Vammakurimuksen taklannut Murto olympianäkymästä: Suoritusvarmuus kysymysmerkki – onnistumisen mahdollisuus on olemassa

Suoritusvarmuus on Wilman Murron mielestä suurin kysymysmerkki Pariisin olympiakisojen seiväshypyn karsintakilpailussa maanantaina. Murto on kuntouttanut kesäkuisista Rooman EM-kisoista lähtien takareiden jänteessä ollut pientä repeämää.

– Fyysisesti ja ominaisuuksiltani olen hyvässä kunnossa ja osaan hypätä seivästä, mutta se, että saan koko paketin kasaan, Murto kuvasi haastettaan karsinnan Suomen joukkueen mediatilaisuudessa Pariisissa.

Murto tulee jo toisen kerran tällä kaudella arvokilpailuun pitkän kuntoutusjakson jälkeen. Talven MM-halleissa Murto keskeytti kilpailunsa Glasgow´ssa MM-hallien finaalissa maaliskuussa akillesjännevamman takia. Vamma hoidettiin ja kuntoutettiin, ja Rooman EM-kisojen karsinnassa Murto ylitti 450. Finaalissa aloituskorkeus 443 ylittyi helpon näköisesti ensimmäisellä, mutta 458 oli sitten liikaa.

– Aika pian Rooman kisojen takareiden jänteestä löytyi pieni repeämä, ja siinä kohtaa laitettiin laskuri käyntiin. Montako päivää on aikaa olympialaisiin. Tiedettiin aika tiukka aikataulu tulee olemaan, Murto muistelee.

”On tehty kaikki mitä on pystytty, muttei piiruakaan liikaa”

Kuluneen kahdeksan viikon aikana Murto on taustatiiminsä kanssa kuntouttanut vammaa, ylläpitänyt ja kehittänytkin suorituskykyä niissä rajoissa missä se korvaavan harjoittelun puitteissa on ollut mahdollista.

– Taitelua se on ollut. On tehty kaikki mitä on pystytty, muttei piiruakaan liikaa, että kuntoutuminen onnistuu samalla, kun on näitä kisoja ajatellen on pidetty kilpailukuntoa mahdollisimman hyvänä. Aika intensiivinen kahdeksan viikkoa on takana, Murto tunnusti.

Vammakohta magneettikuvattiin viimeksi kaksi viikkoa sitten ja vamman todettiin parantuneen. Sittemmin harjoittelu on edennyt kohti normaalia treenirutiinia ja täysivauhtisia harjoitushyppyjä.

– Arvio oli, etten saa tehtyä yhtään täyden vauhdin suoritusta treeneissä ennen olympiakisoja, mutta maanantaina pääsin hyppäämään täydellä vauhdilla, eli kuntoutus on mennyt vähän odotuksia paremmin. Itselleni se on merkki siitä, että on valmiuksia hypätä hyvällä tasolla.

”Keho, joka toipuu vammasta, ei ole kaikkein helpoin työväline”

Maanantain karsinnassa Murrolla on käytössä täysi vauhti ja rima nousee tyyliin 420, 440, 455, 465 ja 470.

– Veikkaan, että karsinnan taso tulee olemaan suurin piirtein sama kuin Budapestin MM-kisoissa viime vuonna. Karsintarajaa ei varmaan tarvitse hypätä. Tulos, jolla finaaliin pääsee, asettunee sinne 465:een. Finaalista odotan arvokisojen tasoista, eli että kärkikolmikon tulokset ovat päälle 480:n, Murto sanoo.

Entä mitkä ovat omat tavoitteet?

– Tiedän, että onnistuessani pystyn laittamaan ihan hyvin hanttiin kärkihyppääjille, Murto sanoo ja muistuttaa, että lajisuoritusten, eli hyppyjen niukkuus viimeisen puolen vuoden ajalta heikentää onnistumisen todennäköisyyttä.

– Keho, joka toipuu vammasta, ei ole kaikkein helpoin työväline. Onnistumisen mahdollisuus on silti olemassa.