Toni Piispanen kelasi Pariisista kaksi mitalia – Teijo Kööpikkä neljäs kuulantyönnössä

Kokenut 48-vuotias Toni Piispanen saavutti Pariisin paralympialaisissa kaksi mitalia. Aikaisemman 200 metrin hopeamitalinsa lisäksi Piispanen kelasi perjantai-iltana 100 metrillä pronssimitalin ajalla 21,14.

– Vähän hiljaiseksi vetää. Tunteikas hetki, liikuttunut Piispanen kertoi Ylelle ääni hieman värähtäen.

Ylivoimainen kultamitalivoittaja oli erittäin terävästi lähtenyt Kanadan Cody Fournie uudella paralympiaennätyksellä 19,63. Toinen oli Belgian Peter Genyn ajalla 20,47. Finaali kelatiin kevyeen vastatuuleen 0,3 metriä sekunnissa.

Finaalissa Piispasen lähtökiihdytys ei teknisesti onnistunut, mikä pudotti hänet pois hopeamitalikamppailusta. Sisintä rataa kelannut Piispanen ajautui jopa ulos omalta radaltaan.

– Hanska tarrasi kiinni ja jouduin ulos radalta. Lopun tulin sitten urku auki, niin kovaa kuin pääsin.

Talvella vaikeasti loukkaantunut Piispanen kuntoutti itsensä mitalikuntoon muutamassa kuukaudessa lähes uskomattomalla tahdonvoimalla.

– Pronssi maistuu ihan loistavalta. Pitkä matka eikä välttämättä aina kaikkein helpoin kulkea, Piispanen kuvasi tietään Pariisin mitalikorokkeelle,

Vuonna 2011 alkaneella kansainvälisellä urallaan Piispanen on saavuttanut paralympiakisoissa, MM-kilpailuissa ja EM-kilpailuissa yhteensä 24 mitalia, joista viisi on kultaisia. Paralympiavoittoja hän on saavuttanut kaksi vuosina 2012 Lontoossa ja 2021 Tokiossa.

Kööpikkä työnsi neljänneksi ensimmäisissä paralympialaisissaan

Kuulantyöntäjä Teijo Kööpikkä saavutti neljännen tilan uransa ensimmäisissä paralympialaisissa. Kööpikän neljä pisintä työntöä luokassa 57 mahtuivat tasaisesti viiden sentin sisään pisimmän työnnön kantaessa 14,18.

Kööpikkä oli hyvästä sijoituksestaan huolimatta pettynyt tulokseensa, joka jäi 62 senttiä hänen omasta viimevuotisesta Suomen ennätyksestään.

– Ei ollut miehessä tänään enempää. Tää on mun kroppa ja mun aivot, ei sieltä saanut enempää irti tänään, Kööpikkä totesi itsekriittisesti,

Kultamitalin voitti iranilainen ME-mies Yasin Khosravi uudella paralympiaennätyksellä 15,94. Kööpikkä jäi 47 sentin päähän pronssimitalista.

– Tapahtuma on hieno, vaikka ajatukset ovat vielä kisapettymyksessä, Kööpikkä tuumasi.

Luokan 38 naisten 400 metrin juoksuun ilmoitettu Vilma Berg ei terveydellisistä syistä osallistunut perjantain alkueriin.

Suomen joukkue saavutti Pariisin paralympiakisojen yleisurheilussa neljä mitalia ja viisi muuta pistesijaa.

 

PARIISI (FRA) 6.9.2024 XVII Paralympiakisat

Miehet,

100 m kelaus, luokka 51 (-0,3 m/s): 1) Cody Fournie Kanada 19,63 (paralympiaennätys), 2) Peter Genyn Belgia 20,47, 3) Toni Piispanen Suomi 21,14, 4) Mohamed Berrahal Algeria 21,83, 5) Edgar Navarro Meksiko 21,97, 6) Roger Habsch Belgia 22,41, 7) Ernesto Fonseca Costa Rica 24,80.

800 m kelaus, luokka 34, alkuerät: 1) Wang Yang Kiina 1.38,57 (paralympiaennätys), 2) Chaiwat Rattana Thaimaa 1.38,61, 3) Ali Radi Arshid Qatar 1.40,36, 4) Rheed McCracken Australia 1.41,51, 5) Isaac Towers Britannia 1.42,62, 6) Walid Ktila Tunisia 1.44,60, 7) Austin Smeenk Kanada 1.44,91, 8) Roberto Michel Mauritius 1.46,17 … 11) Henry Manni Suomi 1.46,27.

Kuula, luokka 57: 1) Yasin Khosravi Iran 15,96 (paralympiaennätys), 2) Thiago Paulino Brasilia 15,06, 3) Hokato Hotozhe Sema Intia 14,65, 4) Teijo Kööpikkä, Suomi 14,18, 5) Soman Rana Intia 14,07, 6) Pablo Gimenez Argentiina 12,99, 7) Vitolio Kavakava Ranska 12,99, 8) Yorkinbek Odilov Uzbekistan 12,95. – Kööpikkä (14,18, 14,14, 13,77, 14,17, 14,13, 13,96).

Naiset,

200 m, luokka 12, alkuerät: 1) Omara Durand Kuuba 24,78 (0,5 m/s), 2) Hajar Safarzadeh Iran 25,04, 3) Katrin Müller-Rottgardt Saksa 25,20, 4) Simran Intia 25,41, 5) Oksana Boturchuk Ukraina 25,44, 6 Melanie Berges Espanja 25,79, 7) Darlenys de la Cruz Dominikaaninen tasavalta 25,80, 8) Alejandra Pérez Venezuela 25,94 … 16) Iida Lounela Suomi 28,33 (0,4 m/s, opas Henrik Lounela).

400 m, luokka 38, alkuerät: Vilma Berg Suomi ei osallistunut.