Suomesta 21 urheilijan hyvätasoinen joukkue alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuihin

Suomi osallistuu hyvätasoisella 21 urheilijan joukkueella alle 20-vuotiaiden yleisurheilun MM-kilpailuihin, jotka käydään 27.-31. elokuuta Limassa, Perussa.

– Kasassa on kutakuinkin odotetun suuruinen ja tasokas joukkue. Paria urheilijaa enemmän voitiin ehkä odottaa, mutta loukkaantumisten vuoksi muutama MM-tasoinen urheilija on valitettavasti sivussa, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) nuorten huippu-urheilun valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.

Joukkueen kärkinimet ikäluokan maailmantilastossa ovat pika-aituri Rasmus Vehmaa (maailmantilaston 2.nen), keihäänheittäjä Rebecca Nelimarkka (3:s), kuulantyöntäjä ja moukarinheittäjä Aatu Kangasniemi (3:s kuula ja 4:s), 400 metrin aituri Antti Saino (5:s) sekä kiekonheittäjä ja moukarinheittäjä Mico Lampinen (7:s ja 6:s). Myös miesten pikaviestijoukkueella on vaihtojen onnistuessa hyvät edellytykset vähintään finaalitasolle, sillä vauhtireservi on hyvä.

– Joukkue on iskukykyinen. Mitaleitakin voidaan kesän tilastojen perusteella odottaa. Toki ne vaativat aina myös hyvää päivän virettä ja onnistumista. Keskeisessä roolissa ovat myös onnistunut sopeutuminen aikaeroon ja pitkästä matkustuksesta palautuminen. Tästä meillä on tuoreet ja onnistuneet kokemukset sekä ohjeistukset kahden vuoden takaiselta nuorten MM-reissulta Kolumbiaan, Kantomäki sanoo.

Joukkueen valinnoissa käytössä olivat SUL:n omat tulosrajat.

– Aiemman, totutun käytännön mukaisesti, on toimittu siten, että mikäli urheilijalla on SUL:n tulosraja jossakin lajissa, saa hän kilpailla halutessaan myös toisessa lajissa, mikäli siihen on tehtynä järjestäjän tulosraja, Kantomäki sanoo.

 

Valintoja/alle 20-v. MM-joukkue

Suomen joukkue alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Limassa, Perussa 27.-31.8.

Miehet,

100 m: Kalle Hirvi Viipurin Urheilijat (Helsinki), László Merényi Helsingin Kisa-Veikot

200 m: Juho Venäläinen Imatran Urheilijat.

400 m: Juho Venäläinen Imatran Urheilijat.

110 m aj (99,1 cm): Rasmus Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

400 m aj: Antti Sainio Tampereen Pyrintö.

Kuula (6 kg): Aatu Kangasniemi Espoon Tapiot.

Kiekko (1,75 kg): Mico Lampinen Kenttäurheilijat-58 (Vantaa), Manu Kankaanniemi Vammalan seudun Voima.

Moukari (6 kg): Aatu Kangasniemi Espoon Tapiot, Mico Lampinen Kenttäurheilijat-58 (Vantaa).

Keihäs: Juho Touru Loimaan Leisku.

4 x100 m: Kalle Hirvi Viipurin Urheilijat (Helsinki), László Merényi Helsingin Kisa-Veikot, Rasmus Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Juho Venäläinen Imatran Urheilijat, Alexander Mitchell Espoon Tapiot, Antti Sainio Tampereen Pyrintö.

Naiset,

800 m: Elle Ceder Helsingin Kisa-Veikot.

1500 m: Elle Ceder Helsingin Kisa-Veikot.

100 m aj: Mila Heikkonen HIFK Friidrott (Helsinki), Siiri Siirtola Helsingin Kisa-Veikot. Varaedustaja: Essi Niskala Kuivasjärven Aura (Oulu).

400 m aj: Mila Heikkonen HIFK Friidrott (Helsinki), Essi Niskala Kuivasjärven Aura (Oulu).

5000 m kävely: Aliisa Kiiski Karhulan Katajaiset (Kotka).

Seiväs: Tuuli Järvinen Keuruun Kisailijat.

Kuula: Minttu Laurila Turun Urheiluliitto.

Moukari: Emmi Mäkäläinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Ilona Verho Kangasalan Kisa.

Keihäs: Rebecca Nelimarkka Nakkilan Vire, Cecilia Österberg IF Femman (Mustasaari).

Lisätiedot:

Eeva Kantomäki

Suomen Urheiluliitto

Valmennuspäällikkö, nuorten huippu-urheilu

050 394 7123

eeva.kantomaki@sul.fi