Pulli ponnisti kahdeksan metriä: ”Viimeisellä sain ponnarin jotenkin pitämään” – Alanen sivalsi 58,66

Oulun Pyrinnön Kristian Pulli uusi viimekesäisen miesten pituushypyn Suomen mestaruutensa ponnistettuaan viimeisellä yrityksellään tasan kahdeksan metriä. Hypyn aikana mitattiin voimakas myötätuuli 5,1 metriä sekunnissa.

Ennen viimeistä hyppyään Pulli oli vasta kolmantena.

– Tänään oli aika vaikeaa, mutta viimeisellä sain ponnarin jotenkin pitämään. Nousuja tuli aika reilusti enemmän ja jotenkin pääsin sinne kahdeksaan metriin, Pulli kertaili.

– Askelmerkin kanssa ei ollut vaikeuksia. Kaikki hypyt osuivat aika hyvin. Se oli lähinnä ponnarin pidosta kiinni.

Pulli kärsi harjoituskaudella hyppääjän polvi -ongelmasta, joka hänen mukaansa on nyt ollut hallinnassa.

–  Olen päässyt tekemään paremmin treenejä ja kisoja. Nyt on kisoja haussa, mutta ei ole vielä mitään vahvistunut, Pulli totesi.

Salmnen: ”Ei ollut vakiomerkkiä, tuulen mukaan läksin”

Toiseksi sijoittunut Joensuun Katajan Kalle Salminen johti kilpailua pitkään kolmannen kierroksen hypyllään 788, joka syntyi myötätuuleen 3,5 metriä sekunnissa.

Tuuli toi Salmisella kuten muillekin haasteita.

– Alkuun tuntui siltä, että tulee vaikeaa. Sellaista se vähän olikin. Minulla oli siinä kaksi kohtaa mistä lähden liikkeelle. Ei ollut vakiomerkkiä. Mittanauhasta katsoin ja tuulen mukaan läksin, mutta yllättävän hyvin se meni, Salminen totesi.

 – Kolmas hyppy oli hyvä. Viimeisillä kierroksilla ei oikein enää pystynyt kunnolla hyppäämään sen verran tuntui paikoissa.

Pulkkinen ennätysvireessä

Kolmas oli kilpailun yllättäjä Otto Pulkkinen Imatran Urheilijoista, joka hyppäsi kolmesti oman ennätyksensä 758, 768 ja toistamiseen 768. Viimeisellä kierroksella lensi myötätuuleen peräti 784.

– Omaan ennätykseen olen totta kai tyytyväinen, mutta olisi halunnut haastaa näitä kahta. Tuuli pyöri, mutta ei se liikaa haitannut, Pulkkinen tuumi

Komeita tuloksia hypänneen mitalikolmikon takana oli yli puolen metrin kuoppa. Äänekosken Urheilijoiden Heikki Vuorinen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Kristian Peltola olivat neljäs ja viides tuloksin 725 ja 721.

Alanen otti loistoheitolla askeleen lähemmäksi olympialaisia: Sormet ristiin

Oulun Pyrinnön Anni-Linnea Alanen voitti naisten keihäänheiton tuloksella 58,66. Aika näyttää viekö se Alasen rankingin kautta Suomen olympiajoukkueeseen.

– Sormet ristiin. En tiedä riittääkö tuo, mutta siinä voi tippua porukkaa edestä. Olen nyt ensimmäinen, joka putoaa, Alanen viittasi siihen, että hän on olympiarankingissa 33:s, kun Pariisin olympialaisin pääsee 32 heittäjää.

Alanen kuten muutkin heittäjät kamppaili pyörivän puuskatuulen kanssa.

– Joissain heitoissa se sujui hyvin, joissain huonosti. Enemmän se häiritsi askelmerkkiä. Jos tuuli olisi ollut pelkästään myötäinen tai vastainen, se olisi paljon helpompi handlata, mutta olen ihan tyytyväinen siihen, että sain kuitenkin hyvän heiton avauskierroksella, Alanen totesi.

Alanen heitti parhaan tuloksensa heti toisella kierroksella.

– Se on tärkeää oppia heittämään ensimmäisten kierrosten aikana ok heitto. Se on hyvä arvokisoissa.

Kinnunen toinen, Jääskeläinen kolmas

Turun Urheiluliiton Elina Kinnunen ja Jatta-Mari Jääskeläinen olivat toinen ja kolmas tuloksin 54,79 ja 54,75.

– Hyvätasoinen sarja, mutta jäin odottelemaan piikkiheittoa. Se olisi ollut kiva saada. Kropassa tuntui hyvältä. Olen ihan ennätyskunnossa, joten se tulee vielä, Kinnunen totesi.

Nakkilan Vireen 17-vuotias Rebecca Nelimarkka oli SM-kilpailun neljäs tuloksella 52,93.

 

VAASA 29.6.2024 Kalevan kisat, 3. päivä

(Lämpötila 18-20°C. Pyörivä puuskatuuli.)

Loppukilpailut:

Miehet,

400 m: 1) Juho Venäläinen ImatrU 47,24 (kkk), 2) Valtteri Keskinen JKU 47,99, 3) Benjamin Stendahl BorgåAk 48,00, 4) Simeon Vorselman HKV 48,04, 5) Jaakko Linnus TP 48,16, 6) Jere Haapalainen TP 48,82, 7) Elias Jrad HKV 48,83, 8) Mikael Granqvist SibVa 48,94.

3000 m ej: 1) Topi Raitanen HKV 8.46,63, 2) Eero Heinonen TuUL 9.01,68, 3) Samuel Auvinen JoKa 9.12,17, 4) Walte Hautala LA 9.18,57, 5) Jussi Eskola JKU 9.21,58, 6) Oscar Nyholm BorgåAk 9.23,95, 7) Lauri Nokkala LUM 9.27,27, 8) Mikko Hirvonen JoKa 9.29,58, 9) Kasper Biskop GamlakarlIF 9.37,50, 10) Samuli Kero VammSV 9.42,92, 11) Otto Ruuskanen LUM 9.54,43, 12) Anssi Mustonen KoivistKip 10.03,40, 13) Elias Marjamäki TP 10.04,50.

110 m aj (0,7 m/s): 1) Santeri Kuusiniemi JKU 13,66, 2) Elmo Lakka JKU 13,73, 3) Konsta Kankainen TP 14,12, 4) Arttu Saari KUYU 14,36, 5) Adrian Björkgren JakobstDr 14,70, 6) Pyry Santahuhta KankaanpSL 15,17, 7) Eero Ilomäki HIFK 15,91, Valtteri Kalliokulju LiePa keskeytti, Viktor Kantele BorgåAk ei osallistunut finaaliin.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 218 (kkk), 2) Arttu Mattila ÄänekU 210, 3) Tomas Järvinen LA 210, 4) Julius Kuusela LUU 205, 5) Johan Grönroos SjuIF 205, 6-7) Matias Mustonen LempKi & Anton Grönroos SjuIF 200, 8) Alec Isaacs MalaxIF 195, 9) Richard Östman IFVOM 190, 10) Teemu Koskela KuivasjAu 190, Lauri Sinkkonen JKU & Teemu Laurikainen TP ilman tulosta.

Pituus: 1) Kristian Pulli OP 800 (5,1 m/s), myös 760, 2) Kalle Salminen JoKa 788 (3,5 m/s), myös 748, 3) Otto Pulkkinen ImatrU 784 (3,4 m/s), myös 768, 4) Heikki Vuorinen ÄänekU 725, 5) Kristian Peltola JKU 721 (2,8 m/s), myös 713, 6) Arttu Tauriainen PernU 700, 7) Julius Toivola JKU 694, 8) Joona Luotonen SibVa 694 (2,3 m/s), myös 681, 9) Eetu Jokela AlavVi 623 (2,3 m/s), Jonatan Kinnunen TuUL ilman tulosta.

Moukari: 1) Tuomas Seppänen NoormNo 73,23, 2) Aaron Kangas KankaanpSL 72,40, 3) Max Lampinen KU-58 71,53, 4) Marco Kammer HIFK 70,58, 5) Roope Auvinen EsboIF 70,35, 6) Henri Liipola TammRy 69,35, 7) Arttu Härkönen SavRi 66,22, 8) Oskari Lahtinen NoormNo 65,60, 9) Elmeri Eskola SäkylU 61,91, 10) Markus Kokkonen JoKa 61,62.

10-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen (100 m, pituus, kuula, korkeus, 400 m): 1) Tarmo Savola VasaIS 4121 (11,06, 737, 14,04, 196, 48,75), 2) Joni Heikkinen OP 3868 (11,25, 710, 14,24, 193, 51,64), 3) Aleksi Savolainen TP 3700 (11,32, 653/-4,4, 13,45, 193, 50,97), 4) Ville Kattelus YlihJu 3481 (11,53, 637, 13,14, 187, 52,47), 5) Juuso Toivonen ÄhtärU 3455 (11,47, 656/2,5, 11,02, 187, 51,40), 6) Leo Rautiainen 3360 KU-58 (11,79, 634, 13,30, 181, 52,94), 7) Olavi Halonen HyvinkSU 3182 (11,82, 607, 12,28, 175, 52,93), 8) Juuso Hassi OrivPo 3170 (11,75, 590, 13,02, 178, 54,32), 9) Juuso Erkkilä LohtVe 3102 (11,73, 633, 10,41, 181, 55,17), 10) Toma Lahtinen HIFK 2964 (11,88, 587, 12,40, 163, 54,69), 11) Jere Liskojärvi HeTa 1822 (12,11, ilman tulosta, ilman tulosta, 172, 54,17). – Keskeyttivät: Ville Toivonen ÄhtärU (11,51, 676, 12,46, 172) & Miro Tanninen JoKa (11,98, 616, 11,90, 178) & Jaakko Lintula EspTa (11,67, 552, 11,40) & Otto Ylöstalo SibVa (12,01).

Naiset,

400 m: 1) Mette Baas JoKa 53,22, 2) Milja Thureson LA 53,91, 3) Eveliina Määttänen EspTa 55,04, 4) Nea Mattila HIFK 55,57, 5) Emmi Savenius VehmaistU 56,56, 6) Ronja Koskela KuivasjAu 56,80, 7) Aino Venäläinen ImatrU 57,11, 8) Kira Kruuti HKV 58,17.

3000 m ej: 1) Ilona Mononen LA 9.50,58, 2) Janette Vänttinen HKV 10.07,15, 3) Alisa Virtanen JKU 10.13,24, 4) Katariina Kärkkäinen IisVi 10.27,29, 5) Salla Laukkanen JoKa 10.34,41, 6) Vilma Pere EuRa 10.54,89, 7) Pihla Hokkanen JKU 10.57,17, 8) Sofie Lövdahl VasaIS 11.07,35, 9) Lotta Sundqvist TuUL 11.12,31, 10) Sofia Rinne LA 11.14,51, 11) Alisa Emaldynova SalVil 11.22,46, 12) Miina Kilpeläinen VU 11.29,04, 13) Oona-Mari Hakulinen JKU 11.31,32, 14) Emma Hakala EspTa 11.39,78.

100 m aj (1,9 m/s): 1) Reetta Hurske TP 12,76 (kisaennätys), 2) Lotta Harala TP 12,81, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,41, 4) Siiri Siirtola HKV 13,63, 5) Mila Heikkonen HIFK 13,66, 6) Essi Vehmaa LUM 14,06, Niina Karttunen SavRi & Vilma Mäki AlavuU keskeyttivät.

Seiväs: 1) Elina Lampela OP 452, 2) Saga Andersson EsboIF 445, 3) Silja Andersson EsboIF 405, 4) Tuuli Järvinen KeurKi 395, 5) Maria Kytölä NurmijYU 395, 6) Janna-Juulia Mäenpää LappajVe 375, 7-8) Tuuli Kujala SeinäjSU & Emma Rovasalo TuUL 360, 9) Elli Rantala EspTa 360, Miisa Koskiaho KarijTa & Vilma Hannula KarhKa & Aino Suorsa OrivPo ilman tulosta.

Pituus: 1) Jessica Kähärä MiKV 647 (2,2 m/s), myös 613, 2) Taika Koilahti TuWe 627, 3) Anne-Mari Lehtiö KU-58 619, 4) Nea Lento TP 615 (2,2 m/s), myös 609, 5) Ella Wallin VasaIS 599 (2,4 m/s), myös 583, 6) Saana Peura TervolTe 596 (2,3 m/s), myös 583, 7) Miina Palonen ViitasVi 594 (5,0 m/s), 8) Minja Kurtti OP 571, 9) Kira Kytölä EsboIF 566, 10) Katja Kangas PohjanKo 546 (2,6 m/s).

Keihäs: 1) Anni-Linnea Alanen OP 58,66, 2) Elina Kinnunen TuUL 54,79, 3) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 54,75, 4) Rebecca Nelimarkka NakkVire 52,93, 5) Sanne Erkkola TuUL 52,57, 6) Emilia Karell SjuIF 52,35, 7) Cecilia Österberg Korsh5 50,85, 8) Vivian Suominen HIFK 50,78, 9) Minna Hollanti GamlakarlIF 47,40, 10) Malin Karell SjuIF 45,48.

7-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m, pituus, keihäs, 800 m): 1) Emmi Valtonen TuUL 5426 (13,77/3,1, 164, 11,82, 24,91/-1,5, 548, 37,61, 2.23,81), 2) Jessica Rautelin EsboIF 5330 (14,31/3,1, 161, 12,36, 25,86, 549, 35,64, 2.16,38), 3) Neea Käyhkö SavRi 5208 (15,15/3,1, 176, 11,20, 26,71, 550/2,8, 37,16, 2.21,66), 4) Eveliina Lehtola OP 4870 (14,29/3,1, 161, 11,43, 25,83, 546/4,5, 24,94, 2.30,96), 5) Saima Kossa SauvU 4823 (14,77, 161, 11,36, 26,70, 543, 35,56, 2.38,82), 6) Janette Hanski KarhU 4814 (14,68/3,1, 149, 12,37, 26,93, 501, 32,26, 2.19,18), 7) Laura Lepistö PoYU 4770 (15,49, 152, 12,02, 26,64, 527, 40,56, 2.34,96), 8) Minttu Mattinen LUM 4752 (15,20, 164, 11,38, 26,83, 519, 31,83, 2.30,65), 9) Ida Ounaslehto EsboIF 4742 (14,26/3,1, 149, 11,61, 26,36, 531, 35,87, 2.41,48), 10) Eucabeth Kivikangas JKU 4527 (15,40, 149, 11,88, 26,58, 475, 33,12, 2.29,51), 11) Ronja Koivisto TP 4492 (16,56, 149, 11,26, 27,29, 485, 40,65, 2.26,63), 12) Elizabeth Fogde MalaxIF 4148 (17,87, 167, 9,20, 26,64, 528, 30,04, 2.47,00). – Keskeyttivät: Vilma Väliharju TP (14,00/3,1, 158, 10,27, 26,48, 513) & Iida Kujanpää TP (14,44/3,1, 143, 11,11, 27,14, ilman tulosta) & Saimi Lupala IFRaseb (15,48, 158, 10,70, 26,11) & Emmi Hietanen HämTa (16,61, 152, 10,91).

Alkukilpailut:

Miehet,

800 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Aleksi Kivelä LempKi 1.57,80, 2) Benjamin Lee HKV 1.58,05, 3) Joona Heiskanen KU-58 1.58,59, 4) Atte Nevala KU-58 1.58,63, 5) Lassi Kuva LA 1.58,74, 6) Joonatan Venäläinen ImatrU 1.59,88, 7) Sisu Moilanen TuUL 2.00,22, 8) Eelis Uitto VU 2.02,80.
  2. alkuerä: 1) Veikko Korpikallio MiKV 1.53,62, 2) Joonas Rinne SaarijPu 1.53,66, 3) Junnu Korvenpää KU-58 1.53,83, 4) Julius Mäkinen TP 1.54,12, 5) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,42, 6) Alex Rauhala VasaIS 1.54,60, 7) Markus Teijula TuUL 1.55,74, 8) Justus Korvenpää KU-58 1.55,84.
  3. alkuerä: 1) Ville Lampinen KU-58 1.52,77, 2) Oliver Asikainen HKV 1.52,82, 3) Leonard Markén IFVOM 1.52,87, 4) Lauri Hassi OrivPo 1.53,69, 5) Rasmus Laapas LA 1.54,35, 6) Lauri Mononen SavRi 1.55,97, 7) Elmo Ylä-Kotola KarhKa 1.56,89, 8) Konsta Uuttera TP 2.00,52.

110 m aj, alkuerät:

  1. alkuerä (-1,9 m/s): 1) Santeri Kuusiniemi JKU 14,33, 2) Arttu Saari KUYU 14,78, 3) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,83, 4) Adrian Björkgren JakobstDr 14,98, Aapo Nikkola HKV keskeytti.
  2. alkuerä (2,7 m/s): 1) Elmo Lakka JKU 13,83, 2) Konsta Kankainen TP 14,52, 3) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,61, 4) Viktor Kantele BorgåAk 14,90, 5) Eero Ilomäki HIFK 15,30.

400 m aj, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Jere Haapalainen TP 54,27, 2) Jaakko Linnus TP 54,63, 3) Samuli Raikunen LiePa 54,65, 4) Lauri Takala SeinäjSU 55,10, 5) Tomas Jatsko TapanilErä 56,36, 6) Aleksi Heimonen TU-38 57,16, 7) Santeri Tanner LUU 60,69.
  2. alkuerä: 1) Antti Sainio TP 52,97, 2) Joni Vainio-Kaila LaitJy 53,88, 3) Sakari Vallius JoKa 55,07, 4) Oliver Enqvist SibVa 56,15, 5) Markus Hurri LiePa 56,21, 6) Iiro Surkka JKU 57,42, 7) Eeli Mäkelä VantSa 59,48.
  3. alkuerä: 1) Tuomas Lehtonen LiePa 52,48, 2) Kalle Kompuinen LiePa 52,58, 3) Anton Tallbacka HIFK 52,94, 4) Antti Pihlavisto HKV 55,65, 5) Kalle Raitala TP 56,06, 6) Samu Laakso TapanilErä 56,22, 7) Santtu Räsänen JoKa 57,51.

Seiväs, karsinta: 1) Juho Alasaari LaihLu 492, 2-7) Urho Kujanpää TP & Tommi Holttinen TuUL & Einari Välimäki NoormNo & Jesse Salmi VasaIS & Albin Lundberg VasaIS & Joonatan Kemppainen PihtipTu 480, 8) Oskari Henttinen TuUL 480, 9) Topias Mustonen JoKa 480, 10) Juuso Tornberg RaahVe 465, 11) Arttu Haaksluoto RiihimKi 465, 12) Aapo Närhi LempKi 465, 13-14) Vilho Haaksluoto RiihimKi & Mikael Westö VasaIS 450, Iiro Suutarinen ÄhtärU ilman tulosta.

3-loikka, karsinta: 1) Tuomas Kaukolahti KU-58 15,62, 2) Aaro Davidila LapLu 15,61, 3) Topias Koukkula TuUL 15,30, 4) Aapo Karvinen VammSV 15,13, 5) Marc Alingué JanJa 14,96, 6) Simo Lipsanen LUM 14,93, 7) Oliver Kärki VaasVa 14,75, 8) Veikko Nugraha EspTa 14,69 (3,2 m/s), 9) Niklas Piirainen LempKi 14,52, 10) Antti Inkinen LUM 14,41, 11) Jimi Huuho PyhäselU 13,99, 12) Niko Simola VammSV 13,96, 13) Johannes Jokela KristiinU 13,92, 14) Eelis Snåre LA 13,85, Juho Nieminen JKU &Santeri Haapamäki TP ilman tulosta.

Keihäs, karsinta: 1) Oliver Helander OP 77,68, 2) Taneli Juutinen KuopRe 77,26, 3) Topias Laine HKV 76,09, 4) Jarmo Marttila VasaIS 76,09, 5) Eemil Porvari HartVo 75,77, 6) Tuomas Närhi LempKi 75,75, 7) Toni Keränen LimingNM 75,53, 8) Aleksi Yli-Mannila AlajAn 75,33, 9) Lassi Etelätalo JoKa 74,39, 10) Teemu Narvi KankaanpSL 73,16, 11) Aku Parviainen TuupovU 71,55, 12) Hermanni Suutala LapuanVi 71,01, 13) Juho Touru LoimLe 69,02, 14) Jaakko Hauta-aho TöysVe 68,94, 15) Lassi Yli-Kotila KannUra 68,42, 16) Janne Läspä OP 67,98, 17) Tapio Kekäläinen KaavKa 67,07.

Naiset,

800 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Veera Mattila VammSV 2.10,29, 2) Elle Ceder HKV 2.10,38, 3) Kaisa Honkaharju KälvTa 2.13,81, 4) Ilona Pulkkinen TuWe 2.14,37, 5) Inka Peltola LA 2.15,49, 6) Sini-Minea Saarikoski KeravU 2.17,03.
  2. alkuerä: 1) Sara Lappalainen BorgåAk 2.08,12, 2) Sini Rajaniemi LA 2.08,81, 3) Veera Mensonen MaaningMa 2.09,23, 4) Siiri Rainio JKU 2.09,58, 5) Julia Raunio HIFK 2.13,07, 6) Winnie Markén IFVOM 2.13,78.
  3. alkuerä: 1) Veera Perälä LA 2.09,52, 2) Marika Aarnio TuWe 2.10,17, 3) Saija Seppä SuolUrho 2.11,06, 4) Heini Ikonen JKU 2.11,34, 5) Laura Laukka HIFK 2.11,91, 6) Moona Latvala HKV 2.12,30.

100 m aj, alkuerät:

  1. alkuerä (0,1 m/s): 1) Lotta Harala TP 13,10, 2) Saara Keskitalo EspTa 13,17, 3) Siiri Siirtola HKV 13,71, 4) Niina Karttunen SavRi 13,72, 5) Essi Vehmaa LUM 14,00, 6) Laura Koivukoski EurajVe 14,27, 7) Charlotte Kajander HIFK 14,43.
  2. alkuerä (-0,2 m/s): 1) Reetta Hurske TP 13,15, 2) Vilma Mäki AlavuU 13,38, 3) Mila Heikkonen HIFK 13,74, 4) Noora Juslin BorgåAk 14,22, 5) Wilma Jungar EsboIF 14,69, 6) Emilia Kiiski JoKa 14,71, 7) Sonja Stång KuivasjAu 14,93.

400 m aj, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Heidi Salminen JKU 58,51, 2) Aada Aho RaisKu 59,71, 3) Iida Verainen NouSu 60,93, 4) Martta Valtonen EspTa 63,04, 5) Aada Määttälä ToholU 63,91, 6) Rosa Kilpi KuivasjAu 63,94.
  2. alkuerä: 1) Hilla Uusimäki KU-58 58,75, 2) Essi Niskala KuivasjAu 59,60, 3) Laura Loponen LA 60,07, 4) Anni Niskala KuivasjAu 62,55, 5) Matilda Lahti EspTa 63,31, 6) Iida Kastarinen TP 63,47, 7) Katariina Leppäaho AlajAn 68,65.
  3. alkuerä: 1) Kristiina Halonen LUM 60,22, 2) Mila Heikkonen HIFK 60,57, 3) Emma Juntunen KuivasjAu 61,63, 4) Pinja Heinonen JKU 63,52, 5) Lotta Metsärinta LaitJy 63,84, 6) Ida Finell BorgåAk 64,16, 7) Nea Hassila JakobstDr 64,73.

Korkeus, karsinta: 1-4) Ella Junnila TP & Vilma Knutar GamlakarlIF & Johanna Nieminen JKU & Heta Tuuri TuUL 173, 5-7) Venla Pulkkanen JKU & Saara Hakanen HKV & Elin Pajunen VasaIS 173, 8) Sini Lällä JKU 173, 9) Ella Mikkola TP 173, 10) Aino Aalto VehmaistU 170, 11) Miia Lindholm HIFK 170, 12) Janna Siegfrids VasaIS 170, 13-14) Mia Känsäkangas GamlakarlIF & Iina Suomäki SaarijPu 165, 15) Katri Katainen KeurKi 165.

3-loikka, karsinta: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,40, 2) Jessica Kähärä MiKV 13,19, 3) Emma Pullola VaasVa 13,02, 4) Senni Salminen ImatrU 12,70, 5) Kira Kytölä EsboIF 12,56, 6) Saana Peura TervolTe 12,53, 7) Elina Kostiainen VihdVi 12,46, 8) Ilona Ruohola TuUL 12,40, 9) Siiri Nyyssönen JoKa 12,37, 10) Lotta Kirvesmies MiKV 12,18, 11) Janita Leppäranta KristiinU 12,17, 12) Helmi Laine SavRi 12,02, 13) Hanna Peltola TP 11,84, 14) Siri Savolainen TuUL 11,78, Wilhelmiina Harju JKU ilman tulosta.

Kiekko, karsinta: 1) Salla Sipponen TP 54,93, 2) Katri Hirvonen JoKa 52,46, 3) Pauliina Aalto UKK 50,56, 4) Sanni Kuparinen JanJa 50,38, 5) Helena Leveelahti VirtainU 49,84, 6) Tanja Komulainen TP 48,93, 7) Enni Aula PudasjU 48,69, 8) Roosa Naula TuUL 46,85, 9) Vilma Räsänen ViitasVi 45,61, 10) Iida Muukka VantSa 45,00, 11) Linn Sund VasaIS 44,60, 12) Martta Laine ValkeakHa 43,69, 13) Niina Kelo KUYU 43,43, 14) Piia Koski TeuvRi 43,12, 15) Taija Tirkkonen KeitKu 42,85, 16) Iiris Veijola HämTa 41,61, 17) Tiia Viitanen JoKa 41,17, 18) Nelli Talvitie TP 40,68, 19) Carmen Welling TuUL 37,96, Pamela Rantala LittTU ilman tulosta.

Moukari, karsinta: 1) Silja Kosonen TuUL 69,67, 2) Suvi Koskinen KauhajKa 68,69, 3) Charlotta Sandkulla KronÅs 65,39, 4) Krista Tervo KarhKa 63,88, 5) Kiira Väänänen VarpaisjVi 63,17, 6) Tiina Rinnekari NurmijYU 61,87, 7) Emmi Mäkäläinen JKU 60,76, 8) Sara Killinen EsboIF 60,43, 9) Tytti Oikarainen PosPy 60,21, 10) Aada Koppeli JKU 59,38, 11) Ilona Verho KangKi 59,15, 12) Andrea Österman HIFK 59,00, 13) Pinja Kärhä NoormNo 58,31, 14) Taru Killinen EsboIF 57,69, 15) Heli Rinnekari NurmijYU 56,79, 16) Anni Sinelampi LA 54,68, 17) Marika Virtanen TuUL 53,72, 18) Johanna Witka TammRy 52,50, 19) Emmi Malo LopenU 51,99.

Oheislajit:

Miehet,

100 m kelaus, luokka 34 (0,9 m/s): 1) Henry Manni LUU 15,58.

400 m kelaus, luokka 34: 1) Manni 53,27.

100 m kelaus, luokka 34 (0,9 m/s): 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 14,04, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 14,21, 3) Tuomo Himanka OP 15,76, 4) Niko Ristiranta KuusankKi 15,93.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Tähti 48,33, 2) Mattila 52,47, 3) Ristiranta 53,91, 4) Himanka 56,28.

Naiset,

100 m kelaus, luokka 34 (0,9 m/s): 1) Amanda Kotaja VampU 15,97, 2) Sini Paukkeri PudasjU 18,86.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Kotaja 55,33, 2) Paukkeri 66,24.