,22 (Sara Säkkinen, Kaisla Passlin, Anessa Kisner), 4) TP 7.32,72 (Pinja Kykkänen, Amanda Onnela, Aliisa Valta), 5) SeinäjSU 7.32,98 (Ella Huuskonen, Lotta Hulkko, Miia Saari).

N17,

4×100 m: 1) HKV 48,06 (Minni Ruska, Iida Tossavainen, Naima Sainio, Taimi Vallinoja), 2) EspTa 48,11 (Camilla Junes, Olivia Rautiainen, Daniela Kahugu, Matilda Lahti), 3) LA 48,41 (Hilla Tuominen, Suvi Reunanen, Celina Salonen, Jenni Väänänen), 4) JKU 49,17 (Essi Suni, Sofia Sauvala, Alina Pentti, Erika Parkkonen), 5) RaumU 49,20 (Ilona Nordman, Liinu Salmi, Emma Helminen, Alexia Myllymäki), 6) SeinäjSU 49,34 (Mimmi Raninen, Amelie Koivuluoma, Iida Vainionpää, Matilda Koivisto), TP keskeytti (Kristiina Tamski, Vilma Luontila, Neea Keso, Juuli Markkula), ÄänekU keskeytti (Peppi Soiluaho, Selma Pollari, Iina Manner, Enni Makkonen).

3×800 m: 1) EspTa 6.50,51 (Klaara Mertsalo, Nanna Sohlo, Anni Jantunen), 2) PorvU 7.04,70 (Elli Mattila, Katja Hannén, Roosa Buri), 3) MiKV 7.11,05 (Silja Valtola, Aino Tarkiainen, Venla Kapiainen), 4) LA 7.17,61 (Suvi Reunanen, Celina Salonen, Matleena Sivén), 5) PoYU 7.17,96 (Sofia Lahdenperä, Julia Gröndahl, Ada Laurila), 6) HKV 7.37,18 (Fanny-Amanda Seppälä, Taika Henttonen, Taimi Vallinoja), 7) TuUL 7.37,61 (Iida Lehto, Lotta Kero, Roosa Fagerström), 8) KuivasjAu 7.40,03 (Elsa Erkkilä, Iina Koutonen, Lotta Talvensaari), 9) VehkalVe 7.48,77 (Venla Hauhia, Sanni Liikkanen, Maria Tasa), 10) ValkealKa 7.58,12 (Jenna Kolari, Sara Suhonen, Elsa Stadig), 11) TP 8.17,72 (Emmi Sairanen, Josefina Lehtinen, Hertta Hakala).

N15,

4×100 m: 1) TuUL 49,04 (Inka Laukkanen, Minea Auremaa, Emma Suovanen, Alisa Launonen), 2) EspTa 49,36 (Julia Sihvonen, Isla Kimpimäki, Olivia Kirjonen, Isabella Tuulari), 3) TP 49,58 (Noora Moisio, Silja Kemppainen, Amelie Lehtinen, Pinja Luontila), 4) SeinäjSU 49,91 (Camilla Viitamäki, Emmi Ahvenlampi, Neea Mäkelä, Eimi Koivuluoma), 5) LUM 50,66 (Juliette Kaplas, Amanda Aakko, Edla Valkeapää, Salla Tarkiainen), 6) VasaIS 50,74 (Linn Latvala, Ellen Andtfolk, Celina Nordkvist, Meya Kastrén), 7) HKV 50,76 (Sara Latvanen, Iida Perttula, Maiju Mettälä, Olivia Aaltonen), 8) (10:s) VU 51,32 (Lotta Nurminen, Matilda Tuovinen, Senni Pääkkönen, Sara Söderman).

B-finaali: 1) (8:s) TP II 50,80 (Netta Roivainen, Beata Mahlamäki, Fiona Giraut, Reea Hiitelä), 2) (9:s) KuivasjAu 51,29 (Aamu Aarnio, Hillamaria Kovaniemi, Tiina Jaakola, Olga Hokkanen), 3) SavRi 51,44 (Ilona Kankaanpää, Vilma Ulvinen, Netta Paloheimo, Venla Ek), 4) HämTa 51,46 (Nelli Karevaara, Bianca Mikkola, Aada Kölhi, Eevi Kölhi), 5) GamlakarlIF 51,67 (Elin Lillhonga, Oona Kiili, Isabella Flocco, Ines Piispanen), 6) VihdVi 51,81 (Kaisa Mikkola, Veera Keskinen, Santra Höylä, Nicole Lall), 7) KarhU 51,89 (Senja Ollas, Oona Figueira, Neela Nousiainen, Nea Toivonen), 8) OP 52,33 (Olivia Ukonmaanaho, Iida Mäkelä, Henna Hiltunen, Iina-Emilia Häyry).

4×80 m aj (76,2 cm): 1) TuUL 47,47 (Hertta Hannula, Minea Auremaa, Emma Suovanen, Alisa Launonen), 2) EspTa 48,52 (Olivia Kirjonen, Saaga Lampi, Emma Kimpimäki, Isabella Tuulari), 3) LUM 48,57 (Neela Hänninen, Amanda Aakko, Alisa Helkilinna, Salla Tarkiainen), 4) TP 48,93 (Noora Moisio, Amelie Lehtinen, Reea Hiitelä, Silja Kemppainen). – B-finaali: 1) OP 50,08 (Iida Mäkelä, Sophie Lopes, Olivia Ukonmaanaho, Eveliina Keskinarkaus), 2) VantSa 50,83 (Minttu Kanerva, Sofia Awuah-Addae, Niina Lankinen, Inna Pirnes), 3) KuivasjAu 51,33 (Aamu Aarnio, Olga Hokkanen, Hillamaria Kovaniemi, Tiina Jaakola), 4) HämTa 51,47 (Aada Kölhi, Isla Juselius, Eevi Aarnio, Eevi Kölhi).

Alkukilpailut:

Miehet,

4×100 m, alkuerät:

  1. erä: 1) PolvijU 41,95 (Joonas Liukkonen, Matias Ahtinen, Samu Käyhkö, Santeri Örn), 2) OP 42,84 (Joni Heikkinen, Joonas Jyrkkä, Juho Fyrstén, Samuel Purola), 3) HIFK 43,02 (Evgeny Alexandrov, Joonas Jäppinen, Lassi Lehtimäki, Anton Tallbacka), 4) KankaanpSL 48,84 (Pyry Santahuhta, Eero Hirvinen, Eelis Hirvinen, Jasper Leppäkangas), 5) TuSKU 51,19 (paraurheilijoiden SE, ent. 51,60 TuSKU 2023), (Antti Hovi, Eevert Haakana, Dany Richnau, Eetu Kuisma), EspTa keskeytti (Juho Räsänen, Jaakko Lintula, Jonatan Sperryn, Henri Matikainen).
  2. erä: 1) SibVa 41,38 (Joona Luotonen, Mikael Granqvist, Eljas Aalto, Oliver Enqvist), 2) HKV 41,76 (Matias Linkoaho, Jonathan Hyvärinen, Lassi Kaukonen, Aapo Nikkola), 3) TuUL 42,14 (Christian Vänttinen, Konsta Gröndahl, Topias Koukkula, Jonatan Kinnunen), 4) TP II 42,67 (Antti Paasi, Niilo Helin, Aleksi Savolainen, Awancer Mamer), 5) TuWe 42,94 (Joska Tommola, Teemu Holttinen, Niko Myllynen, Pyry Keränen), 6) VasaIS 49,75 (Heikki Kumara, Ive Ntumba, Joonatan Huila, Jan-Mattias Asp).
  3. erä: 1) JKU 40,68 (Santeri Kuusiniemi, Elmo Lakka, Konsta Alatupa, Arttu Peltola), 2) TP 41,53 (Joel Turkka, Lasse Hämelahti, Konsta Kankainen, Jaakko Linnus), 3) BorgåAk 42,19 (Elliot Schmidt, Benjamin Stendahl, Jonathan Brace, Thomas Isaksson), 4) JakobstDr 42,57 (Adrian Björkgren, Alfons Söderman, Johannes Åhman, Alexander Björkgren), 5) LA 42,90 (Tuukka Koskinen, Juuso Pyyhtiä, Eelis Snåre, Heikki Nieminen), RaahVe hylättiin (Lauri Tornberg, Eetu Tornberg, Matias Tornberg, Juuso Tornberg).

M19,

4×100 m, alkuerät:

  1. erä: 1) EspTa 42,67 (Luka Kaseva, Matias Tapanainen, Luka Veselinovic, Alexander Mitchell), 2) TP 42,98 (Konsta Tynkkynen, Miro Mäkinen, Konsta Uuttera, Joni Haapalainen), 3) LUM 43,46 (Aatu Pohjonen, Rasmus Vehmaa, Perttu Aakko, Topi Kopsa), 4) ImatrU 43,55 (Miska Anttonen, Juho Venäläinen, Vini Aarnikko, Hugo Hyppönen), 5) LA 43,95 (Santtu Kekkonen, Matias Salminen, Olavi Sivén, Ahmed Alabid Alnijris), 6) VU 44,69 (Jamie Okafor, Konsta Kock, Christian Idoko, Tymofii Kravchuk), 7) JakobstDr 45,12 (David Vikström, Albin Söderman, Hugo Hjulfors, Oscar Grannas).
  2. erä: 1) HKV 43,06 (László Merényi, Viljami Lestinen, Viljami Heinonen, Lauri Kylmäpuro), 2) EsboIF 43,45 (Jonatan Österholm, Rasmus Vuonoranta, Paul Matthelié, Rado Lindberg), 3) LempKi 43,67 (Eelis Kuusjärvi, Noel Nikulainen, Joona Lehtinen, Niklas Piirainen), 4) HämTa 44,06 (Reko Laine, Eeti Hänninen, Elias Kerälä, Juho Mantila), 5) VantSa 44,15 (Eeli Mäkelä, Tumi Siranko, Noel Joensuu, Samuel Vihma), 6) TuUL 44,59 (Lenni Torkkel, Sisu Moilanen, Riku Uusitalo, Jesse Pelkonen), 7) KUYU 46,49 (Rasmus Sjöblom, Alex Brofelt, Otso Barck, Mico Kärki), KarhKa keskeytti (Aatu Sihvonen, Miro Naski, Aatu Myllys, Elmo Ylä-Kotola).

M17,

4×100 m, alkuerät:

  1. erä: 1) LA 42,79 (Tobias Moreno, Touko Tarvonen, Verneri Marttila, Oskari Syväranta), 2) KU-58 43,82 (Juska Torkkola, Pyry Heiskanen, Eero Wuoti, Vili Hahto), 3) KankaanpSL 44,47 (Tomi Mäkitalo, Jere Peltomäki, Taavi Manner, Aleksi Laaksonen), 4) HKV 45,77 (Aarne Hannikainen, Jerry Vilenius, Ohto Heiskanen, Leo Heinonen), 5) ValkealKa 45,97 (Juho Soikkeli, Jesse Myllymäki, Joona Niinikangas, Niklas Hämeenniemi), OP keskeytti (Aatos Paajanen, Veeti Purola, Aatos Hakalahti, Aleksi Pohjola).
  2. erä: 1) RiihimKi 43,64 (Topi Niemi, Arttu Haaksluoto, Ossi Niemi, Vilho Haaksluoto), 2) JoKa 44,10 (Onni Nyyssönen, Otso Nyyssönen, Topias Mustonen, Vinski Hynninen), 3) HIFK 44,26 (Benedict Seppälä, Kalle Huhtala, Jesse Kettunen, Pietari Hanhisalo), 4) TP 45,96 (Oskari Savolainen, Nooa Hyvärinen, Aaro Hartikainen, Paavo Lahti), 5) JKU 46,06 (Joona Viitala, Lauri Sinkkonen, Jarkko Mikkonen, Konsta Vuorela), 6) TeuvRi 46,28 (Santtu Mylläri, Arttu Luoma, Riku Nevala, Daniel Kaurila).
  3. erä: 1) TuUL 44,19 (Julius Antola, Niko Kaunisto, Emil Seppälä, Carlos Mattsson), 2) EspTa 44,33 (Teodor Veselinovic, Aapeli Oila, Ville Hanttu, August Mikkola), 3) KUYU 44,44 (Pietari Raijas, Haiku Lassila, Nuutti Leppänen, Rasmus Kortesoja), 4) VasaIS 44,57 (Eeli Bengs, Melwin Moliis, Jonas Braxén, Nikola Bäck), 5) JakobstDr 50,28 (Laith Alhammadah, Oscar Lundén, Niko Hassila, Elmer Halmesmäki).

M15,

4×100 m, alkuerät:

  1. erä: 1) EsboIF 44,85 (Sebastian Anttila, Eino Viljanen, Adrian Jakobsson, Okko Viljanen), 2) NakkVire 47,58 (Tuukka Ketonen, Valtteri Luoma, Kasper Naski, Oliver Mikkola), 3) HämTa 48,39 (Tatu Koskinen, Sisu Lehtonen, Iivo Lumme, Elias Juutila), 4) VehkalVe 51,58 (Miro Aatola, Miika Lanki, Antti Pälli, Viljami Hyvönen), 5) NaantLö 52,05 (Juuso Saranki, Otto Kankaanpää, Joona Lindgren, Rurik Savoila), 6) HKV II 53,58 (Samuel Adun, Julius Laakso, Aslan Aitolehti, Rasmus Kalkas), 7) LiePa 54,15 (Julius Poijärvi, Verneri Vähä-Piikkiö, Elias Heinonen, Eelis Kivilä).
  2. erä: 1) JKU 47,81 (Julius Auvinen, Niilo Hämäläinen, Olli Kortteinen, Jiri Hokkanen), 2) LUU 49,18 (Joa Härmä, Arthur Krook, Joona Leino, Otto Järvinen), 3) TP II 49,38 (Jere Kinnunen, Ryan Röör, Eemil Seppänen, Lauri Haverinen), 4) NurmijYU 51,34 (Otso Kivistö, Jere Paananen, Topias Leinonen, Riku Korhonen), 5) HeTa 55,43 (Otso Järvinen, Teemu Lilja, Taito Eräkangas, Aatu Nurmi), 6) PolvijU II 57,52 (Veeti Hirvonen, Miika Hirvonen, Kalle Torssonen, Lenni Rieppo), VantSa hylättiin (Julius Kurppa, Aron Huolman, Erik Korpela, Julius Juslin), LohtVe hylättiin (Oliver Korpela, Lenni Pietilä, Eemeli Jukkola, Leevi Nissilä).
  3. erä: 1) TuUL 45,51 (Richard Lindqvist, Voitto Virjonen, Eero Kaunisto, Gabriel Jularbal), 2) HKV 45,84 (Simeon Sivonen, Jussi Wesanko, Elis Sundholm, Markus Waithaka), 3) VasaIS 45,89 (William Latvala, Jacob Tuuf, Simon Haslecker, Amos Strömvall), 4) PolvijU 51,82 (Eetu Jolkkonen, Tomi Koponen, Aleksis Kivelä, Joona Mustonen), 5) NurmijYU II 54,67 (Vili-Petteri Lammi, Olli Auranen, Jimi Nykänen, Paavo Jokitalo), 6) RiihimKi II 55,59 (Jeremy Masawe, Matthias Wunsch, Jarkko Naumanen, Eino Anttila), EspTa keskeytti (Taito Katajamäki, Miko Sohlo, Luka Kielinen, Vilho Partala).
  4. erä: 1) KauhajKa 46,80 (Elmeri Turunen, Eetu Tuunainen, Nuutti Kreko, Rasmus Koski), 2) ImatrU 47,17 (Arda Erdal, Jesse Kolehmainen, Jesper Vallin, Polat Erdal), 3) TP 47,28 (Eelis Peltola, Elias Eskola, Elmo Härkönen, Eelis Hartikainen), 4) LUM 51,42 (Sisu Perälä, Lenni Ruti, Leevi Pohjonen, Ilmari Astikainen), 5) PedersFa 53,03 (Colin Ahlvik, Emil Anderssén, Leon Sandell, Jakob Klemets), 6) RiihimKi 53,03 (Lukas Kauppi, Niilo Ilo, Jyvä-Kasperi Koskela, Vertti Salminen), VasaIS II hylättiin (Anton Åberg, Albin Lundström, Milton Sandén, Hugo Hagman).

4×80 m aj (76,2 cm), alkuerät:

1) HKV 45,41, 2) TuUL 45,94, 3) TP 47,38, 4) JKU 48,00, 5) TP II 48,17, 6) LUM 50,91, 7) EspTa 52,27, 8) PolvijU 54,05, 9) VantSa 54,14, 10) RiihimKi 1.02,53.

  1. erä: 1) TP 47,38 (Elias Eskola, Eelis Peltola, Eemeli Raunio, Samu Tulasalo), 2) PolvijU 54,05 (Tomi Koponen, Aleksis Kivelä, Kalle Torssonen, Miika Hirvonen), 3) RiihimKi 1.02,53 (Lukas Kauppi, Niilo Ilo, Eino Anttila, Jyvä-Kasperi Koskela).
  2. erä: 1) HKV 45,41 (Elis Sundholm, Simeon Sivonen, Markus Waithaka, Jussi Wesanko), 2) TuUL 45,94 (Elliot Palmroos, Eero Kaunisto, Max Kostamo, Voitto Virjonen), 3) LUM 50,91 (Leevi Pohjonen, Lenni Ruti, Sisu Perälä, Ilmari Astikainen).
  3. erä: 1) JKU 48,00 (Julius Auvinen, Niilo Hämäläinen, Olli Kortteinen, Jiri Hokkanen), 2) TP II 48,17 (Eelis Hartikainen, Eemil Seppänen, Jere Kinnunen, Elmo Härkönen), 3) EspTa 52,27 (Taito Katajamäki, Luka Kielinen, Miko Sohlo, Lac Torkkeli), 4) VantSa 54,14 (Pau Linsiö I Saló, Rene Vainio, Rasmus Helasuo, Oliver Ekman).

Naiset,

4×100 m, alkuerät:

  1. erä: 1) HIFK 45,41 (Jasmin Showlah, Lotta Kemppinen, Nea Mattila, Nora Lindahl), 2) HKV 47,17 (Siiri Siirtola, Eeva Samberg, Kira Kruuti, Elle Ceder), 3) LA 47,48 (Ilona Saarikunnas, Milja Thureson, Laura Loponen, Veera Perälä), 4) EspTa 48,14 (Satu Nissilä, Ella Nourrisson, Sara Forsström, Saara Keskitalo), 5) LapuanVi 48,81 (Viivi Louko, Inka-Maria Ylitalo, Janika Långsjö, Linnea Hirvelä), 6) PaimU 49,37 (Pinja Kössi, Pihla Kössi, Pilke Kössi, Emma Tainio).
  2. erä: 1) JKU 45,28 (Sanni Mahonen, Aino Pulkkinen, Anniina Kortetmaa, Heidi Salminen), 2) TP 46,82 (Lotta Harala, Olivia Marttila, Venla Väliharju, Reetta Hurske), 3) LUM 47,03 (Kristiina Halonen, Milja Mahlavuori, Piia Kalliomäki, Essi Vehmaa), 4) EsboIF 47,95 (Wilma Jungar, Ella Räsänen, Kira Kytölä, Jessica Rautelin), 5) OP 48,11 (Iiris Törrönen, Eveliina Lehtola, Olivia Veneskoski, Taru Väisänen), 6) TuUL 48,39 (Edit Nurminen, Emmi Valtonen, Tinja Pirttikoski, Olivia Heino), 7) KuopRe 48,95 (Mila Peltoniemi, Maria Räsänen, Selma Mäntyselkä, Helmi Kortetmaa).

N19,

4×100 m, alkuerät:

  1. erä: 1) HIFK 48,83 (Charlotte Kajander, Elmiina Siikala, Kiia Äikää, Vivian Tran), 2) JKU 48,99 (Noora Salmi, Aada Aarnio, Eevi Ylitalo, Nea Koppeli), 3) OP 49,04 (Alisa Niemi, Minja Kurtti, Milla Kangas, Martta Koskela), 4) EspTa 49,09 (Matilda Helminen, Emilia Chandras, Martta Valtonen, Elli Rantala), 5) IkaalU 49,59 (Ella Kurula, Jenni Sormunen, Milja Miikkulainen, Petra Broman), 6) HämTa 50,36 (Aino Ojaniemi, Emilia Rättö, Laura Mantila, Maria Djusko), 7) EsboIF II 54,24 (Emelie Avellan, Lina Kiviaho, Sara Mäkelä, Vivi Metsälä), 8) NurmijYU 56,00 (Sara Parviainen, Sanni Lehtonen, Emma Lehtonen, Pihla Jaakola-Siimes).
  2. erä: 1) KeravU 48,80 (Safi Kalala, Polina Petrova, Sini-Minea Saarikoski, Aicha Kalala), 2) JoKa 48,85 (Elina Ruusuvuori, Olivia Panhelainen, Nuuna Piipponen, Jonna Aalto), 3) EsboIF 50,32 (Alexandra Nylund, Nathalie Jakobsson, Ella Westerlund, Elvira Suominen), 4) JakobstDr 50,33 (Elin Jakobsson, Priscilla Boateng, Nea Hassila, Jamira Suarez), 5) ImatrU 50,52 (Emma Könönen, Kiira Karttunen, Venla Puhakka, Siiri Väyrynen), 6) TP 50,66 (Anni Kantola, Monamaria Pyhältö, Aliisa Valta, Teea Rajala), 7) HKV 50,85 (Evita Santala, Terhi Vehko, Carmen Vaha, Emma-Roosa Räisänen).

N17,

4×100 m, alkuerät:

  1. erä: 1) HKV 48,76 (Minni Ruska, Iida Tossavainen, Naima Sainio, Taimi Vallinoja), 2) KronÅs 49,90 (Angelina Laurén, Izabelle Viitasalo, Elin Holm, Julia Strandvall), 3) HIFK 51,20 (Asimoula Karli, Venla Reunanen, Henni Piirainen, Eva Grönlund), 4) SaarijPu 51,74 (Iina Suomäki, Aino-Maria Valkola, Senni Haapakoski, Hilma Kinnunen), 5) ValkealKa 52,36 (Jenna Kolari, Helmi Kalliomäki, Kerttu Rén, Elsa Stadig), 6) PedersFa 53,38 (Linnéa Strandvall, Ellen Kock, Moa Hjulfors, Natalie Ainasoja), TuUL hylättiin (Hertta Lehtonen, Fanni Ämmälä, Essi Mäkilä, Roosa Fagerström).
  2. erä: 1) SeinäjSU 50,08 (Mimmi Raninen, Amelie Koivuluoma, Iida Vainionpää, Matilda Koivisto), 2) KUYU 50,22 (Iris Nygård, Matilda Mainio, Lumi Simonen, Aino Rajanen), 3) TP II 51,47 (Aino Heikkilä, Anna Penttilä, Hertta Hakala, Lotta Savilahti), 4) PoYU 51,79 (Venla-Maria Ihamäki, Sofia Lahdenperä, Matleena Peltomäki, Ada Laurila), 5) LUM 53,56 (Elsa Napari, Jade Hänninen, Milja Vakkila, Minni Lanu), SibVa hylättiin (Fanny Holm, Nellie Lindström, Iida-Maria Lehtimäki, Janina Hörhammer).
  3. erä: 1) EspTa 48,36 (Camilla Junes, Olivia Rautiainen, Daniela Kahugu, Matilda Lahti), 2) LA 48,47 (Hilla Tuominen, Suvi Reunanen, Celina Salonen, Jenni Väänänen), 3) RaumU 49,17 (Ilona Nordman, Liinu Salmi, Emma Helminen, Alexia Myllymäki), 4) TP 49,42 (Kristiina Tamski, Vilma Luontila, Neea Keso, Juuli Markkula), 5) JakobstDr 51,25 (Wilma Grannas, Annie Lundén, Venla Lehto, Norah Garneij Sandström), 6) EsboIF 51,55 (Mathilda Granvik, Frida Blomfelt, Sara Heininen, Isa Lindberg), 7) LUU 56,31 (Veera Paavola, Anniina Varis, Roosa Salmela, Nelli Kronvall).
  4. erä: 1) JKU 49,37 (Essi Suni, Sofia Sauvala, Alina Pentti, Erika Parkkonen), 2) ÄänekU 49,55 (Peppi Soiluaho, Selma Pollari, Iina Manner, Enni Makkonen), 3) EspTa II 50,28 (Elle Saari, Lena Liimatainen, Mia Flink, Tara Sohlo), 4) VasaIS 51,03 (Ingrid Kass, Lotta Lithén, Tilda Åberg, Ella Wallin), 5) VehkalVe 54,06 (Maria Tasa, Venla Hauhia, Saana Pellinen, Sanni Liikkanen), 6) HKV II 54,25 (Veera Seppälä, Hanna Koistinen, Fanny-Amanda Seppälä, Taika Henttonen).

N15,

4×100 m, alkuerät:

  1. erä: 1) EspTa 49,43 (Julia Sihvonen, Isla Kimpimäki, Olivia Kirjonen, Isabella Tuulari), 2) KuivasjAu 51,52 (Aamu Aarnio, Hillamaria Kovaniemi, Tiina Jaakola, Olga Hokkanen), 3) RiihimKi 53,21 (Maiju Miikkulainen, Kaisa Alastalo, Isabella Lindberg, Jenni Vuorinen), 4) TuUL II 54,32 (Minttu Lautkankare, Tilda Tallskog, Loviisa Lehtonen, Anni Uusitalo), 5) LiePa 55,27 (Edith Tuominen, Fanni Mäkelä, Iina Raitaluoma, Peppi Jaakkola), 6) LohtVe 55,54 (Sofi Anttila, Elina Penttilä, Milla Yrjänä, Emmi Penttilä), 7) OP III 56,91 (Ilona Kauppila, Priitu Klemetti, Kerttu Heikkilä, Helvi Laitakari), 8) HKV IV 59,61 (Ina Murto, Anna Hirsto, Sanni Peltola, Lumi Steiner).
  2. erä: 1) TP 49,74 (Noora Moisio, Silja Kemppainen, Amelie Lehtinen, Pinja Luontila), 2) HämTa 51,22 (Nelli Karevaara, Bianca Mikkola, Aada Kölhi, Eevi Kölhi), 3) VantSa 52,78 (Inna Pirnes, Sofia Awuah-Addae, Niina Lankinen, Minttu Kanerva), 4) EspTa III 53,13 (Johanna Kumpulainen, Emma Kimpimäki, Kerttu Peltola, Anna Ristimäki), 5) FoSa 54,12 (Vendi Lehtimäki, Taika Kuusela, Nia Kytäjä, Tiana Huhtala), 6) IFRaseborg 55,42 (Livia Nordman, Elin Baarman, Victoria Jung, Leona Ahlroos), 7) VihdVi II 55,47 (Anette Latva-Aro, Nella Sosala, Milka Laine, Aada Vainio), 8) RiihimKi III 59,90 (Sonja Sivonen, Veera Inkinen, Emma Jetsu, Henni Hakonen).
  3. erä: 1) SeinäjSU 50,04 (Camilla Viitamäki, Emmi Ahvenlampi, Neea Mäkelä, Eimi Koivuluoma), 2) RaisKu 52,07 (Silja Lähdetie, Elsa Keinonen, Sofia Leppäniemi, Ida Pentinlehto), 3) JoKa 52,76 (Ida-Liina Hyvönen, Neea Kiiskinen, Kiira Kallinen, Sohvi-Lotta Varonen), 4) VantSa II 53,91 (Viivi Paju, Minea Junno, Alisa Abaskina, Seela Lajunen), 5) KU-58 II 54,31 (Helmi-Tuuli Heiskanen, Usva Torro, Helmi Kuitunen, Helmi Luoto), 6) LapuanVi 54,68 (Nelli Rajakallio, Angelina Heinäheimo, Anna Koski, Anni-Sofia Rajakallio), 7) VantSa III 54,97 (Salla Vakkilainen, Senja Huolman, Iisa Livola, Sinna Lajunen), 8) EsboIF II 57,70 (Alicia Bezard, Olivia Rantapihla, Rue Lindberg, Frida Honkimäki).
  4. erä: 1) HKV 51,18 (Sara Latvanen, Iida Perttula, Maiju Mettälä, Olivia Aaltonen), 2) SibVa 53,90 (Natalie Lindström, Elizabeth Tofts, Jenni Lehtimäki, Ruusu Ohtonen), 3) KuopRe 54,05 (Helmi Kiiskinen, Aino Tuppurainen, Moona Rouvinen, Helvi Heikkinen), 4) LUU 54,69 (Beea Lehtovuori, Veera Hautaviita, Saara Dillström, Emma Laaksonen), 5) EsboIF 54,93 (Ada Foxell, Ella Maukkonen, Ellen Marttinen, Jonna Kämäräinen), 6) BorgåAk 55,72 (Elin Nyholm, Ingrid Ahlfors, Clara Henriksson, Fanny Finell), 7) RaahVe II 56,99 (Jasmin Joentakanen, Salla Alatalo, Netta Kananen, Edla Anttila), 8) KUYU 57,22 (Ilona Heikkilä, Sonja Ylhäinen, Sofia Rask, Lilia Latvala).
  5. erä: 1) VasaIS 50,93 (Linn Latvala, Ellen Andtfolk, Celina Nordkvist, Meya Kastrén), 2) NurmijYU 52,64 (Mea Scepanovic, Lotta Parviainen, Martta Mösö, Onerva Pennonen), 3) PedersFa 53,04 (Matilda Ainasoja, Elsa Granroth, Minea Hjulfors, Alina Sandvik), 4) VehkalVe 53,26 (Aada Harju, Lotta Aalto, Tii Huttunen, Eveliina Parviainen), 5) KauhajKa 53,96 (Justiina Lehtola, Netta Kallio, Ella Mettälä, Nella Kokko), 6) SavRi II 56,23 (Mahla Elomaa, Kaisa Päykkönen, Maija Mutikainen, Venla Malinen), 7) PolvijU 57,02 (Sara Tarvainen, Alissa Kivelä, Kerttu Vatanen, Ida Pelli), 8) KarhU II 58,39 (Roosa Alila, Ada Niemeläinen, Celina Hellberg, Maija Olli).
  6. erä: 1) LUM 50,57 (Juliette Kaplas, Amanda Aakko, Edla Valkeapää, Salla Tarkiainen), 2) GamlakarlIF 51,87 (Elin Lillhonga, Oona Kiili, Isabella Flocco, Ines Piispanen), 3) MiKV 52,29 (Jenni Taskinen, Helmi Siitonen, Laura Suutarinen, Linda Laatikainen), 4) KU-58 52,62 (Vilma Laakkonen, Amanda Kuronen, Miida Wasström, Taika Huttunen), 5) LaitJy 53,39 (Sandra Palmroth, Oona Lapila, Neela Ihanmäki, Jasmin Vaskelainen), 6) VU II 53,76 (Inari Vartiainen, Aino Turunen, Iiris Lampinen, Silvia Dvorak), 7) PolvijU II 1.01,73 (Hertta Vatanen, Hilda Tanskanen, Meea Varonen, Helmi Tanskanen), VasaIS II keskeytti (Ida Örn, Noomi Åkerholm, Emmi Svenfelt, Avigail Hong).
  7. erä: 1) TuUL 48,93 (Inka Laukkanen, Minea Auremaa, Emma Suovanen, Alisa Launonen), 2) TP II 51,27 (Netta Roivainen, Beata Mahlamäki, Fiona Giraut, Reea Hiitelä), 3) VihdVi 51,94 (Kaisa Mikkola, Veera Keskinen, Santra Höylä, Nicole Lall), 4) HKV III 53,94 (Enia Gürler, Luna Lee, Sella Kaitala, Sade Hyvärinen), 5) RaahVe 54,34 (Nea Hyväri, Juuli Sarkkila, Ella Tervonen, Erisa Rexhepi), 6) RiihimKi II 55,38 (Vera Ahlfors, Aada Vähätalo, Olivia Nummela, Lilja Hyvönen), 7) KarhKa II 55,58 (Jade Hellberg, Jade Hagqvist, Olivia Pirinen, Seela Vänskä), 8) NurmijYU III 56,68 (Pinja Lucas, Aada Hellman, Aino Vähämaa, Milla Pursiainen).
  8. erä: 1) OP 52,12 (Olivia Ukonmaanaho, Iida Mäkelä, Henna Hiltunen, Iina-Emilia Häyry), 2) LA 52,19 (Toini Kuronen, Elsa Kemppainen, Peppi Ylijärvi, Janina Parkkinen), 3) PohjanKo 53,39 (Ilona Karhu, Ellen Vierimaa, Eden Sieppi, Janna Juujärvi), 4) HeinolIs 53,63 (Ellen Kojonen, Elisa Rantalainen, Janette Tarkiainen, Iita Alanko), 5) HämTa II 53,74 (Minttu Tunturi, Nuppu Tunturi, Eerika Lonka, Alina Mäntyneva), 6) TeuvRi 53,84 (Juliette Ollikkala, Juulia Ollikkala, Julia Hietanen, Oona Lähdes), 7) VasaIS III 56,53 (Julia Nordman, Bianca Rösgren, Elma Rantala, Tilde Finskas), EspTa II hylättiin (Veera Niska, Evelyn Ohia, Alisa Männistö, Deborah Brewu).
  9. erä: 1) VU 51,21 (Lotta Nurminen, Matilda Tuovinen, Senni Pääkkönen, Sara Söderman), 2) JKU 52,61 (Kiira Kahilainen, Peppi Sahavirta, Venla Salminen, Nella Raitio), 3) KarhKa 52,67 (Sonja Lahti, Aava Hytti, Oona Ahonen, Karoliina Huttunen), 4) HIFK 53,07 (Kerttu Mörtenhumer, Matilda Levoranta, Eeva Laitinen, Unna Harkio), 5) LittTU 53,24 (Pihla Halava, Vilma Lehtinen, Ella Forslund, Astrid Fagervik), 6) SeinäjSU II 55,06 (Pilvi Koukkari, Siiri Mustalahti, Iines Tuhkanen, Enna Penninkangas), 7) KauhajKa II 56,15 (Emmi Viitamäki, Eevi Korpela, Ella Viitamäki, Selina Myllymäki), 8) TapanilErä 59,53 (Kiddist Nieminen, Frida Petruzelka, Oona Marttinen, Milja Simonen).
  10. erä: 1) KarhU 51,89 (Senja Ollas, Oona Figueira, Neela Nousiainen, Nea Toivonen), 2) PyhäselU 52,58 (Ronja Eronen, Pinja Stenberg, Siiri Tahvanainen, Siiri Kontkanen), 3) HKV II 52,69 (Fianna Myllyniemi, Meri Henttonen, Anni Kujansivu, Sofia Bucht), 4) NaantLö 53,72 (Aida Teikari, Oona Törne, Alisa Hämäläinen, Saana Virtanen), 5) OP II 53,80 (Sophie Lopes, Eveliina Keskinarkaus, Nella Väkeväinen, Alisia Vesaluoma), 6) PohjanKo II 56,96 (Sanni Tennilä, Karin Hovila, Lilli Haataja, Aava Kuoksa), 7) PedersFa II 59,29 (Meya Lampa, Meya Henriksson, Ines Anderssén, Milla Byström), ValkealKa hylättiin (Hilla Kalliomäki, Vilma Nuutinen, Anni Kälviäinen, Tinja Purho).
  11. erä: 1) SavRi 51,42 (Ilona Kankaanpää, Vilma Ulvinen, Netta Paloheimo, Venla Ek), 2) VammSV 52,45 (Meea Iltanen, Anniina Ollila, Neela Mast, Milla Ritvonen), 3) HeTa 53,34 (Essi Järvinen, Venla Kaleva, Veera Kaleva, Emilia Koppatz), 4) NurmijYU II 54,96 (Sofia Vesterinen, Anna Ollikainen, Alexandria Suomi, Peppi Lucas), 5) JKU II 55,22 (Kerttu Tuomanen, Hertta Tikka, Saimi Muhonen, Elsi Torikka), 6) PiikKe 55,41 (Elina Ivaldi, Aada Palsio, Mona Nylund, Aino Ivaldi), 7) LA II 55,93 (Hertta-Liina Tuominen, Enna Rusila, Pihla Kaukinen, Ebba Herranen), 8) TuWe 56,00 (Kerttu Arasmaa, Veera Rantapaju, Vilja Manner, Viivi Ruohonen).

4×80 m aj, alkuerät:

  1. erä: 1) EspTa 49,48 (Olivia Kirjonen, Saaga Lampi, Emma Kimpimäki, Isabella Tuulari), 2) SavRi 52,38 (Mahla Elomaa, Vilma Ulvinen, Kaisa Päykkönen, Netta Paloheimo), 3) PohjanKo 54,63 (Eden Sieppi, Lilli Haataja, Ilona Karhu, Janna Juujärvi).
  2. erä: 1) KuivasjAu 50,99 (Aamu Aarnio, Olga Hokkanen, Hillamaria Kovaniemi, Tiina Jaakola), 2) JoKa 52,52 (Sohvi-Lotta Varonen, Sanni Lehikoinen, Sara Noponen, Ida-Liina Hyvönen), 3) LA 53,70 (Enna Rusila, Pihla Kaukinen, Elsa Kemppainen, Peppi Ylijärvi), 4) BorgåAk 59,62 (Ingrid Ahlfors, Erin Lindgren, Fanny Finell, Elin Nyholm).
  3. erä: 1) JKU 52,43 (Kiira Kahilainen, Elsa Helolahti, Kaisa Tonteri, Venla Salminen), 2) TP II 53,01 (Iina Nuuttinen, Fiona Giraut, Elea Koskinen, Beata Mahlamäki), 3) EspTa II 53,19 (Veera Niska, Anna Ristimäki, Johanna Kumpulainen, Alisa Männistö), 4) LapuanVi 59,11 (Angelina Heinäheimo, Fanny Heinäheimo, Anna Koski, Anni-Sofia Rajakallio).
  4. erä: 1) TuUL 48,19 (Hertta Hannula, Minea Auremaa, Emma Suovanen, Alisa Launonen), 2) OP 50,44 (Iida Mäkelä, Sophie Lopes, Olivia Ukonmaanaho, Eveliina Keskinarkaus), 3) VantSa 50,90 (Inna Pirnes, Sofia Awuah-Addae, Niina Lankinen, Minttu Kanerva), 4) NaantLö 57,12 (Saana Virtanen, Oona Törne, Alisa Hämäläinen, Ellen Nieminen).
  5. erä: 1) TP 49,43 (Noora Moisio, Amelie Lehtinen, Reea Hiitelä, Silja Kemppainen), 2) KU-58 53,79 (Elea Leppänen, Usva Torro, Taika Huttunen, Helmi Kuitunen), 3) VihdVi 56,80 (Nicole Lall, Milka Laine, Kaisa Mikkola, Santra Höylä), 4) RiihimKi II 56,83 (Jenni Vuorinen, Lilja Hyvönen, Olivia Nummela, Sonja Sivonen).
  6. erä: 1) LUM 49,10 (Neela Hänninen, Amanda Aakko, Alisa Helkilinna, Salla Tarkiainen), 2) JKU II 55,51 (Kerttu Tuomanen, Hertta Tikka, Saimi Muhonen, Linnea Kauppi), 3) KuopRe 58,24 (Helmi Kiiskinen, Aino Tuppurainen, Moona Rouvinen, Helvi Heikkinen), OP III hylättiin (Kerttu Heikkilä, Helvi Laitakari, Viivi Rauhala, Henna Hiltunen).
  7. erä: 1) HämTa 51,43 (Aada Kölhi, Isla Juselius, Eevi Aarnio, Eevi Kölhi), 2) TuUL II 53,40 (Minttu Lautkankare, Inka Laukkanen, Elina Hakuni, Loviisa Lehtonen), 3) OP II 55,12 (Tilda-Aliina Leiviskä, Iina-Emilia Häyry, Nella Väkeväinen, Alisia Vesaluoma), 4) VammSV 57,07 (Fiia Iltanen, Meea Iltanen, Neela Mast, Milla Ritvonen).
  8. erä: 1) RiihimKi 51,64 (Maiju Miikkulainen, Kaisa Alastalo, Isabella Lindberg, Aada Vähätalo), 2) PyhäselU 51,94 (Ronja Eronen, Siiri Kontkanen, Jade Nousiainen, Pinja Stenberg), 3) HKV II 1.00,86 (Sade Hyvärinen, Ina Murto, Sella Kaitala, Luna Lee), 4) PolvijU 1.02,48 (Ida Pelli, Meea Varonen, Selma Purmonen, Pihla Karttunen).
  9. erä: 1) NurmijYU 54,99 (Aino Vähämaa, Onerva Pennonen, Peppi Lucas, Mea Scepanovic), 2) VantSa II 55,83 (Viivi Paju, Minea Junno, Alisa Abaskina, Salla Vakkilainen), 3) KarhKa 55,89 (Sonja Lahti, Oona Ahonen, Jade Hellberg, Karoliina Huttunen), HKV hylättiin (Sara Latvanen, Fianna Myllyniemi, Meri Henttonen, Emmi Riutankoski).

https://live.time4results.com/yu/2024/smviestit