Leveelahti löi Sipposen Eläintarhan kiekkoringissä – Vilma Mäki: ”13 sekunnin alitus on tavoitteena” – Paraurheilijat juoksivat hyviä tuloksia

Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti oli tyytyväinen voitettuaan Eläintarhan kentällä Helsingissä naisten kiekonheiton tuloksella 55,48.

– Tämä oli hyvä starttikisa Tampereen GP-kisoihin ja Ruotsi-maaotteluun. Tässä ehtikin tulla jo kuuden viikon kilpailutauko, kun edellinen oli Kalevan kisat.

– Tänään heitot olivat ihan kohtuullisia. Tulos oli samaa 55 metrin luokkaa kuin kauden edelliset tulokset. Tänään oli hyvä kiekolle sopiva vastatuuli. Tosin olen heittänyt pisimmät heittoni lievään myötätuuleen, Leveelahti kertoi.

Tampereen Pyrintöä edustava kahdeksankertainen Suomen mestari Salla Sipponen ei ollut pettynyt, vaikka jäi toiseksi ”uransa kolmanneksi viimeisessä kilpailussa” tuloksella 54,56.

– Minun ei alunperin pitänyt tulla tänne, mutta hyvä, että lähdin. Oli kiva pitkästä aikaa heittää Helsingissä, maalaistytölle eksoottisessa kaupungissa. Heitot olivat tänään ruosteessa, mutta onneksi on vielä pari viikkoa aikaa parantaa. 55 metriä olisi hyvä tavoite tällaiselle eläköityvälle urheilijalle, Sipponen naurahti.

Leveelahden ja Sipposen lisäksi 50 metriä ylitti Eläintarhan kilpailussa myös Janakkalan Janan Sanni Kuparinen tuloksellaan 50,47.

Pudasjärven Urheilijoiden Antti Pränni voitti miesten kiekonheiton sinkauttamalla kolme yli 55 metrin heittoa, joista pisin kantoi 55,54. Piikkiön Kehityksen 20-vuotias Juho Suominen tarjosi hyvän vastuksen heitettyään 54,38. Suominen jäi ennätyksestään vain yhden sentin.

– Tänään tuli kauden toiseksi huonoin tulos. Tekniikka oli sekaisin. Ennen maaottelua ei taida olla kisoja, joten pitää treenata. Maaottelussa tavoitteena on heittää ennätys yli 60 metrin. Pitäisi kukistaa vähintään yksi ruotsalainen, Pränni uhosi.

Vilma Mäki voitti pika-aidat: ”13 sekunnin alitus on tavoitteena”

Vilma Mäki Alavuden Urheilijoista voitti naisten 100 metrin aitajuoksun ajalla 13,32. Toinen oli alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuihin valittu Siiri Siirtola Helsingin Kisa-Veikoista ajalla 13,64.

– Tuli vastaponnistus toisella aidalla ja vauhti kuoli hetkeksi siihen. Pääsin kyllä sen jälkeen vielä hyvään rytmiin, mutta aika jäi huonoksi, Mäki sanoi.

Kausi on sujunut hyvin, mutta piikkijuoksu eli 13 sekunnin alitus on vielä juoksematta. Se on tavoitteena Tampereen GP-kisoissa ja Ruotsi-maaottelussa, jos sinne pääsen, Mäki sanoi.

Thureson hurjasteli täysillä niin pitkään kuin jaksoi

Naisten 400 metrillä Lahden Ahkeran Milja Thureson kokeili täysin tyynessä säässä uhkarohkeaa taktiikkaa ohittamalla puolimatkan maksimivauhtiaan 24 sekunnissa. Loppumatkasta voimat ehtyivät, mutta Thureson voitti silti kilpailun ylivoimaisesti ajalla 55,75.

– Alku oli liian kova. Loppu meni kävelyksi. Huomenna uusi yritys, Thureson totesi.

Järjestävän seuran Helsingin IFK:n Nea Mattila voitti tasaväkisen naisten 200 metriä ajalla 24,29. Aivan tuntumassa olivat Leppävaaran Sisun Katja Luukkola ja Mattilan seuratoveri Mila Heikkonen ajoin 24,41 ja 24,46.

Helsingin IFK:n Silja Filenius voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 300 metriä ajalla 39,07. Lähes kaksi sekuntia ennätystään parantaneen Fileniuksen aika on 17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi paras.

Miesten 400 metriä voitti Noormarkun Nopsan Eemeli Välimäki ajalla 48,31. Toiseksi tulleen Kenttäurheilijat-58:n Justus Korvenpään aika 49,48 on 16-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston kahdeksanneksi paras.

HKV:n paraurheilijat juoksivat hyviä tuloksia

Helsingin Kisa-Veikkojen kolme nuorta paraurheilijaa tekivät naisten juoksumatkoilla kovia tuloksia kilpaillessaan vammattomia urheilijoita vastaan.

Pariisin paralympiakisoissa pituutta hyppäävä Iida Lounela voitti 200 metrin D-erän ajalla 28,29. Tulos on näkövammaisten luokan 12 kaikkien aikojen kolmanneksi paras. Lounelan oma tämänkesäinen SE on 28,17.

Pariisin paralympiakisoihin niin ikään valittu Vilma Berg juoksi Thuresonin voittamalla naisten 400 metrillä seitsemänneksi ajalla 70,93.

17-vuotias Aamu Hulmi kilpaili Fileniuksen voittamalla 300 metrillä saaden ajakseen 49,51. Hänen oma Suomen ennätyksensä on vain 0,02 sekuntia tätä parempi. Berg ja Hulmi kilpailevat luokassa 38.

(Jyrki Repola.)

 

HELSINKI, Eläintarha 20.8.2024 Hyvän tuulen kisat

(Lämpötila 17-19 °C.)

Miehet,

300 m: 1) Lukas Brandt 16 TuUL 37,27.

400 m: 1) Eemeli Välimäki NoormNo 48,31, 2) Justus Korvenpää 16 KU-58 49,48 (16-v. ka-8), 3) Lassi Kaukonen HKV 50,01, 4) Junnu Korvenpää KU-58 50,05 … 6) Santeri Tanner LUU 53,67 (kuurojen Suomen mestari).

Kiekko: 1) Antti Pränni PudasjU 55,54, 2) Juho Suominen PiikKe 54,48.

Naiset,

200 m (0,0 m/s): 1) Nea Mattila HIFK 24,29, 2) Katja Luukkola LeppävaarSi 24,41, 3) Mila Heikkonen HIFK 24,46, 4) Kira Kruuti HKV 24,83, 5) Lotta Lahtinen IFRaseb 25,38 (B-erän voittaja, 0,0 m/s), 6) Maija Jussila JKU 25,58, 7) Ella Nourrisson EspTa 25,61, 8) Martta Valtonen EspTa 25,72 (C-erän voittaja, 0,0 m/s), 9) Matilda Lahti EspTa 25,96 … 15) Jasmina Glad-Schreven 46 VeikkVe 27,33, 18) Iida Lounela HKV 28,29 (D-erän voittaja, 0,0 m/s, luokan 12 ka-3. paras tulos), 23) Kati Oikarinen 63 HKV 31,42, 25) Sinikka Illaru 72 VihdUV 34,28.

300 m: 1) Silja Filenius HIFK 39,07 (17-v. ka-6) … 12) Aamu Hulmi 17 HKV 49,51 (luokan 38 ka-2. paras tulos).

400 m: 1) Milja Thureson LA 55,75 … 7) Vilma Berg HKV 70,93 (luokka 38).

100 m aj (0,5 m/s): 1) Vilma Mäki AlavuU 13,32, 2) Siiri Siirtola HKV 13,64, 3) Laura Koivukoski EurajVe 14,09, 4) Wilma Jungar EsboI 14,32, 5) Noora Juslin BorgåAk 14,33, 6) Reetta Hämäläinen LA 14,69.

100 m aj (76,2 cm, 0,3 m/s): 1) Iida Tossavainen HKV 14,33, 2) Kristiina Tamski TP 14,37, 3) Naima Sainio HKV 14,60.

Kiekko: 1) Helena Leveelahti VirtainU 55,48, 2) Salla Sipponen TP 54,56, 3) Sanni Kuparinen JanJa 50,47, 4) Enni Aula 48,24, 5) Roosa Naula TuUL 45,91, 6) Iida Muukka 17 HKV 45,82, 7) Pinja Naula TuUL 45,18.

Kiekko (750 g): 1) Charlotte Knape SibVa 44,10.