Raitanen intoutui kauden parhaaseensa, Mäkelä ja Sipponen päättivät uransa kakkossijoihin

Suomi johtaa miesten Ruotsi-ottelua Helsingin olympiastadionilla avauspäivän jälkeen pistein 108–97, naisten ottelussa Ruotsi on johdossa pistein 103,5–101,5.

Yksi suomalaismiesten avauspäivän onnistujista oli Topi Raitanen, joka kiri voittoon komealla 300 metrin kirillä ja kauden kotimaisella kärkiajalla 8.19,50.

Raitasen nihkeästi sujunut kesä sai hienon loppuhuipennuksen, mikä varmasti antaa uskoa taas tulevaisuuteen.

–  Syvältä pitää joskus kuntoa kaivaa, Raitanen totesi

Hyvä tulos taisi olla hänelle itselleenkin yllätys.

– Mitään sellaista en viime aikoina ole harjoituksissa kokenut, jolla olisin voinut ennustaa tulostani. Viime viikollakin estekisa Tampereella oli vielä erittäin tukkoinen, joten en osannut aivan tällaista aikaa odottaa. Olen kyllä tehnyt pitkin kesää ihan hyviä harjoituksia.

Mitään erikoisia kikkoja Raitasen harjoittelu ei ole sisältänyt, vain tuttua perustyötä.

– Tampereen kisan jälkeen kävi maanantaina golfaamassa, sellaista terapiagolfia, ja helppoa peruslenkkiä päälle. Keskiviikkona tein vauhtikestävyysharjoituksen, Raitanen kertaili.

Ruotsi vei pisteet 12– 10, mutta muista suomalaisista Eero Heinonen juoksi ennätyksensä 8.50,31 ja oli viides.

Naisten 3000 metrin esteissä Janette Vänttinen onnistui myös hienosti ja juoksi kakkoseksi ennätyksellään 10.00,61.

– Oli hieno tunnelma juosta, ja olosuhteet olivat mainiot, Ruotsi-ottelussa myös kaksi vuotta sitten juossut Vänttinen sanoi.

Viime vuosi jäi häneltä väliin loukkaantumisen takia.

Rinne: ”Tämä oli tärkeä revanssi”

Molemmat 800 metrin kilpailut päättyivät suomalaisvoittoihin, kun Eveliina Määttänen voitti naisten ja Joonas Rinne miesten kilpailun. Ruotsin pitkään kestänyt juoksuvoima suomalaisia vastaan pitkillä matkoilla rakoilee pahasti. Nyt oli Joonas Rinteen vuoro näyttää kaapin paikka kovassa kirikamppailussa häntä tilastoissa edellä olevalle Samuel Pihlströmille ajoin 1.48,09 ja 1.48,12.

Suomalaiset hallitsivat kilpailua myös taktisesti, kun Rinne piti piikkipaikkaa koko matkan Ville Lampisen avustamana.

– Tämä oli tärkeä revanssi, viime vuonna Pihlström pääsi yllättämään, siitä jäi paljon hampaankoloon, Rinne sanoi.

Hän tuumi, että tunnelmat kaudesta ovat kaksijakoiset:

– Tavoitteena olleisiin arvokisoihin en yltänyt, mutta toisaalta juoksin parhaan kauteni. Kaikkeni tein, mutta se ei riittänyt.

Pisteet menivät tasan 11–11. Niko Viljola oli juoksun neljäs ajalla 1.49,81.

– Hieno tunnelma, mutta jäi harmittamaan. Jaloissa oli ennätystunne, mutta juoksu meni pussissa monta kertaa sipsutteluksi. Sellaiseen 1.48,5:een aikaan olisi ollut mahdollisuuksia

Mäkelä ja Sipponen päättivät uransa kakkossijoihin

Helsingin olympiastadionilla nähtiin perjantaina kahden kokeneen urheilijan uran päätös. Kristiina Mäkelä hyppäsi kolmiloikan kakkoseksi tuloksella 13,75 ja Salla Sipponen heitti saman sijan kiekossa tuloksella 58,09.

Mäkelä kilpaili Ruotsi-ottelussa ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Voittoja hänellä on kuusi. Seitsemättä ei tullut, sillä Ruotsin Maja Åskag hyppäsi neljä senttimetriä pidemmälle. Ruotsi vei lajissa pisteet 12–10, kun Jessica Kähärä oli kolmas (13,47) ja Emma Pullola kuudes.

– Ihanaa kuulla ihmisten kannustus. Se on ollut minulle aina tärkeää ja saanut minut syttymään, Mäkelä sanoi.

Kuusi Ruotsi-otteluvoittoa urallaan napannut Salla Sipponen heitti parhaansa ensimmäisellä heitollaan. Tulos on hänelle kauden toiseksi paras, ja jätti osaltaan uran viimeisestä kilpailusta hyvän mielen.

– Olen osannut jo odottaa kesän aikana uran loppumista. Selän välilevyn vaiva ei siedä huipulle vaadittavaa harjoittelua. Nyt opinnot loppuun. Alan viettää tavallista elämää, ei ole stressiä enää urheilusta, Sipponen sanoi.

Porvari: ”Paljon jäi piippuun tänään”

Keihäsmiehet ottivat odotetun kolmoisvoiton ja pisteet 16–6. Lassi Etelätalo vei voiton tuloksella 82,97 ja yli 80 metrin heitti jälleen myös Eemil Porvari (81,55), joka kilpailee ensimmäisessä Ruotsi-ottelussaan.

–  Oli hätäisiä heittoja, paljon jäi piippuun tänään. Olisiko ollut jännittämistä ja yliyrittämistä, en malttanut odottaa tukijalan työtä, Porvari tuumi.

Suomi otti kolmoisvoitot myös miesten seiväshypyssä ja miesten pituudessa. Seiväshypyssä Juho Alasaari hyppäsi kauden parhaansa 552 ja pituudessa Kristian Pulli vei voiton tuloksella 779.

Naisten korkeudessa voittoa juhli kaksi suomalaista, kun Ella Junnila ja Heta Tuuri jakoivat ykköstilan tuloksella 184.

Tulokset:

Ruotsi-ottelu / Finnkampen 2024
Olympiastadion, Helsinki
1. päivä:
Pisteet 1. päivän jälkeen:
Miehet: Suomi–Ruotsi 108–97
Naiset: Suomi–Ruotsi 101,5–103,5.
Miehet:
100 m (-1,1): 1) Henrik Larsson SWE 10,45, 2) Riku Illukka FIN 10,48, 3) Jean-Christian Zirignon SWE 10,51, 4) Valtteri Louko FIN 10,52, 5) Zion Eriksson SWE 10,59, 6) Eino Vuori FIN 10,77.
400 m: 1) Kasper Kadestål SWE 46,64, 2) Eljas Aalto FIN 46,93, 3) Nick Ekelund-Arenander SWE 47,34, 4) Jaakko Linnus FIN 47,54, 5) Benjamin Stendahl FIN 47,57, 6) Marcus Tornée SWE 47,60.
800 m: 1) Joonas Rinne FIN 1.48,09, 2) Samuel Pihlström SWE 1.48,12, 3) Alexander Lundskog SWE 1.49,48, 4) Niko Viljola FIN 1.49,81, 5) Jonas Magnusson SWE 1.50,35, 6) Ville Lampinen FIN 1.51,46.
10 000 m: 1) Oliver Löfqvist SWE 29.37,94, 2) Mustafe Muuse FIN 29.51,13, 3) Leevi Keronen FIN 29.56,69, 4) Eero Saleva FIN 30.09,77, 5) Arvid Öhrn SWE 30.26,41, 6) David Nilsson SWE 30.49,57.
3000 m ej: 1) Topi Raitanen FIN 8.19,50, 2) Vidar Johansson SWE 8.22,24, 3) Leo Magnusson SWE 8.23,66, 4) Awet Mengsteab SWE 8.29,21, 5) Eero Heinonen FIN 8.50,31, 6) Oscar Nyholm FIN 9.14,18.
Seiväs: : 1) Juho Alasaari FIN 552, 2) Tommi Holttinen FIN 532, 3) Urho Kujanpää FIN 532, 4) Robin Jacobsson SWE 522, 5) William Asker SWE 507, 6) Axel Rogö SWE 472,
Pituus: 1) Kristian Pulli FIN 7,79, 2) Kalle Salminen FIN 7,79, 3) Otto Pulkkinen FIN 7,70, 4) Niklas Wall SWE 7,52, 5) Joakim Hellbratt SWE 7,32, 6) Melker Gustavsson SWE 7,30.
Kuula: 1) Wictor Petersson SWE 20,23, 2) Jesper Arbinge SWE 19,66, 3) Leo Zikovic SWE 18,22, 4) Arttu Korkeasalo FIN 18,13, 5) Nico Oksanen FIN 17,98, 6) Eero Ahola FIN 17,45.
Keihäs: 1) Lassi Etelätalo FIN 82,97, 2) Eemil Porvari FIN 81,55, 3) Topias Laine FIN 76,52, 4) Jakob Rahm SWE 72,90, 5) Leon Bodén SWE 62,31, 6) Theodor Thor SWE 61,37.
4 x 100 m: 1) Ruotsi 39,72, (Jean-Christian Zirignon, Zion Eriksson, Linus Pihl, Herman Forsberg), 2) Suomi 57,22, (Eino Vuori, Riku Illukka, Valtteri Louko, Santeri Örn).
Naiset:
100 m (-0,3): 1) Julia Henriksson SWE 11,40, 2) Nora Lindahl SWE 11,51, 3) Lotta Kemppinen FIN 11,58, 4) Anniina Kortetmaa FIN 11,82, 5) Elvira Tanderud SWE 11,82, 6) Jenna Kokkonen FIN 11,89.
400 m: 1) Mette Baas FIN 52,62, 2) Moa Granat SWE 53,70, 3) Milja Thureson FIN 53,85, 4) Aino Pulkkinen FIN 53,85, 5) Jonna Claesson SWE 54,41, 6) Lisa Lilja SWE 55,29.
800 m: 1) Eveliina Määttänen FIN 2.05,57, 2) Maria Freij SWE 2.05,89, 3) Veera Mattila FIN 2.06,04, 4) Wilma Nielsen SWE 2.06,22, 5) Carmen Cernjul SWE 2.06,28, 6) Veera Perälä FIN 2.07,92.
5000 m: 1) Nathalie Blomqvist FIN 15.56,51, 2) Evelina Henriksson SWE 16.18,93, 3) Hanna Hermansson SWE 16.43,73, 4) Aino Suni FIN 16.44,63, 5) Elin Brink SWE 16.45,25, 6) Sandra Eriksson FIN 16.48,97.
3000 m ej: 1) Emilia Lillemo SWE 9.58,23, 2) Janette Vänttinen FIN 10.00,61, 3) Linn Söderholm SWE 10.03,51, 4) Alisa Virtanen FIN 10.04,88, 5) Julia Samuelsson SWE 10.05,59, 6) Katariina Kärkkäinen FIN 10.34,26.
Korkeus: 1) Ella Junnila FIN 184, 1) Heta Tuuri FIN 184, 3) Louise Ekman SWE 180, 4) Emma Häggblom SWE 176, 4) Elin Pajunen FIN 176, 6) Ellen Ekholm SWE 176,
Kolmiloikka: 1) Maja Åskag SWE 13,79, 2) Kristiina Mäkelä FIN 13,75, 3) Jessica Kähärä FIN 13,47, 4) Katharina Gråman SWE 13,11, 5) Fatima Koné SWE 13,01, 6) Emma Pullola FIN 12,81.
Kiekko: 1) Vanessa Kamga SWE 63,46, 2) Salla Sipponen FIN 58,09, 3) Caisa-Marie Lindfors SWE 55,81, 4) Helena Leveelahti FIN 55,65, 5) Emma Ljungberg SWE 55,52, 6) Katri Hirvonen FIN 53,67.
Moukari: 1) Krista Tervo FIN 74,85, 2) Rebecka Hallerth SWE 69,99, 3) Silja Kosonen FIN 68,80, 4) Thea Löfman SWE 66,04, 5) Sara Forssell SWE 61,06, 6) Charlotta Sandkulla FIN 59,42.
4 x 100 m: 1) Ruotsi 43,94, (Michelle De Silva, Elvira Tanderud, Julia Henriksson, Esther Sahlqvist), 2) Suomi 44,29, (Jenna Kokkonen, Aino Pulkkinen, Anniina Kortetmaa, Lotta Kemppinen).
Maaottelun ulkopuolella:
Masters Relay: 1) Ruotsi 40 3.44,23, (Erik Tholen, Carolina Johansson, Kit Eklöf, Jonna Tilgner), 2) Suomi 40 3.45,85, (Jouko Juntunen, Jasmina Glad-Schreven, Petteri Uusitalo, Yesenia Myllyniemi), 3) Ruotsi 50 3.47,90, (Mats Holmberg, Jenny Åkervall, Mattias Sunneborn, Helen Hermundstad), 4) Suomi 50 4.14,56, (Miika Nousiainen, Katrin Mertanen, Henry Andberg, Elisa Lahdensuo), 5) Ruotsi 60 4.27,98, (Anders Toll, Gunnel Tolfes, Bobbie Baars, Karin Wåhlstedt), 6) Suomi 60 4.37,91, (Christer Strömberg, Maija Kumpula, Jukka Kaukola, Kati Oikarinen).