Kaikkien aikojen arvokisakymppi – Ugandan Cheptegei täydensi pitkää meriittilistaansa

Ratakymppiä on alettu hyljeksiä yleisurheilukisoissa, mutta Pariisin olympialaisten miesten finaali antoi näille ajatuksille huutia. Nyt nähtiin kaikkien aikojen kymppi, jossa riitti vauhtia ja jännitystä. Viimeisellä kierroksella mitaleista taisteli vielä tusinan verran miehiä.

Etiopialaiset löivät vuorovedolla juoksulle vauhdikkaat alkutahdit. Puolimatka ohitettiin ajassa 13.23, joka lupaili loppuaikaa 26.45:n paikkeille.

Kaksi kilometriä ennen maalia kärkiryhmä oli vielä tiiviissä kasassa ja vauhti rauhoittui hieman, mutta kovan loppuvedon ansiosta 13 miestä kiri lopulta alle 27 minuutin.

Olympiavoitto meni Ugandan Joshua Cheptegeille, joka ratkaisi pelin 500 metrin kirillään. Aika 26.43,14 on uusi olympiaennätys. Entinen oli Etiopian Kenenisa Bekelen 27.01,17 vuodelta 2008.

Etiopian vetoryhmä hyytyi lopussa jonkin verran, mutta hekin saivat lopulta palkintonsa, kun Berihu Aregawi kiri viimeisellä 10 metrillä hopealle ajalla 26.43,44 ennen Yhdysvaltain Grant Fisheriä 26.43,46.

Kuningas Cheptegei

Kultamitali meni oikealle miehelle, vaikka tämän kauden ugandalainen on ollut varsin hissukseen. Kauden paras juoksu on ollut Oslon Bislettillä toukokuun lopulla, jolloin hän oli 5000 metrillä vasta yhdeksäs ajalla 12.51.

Syyskuussa 28 vuotta täyttävä Cheptegei voitti kolme vuotta sitten Tokion kisoissa 5000 metriä ja oli kympillä hopealla. MM-titteleitä hänellä on jo kolme ja maastojuoksusta yksi.

Cheptegein nimissä ovat myös 5000 ja 10000 metrin ME:t ajoin 12.35,36 ja 26.11,00, jotka hän juoksi vuonna 2020.

Kilpailussa syntyi kolmen maan enntäykset: Thierry Ndikumwenayo Espanja 26.49,49, Adriaan Wildschutt Etelä-Afrikka 26.50,64 ja Jimmy Gressier Ranska 26.58,67.

Kuvat Lukasz Szelag

Olympialaiset, Pariisi 2.8.

Miehet,

10000 m finaali: 1) Joshua Cheptegei Uganda 26.43,14, 2) Berihu Aregawi Etiopia 26.43,44 , 3) Grant Fisher Yhdysvallat 26.43,46, 4) Mohammed Ahmed Kanada 26.43,79, 5) Benard Kibet Kenia 26.43,98, 6) Yomif Kejelcha Etiopia 26.44,02, 7) Selemon Barega Etiopia 26.44,48 , 8) Jacob Kiplimo Uganda 26.46,39, 9) Thierry Ndikumwenayo Espanja 26.49,49 (NR), 10) Adriaan Wildschutt Etelä-Afrikka 26.50,64 (NR), 11) Daniel Mateiko Kenia 26.50,83 , 12) Nico Young Yhdysvallat 26.58,11 , 13) Jimmy Gressier Ranska 26.58,67 (NR), 14) Nicholas Kipkorir Kenia 27.23,97 , 15) Merhawi Mebrahtu Eritrea 27.24,25 , 16) William Kincaid Yhdysvallat 27.29,40 , 17) Birhanu Balew Burundi 27.30,94 , 18) Jamal Abdelmaji Eisa Mohammed Pakolaisjoukkue 27.35,92 , 19) Isaac Kimeli Belgia 27.51,52 , 20) Jun Kasai Japani 27.53,18 , 21) Yves Nimubona Ruanda 27.54,12 , 22) Martin Magengo Kiprotich Uganda 28.20,72 , 23) Abdessamad Oukhelfen Espanja 28.21,90 , 24) Tomoki Ota Japanai 29.12,48 , Yann Schrub Ranska DNF, Rodrigue Kwizera Burundi DNS, Célestin Ndikumana Burundi DNS.