Kotaja kelasi 400 metrin finaaliin: Tästä eteenpäin kaikki on plussaa

Ratakelaaja Amanda Kotaja otti alkueristä paikan T54-luokan 400 metrin finaaliin paralympialaisissa Pariisissa torstaina. Finaali kelataan tänään illalla kello 20.25 Suomen aikaa.

Kotaja oli Sveitsin Manuela Schärin voittamassa alkuerässä neljäs ajalla 54,28 ja varmisti finaalipaikan aikavertailusta. Suoran jatkopaikan kahdesta alkuerästä ottivat erien kolme parasta.

Kotajan erän voittaneen Schärin aika oli 53,69. Toisen erän voitti matkan ME:n haltija Belgian Lea Bayekula ylivoimaisesti ajalla 52,25.

Kisojen torstain lajeja kiusannut sade taukosi Kotajan luokan 400 metrin alkueriin, mutta rata oli edelleen märkä. Kotajan mukaan kakkoserän tulosten odottelu jännitti, mutta hän oli suhteellisen varma, että finaalipaikka tulee.

– Meidän erä oli vähän kovempi kuin tuo toinen, joten osasin alkujaan laskeskella, että kyllä se finaalipaikka pitäisi sieltä hyvällä suorituksella tulla ja hyvä suoritus tuli, Kotaja sanoi Ylelle.

Oman alkueräsuoritukseensa Kotaja oli tyytyväinen, vaikka edellispäivän 100 metrin pronssi palkintojenjakoineen venytti päivän pitkäksi.

– Täytyy sanoa, että kroppa ei tuntunut niin hyvältä kuin eilen, Kotaja tunnusti

Finaaliin Kotaja lähtee hakemaan hyvää suoritusta.

– Tästä eteenpäin kaikki on plussaa.

Pariisi, Ranska:

Paralympialaiset, yleisurheilu:

Naiset, luokka T54, 400 m:n alkuerät, Erä 1: 1) Manuela Schär Sveitsi 53,69, 2) Zhaogian Zhou Kiina 53,73, 4) Tatyana McFadden USA 54,01, 4) Amanda Kotaja 54,28.

Erä 2: 1) Lea Bayekula Belgia 52,25, 2) Hannah Dederick USA 54,62, 3) Melanie Woods Britannia 55,47, 4) Yajuan Tian Kiina 55,72.

Kaikki tulokset

 

Berg ponkaisi 10. sijan sateen ryydittämässä pituushyppykilpailussa Pariisissa