Syyskuisessa T-klubin seminaarissa pureudutaan ytimiin – kuormittumiseen ja palautumiseen

Hämeenlinnan Tarmon kannatusyhdistyksen T-klubin valmennusseminaari järjestetään tänä vuonna lauantaina 28. syyskuuta. Seminaarissa pureudutaan urheiluvalmentautumisen ytimiin, kuormittumiseen ja palautumiseen.

T-klubin syksyiset päiväseminaarit ovat vakiinnuttaneet asemansa eri lajien valmentajien ja liikunnan parissa työskentelevien ja siitä kiinnostuneiden jatko- ja täydennyskoulutustapahtumana.

T-klubin ja Hämeenlinnan kaupungin yhteistyöllä käynnistynyt seminaarisarja on vuosien myötä saanut yhteistyökumppaneikseen lisäksi Hämeen Sanomat, Suomen Valmentajat, Hämeen Liikunnan ja Urheilun sekä Urheiluakatemia Tavastian.

Kuormittumisen ja palautumisen sisällöissä on perinteisesti painotettu harjoittelemisen ja kilpailemisen kuormittamisvaikutuksia ja niiden rytmittämistä palautumisen perustaksi. T-klubin seminaarissa asiantuntijat käsittelevät kuormittumista ja palautumista kokonaisvaltaisesti ja tuovat esille niitä malleja, jotka edesauttavat urheilijan kehittymistä ja terveyttä. Lisäksi puhujat tuovat esille tärkeän nuorisovalmennuksen näkökulman.

Esimerkkinä liikunnalliseen elämäntapaan tai monipuolisiin harjoittelun sisältöihin kiinnittyminen saattaa nuorisovalmennusvaiheessa vaikeutua nuorten arkielämän paineissa. Niitä voivat aiheuttaa vaikkapa sosiaalinen media, ulkonäköpaineet tai vinoutunut ravintokäyttäytyminen. Näin ollen valmentajienkin vaatimukset kasvavat, valmentautumista tulee lähestyä aiempaa kokonaisvaltaisemmin.

Hynynen, Holm, Vesterinen: Kuormittumisen ja palautumisen hallinta – urheilupsykologiset ja teknologiset mahdollisuudet

Seminaarin avauspuheenvuorossa Huippu-urheilun instituutti KIHU:n urheilufysiologian asiantuntija, liikuntatieteiden tohtori Esa Hynynen avaa kuormittumisen ja palautumisen koko ketjua huomioiden ajan saatossa tapahtuneet muutokset. Puheenvuorossaan Hynynen nivoo yhteen yleisestä stressiteoriasta kumpuavat valmennuksen ohjelmoinnin perusteet sekä kuormittumisen ja palautumisen hallinnan tämän päivän toimintaympäristössä.

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian URHEAn vastaava urheilupsykologi Tatja Holm avaa kuormittumisen ja palautumisen urheilupsykologista näkökulmaa. Siihen kuuluu urheilijoiden yksilöllisyyden ja persoonallisuuden sekä moninaisten ihmissuhteiden huomioon ottamisen lisäksi iso joukko myös urheilijoiden 24/7 elämänpiiriä sääteleviä tekijöitä.

KIHU:n johtavan asiantuntijan, liikuntatieteiden tohtori Ville Vesterisen puheenvuoro keskittyy nykyteknologian mahdollisuuksiin tehostaa palautumista. Se ei kuitenkaan alkuunkaan niin yksinkertainen kokonaisuus, kuin monien kaupallistenkin intressien sisällään pitämien innovaatioiden ja mittalaitteiden markkinointitekstit kertovat.

On hyvä muistaa, että urheilu-uralla kehittyvä itsetuntemus ja karttuvat kokemukset valmentautumisesta voivat olla hyvinkin käyttökelpoisia myös kuormittumisen ja palautumisen säätelyssä.

Valentin Kononen ja Antti Pennanen: Kuormittumisen ja palautumisen valmennuksen arkea 

Kestävyyslajin puheenvuoron kuormittumisen ja palautumisen valmennuksen arjesta pitää kilpakävelyn maailmanmestari, valmentaja Valentin Kononen. Konosen oman urheilu-uran sekä monien kilpakävelijöiden pitkäaikaisen valmentamisen kokemus pitää lisäksi sisällään paitsi nuorisovalmennuksen näkökulman myös palautumisen vaatimukset erityisolosuhteissa, korkeassa ilmanalassa tapahtuvan harjoittelun osalta.

Joukkuelajien vastaavan puheenvuoron pitää Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi siirtyvä Antti Pennanen. Jääkiekon pitkä kilpailukausi, massiivinen matkustaminen sen aikana ja painoarvoinen turnauspelaaminen tuovat tullessaan erityisvaatimuksia kuormittumiselle ja palautumiselle. Julkisissa esiintymisissään Pennanen on käyttänyt painavia puheenvuoroja myös nuorisovalmennuksesta, niitä tullaan kuulemaan myös T-klubin seminaarissa.

Läpi uransa kasvattajaseuraansa Korson Kaikua edustanut Valentin Kononen voitti maailmanmestaruuden 50 kilometrin kilpakävelyssä Göteborgissa 1995. Kahta vuotta aiemmin hän oli MM-hopealla Stuttgartissa ja hopeaa tuli myös Euroopan mestaruuskilpailuista Budapestista 1998. Lisäksi hän oli arvokilpailuissa viisi kertaa kahdeksan parhaan joukossa, kahdesti olympiakisoissa, kerran MM-kilpailuissa ja kahdesti EM-kilpailuissa.

Kilpauransa jälkeen hän on valmentanut muun muassa Jani Lehtistä, Antero Lindmania, Jarkko Kinnusta, Aku Partasta ja Joni Havaa. Varsinaisen työuransa hän on tehnyt menestyvänä it-ammattilaisena.

Antti Pennasen kasvattajaseurat ovat Hyvinkään Ahmat ja Hämeenlinnan Pallokerho, missä hän aloitti valmennusuransa selvästi ennen 30 ikävuottaan ensimmäisinä meriitteinään seuran kaksi peräkkäistä B-nuorten SM-hopeaa. Miesjoukkueidensa päävalmentajana hän luotsasi Mikkelin Jukurit ensin Mestiksen SM-hopeaan ja 2016 SM-kultaan.

Kaudella 2019 Pennanen johti kasvattajaseuransa Hämeenlinnan Pallokerhon sensaatiomaisesti SM-liigan mestariksi. Saavutettuaan Suomen nuorten MM-joukkueen päävalmentajana pronssimitalin 2021 hän on valmentanut SM-liigajoukkue Tampereen Ilvestä. Tulevan MM-turnauksen 2024 jälkeen Pennanen siirtyy jääkiekkomaajoukkueen, Leijonien päävalmentajaksi.

Seminaarin puheenjohtajana toimii pääosin Suomen Urheiluliitossa työuransa tehnyt, nykyinen eläkeläinen Jarmo Mäkelä.

T-klubin valmennusseminaari:

“kuormittuminen ja palautuminen – valmennuksen kovaa ydintä”

 Aika: lauantai 28.9.2024 klo 13.00-17.00

Paikka: Hämeenlinnan kaupungintalo Wetter

Klo 13.00 Seminaarin avaus

Klo 13.05 Yleisestä stressiteoriasta valmennusopin kautta kuormittumisen ja palautumisen hallintaan.

Esa Hynynen, LitT, Huippu-urheilun instituutti KIHU, Jyväskylä

Klo 13.45 Urheilupsykologinen näkökulma kuormittumiseen ja palautumiseen.

Tatja Holm, urheilupsykologi (sert.), PsM., vastaava urheilupsykologi, Urhea

Klo 14.25 Kahvi

Klo 14.55 Teknologia palautumisen seurannan tukena

Ville Vesterinen, LitT KIHU, Jyväskylä

Klo 15.30 Kootut kokemukset kuormittumisen ja palautumisen valmennuksen arjesta, kestävyyslajin esimerkki.

Valentin Kononen, valmentaja, kilpakävelyn maailmanmestari

Klo 16.05 Kootut kokemukset kuormittumisen ja palautumisen valmennuksen arjesta, joukkuelajin esimerkki.

Antti Pennanen, valmentaja, Leijonien päävalmentaja syksystä 2024

klo 16.40–17.00 Seminaarin yhteenvetopaneeli.

Seminaariesiintyjät ja osanottajat

Seminaarin puheenjohtajana toimii liikuntaneuvos Jarmo Mäkelä

Ilmoittautumiset 24.9. mennessä www.suomenvalmentajat.fi tai olavi.vuorinen208@gmail.com Mahdollisuus osallistua myös etänä.

Osallistumismaksu: 30 € ilmoittautumisen yhteydessä T-klubin tilille:

Nordea FI46 1135 3000 3192 44. Viitenumero 3900

Tiedustelut: olavi.vuorinen208@gmail.com

(Jarmo Mäkelä)

Ohjelma pdf-muodossa:

Valmennusseminaari 28.9.2024 alustava