Määttänen MM-hallien 800 metrin alkuerissä: Petyin, mutta sain hyvää kokemusta

Eveliina Määttänen juoksi Iso-Britannian Glasgow´ssa yleisurheilun MM-hallien alkuerässään kolmanneksi ajalla 2.02,57.

Viidestä alkuerästä suoraan jatkoon välieriin pääsi kaksi parasta juoksijaa ja sen lisäksi kaksi urheilijaa aikavertailun perusteella. Määttäsen aika ei riittänyt aikavertailussa, sillä siinä jatkoon vaadittiin vähintään aika 2.00,86.

Määttäsen erän voitti Sveitsin Audrey Werro ajalla 2.01,83, ja kakkoseksi ylsi Australian Catriona Bisset, 2.02,04.

– Pettynyt olen, sillä en päässyt tavoitteeseeni sijoittua kahden parhaan joukkoon erässäni ja sitä myötä jatkoon välieriin, Määttänen harmitteli, mutta kertoi saaneensa hyvää kokemusta halliratojen arvokisoista.

Juoksun alkukierros oli ruuhkainen, ja Määttänen joutui taistelemaan hyvästä paikasta Sveitsin Audrey Werron kanssa.

– Halusin hyviin asemiin ja lähelle sisärataa, joten jouduin puolustamaan asemiani. Se vei varmaan hieman voimia lopusta, Määttänen totesi.

Alkuerien kokonaisvertailussa Määttänen oli 26 juoksijan joukossa 16:s. Hänen seuraava tavoitteensa on Rooman EM-kisat kesäkuun alussa, jonne hänellä on kisaraja selvitettynä.

Yleisurheilun MM-hallit, Glasgow

Naiset, 800 m alkuerät

1. erä: 1) Habitam Alemu Etiopia 2.00,50, 2) Natoya Goule-Toppin Jamaika 2.00,83, 3) Vivian Chebet Kiprotich Kenia 2.00,86.

2. erä: 1) Audrey Werro Sveitsi 2.01,83, 2) Catriona Bisset Australia Aus 2.02,04, 3) Eveliina Määttänen Suomi 2.02,57,

3. erä: 1) Jemma Reekie Iso-Britannia 1.59,45, 2) Eloisa Coiro Italia1.59,76, 3) Lorea Ibarzabal Espanja 2.00,56,

4. erä: 1) Tsige Duguma Etiopia 2.00,50, 2) Noélie Yarigo Benin 2.01,13, 3) Anna Wielgosz Puola 2.01,58.

5. erä: 1) Halimah Nakaayi Uganda 2.02,42, 2) Lore Hoffmann Sveitsi 2.02,53, 3) Addison Wiley Yhdysvallat 2.02,69.

Kaikki tulokset:

https://worldathletics.org/competitions/world-athletics-indoor-championships/glasgow24/timetable